Varasto

Arto Salminen
1998
148 s./WSOY

Salmisen romaanissa seurataan nuorta miestä Rouskua, joka on päätynyt työskentelemään maalikaupan varastoon. Työ ei juuri virikkeitä tarjoa, eikä työkavereistakaan voi oikein sanoa pitävänsä. Ranisen kanssa työpäivät kuluvat herjaa heittäessä ja pomoja haukuessa. Välillä sisäpuhelimen kautta kuuluu käskyjä varastomiehille, ja yksi käskyttäjistä on Karita, jota Rousku käy painamassa ihan huvin vuoksi silloin tällöin. Asiat mutkistuvat, kun Karita haluaa suhteelta enemmän ja kun Rouskun sivubisnekset uhkaavat paljastua.

Kirjan lukemisesta on jo muutama viikko aikaa, ja edelleen tunteeni tarinaa kohtaan ovat ristiriitaiset. Toisaalta voisi sanoa, että viihdyin jopa yllättävän hyvin kirjan parissa, ja hörähtelinkin pari kertaa lukemalleni. Toisaalta hyviä lukuhetkiä väritti myös eräänlainen harmituminen siitä, että vastoin kaikkia odotuksiani hetkittäisesti onnistuinkin tavoittamaan tarinan punaisen langan. Se johti siihen, että mökötin heti perään, että en mä kyllä tästä voi tykätä, luulen vaan. Ja sitten hörähtelin uudelleen ja huomasin jääneeni taas miettimään, millaisia ihmisiä Salmisen romaanissa loppujen lopuksi onkaan ja kuinka paljon pitää lukea rivien välistä. Eli välillä pidin tarinasta, vaikka aina en olisi edes halunnut pitää. Henkilöhahmot olivat kuitenkin kaikki toinen toistaan vastenmielisempiä.

Kun mietin, miksi luen paljon kirjoja, ei syy ainakaan ole se, että lukisin mielelläni syrjäytyneistä ja elämänmurjomista yksilöistä ja heidän arjestaan. En oikein jaksa innostua kirjoista, joissa kirosanat raikaa (tekopyhää, sillä kiroilen itse todella paljon), kaikkia vituttaa ja yleinen elämänasenne on negatiivinen, kun mistään ei jakseta innostua ja työpäivän päätteeksi istutaan sohvalle kittaamaan kaljaa ja sitten ehkä vähän rähistään ennen unille menoa. Poistuin siis mukavuusalueeltani täysin lukiessani tämän kirjan. Ei se tietenkään mikään virhe ollut, mutta olen kuitenkin taas yliannostuksen partaalla mitä tulee realistisesti kerrotun suomalaisen stereotypia-duunarin tarinoihin. Onhan toki niitäkin hyvä lukea silloin tällöin, pysyy maailmankuva tasapainossa ja onnistuu ehkä paremmin ymmärtämään muiden ihmisten elämäntilanteita.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin, mutta en tiedä minkätasoiseen aarteeseen törmäsin. Ehkä "ihan kiva" ja "no nyt ainakin tiedän, mikä Salminen on miehiään" kertovat jotain. Pääsen myöskin kuittaamaan blogini 1-vuotissynttäreillä annetun kirjavinkin, joka tuli Salmisen nimeen vannovalta Jorilta.