2012
126 s./Otava
Mitä tapahtuu kun Puluboi Palttasaal Palmu päättää lentää kotoaan Hakaniemen torin laidalta Avalaan Suuleen Maailmaan? Hän kohtaa siellä Ponin, joka itse asiassa onkin pieni ihmistyttö. Ja sen jälkeen tapahtuu vaikka mitä. Hämeentie tarjoaa toinen toistaan kummallisempia seikkailuja nuorelle tulokkaalle, joka yrittää pärjätä ilman äitiä ja muuta perhettä ja löytää itselleen vaimon, jonka kanssa voisi perustaa perheen. Poni puolestaan pakenee kodin painostavaa ilmapiiriä, sillä hänen vanhempanasa eivät ole liian innoissaan siitä, että tyttö on mielummin Poni kuin tuleva ekaluokkalainen.
Enpä ole ennen vastaavaa kirjaa lukenut, eikä tämän tyyppisiä tarinoita taida ihan joka päivä markkinoille putkahtaa. Yllä oleva kuvaus toki kuulostaa melko perinteiseltä lastenkirjan juonenkululta, mutta sen lisäksi Puluboin ja Ponin kirja tarjoaa hervotonta menoa, kun hömelö r-kirjaa pelkäävä pulu päästelee suustaan milloin mitäkin! Puluboi räppää, lauleskelee, kakkaa viattomien ohikulkijoiden päälle, haukkuu epävarmoissa tilanteissa muita kakkapäiksi, tarjoaa mainoskatkoja lukijalle pitkin tarinaa ja esittää itsestään tietovisakysymyksiä. Puluboista ei yksinkertaisesti voi olla pitämättä, vaikka myönnän, että minulla oli ennakkoluuloja tarinaa kohtaan. Poni tarjoaa omalla kertojavuorollaan hieman hillitympää menoa vastapainoksi Puluboin räävittömille jutuille.
Luettuani kirjaa kymmenkunta sivua olin hieman epävarma siitä, kuka tähän kirjaan tulee tarttumaan. Kirjan luettuani voin todeta pitäneeni tarinasta, tai ainakin Puluboin hahmosta, mutta olen edelleenkin hieman kujalla siitä, että minkäikäinen lapsi on kohderyhmänä tässä... Aliarvioin ehkä lapsilukijoita, mutta jäin pohtimaan minkä ikäinen lapsi osaa lukea "väärää suomea" (r-kirjaimet vaihdettu l-kirjaimeen Puluboin osuuksissa) ja siinä samalla vielä tajuaa kaikki huumoripläjäykset. Aikuisen lukiessa tarina varmasti on hauska, mutta aikuisenkin pitää osata heittäytyä Puluboin rooliin. Tai sitten harkita kuuntelevansa tarina äänikirjana. En itse oikein tunne ala-asteikäisiä lapsia, joten en osaa sanoa millaisella tasolla huumorinkukka kukkii... Lukekaahan joku perheellinen tämä, ja kertokaa mitä lapset tykkäsivät! Aikooko joku muu enemmän lastenkirjallisuutta lukeva tarttua tähän?
Puluboi ja Ponin kirja oli ensimmäinen laatuaan kokeilussa, jossa luen kirjaa töissä ruokataukojen aikana. Yleensä olen päätynyt selailemaan iltapäivälehdet, mutta nyt päätin kokeilla yhtä ennakkokappaletta, jota en ollut kokenut niin mielenkiintoiseksi että olisin jaksanut sitä kotiin asti raahata. Mutta lupaavan alun ainakin sain tässä pikkuprojektissa, seuraavana vuorossa Netta Walldénin Ruben ja Harman kartano.
Sen verran lapsenmieliseksi tunnen itteni, että tää täytyy kyllä lukea, kuulostaa sen verran pöhkön hauskalta :D Parhaita ovat juuri ne yllätystapaukset, joita kohtaan on alussa epäilyksiä. Kannen kuvituskin on samaa kastia, pöhkön söpö!
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit, pöhkön hauskahan tämä nimenomaan on:) Kansikin on kieltämättä onnistunut, paitsi että Puluboi on kyllä niin kreisi, että jotenkin pulunkin olisi pitänyt kuvassa olla vielä jotenkin hullumpi:)
PoistaKuulostaa hauskalta! Voisin hyvin ajatella lukevani tämän eskarilaiselleni. Mutta en tiedä, minkä ikäinen olisi kiinnostunut lukemaan tätä itsekseen. Sen verran tiedän, että lapset ymmärtävät melko hyvin tuollaiset kielileikittelyt. Omani ainakin leikki jo monta vuotta sitten mm. vaihtamalla puhuessaan r:t l:iin tai k:t t:ihin.
VastaaPoistaHauskaa jos päätätte tarttua yksissä tuumin kirjaan:) Olen tässä tänä kesänä vanhempieni luona aikaa viettäessäni lueskellut muutamat vanhat suosikkilastenkirjani, ja täytyy kyllä sanoa, että ne kaikki ovat jotenkin tosi pliisuja ja ylitsevuotavan herttaisia verrattuna tarinoihin, joihin olen nyt 2010-luvun aikana tutustunut. Siksi en oikein näitä huumorijuttujakaan aina oikein ymmärrä, että kuka niistä tavoittaa punaisen langan ja kuka ei, kun tuntuu, ettei sellaisia kirjoja juurikaan omassa lapsuudessa ollut. Paitsi tyyliin jotain Bertin päiväkirjoja, joissa huumori on kuitenkin aika peruskauraa.
PoistaTämä kuulostaa sellaiselta josta minä pitäisin! Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaJään odottamaan, jahka julkaiset arvion tästä joku päivä. Olisi todella hauskaa lukea jonkun toisenkin mietteitä tästä kirjasta.
PoistaMeillä kirja luettiin ääneen, lukuraatina olivat pojat 7- ja 8-vuotta. Molemmat rakastuivat Puluboihin ja monen montaa naurua jaettiin, luettiin uudelleen ja yhä vielä Puluboi elää jutuissa. Nuorempi kysyi heti kirjan loputtua milloin tulee seuraava osa. Kieltämättä erilainen fonttikoko ja r-kirjaimen vaihtuminen l-kirjaimeen tuo haastetta aloittelevalle lukijalle, mutta uskon kirjan huvittavan muitakin ala-asteikäisiä, jos ei aikuisiakin. Helpoin suositus kuitenkin on: lukekaa kirja lapselle ääneen!
VastaaPoistaTosi hauska kuulla, että kirja on vedonnut varsinaiseen kohderyhmäänkin! Alankin tätä töissä sitten suosittelemaan sellaisena hulvattomana koko perheen riemukirjana:)
PoistaTätä kirjaa uskaltaa suositella. Se on hauska ja nimenomaan siten, että aikuinen lukee kirjaa ääneen. Kohta 6-vuotias poikani suorastaan villiintyy Puluboin tarinoista, kakkakulsseista yms. Ponin tarinakin kaikkine perheen äidin hermojen menetyksineen on hyvin opettavainen. Talttukaa kiljaan!
VastaaPoista9-vuotias tyttäreni lukee tätä minulle ääneen ja minä olen se, joka hekotan katketakseni!
VastaaPoistaLuin tämän 1-2lk heti sykYn alkajaisiksi. Kuten muissakin kirjoissa toiset ymmärsi toiset vitsit ja joku taas toiset. Alkuun itsllekin lukeminen oli haastavaa. Lapset tykkäsi kovasti. Vielä viikko sitten kuulin yhden pojan laulelevan suihketta kainaloon - mitä isä toistelee useammassa kohtaa. Tästä tuli syksyn buumi. Puolet 2lk lainasi näitä kirjastosta ja lukivat kotona. Yksi myönsi, että ei ole yhtä hauska kun open lukemana. Eläydyin Puluboiksi kovastikin. Olin nimittäin kuullut kirjailija Veeran esittelyn ja lukunäytteet, jonka innoittamana tähän tarinaan tartuinkin.
VastaaPoista