Piiat

Kathryn Stockett
2009 suom. 2010
462 s./WSOY

Mississippissä Jacksonin kaupungissa puhaltavat uudet yllättävät tuulet. Parikymppinen uudistusmielinen Skeeter saa päähänsä kirjoittaa kirjan mustien kotiapulaisten elämästä valkoisten kotirouvien alaisuudessa. Hanke on riskialtis niin kirjoittajalle itselleen kuin kaikille kortensa kekoon kantaville kotiapulaisille. Orjuus ehkä kiellettiin sata vuotta aikaisemmin, mutta rotusyrjintä elää ja voi hyvin, eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut puolustamaan mustien kansalaisoikeuksia. Kotiapulaiset päättävät ottaa riskin ja kertovat tarinansa, vaikka pelkäävätkin työnsä - ja jopa henkensä puolesta. Kirjan kokoaminen vie Skeeterin monien uskomattomien tarinoiden lähteille ja pian nuori nainen joutuukin punnitsemaan omia ystävyyssuhteitaan uuden polven kotirouvien kanssa.

Tämän kirjan lukeminen on jälleen oiva esimerkki siitä, kuinka myöhäisherännäinen osaan olla, kun kyseessä on paljon puhuttu ja kehuttu kirja. Piiat on löytynyt omasta kirjahyllystäni jo monta kuukautta, mutta jostain syystä sain vasta nyt inspiraation lukea kirjan. Ehkä syynä oli Karoliinan lanseerama So American -haaste, johon on aina mukava hankkia piste? Lukukokemus oli joka tapauksessa varsin mieluinen, vaikka mistään elämää ravisuttelevasta kirjasta ei omalla kohdallani olekaan kysymys. Luettuani ensimmäiset kappaleet heittäydyin jopa hieman ihmettelemään, miten niin moni on onnistunut ihastumaan kirjaan ikihyviksi. Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin vetävästi kirjoitetun tarinan vievän mukanaan ja koin tapahtumien kulun sekä jännittäväksi että koskettavaksikin. Olen aina kokenut syvän etelän arkielämän kuvailun mielenkiintoiseksi aiheeksi elokuvissa ja kirjoissa, eikä se näköjään ole vieläkään menettänyt hohtoaan.

Pidin tarinassa siitä, miten helposti henkilöhahmoihin tutustuminen ja kiintyminen tapahtui, kun lukemisessa ensin pääsi alkuun. Kirjan parissa pakertava Skeeter; rohkeasti valkoista naista tarinoiden kokoamisessa auttava Aibileen; suulas, mutta hyväsydäminen Minny ja muiden seurapiirirouvien hyljeksimä Celia muodostavat yhdessä tarinan sydämen ja heistä tulee nopeasti lukijan hyviä ystäviä. Apulaisiaan kaltoin kohtelevat valkoiset kotirouvat puolestaan saavat olon melko toivottomaksi, mutta onneksi heidänkin keskuudestaan paljastuu muutama rohkea ja sydämellinen nainen, jotka haluavat tehdä osansa murtaakseen vanhat ajatusmallit. Kirjan lukemisen jälkeen on mukavan toiveikas olo siitä, että yksittäistenkin ihmisten ponnistellessa maailmasta voi oikeasti tulla parempi paikka.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Mississippin.