Sininen linna

L.M. Montgomery
1926 suom. 1930
208 s./Uusi kirjakerho

Valancyn elämän väri on jo pitkään ollut harmaa. Päivät matelevat eteenpäin, ja kaikki tuntuu kovin yhdentekevältä. 29-vuotiaan vanhanpiian arjen täyttää vaatelias äiti ja toinen toistaan inhottavammat sukulaiset, jotka nälvivät Valancya milloin mistäkin. Onneksi on olemassa unelmien Sininen linna, jonne Valancy aina tilaisuuden tullen pakenee omaa elämäänsä. Nuoren naisen elämä muuttuu yllättäen, kun hän kuulee lääkäriltä olevansa kuolemansairas. Valancyssa herää äkkiä suuri elämänkaipuu, joka johtaa moniin suuriin muutoksiin, ja Sininen linnakin muuttuu pikkuhiljaa todellisemmaksi.

Montgomery jatkaa tarinointiaan tämän kirjan parissa yhtä ihastuttavasti kuin aina ennenkin. On helppo ymmärtää, miksi Sininen linna edustaa monelle lukijalle lohtukirjaa, johon palataan uudelleen ja uudelleen. Kirjan tarina on ehdottomasti ihana, ja sen sankaritar oli myös kovasti mieleeni. Oli suorastaan jännittävää lukea muutoksista, joita Valancy alkaa tekemään kuultuaan vakavasta sairaudestaan. Tarina on juuri niin inspiroiva kuin sen toivoisikin olevan, ja ehkä aina välillä joku lukijakin rohkaistuu ja päättää laittaa elämänsä uuteen järjestykseen luettuaan Valancyn ratkaisuista.

Lukiessani yllätyin positiivisesti siitä, että Montgomeryn tyyli oli tällä kertaa hieman erilainen kuin Annan ja Emilian tarinoissa. Esimerkiksi toisia ihmisiä ikävästi kohtelevia ihmisiä Sinisestä linnasta löytyy rutkasti, ja se tekee tarinasta paljon realistisemman ja synkemmän kuin mihin olen aikaisemmilla lukukerroilla tottunut. Oli virkistävää lukea tyttökirjallisuutta, joka kuitenkin synkkine sävyineen oli enemmän aikuisten kirjallisuutta. Aikuisten välinen rakkauskaan ei ole täynnä helppoja ratkaisuja, vaan Valancyn puolesta saa tosissaan jännittää aina välillä. Täytyy kuitenkin sanoa, että yllättävänkin hyvin naiselle lopuksi käy...

Osallistun Sinisellä linnalla heinä-elokuun Minihaasteeseen, jossa tällä kertaa tunnustetaan väriä.