torstai 19. heinäkuuta 2012

Vanhus ja meri



Ernest Hemingway
1952 suom. 1952
133 s./Tammi


Hemingwayn ehkä tunnetuin teos oli viimeinen lukematta jäänyt kirja taannoiselta lukumaratoniltani. Muutamat kirjat päätin skipata ihan suosiolla, mutta Vanhus ja meri jäi odottamaan oikeaa lukuhetkeä. Muutaman sanan voisin kyseisestä kirjasta vielä sanoa, ennen kuin suuntaan lomailemaan kauas koneen lähettyviltä.

Klassikkokirjan nimikin sen jo kertoo, tarinan keskiössä on siis vanhus - ja meri. Eräänä päivänä kalastusreissulla mies ajautuu veneineen kauas meren keskelle ison kalan vetävänä. Vanhuksen olisi toki mahdollista leikata siimat katki, ja päästää kala menemään, mutta hän haluaa mieluummin katsoa, mihin kaikki tämä johtaa, ja kuka selviää voittajaksi.

Täytyy myöntää heti kättelyssä, ettei Vanhus ja meri juuri tehnyt vaikutusta. Kirjan alussa kaikki vaikutti lupaavalta, pidän vanhoista miehistä päähenkilöinä aivan valtavasti - ja merikin on tullut tutummaksi tänä vuonna monen meriaiheisen kirjan takia. Loppujen lopuksi Vanhuksen seikkailu merellä jätti jotenkin kylmäksi. Olisin toivonut enemmän ajatusvirtaa tyyliin Pitkän päivän ilta, mutta Vanhus paljasti melko vähän itsestään ja menneisyydestään isoa kalaa seuratessaan. En oikein saanut mitään irti Vanhuksen tarinasta, mutta toki jännitin rystyset valkoisina kirjan loppuratkaisua. Pääsisikö Vanhus koskaan takaisin kotiin? Suuria ajatuksia jäin siis kaipaamaan, sillä vaikka Vanhus ehkä eli melko keskinkertaisen elämän, olisi hänellä varmasti ollut tarina jos toinenkin kerrottavana lukijoilleen. Olisin mielelläni pysähtynyt miettimään elämää juuri tämän kirjan parissa.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen. Tarkoituksena on ollut ruksia osavaltioita kirjan tapahtumapaikan mukaan, mutta koska Vanhus on kuubalainen, osallistun kirjalla Floridan valloittamiseen, jossa Hemingwayn talo on muutettu kotimuseoksi. Ja onhan se Kuubakin aika lähellä Floridaa, joten saa kelvata. Ruksin myös suoritetuksi Jaakon kirjasuosituksen, jonka sain aikoinaan blogisynttäreissäni.

16 kommenttia:

  1. Minä latasin tämän juuri äänikirjana, ja tarkoitus olisi ottaa tämä lenkkiseuraksi tämänhetkisen äänikirjan jälkeen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että äänikirjana, mielenkiintoista lukea mietteitäsi kun olet kuunnellut kirjan loppuun - ellet ole jo, olen kesälomalta palattuani hieman hitaanlaisesti kahlannut läpi syötteenlukijaan syötettyjä blogeja. Tulen kuitenkin käymään sinunkin luonasi parin päivän sisään:)

      Poista
  2. Minä yritin tätä joskus lukea, mutta en saanut luetuksi kuin alkua, kun jo tylsistyin niin pahasti, että jätin kirjan kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan kyllä kuvitella tilanteen, jossa minullakin olisi jäänyt kirja kesken. Ymmärrän tuon tylsistymisen, itse kettuunnuin siihen, että tapahtumia kuvattiin enemmän kuin päähenkilön ajatuksia.

      Poista
  3. Itse aloitin lukemaan alusta kaksi kertaa ennen kuin sen sain loppuun asti luettua. Tämä johtui ehkä siitä, että kirja ei ollut, ainakaan omasta mielestäni, erityisen koukuttava vaikka tarinasta pidinkin. Kaiken kaikkiaan Hemingwayn kirjat eivät vain ole tehneet niin suurta vaikutusta kuin olisin toivonut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina tiennyt lukevani juuri tämän Vanhus ja meri -kirjan, mutta en kyllä tiedä tuleeko tämän jälkeen enää välttämättä tartuttua Hemingwayn tuotantoon, on niin paljon muitakin klassikkokirjailijoita lukematta, että ei viitsisi jäädä junnaamaan H:hon, kun tosiaan hän ei vaikutusta onnistunut tekemään...

      Poista
  4. Tämän olen lukenut joskus koulussa pakosta eikä minullakaan ole tästä hyviä muistoja :-)... Olisi kiinnostavaa lukea jossakin välissä uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kukaan ei ole koskaan pakottanut minua lukemaan tätä, olisin varmasti ollut tylsistyneempi kuin olin nyt kun luin kirjan vapaaehtoisesti.

      Ymmärrän, että tietyntyyppisiä esim. elämänviisauksia(kirjaimellisesti tai rivien väleissä) viljeleviä kirjoja halutaan lukea uudelleenkin, mutta tässä Hemingwayn kirjassa ei oikein ole mitään, mikä vaatisi uudelleenlukua:D Harmittaa, niin kuin Tuulialle jo sanoinkin, että vanhuksen ajatuksia ei juurikaan tuoda julki.

      Poista
  5. Aah, taas yksi klassikko, jota en ole lukenut. On niin paljon lukemattomia kirjoja ja niin vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne aina minullakin:) No, nyt kun on taas yksi klassikko pois alta, on hauska pohtia mikä voisi olla seuraava haaste luettavaksi.

      Poista
  6. Tämä pitäisi kyllä varmaan lukea ihan vain yleissivistyksen tähden. Ei näyttäisi olevan kovin paksukaan eli ei olisi paha "pakkopulla" ;)

    Olen lukenut vain yhden Hempan kirjan, Kirjava Satama. Se ei muistaakseni oikein uponnut minuun ja jätin kirjailijan muut teokset suosiolla rauhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet ihan oikeassa, että kovin paha pakkopulla Vanhus ja meri ei ole, koska sivuja ei ole kovin paljon. Kyllä sen jaksaa lukea, vaikka miten tuskastuttaisi. Monilla klassikkolistoilla näyttäisi tulevan vastaan kirjailija 49 kertomusta, joten se pitää ehkä vielä joku päivä yrittää lukea...

      Poista
  7. Luin Vanhuksen ja meren viitisen vuotta sitten, eikä se tehnyt vaikutusta minuunkaan. En oikein saanut kirjasta mitään irti. Tuntui kuin jotakin olisi pitänyt ymmärtää, mutta minulta se vain meni ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin hauska kuulla, että kirja ei ole tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta lukijoihin, vaikka ennakkokäsitykseni on kovastikin ollut se, että "kaikki" rakastavat Vanhusta ja merta.

      Poista
  8. Epäilen, että tämä ei ole myöskään minun kirjani. Voi olla, että joskus yritän tämän selättää, mutta kaikesta päätelleen se voi jäädä yritykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on tosiaan lyhyt, joten jos jonkun klassikon haluaa lukea, mutta ei jaksa kärvistellä, niin tämä voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Ja en tiedä onko kirja välttämättä edes niin tylsä, jos etukäteen tietää, ettei tarinassa jaeta vanhan miehen elämänviisautta jälkipolville, vaan siinä enemmänkin kerrotaan mitä tapahtuu pitkittyneellä kalareissulla. Miten pikkuhiljaa höperrytään nestehukasta ja ruoan puutteesta, millaisia vammoja tulee käsiin jne.

      Poista