2012 suom. 2012
491 s./Teos
Monika Fagerholmin teoksiin on tullut aluksi tartuttua varsin ennakkoluulottomasti ja myöhemmin ehkä pienen, alati kasvavan, jännityksen turvin.
Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, jonka tulin aikoinaan poimineeksi kirjaston hyllystä takakansitekstin väläyteltyä viittauksia salaperäisestä tytöstä ja tämän kuolemasta. Teoksen luettuani tiesin jo odottaa seuraavaltakin lukukokemukselta yllättäviä kielellisiä ratkaisuja, osittain vaikeaselkoista kerrontaa ja mahdotonta rönsyilyä sinne tänne. Diivassa kohtasikin kaikki nämä elementit ja pidin siitä kovasti. Sydän ei kuitenkaan jättänyt yhtä lyöntiä välistä niin kuin Amerikkalaista tyttöä lukiessani. Ihanat naiset rannalla olikin sitten suuren luokan pettymys - en ole vieläkään toipunut siitä täysin... Perinteisempään kerrontaan luottava tarina ei oikein missään vaiheessa sytyttänyt ja lässähti lopulta kokonaan. Lukemattomia kirjoja olenkin sitten säästellyt erityisen hyvää hetkeä varten, varsinkin Säihkenäyttämön lukeminen suorastaan jännittää, koska Amerikkalainen tyttö merkitsee kirjana niin paljon ja tarinan jatkaminen ei olisi mielestäni ollut välttämätöntä.
Lola ylösalaisin on jo tutuksi tullutta Fagerholmia. Tarina on niin sirpaleinen ja sekava, että heikompaa varmasti pyörryttää. Silti tarina on arvoitus, jonka haluaa ehdottomasti ratkaista. Kokonaisuus palkitsee, kunhan keskittymiskyky on viritetty huippuunsa. Oikeasti en sietäisi moista kielen ilotulitusta keneltäkään muulta kirjailijalta, mutta Fagerholm on minun poikkeukseni. Muuten olen valmis pysyttelemään ns. selvemmillä vesillä mitä tulee kirjallisuuteen...
Jana Marton palaa takaisin lapsuudenkaupunkiinsa, jota hän on vältellyt vuosikausia. Murhat, joita Lattaniemessä tapahtui 1990-luvulla ovat vainonneet Janaa kaikki nämä vuodet, joten kun Minnie Pettersson järjestää kutsut vanhoille ystäville, Jana päättää tehdä tilit selväksi menneisyyden haamujen kanssa. Epäselvää on kuitenkin edelleen se, kuka murhat teki, kuka kukin lopulta oikein on ja miten Myllyn Anita liittyy kaikkeen.
Tämä kirja ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin kaksi aikaisempaa, mutta hieno lukukokemus tämäkin oli. Valitettavasti oma lukuaikatauluni oli sen verran repaleinen, että kunnon uppoutuminen tarinaan ei onnistunut ja välillä olin enemmän pihalla kuin Lola ylösalaisin -nukke. Fagerholmin tarinoista saakin varmasti eniten irti, kun niitä lukee ajan kanssa eikä yritä liikaa hektisen arjen keskellä. Otan tästä opikseni Säihkenäyttämön lukemista suunnitellessani.
Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä. Fagerholmin kirjan maailmaa (sopii myös Amerikkalaiseen tyttöön ja Diivaan!) ja sen aiheuttamia tuntemuksia lukijassa on kuvattu erittäin osuvasti.
Monica Fagerholm on myös minun suursuosikkini. Hänen kirjoissaan on ihmeellistä maagisuutta, ja hyvä kuulla, että tässäkin on. Olen säästellyt Lolaa, vähän hermoillutkin, voiko se nousta Amerikkalaisen tytön ja Säihkenäyttämön rinnalle. Ihanat naiset rannalla oli minulle huippukirja aikanaan, mutta nämä myöhemmät suorastaan ampaisivat tajuntaan. (Diivaa en muistanutkaan, mutta nyt täytyy etsiä sekin käsiinsä.)
VastaaPoistaOlisi kiva lukea Säihkenäyttämö vielä tämän vuoden puolella. Ja sitten muistaakseni Fagerholmilla oli vielä joku mereen liittyvä kirja, tai olikohan hän vain yksi kirjan kirjoittajista...
PoistaTämä oli minulle pettymys valitettavasti. Mutta kaikesta ei voi pitää. Ihanat naiset rannalla oli se Fagerholmin kirja, joka pitää hänet kirjailijalistallani. Kieli on kyllä kaunista, mutta tämä tarina oli omituinen.
VastaaPoistaEn oikein osannut ottaa kantaa siihen, oliko tarina todella omituisempi tällä kertaa vai oliko keskittymiskykyni huonompi. Muistan kuitenkin, että Amerikkalaista tyttöä ja Diivaa lukiessani olen ollut todella keskittynyt ja nyt lukeminen meni vähän niin ja näin...
Poista