L.M. Montgomery
1921 suom. 1962
243 s./WSOY
Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.
En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.
Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.
Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.
Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.
Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.
1921 suom. 1962
243 s./WSOY
Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.
En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.
Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.
Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.
Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.
Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.
Ah, niin Walterin kohtalo. Se saa todella kyynelehtimään. Kotikunnaan Rilla on ehkä minulle se koskettavin sarjan kirjoista, vaikka omalla tavalla kaikissahan niissä on omat hetkensä ja koskettavuutensa.
VastaaPoistaMinunkin on vaikea valita suosikkikirjaa Anna-sarjasta. Tuntuu, että aina kun lukee uuden osan, se on aina se koskettavin ja surullisin ja kaunein. Walterin kohtalo paljastettiin jo hienosti edellisessä osassa: ei kerrottu liikaa, mutta sen jälkeen mitä tahansa Walterista kerrottiinkin, ei voinut unohtaa tulevaa ja lyhyeksi jäänyttä aikuiselämää. Huoh.
PoistaOlipa hienoa lukea, miten vaikuttava tämä kirja ja Anna-sarja on ollut sinulle aikuislukijana! Toivottavasti kirjoittaisit minulle lukokemuksistasi...Minun pitää nyt kevään aikana lukea Rillaa uudestaan ja uudestaan, koska se liittyy esitykseeni kesällä pidettävässä Montgomery-konferenssissa. Jännittävää!
VastaaPoistaMontgomery-konferenssi, kuulostaa todella mielenkiintoiselta! En muuten ole niin kirjallisuusfriikki, että haluaisin esimerkiksi tallustella kaiken maailman kirjailijoiden perässä siellä täällä kirjojen maisemissa, mutta kieltämättä Prinssi Edwardin saari olisi ihana kokea ihan oikeasti. Ja Montgomeryn koko tuotannon aion kahlata läpi elämäni aikana.
PoistaVarsinkin rakkaimpia kirjoja ajatellessa huomaa selvästi sen, että kirjoittaminen ei ole se minun luonteenomaisin väylä paljastaa ajatuksiani. Usein tuntuu varsinkin siltä, että mitään sanottavaa ei ole: hyvä kirja oli hyvä kirja ja koskettava kirja oli koskettava kirja ja piste:D Puhuessa sitä sitten yllättäen löytääkin vaikka mitä ajatuksia, kun saa rönsyillä sinne tänne:)