Valitut teokset - Sudenmorsian

Aino Kallas
1928
47 s.

Aikaisemmin lukemani Sudenmorsian-näytelmäversion jälkeen oletin, että voisin esitellä alkuperäisen romaaniversion samoin sanoin. No, tarinan keskiössä on edelleen Aalo, metsänvartija Priidikin vaimo, jonka Metsän Henki houkuttelee muuttumaan erämailla vaeltavaksi sudeksi, mutta yllättäen siihen tarinan yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Tulen kertomaan seuraavissa kappaleissa juonenkäänteistä, joten olkaahan varuillanne!:)

Henkilöhahmot romaani- ja näytelmäversiossa eroavat täysin toisistaan. Priidik on saanut toki pitää sivuroolinsa, mutta esimerkiksi Aalon sisko, juoruämmä ja Hiidenmaan suurmiehet on keksitty näytelmää varten. Osa romaanin kaikkitietävän kertojan sanoista on siirretty hieman muunnellen näille keksityille henkilöhahmoille. Dialogia ei kuitenkaan mielestäni näin jälkikäteen mietittynä ole tehty kaikkein onnistuneimmalla tavalla. Monen mielenkiintoisen lausahduksen olisi voinut hyvin ympätä näytelmän dialogiin, ja näin siitä olisi saatu mielestäni mielenkiintoisempi ja monipuolisempi, mutta jostain syystä näin ei ole tehty. Dialogi on kuitenkin näytelmässä selkeästi ns. samaa maata romaanin tekstityylin kanssa, joten periaatteessa tarinaan oli helppo sujahtaa uudelleen. Niin kuin näytelmäversion arvostelun kommenttiosiossa Jaana huomauttikin, romaaniversiossa on tietenkin enemmän luonnon ja ympäristön kuvailua.

Näytelmäversio on suorastaan hävyttömän lyhyt, yleisössä ei ole tarvinnut takapuoltaan puuduttaa hyvä kuin puolta tuntiakaan... Ei siis ihme, että juonikin eroaa aika radikaalistikin kahdessa eri versiossa. En oikein ymmärrä, miksi näytelmää varten on keksitty aivan erilaiset juonenkäänteet, onko kyseessä sitten ollut esimerkiksi lavastukselliset ongelmat? Saunaa ei näytelmässä polteta, pääparin lemmenkohtausta ja sen ns. jälkipyykkiä ei näytelmässä käsitellä. Sankaritar heittää kyllä hyvästit maanpäälliselle elämälle molemmissa versiossa, mutta varsin eri tavoin. Priidikin suhtautuminenkin vaimoonsa tuntui ainakin minusta melko erilaiselta romaanissa ja näytelmässä.

Kirjaversio kannatti ehdottomasti lukea, kiitos kaikille tsemppaajille. Lukukokemuksen takia oli ehkä ihan hauskaa, että versiot erosivat niin kovasti toisistaan, mutta en oikein näe syytä sille, miksi romaanin tapahtumia on niin paljon muuteltu näytelmää kirjoitettaessa. Näytelmästä en juurikaan saanut mitään irti, mutta tapahtumia oli melko helppo kuitenkin seurata. Romaaniversiossa teksti oli vaikeampaa, ja kun en vanhahtavan suomenkielen erityinen ystävä ole, jouduin aluksi tarttumaan kikkakolmosapuun eli luin postikortin kanssa rivi kerrallaan. Myöhemmin, kun olin tottunut tekstityyliin, pystyin luopumaan postikortista ja jatkaa lukemista helpommin. Kallas-fania minusta ei edelleenkään tullut, mutta onhan se aina erityisen hienoa lukea kotimaisia klassikoita.

Kysymyksiä ja tietenkin niitä vastauksia

Minua on ilahdutettu paristakin eri suunnasta kysymyksillä, ja nyt on aika pysähtyä miettimään niihin vastauksia. Kysymyksien lisäksi ilahduin siitä, että löysin kätevästi pari uutta kirjablogia seurattavaksi!:) Aika tuntuu olevan välillä kovastikin kortilla, enkä oikein ikinä saa aikaiseksi etsiä uusia blogeja syötteenlukijaan syötettäväksi. Kiitos siis Tintille ja Merenhuiskeelle! You made my day!

1. Mieleenpainuvin matkustusmuistosi?

Paha! Lapsuudessa tehdyt rantalomat ovat toki jääneet mieleen ihanina muistoina, kun kaikki on ollut uutta ja erilaista ja jännittävää. Sanon kuitenkin, että parin vuoden takaisin Barcelonan matka oli mieleenpainuvin, koska pääsin piiiitkästä aikaa ulkomaille ja seura oli parasta mahdollista, kaupunki juuri niin ihana kuin olin aina kuvitellutkin ja espanjaakin pääsin hieman solkkaamaan:)

 

2. Mitä aiot lukea kesälomalla?

Ainakin L.M. Montgomerya, Tove Janssonin Kesäkirjan, kasan jännäreitä ja muutamia lapsuuden suosikkeja kuten Neiti Etsivää, Viisikkoa yms. Haaveissa olisi järjestää itselle aikaa 24 tunnin lukemissessiolle, ja katsoa mihin rahkeet ns. riittää:)

 

3. Jos voisit matkustaa minne tahansa, niin minne menisit?

New York on seuraava matkakohde, kunhan rahat saadaan joskus kasaan. Jos kaikki olisi mahdollista, tekisin pidennetyn matkan Yhdysvaltoihin ja kävisin samaan syssyyn kääntymässä New Yorkissa, LA:ssa, New Orleansissa ja Floridan Disney-puistossa.

 

4. Kirja, joka on naurattanut sinua?

Juoppohullun päiväkirja, kaikki ensimmäiset Lasten suusta kuullut -kirjat ja... No ei kyllä tule tähän hätään muita mieleen. Yritän jostain syystä vältellä huumoripainotteisia kirjoja, en tiedä miksi. Kai se olisi välillä ihan hauska vain nauraa lukiessa...

 

5. Kirja, joka on itkettänyt sinua?

No siis ainakin Montgomeryn Anna-sarjan kaikki osat ja Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen. Siis voi herranen aika sitä kyyneleiden määrää!

 

6. Mikä on parasta kesässä?

Energisyys, joka valtaa mielen ja ruumiin. Hyvällä fiiliksellä sitä tekee pitkän päivän aikana vaikka mitä kivaa!

 

7. Millaisesta mukista juot mieluiten aamukahvisi/-teesi?

Teetä juon, mieluiten esteettisesti hyvännäköisestä ja melko isosta mukista:) KoKo-sarjan valkoinen muki on esimerkiksi jees. Ja Pentikin valko-harmaa-raitainen sarja.

 

8. Minkä kirjan haluaisit lukea uudestaan?

Sannan jenkkivuosi tulee ainakin jossain vaiheessa uudelleenlukuun. Ja Neiti Etsivien parhaat kirjat haluaisin tahkoa uudelleen läpi. Odotan myös sitä päivää, että Harry Potterit ovat unohtuneet mielestä siinä määrin, että ne voi lukea uudelleen:)

 

9. Mikä oli toiveammattisi lapsena?

Yksi toive oli ainakin koulun siivooja:) Tykkäsin meidän koulun hengestä, ja ajatus siitä, että joku päivä on iso, eikä voikaan enää viettää aikaa siellä, oli kamala. En tiedä miksi en haaveillut tulevani opettajaksi, vaan koin sitten siivoojan olevan itselleni sopivampi ammatti:D

 

10. Mikä on mielestäsi paras kesäruoka?

Makkarasta en juuri välitä, mutta onhan se ihanaa saada ne pari nuotiolla/grillissä tehtyä makkaraa kesässä. Taidan syödä aika lailla samoja ruokia kesät talvet, enkä esimerkiksi ole mikään hillitön mansikkafani, joten ihan ultimate-suosikkia ei taida olla. Fresitaa on ihana nautiskella kesäiltoina.

 

11. Jos kirjoittaisit romaanin, millainen se olisi (laji riittää)?

Rahkeita kirjoittamiseen ei juuri ole, mutta laji voisi olla...kääk... joku muistelmatyyppinen ratkaisu esimerkiksi. Suuri sukutarina vaikka höystettynä monilla elämäntarinoilla:)

 

---

 

1. Mikä on ahdistavin kirjamuistosi?

Varmaankin Salman Rushdien Keskiyön lapset. Kirja, joka E_I vastaa mitenkään kirjamakuani, ja jäi kesken jo ensimmäisen sivun jälkeen. Kirjasta pääsin eroon nopeastikin, ahdistus jäi vuosiksi:D

 

2. Mikä on paras paikka lukea kirjaa kesällä?

Tylsää, mutta oma sänky kesälläkin:) En oikein tykkää lukea muissa asennoissa, enkä oikein hirveässä auringonpaisteessakaan. Siis pienet lukusessiot käy, mutta esim. kaksi tuntia viltin päällä nurmikolla on jotenkin nou nou.

3. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?

Ehkä kerran kahdessa kuussa englanniksi. Ruotsia olen yrittänyt uudelleen saada päähän, ja olen onnistunut lukemaan jo kaksi lastenkirjaa ruotsiksi:D Espanjaksi haluaisin lukea jotain, mutta senkin kielen suhteen täytyisi alkaa uudelleen alkeista.

Lainaan mieluummin ja ostan omaksi sitten, jos totean ne kultakimpaleiksi. Vien kaikki keskivertokirjat suoraan kirjaston vaihtohyllyyn.

No siis Tylypahkahan olisi ihan ehdoton! Ja olisihan se ihanaa päästä kukkakedolle hyppelemään Montgomeryn tyttöjen kanssa.

 

6. Ketkä kuusi fiktiivistä henkilöä kutsuisit päivälliselle?

Kyllä minulle passaisi esim. Sinkkuelämää -sarjan naisten seura yhden illallisen ajan. Eikä lisävieraita välttämättä tarvittaisi, eiköhän kyseiset naiset pitäisi tilanteen sopivan hilpeänä.

 

7. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi kirja?
Blondi taitaa keikkua ykkösenä tällä hetkellä ja näillä fiiliksillä. Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen hyvänä kakkosena, mahdollisena tulevana ykkösenä.

8. Mitä kappaleita kuuluisi elämäsi soundtrackiin?
Porcupine Tree - The Rest Will Flow
Porcupine Tree - Buying New Soul
Scandinavian Music Group - Minne katosi päivät
Scandinavian Music Group - Ylpeä sydän
PMMP - Lapsuus loppui
PMMP - Kesäkaverit

9. Millaisista elokuvista pidät?
Sellaisista kuin Big Fish, Mona Lisa Smile, Rakkautta vain, Keisarin uudet kuviot, Skeleton Key, The Village...

10. Miten valitset kirjastossa lainaamasi kirjat?
Valitettavasti aika epäspontaanisti. Mielessä on miljoona kirjaa, jotka olisi kiva lukea, ja aika lailla jo kotona tiedän, mitä aion ainakin lähteä yrittämään etsimään. Katselen mahdollisesti läpi erilaiset kirjalistat, kuten Naiskirjailijoiden 100 must-read ja yritän tehdä bongauksia, jotka sopivat juuri vallitsevaan mielentilaan.

11. Kirjoitatko päiväkirjaa?
En. Teen tosin leikekirjaa, johon kokoan kuvien ja skräppäilyn avulla hauskoja ja tärkeitä hetkiä muistiin.5. Mihin kirjalliseen maisemaan tai maailmaan haluaisit mennä vierailulle?4. Haluatko omistaa lukemasi kirjat vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta?

Poikani Kevin

Lionel Shriver
2003 suom. 2006
544 s./Avain

Tässä varmasti kirja, joka ei juuri esittelyitä kaipaa. Ainakin kirjablogeissa on pukannut arvostelua toisensa perään, ja elokuvan ilmestyminen valkokankaalle on sekin innostanut ihmisiä tarttumaan Shriverin kehuttuun teokseen.

Olen myös ehkä himpun verran katkera, koska olin ollut todella tarkka siitä, että en lue mitään arvosteluja - korkeintaan loppukommentit, jotta tiedän, mitä mieltä kukakin lukija on loppujen lopuksi ollut - ja silti tiesin ihan liikaa lukemista aloitellessani. Ensinnäkin houkuttelin tyttökaverini lukemaan kirjan samaan aikaan kanssani. Hän ei ollut aluksi varma, oliko hän jo lukenut kirjan (oli), ja kyseli, että onko se kirja se missä on se kamala poika, joka tekee SEN KAMALAN TEON. Lyhyt keskutelumme poiki siis minulle tiedon siitä, mikä on Kevini pääteko kirjassa. Buu! Ja pokkariversion takakansitekstinkin jätin lukematta, mutta valitettavasti päätin lukea, millainen sitaatti Suomen Kuvalehdeltä on takakanteen päässyt: "Teos on vetävä alusta loppuun asti, koska kirjoittaja säästelee koko totuuden viimeisille sivuille." Kiitos tästä, tiesin heti lukemisen aloitettuani mikä se yllätys on.

No, vastoinkäymisistä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä, yhtään ei tarvinnut pettyä tähän laajalti hehkutettuun kirjaan. Se oli juuri niin mieleenpainuva, järisyttävä, inhottava, ajatuksia herättävä, ahdistava ja vetävästi kirjoitettu. Lionel Shriveriltä kannattaa ehdottomasti lukea jotain muutakin tulevaisuudessa! Aihe oli totta kai tällä kertaa todella mielenkiintoinen, mutta pidin myös kirjailijan jaarittelevasta kirjoitustyylistä. Siis siitä, että aloitetaan yhdestä aiheesta, eksytään kiinnostaville sivupoluille monen sivun ajaksi, ja palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, joka sekin on ollut jo alunperin mielenkiintoinen.

Poikani Kevin -kirjasta voi sanoa, että vähemmänkin kirjallisuutta kuluttavan kannattaa siihen tarttua, sillä pokkariversion yli 500 sivua meni hujauksessa, ja lapsen pahuus nyt vain on yksinkertaisesti herkullinen aihe. Romaani voitti vuonna 2005 Orange-palkinnon, se kertokoot jo jotain kirjan laadusta.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen (New York) ja Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Sudenmorsian

Aino Kallas
1928 näytelmänä 1937
123 s.

1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuvassa teoksessa seurataan metsänvartija Priidikin vaimon Aalon muuttumista ihmissudeksi. Pienen lapsen äiti ja pikkusiskonsa Ingelin jumaloima Aalo houkutellaan eräänä kauniina kesäiltana liittymään susien heimoon. Noitavainojen aikoihin ei kylällä katsota suopeasti yöllisiä retkiä metsään, vaan Aalo joutuu kaikkien jahtaamaksi.

Voi voi, ei tiennyt tyttö, että Sudenmorsian on ilmestynyt niin romaanina kuin näytelmänäkin. Itselleni sattui näytelmä tulemaan vastaan ensin ja sen sitten luin. Olisin mielummin lukenut romaanin, koska en oikein tunnu saavan mitään irti näistä näytelmäteksteistä, pelkkä dialogi ei tunnu riittävän. Näillä nyt kuitenkin mennään, olettaisin romaanin kuitenkin olevan rakennettu samanlaisella kielityylillä eikä sivumäärissäkään näytä olevan huimia eroja. Molempiin teoksiin tutustuneet saavat kyllä mielellään vinkkailla, että miten teokset eroavat.

Odotin kirjalta enemmän kauhukirjallisuuden piirteitä, koska olen alunperin törmännyt kirjaan Keskiyön kirjasto -sarjan luettelossa, jossa komeilee mm. Baskervillen koira ja Frankenstein. (Myöhemmin tajusin kirjan olevan monella 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoilla, joilta minäkin sen nyt ruksaan luetuksi - olkoon romaani tai näytelmä!) Kirja saattaakin olla tunnelmaltaan erilainen, mutta pelkistä vuorosanoista koostuva näytelmäkirjanen ei oikein tuntunut missään, vaikka luinkin kirjan illalla ja kerralla kokonaan. Kovinkaan jännittäviä hetkiä en voi sanoa kirjan kanssa viettäneeni, vaan kaikki tuntui jotenkin ylinäyttelyltä ja melodramaattiselta. Näytelmän henkilöhahmot ja rakenne muistutti liikaa Canthin Annaliisaa, sillä molemmissa on herkkää nuorta naista, kylän väki niskan päällä, yksi juoruämmä pahentamassa tilannetta, perheen mies kääntämässä selkänsä naiselle ja onneton loppu. Kärjistetysti voisin sanoa, että ainoa ero tuntuu olevan siinä, että Annaliisa on lapsenmurhaaja ja Aalo ihmissusi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Eiköhän tämä jää Sonjan ja Aino Kallaksen viimeiseksi kohtaamiseksi. Ei tarinasta voi sanoa, että se olisi huono, mutta ei vain käy yksiin minun kirjamakuni kanssa. Kotimaisten klassikoiden kanssa tulen yleisestikin ottaen melko huonosti toimeen. On kuitenkin aina hirveän mielenkiintoista tutustua vanhempiinkin suomalaisiin kirjoihin, joten tuulta päin vain ja uutta klassikkoa kehiin...

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin ja klassikkokirjallisuuden valloittamisen lisäksi suoritan kirjalla Minihaasteen vuoden kolmannen osion eli Saari-kirjan lukemisen.

The Famous Five - Five Go to Mystery Moor

Enid Blyton
1954
190 s.

Suomalaisittain Viisikko salaperäisellä nummella on sarjan kolmastoista osa, ja siinä seikkaillaan tosiaan nummimaisemissa. Anne, George ja Timmy ovat viettäneet viikon kesälomastaan Kapteeni Johnsonin Ratsastuskoululla, ja yllättäen myös pojat Dick ja Julian saapuvat paikalle. Läheinen nummi kiehtoo lapsia, varsinkin kun he kuulevat sen salaperäisestä menneisyydestä. Mustalaiset ovat jälleen suuntaamassa nummen keskiosiin, eikä Viisikko voi vastustaa kiusausta lähteä seuraamaan karavaaneja. Mikä on mustalaisten ja nummen salaisuus?

Toki olen Viisikkoni pienenä lukenut, ja niistä pitänyt. Lueskelin mielelläni myös Blytonin muita sarjoja, ja minulla on sellainen tunne, ettei Viisikko-sarja edes ollut suosikkini. Niin kuin niin monella muullakin, vahvin muistikuvani Viisikosta on heidän ruokahalunsa - ja eriskummalliset ruoka-aikansa! Muistikuvani tietävät kertoa, että kerran lapsijoukko löysi aarteen paikasta X, mutta silti he päättivät juoda iltapäiväteen ennen löydökseen tutustumista:) Olin suorastaan pöyristynyt, kun tässä kirjassa ei juurikaan syöty tai kuvailtu eväskorin sisältöä. Luin pienenä siskonmiehen kirjoja, joihin oli kätevästi alleviivattu kaikki ruokasanat, joten ne todellakin hyppäsivät sivuilta lukukokemusta vauhdittamaan. Luulisi, että nummilla vaeltelu saisi nuorten ihmisten vatsat kurnimaan, mutta ei. Nyt sain tyytyä muutamiin teehetkiin, enkä saanut edes tietää, mitä Viisikon leivän välissä on!


Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli mukava. Näihin seikkailuihin on aina mukava heittäytyä mukaan. Tänä päivänä ei juuri taideta antaa lasten lähteä yksin mihinkään, hyvä kun uskaltaa lasten telttailla pihalla. Viisikko-sarjan edustama maailma ulkoilma-aktiviteetteineen ja omatoimisine lapsineen tuntuu olevan todella kaukana tästä päivästä. Tai no, en ole kyllä asunut Englannin nummilla, ehkä siellä uskalletaan vieläkin päästää lapset keskenään telttaretkelle:)

Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin minua hieman häiritsi Georgen poikamaisuuden alleviivaaminen. En tosiaankaan muista, tapahtuuko sama asia sarjan jokaisessa osassa, vai ohitetaanko kyseinen luonteenpiirre välillä olankohautuksella. Jos sitä ruoditaan joka kerta yhtä antaumuksella, niin huh, miten puuduttavaa. Tässä Viisikko-tarinassa on tosiaan toinenkin poikatyttö, joten ehkä se on yksi kirjan teemoista ja muissa osissa keskitytään sitten muihin asioihin...

Onko muilla ehdotonta Viisikko-sarjan suosikkiosaa? Minua harmittaa, etten muista kyseisestä sarjasta juuri mitään, joten suosikkiosaakaan minulla ei ole. Sen sijaan esimerkiksi Neiti Etsivä -sarjasta osaisin luetella kaikki suosikkini:D Kesällä tulen varmasti yhden suomenkielisenkin Viisikon lukemaan, varsinkin Aarresaarella kuulostaa nimensä perusteella jännittävältä!

Nappaan Viisikko-kirjalla pisteen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa ja valloitan jo toistamiseen Englannin. Saanpas ylivedettävää myös Naiskirjailijoiden 100 -listalta.

Adoptiomatka

Anna Pihlajaniemi
2011
238 s./Tammi

Miten vakuutella adoptiovirkailijalle kerta toisensa jälkeen, että on sopiva vanhemmaksi? Miltä tuntuu kertoa perheenjäsenille, ystäville, työkavereille ja tutuille siitä, että aikoo päätyä adoptioon Aasiasta eikä läheltä länsimaista? Miten käsitellä surua, joka kasvaa sitä mukaan, kun vuodet vierivät eikä lasta kuulu? Miltä tuntuu, kun puolituntemattomillakin ihmisillä on sanansa sanottavana tulevasta adoptiosta? Voiko mitenkään yrittää elää täyspainoista elämää tässä hetkessä, kun odottaa malttamattomasti tulevaa? Miltä tuntuu hankkia ensimmäinen potkupuku tulevalle lapselle, joka ei ehkä ole vielä edes syntynyt?

Tähän ja moneen muuhunkin kysymykseen vastaa Adoptiomatka, joka kertoo viiden vuoden pitkästä odotuksesta. Se kertoo tavallisesta pariskunnasta, joka odottaa perheenlisäystä tulevaksi. Valitettavasti byrokratian rattaita ei voi mitenkään nopeuttaa, vaan on vain tyydyttävä odottamaan kärsivällisesti.

Perheenlisäys ei ole omassa elämässäni ajankohtainen asia. Adoptio on kuitenkin kiinnostanut minua niin kauan kuin saatan muistaa ja kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä siinä ei ole mitään kummallista, että perhe päädytään rakentamaan adoption avulla. Päiväkirjamainen tilitys adoption monista mutkista tarjosikin ummikolle ihan uuden maailman. Että tuota se sitten on, ei ole helppoa ei. Kovin suuria tunnekuohuja kirja ei minussa herättänyt (luultavasti siksi, etten tiedä millaista äitiys on), mutta ymmärrän kyllä miksi perheelliset eläytyvät vahvastikin Pihlajaniemen pitkään odotukseen. Huomasin itse keskittyväni lukiessani enemmän käytännön asioihin ja siksi viimeinen ajatukseni kirjaa sulkiessani taisikin olla, että miten ihmeessä adoption lukkoonlyöminen vie noin kauan aikaa! No, siihen kirja ei tarjonnut vastausta.

Kirjan lukemisesta on jo pari päivää, enkä oikein enää saa siitä otetta. Päässäni on monia hajanaisia ajatuksia kirjasta, joita en tunnu saavan järjestykseen. Onneksi tästäkin kirjasta pääsee juttelemaan Terhin kanssa. Juuri nyt tuntuu siltä, että päällimmäisenä mielessä on monet adoptioon liittyvät kommentit, joita tuleva perhe sai osakseen vuosien varrella. Ajatuksia on herättänyt myös se, miten Pihlajamäki on käsitellyt monia noista kommenteista. On uskomatonta, miten puolitutut(?) ovat kehdanneet laukoa ilmeisesti hyvää tarkoittavia typeryyksiään tyyliin "On se aika riskipeliä tuo adoptoiminen. Oletteko koskaan pysähtynyt miettimään oikein kunnolla?" tai "Eikö olisi helpompaa ja halvempaa tehdä itse lapsi?" tai "Kamalaa, miten monet adoptoivat vain rahan vuoksi. Ne adoptiotuet ovat tosi isoja." Huh. Näiden jälkeen pysähdyin miettimään, mitä hölmöyksiä tulen itse päästelleeksi päivittäin, vaikka olisikin ns. puhtaat jauhot pussissa. (Apua! Tulee jo muutama lause mieleen, jotka mielelläni ottaisin takaisin jos voisin!:D)

Tulin tosiaan kiinnittäneeksi ehkä liikaakin huomiota siihen, mitä tuleva äiti ajatteli keskusteluistaan eri ihmisten kanssa (tähän olin kykeneväinen varmaankin juuri siksi, että tunnemyrsky puuttui omasta lukukokemuksestani). Hän kertoi aluksi mielellään adoption etenemisestä ja omista fiiliksistään - ja ilmeisesti jokatoiselle ihmiselle. Kun lapsi ei tullutkaan jouluksi kotiin - eikä vielä seuraavaksi jouluksikaan, hän ymmärrettävästi alkoi kokea uuvuttavana utelut ja samojen asioiden toistamiset ja puolituttujen liian henkilökohtaiset kysymykset. Toisaalta tuleva äiti kannusti siihen, että häneltä saa kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä, että eihän adoptiosta tietämätön voi tietää kaikkea prosessiin liittyvää. Sitten kuitenkin hieman pahastuin siitä, että hän pahastui tai piti typeränä osaa kommenteista. Toki ymmärrän, että riippuu kenen kanssa juttelee, ja mitä muuta keskusteluun kuuluu kuin nuo esille nostetut kommentit. Omasta mielestäni ei kuitenkaan ole hyvien tapojen vastaista kysyä hyvältä ystävältä kysymyksiä adoptioprosessiin liittyvästä pitkästä odotusajasta, tai kauhistella yhdessä, että mitä sieltä tulee. Eiväthän nuo mitään elämän hauskimpia puheenaiheita ole, mutta kyllä ainakin minä olen raskaana olevien ystävieni kanssa puhunut lukemattomia kertoja siitä, miten paljon pelottaa se, ettei tiedä mitä sieltä on tulossa. Niin miksi tuollaisista asioista ei saisi viritellä adoption ollessa kyseessä. Jälleen kerran alleviivaan sitä, etten tiedä ketkä noita kommentteja ovat heitelleet, mutta jos kaikki oikeat typeryydet ja tulevan äidin uuvuttamina pitävät kommentit ovat lähtöisin puolitutuilta, niin on kyllä helkkarin uteliasta porukkaa!

No, tästä minun ei kannata sen enempää jaaritella, koska en kuitenkaan onnistu ilmaisemaan itseäni kirjallisesti juuri niin kuin haluaisin, joten se johtaa vain väärinymmärryksiin yms. Päätänkin kappaleen toteamalla, että ajatuksia heräsi kaikesta niin paljon, että Terhin kanssa vauhtiin päästyämme kirja toimii varmaankin pelkkänä suunnannäyttäjänä ja päädymme keskustelemaan enemmänkin siitä, kuka saa kommentoida ja mihin ja miten ja miksi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kyllä. Aihe on tärkeä eikä lainkaan puhkikulutettu. Tällaiselle kirjalle on varmasti ollut tilausta. Pidin päiväkirjamaisesta otteesta ja lyhyistä kappaleista. Pihlajaniemi tuntuu mukavan tutulta kirjan loputtua, niin paljon hän on sisäistä myllerrystään avannut lukijalle. Suosittelen Adoptiomatkaa kaikille tuleville adoptiovanhemmille, jotka tuntevat ehkä olevansa ihan yksin odotustuskansa kanssa, mutta myös heidän läheisilleen, jotta he tietäisivät paremmin, mitä tulevien vanhempien mielessä pyörii. Ja tietenkin myös kaikille niille, jotka eivät tasan kasvattaisi vierasta lasta ja joiden mielestä adoptio on pelkkää rahastusta, he saattaisivat saada mietteilleen hieman uutta näkökulmaa.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian Muistelmat.

Kuolleiden lelujen kesä

Antonio Hill
2011 suom. 2012
379 s./Otava

Pakkolomalta töihin palanneella komisario Héctor Salgadolla on heti monta rautaa tulessa. Nuori poika on pudonnut kotinsa ikkunasta ja kuollut. Moni uskoo, että kyseessä on onnettomuus tai itsemurha, mutta pian tapauksesta selviää yhtä sun toista hämärää. Toisaalta tapaus, joka johti komisarion pakkolomaan, on edelleen auki ja saa varsin kummallisen käänteen, johon näyttäisi liittyvän niin ihmiskauppaa kuin voodootakin. On myös eräs pieni tyttö, joka löytyi hukkuneena vuosikausia sitten, mutta joka tuntuu tupsahtelevan esille sieltä täältä.

Espanjan kirjalllinen valloitus ei aluksi innostanut sen kummemmin, mutta aloitettuani Antonio Hillin esikoisteoksen en olisi malttanut lopettaa hetkeksikään. kävipä vielä niin, että elin siinä samalla todella hektistä viikkoa, eikä lukuaikaa tuntunut järjestyvän millään! Vappuna oli onneksi aikaa lojua sängyssä lukien ja teetä siemaillen. Ja olipa muuten hyvä lukukokemus!

Hyvästä jännityskirjasta on mielesäni melko vaikea kertoa. Osaksi se saattaa johtua siitä, että pidän yleensä niistäkin kirjoista, joissa tunnistan monia puutteita liittyen esimerkiksi tarinan etenemiseen tai henkilöhahmoihin. Hyvät jännärit ovat sitten vain hyviä jännäreitä!:D Selvitettäviä rikoksia on tällä kertaa muutama, ne ovat kaikki mielenkiintoisia ja siinä määrin uskottavia, että ne voisivat olla lainattuja oikeasta elämästä. Poliisien toimintatavat eri käänteissä ovat fiksunoloisia, uhkarohkeutta ja yleistä hölmölilyä on vähemmän kuin yleensä. Moni henkilöhahmo on kohdannut elämässään vastoinkäymisiä, mutta niilläkään ei mielestäni mässäillä liikaa.

Kaiken kaikkiaan kirjassa on todella vetävä juoni ja mukavia henkilöhahmoja, joiden seikkailuja seuraan mielelläni tulevaisuudessakin. En yhtään ihmettele, jos Kuolleiden lelujen kesä tulee olemaan tämän vuoden suosikkijännärini. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille jännityksen ystäville, mutta eritoten Rachellelle ja Rozille, jotka lukevat paljon kyseisen genren kirjallisuutta.

Osallistun Kuolleiden lelujen kesällä Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Espanjan.