2011
285 s./Otava
Keski-ikäinen Kirsi päättää muuttaa elämänsä suuntaa ja tehdä irtioton tavallisesta arjesta. Tuttu ja turvallinen Kuopio vaihtuu Irlannin maaseutuun ja Knocknamurran kylään, jonka yhteisö huolehtii kehitysvammaisista asukkaistaan laitoshoidon sijaan. Kirsin mukaan lähtee 14-vuotias tytär Anni, joka ei haluaisi millään lähteä Suomesta ja erota parhaasta ystävästään. Uudet ihmiset, Irlannin nummet ja työntäyteiset päivät hälventävät pian pahimman koti-ikävän eikä uusi kotimaa tunnu enää niin vieraalta.
Minua on jo muutaman vuoden ajan kiinnostanut Hanna Tuurin teokset, jotka kertovat elämästä Irlannissa. Kirjahyllystäni löytyi ennakkokappale kirjailijan esikoisromaanista Orapihlajapiiri, joten päätin aloittaa Tuuriin tutustumisen lukemalla sen. Luin kirjan ja viihdyin ihan hyvin, joka on jo ihan hyvin minulta. En nimittäin oikeastaan pidä arkisista tarinoista, joissa ei ole muuta sisältöä kuin sitä tavallista elämää. Suomalaisen naisen irtiotto ja sopeutuminen toiseen maahan teki tarinasta kuitenkin hieman kiinnostavamman.
Orapihlajapiiri oli siis ihan mukava välipalakirja. Irlannin maaseudusta lukeminen herätti pienoista matkakuumetta, mutta koska omaan mahdolliseen irtiottooni ei kuuluisi samankaltaisia suunnitelmia kuin Kirsillä, en oikein osannut tarinaan aina samaistua. Tuurin kirjan loppua pidin kuitenkin niin onnistuneena, että se ikään kuin paransi kirjan arvoa lopullista arvosanaa miettiessäni. Keskivaiheilla kirjaa en ollut tosiaan mitenkään kovin innostunut - vaikka tarina siis soljuu mukavasti eteenpäin - mutta lopun tapahtumat tekivät kirjasta himpun verran mieleenpainuvamman.
Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Hanna Tuuri osoittautui kirjailijana ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi ja luen mieleläni kirjat Irlantilainen aamiainen ja Vihreän saaren puutarhoissa. Lukemastani kirjasta en juuri keksi kritisoitavaa, mutta se ei vain kohdannut kirjamakuni kanssa. Jäin kuitenkin miettimään, tulenko vuoden lopulla kaipaamaan näitä kotimaisia arkisia kertomuksia, jos niitä koko vuoden luen... :)
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian Suomalaiset maailmalla.
Olen samaa mieltä kanssasi; tämä teos oli kiva välipalakirja, mutta minuun se ei tehnyt oikein minkäänlaista vaikutusta. No, maisemista oli mukava lukea :)
VastaaPoistaVälillä tosin juuri tällaisia välipalakirjoja tarvitaan, nyt on ainakin minulla menossa niiiin hyvä ja mielenkiintoinen jännäri, että oli pelkästään hyvä, että ennen sitä luin lempeämmän tarinan:)
PoistaIrlanti ihatsuttaa minua kovasti, joten ehkä Tuurin krijat voisivat entisestään lisätä Irlantikuumettani ;). Kiitos vinkistä :).
VastaaPoistaIrlannin nummet kiehtovat ainakin nojatuolimatkailun näkökulmasta, joten enköhän seikkaile Irlannissa taas pian uudelleen:)
PoistaMinulle tämä taas oli yksi viime vuoden helmistä! Mutta olenkin juuri arkisten tarinoiden ystävä. Tuuriltahan on ilmestynyt juuri myös Tuulen maa, jonka luin aivan hetki sitten loppuun. Jos et ihan hirveästi lämminnyt Orapihlajapiirille, et ehkä välitä tästä, se on nimittäin kertomuskokoelma ja niitä arkisia pikkutarinoita tietenkin. Minä kyllä pidin tästäkin.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi, kirjan lopetus on hieno. Moni on muuten sanonut, että Orapihlajapiiri on jäänyt mielen pyörimään, vaikka lukuhetkellä se ei ole erityisesti vakuuttanut. Kiinnostavaa, mahtaako sinullekin käydä niin? ;)
Näinhän siinä juuri tapahtui, Knocknamurran elämäntapa ja henkilöhahmot ovat aina välillä palanneet mieleen ihan yllättäen! Arkisissakin tarinoissa taitaa sitten olla paljastettuna elämän suuria salaisuuksia;)
PoistaSuurena Irlanti-fanina olen ihastunut näihin kirjoihin. Luin jopa Vihreän saaren puutarhoissa -kirjan, vaikka puutarhat eivät noin muuten kiinnosta pätkääkään. Irlantilainen aamiainen on muuten saanut jatkoa tänä keväänä http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2012/fi_FI/tuulen_maa/
VastaaPoistaMinä taidan kallistua Irlantilaisen aamiaisen puolelle, kun tartun Tuuriin uudelleen. Minäkin mietin tuota Vihreän saaren puutarha -kirjaa, että kuinka paljon siinä pyöritään puutarha-aiheen ympärillä ja kuinka paljon muiden, että onko sitä järkevä edes yrittää lukea, kun nuo puutarhat eivät juuri kiinnosta:)
PoistaIhastuttava helmi pokkarihyllystä. Rauhallista, lämmintä ja todentuntuista elämää jonkin verran tutuissa irlantilaistunnelmissa. Anni on aivan kuin oma samanikäinen tyttärentyttäreni. Otin kirjan matkalle välipalaksi, mutta sitä oli yllättävän mukava lukea ja siitä tuli hyvä olo.
VastaaPoista