Ruben ja Harman kartano




Netta Walldén
2012
172 s./WSOY

Kylän poliisit ovat tunnetusti kiinnostuneempia herkullisista donitseista kuin rikollisten jahtaamisesta. Niinpä Rubenin on tullut aika aloittaa omat tutkimuksensa, kun tuntematon, sinapinkeltaiseen takkiin sonnustautunut vanhempi mies käyskentelee lähiseudulla ja tarkkailee naapuruston taloja vaivihkaa. Samalla pitäisi selvittää mitä on tapahtunut torin juhlahumussa kadonneille aikuisille ja näiden mukana olleille lapsille. Onneksi Rubenilla on pikkusisko, joka on aina valmis auttamaan.

Suunnittelin vielä muutama viikko sitten puolimaratonia lastenkirjallisuudella, mutta juuri nyt minusta tuntuu siltä, etten koskaan halua nähdä yhtäkään lastenromaania. Ruben ja Harman kartano ei toki ollut ihan niin pitkästyttävä, että voisin syyttää sitä olotilastani, mutta todella huonoon aikaan onnistuin kyseiseen teokseen tarttumaan. Minä ainakaan en voi loputtomasti lukea lastenkirjallisuutta väsähtämättä. Joku päivä minulla on mahdollisesti pieniä kuuntelijoita, joiden kanssa on kiva sukeltaa lastenkirjallisuuden syövereihin yhdessä, mutta yksin lukiessa mitta tulee nopeasti täyteen.

Takaisin Harman kartanoon. En odottanut kirjalta juuri mitään, mutta pettyneeksi kai voisi olotilaani kuvailla. Olisin halunnut pitää tarinasta, olinhan törmännyt moneen positiiviseen arvosteluun Walldénin kirjoista. Onnistuin kuitenkin kyllästymään kaikkeen jo ihan alkuvaiheessa. Ruben ei ole kovin mieleenjäävä päähenkilö, ja ärsyynnyin nopeasti lapsensa hylänneisiin aikuisiin. Herra Harman aivoitukset jaksoivat kuitenkin kiinnostaa ihan tarinan loppuun saakka. No, kun on tällainen mörökölli-fiilis kirjaan liittyen, niin ei sitä poiskaan oikein osaa loihtia. Pieleen mennyt lukukokemus, ei mahda minkään. Teilaukseksi tätä ei kuitenkaan kannata laskea, lukijalla oli vain huono lastenkirjaviikko.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin alakategorialla lastenkirjallisuus.