Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäki
2013
369 s./Otava

Olipa kerrassaan mukavaa lukea todella mielenkiintoinen kirja liian monen keskinkertaisen lukukokemuksen jälkeen! Kankimäen kutkuttava irtiotto Suomesta ja harmaasta arjesta oli syy, miksi alunperin suunnittelin kirjaan tarttuvani, mutta kaikki muuttui lukiessa. Lopulta nimittäin kävikin niin, että hänen tutkimuksiensa kohde, Japanissa Heia-kaudella 900-luvulla elänyt hovinainen Sei Shõnagon alkoi kiinnostaa Kankimäen seikkailuja enemmän.

Mitään muuta väylää pitkin en varmasti olisi tästä tuntemattomasta hovinaisesta kiinnostunut, mutta Kankimäen tyyli kertoa jo Heia-kaudella paheksuntaa herättäneen naisen elämäntarinan todella iski tajuntaan. Sein oma kirjallinen tuotanto sisältää päiväkirjamaisia tekstejä, joihin hän tallensi enemmän tai vähemmän totuudenmukaisia hetkiä loistokkaasta hovielämästä ja rakkaudenkiemuroista. Kirja on täynnä pieniä tuokiokuvia ja listoja erilaisista asioista - tai näin ainakin oletan, sillä enhän minä sitä itse ole lukenut Kankimäen kirjaansa lainaamia kohtia lukuunottamatta. Seillä on ollut ainutlaatuinen ote kirjoittamiseen ja näin ollen tuhat vuotta vanhat tekstit tuntuvat yllättävän raikkailta. 

Heia-kauden naisten sanotaan kehittyneen loistaviksi tarkkailijoiksi, sillä suurin osa elämästä vietettiin neljän seinän sisällä palveltavana, joten paljon muutakaan tekemistä ei ollut kuin panostaa kirjalliseen lahjakkuuteen. Voi kai sanoa, että sitä joko kirjoitti runoja, luki runoja ääneen tai odotti, että juoksupoika tuo runon ystävältä tai tuttavalta. Sein lahjoja arvostettiin jo hänen eläessään, mutta vuosisatojen kuluessa nokkelan mielen omaavaa naista onkin alettu pitämään ärsyttävänä letukkana, jolla oli liikaa miesseikkailuja ja nyt liian moni pornoelokuva lainaa nimensä 900-luvun Japanin hovinaisen kirjalta. Hämmentävää, mutta ilmeisesti historiaa omimmillaan: valtaapitävät vääristävät historiaa vihollistensa osalta...

Täysin tuntematon ei Sei minulle olekaan, vaikka näin alunperin uskoin. Sei Shõnagon nimittäin kirjoitti hovivuosinaan kirjan, joka inspiroi 1990-luvulla elokuvantekijöitä ja lopputuloksena oli oudohko taide-elokuva Pillow Book, joka ei taida tosin Seihin liittyä juuri mitenkään. Elokuvan näkemisestä on niin pitkä aika, etten muista siitä juuri mitään, mutta ainakin elokuvan nimi on sama kuin kirjan englanninkielinen nimi. Muistan inhonneeni teininä kyseistä pätkää enemmän kuin mitään, mutta ehkä tänä päivänä voisin tähänkin asiaan suhtautua eri tavalla...

On hienoa, että kirja on ylipäätään kirjoitettu, nimittäin Seistä ei oikeasti tiedetä juuri mitään ja lopulta Kankimäen kirjassa selviää, ettei Sein kirjakaan ole tänä päivänä oikeasti siinä muodossa mihin hän sen aikoinaan kirjoitti, sillä alkuperäisestä versiosta ei ole mitään jäljellä. Sanoisinko, että pirun turhauttavaa, mutta seikka antaa tietenkin vähän perspektiiviä tähän elämään ja historian tutkimiseen.

Kirja oli hieno lukukokemus, mutta se kärsi myös hieman toistosta - 60 sivua olisi hyvin voitu tiivistää eikä mitään olennaista olisi jäänyt sanomatta. Hurmaava kirja menettää myös hieman pisteitä silmissäni, koska en voinut sietää Kankimäen jatkuvaa Sein puhuttelua, joka ei vain toiminut omaan makuuni lainkaan. Näiden pienten ärsyttävien asioiden sijaan tulen kuitenkin muistamaan pidempään monet hurjan mielenkiintoiset yksityiskohdat Heia-kauden hovielämästä ja Sein tarkkanäköiset tekstinpätkät arjen kauneudesta. Huomenna lisää kirjan tuottamasta inspiraatiosta, sillä tämä kirja jos mikä lisäsi onnellisuuden määrää elämässäni;) Hyvin korkattu teemakuukausi siis!

Koen 13 kotimaista kirjailijaa
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat