| Richard Mason 1999 suom. 2008 425 s./Gummerus |
Richard Mason
1999 suom. 2008
425 s./Gummerus
Tätä kirjaa olen vaalinut kirjahyllyssäni jo aika monta vuotta. Ostin sen hyvissä ajoin yhdeksi kirjavaihtoehdoksi häämatkalle, mutta päädyin lopulta h-hetkellä muihin, positiivisempiin, tarinoihin.
Kyseinen kirja merkitsee minulle tietyn aikakauden loppua lukuharrastukseni suhteen: se on viimeinen kirja, jonka olen hankkinut itselleni luettavaksi ilman minkäänlaista ennakkotietoa kirjailijasta tai kirjasta itsestään. Aika hurjaa, vai mitä?! Tieto todella lisää tuskaa, ja lukemisen suhteen se ilmenee minulla niin, että en enää harhaile sokkona pitkin kirjaston käytäviä. Viime vuosien aikana jokainen kirja on ollut minulle tavalla tai toisella tuttu, yllättäviä tuttavuuksia ei ole tullut vastaan. Aina taustalla on ollut jonkinlaista tietoa kirjasta tai sen tekijästä. Ei ihme, että olen pitänyt Masonin kirjasta kiinni kynsin hampain...
Meren huoneissa ei ollut ihan niin hienon kohtalokas kirja kuin olisin sen suonut olevan tällä vuosien panttaamisella. Se oli kuitenkin ihan tarpeeksi hyvä. Kirja alkaa, kun vanha mies tappaa vaimonsa, jonka kanssa hänellä on takana vuosikymmeniä kestänyt onnellinen avioliitto. Vastaus murhatekoon löytyy miehen ja vaimon nuoruudesta, ajalta jolloin mies oli rakastunut Ellaan, vaimon serkkuun. Mitä heille kaikille oikein tapahtui noina vuosina?
Tarina on aika lohduton alusta loppuun saakka. Tai lopusta alkuun asti, tässä tapauksessa. Kohtalon julmuus ja itsekkäät (ja osittain silkasti typerät) teot ovat hyytävä yhdistelmä, mutta toisaalta tarina on liiankin sliipattu kokonaisuus ollakseen oikeasti koskettava. Henkilöhahmojen tapa käsitellä elämän vaikeita asioita turhauttaa sivu toisensa jälkeen. Pakostikin lukiessaan miettii, että oikeassa elämässä asiat eivät vain voisi ajautua samaan pisteeseen kuin kirjassa. Ah, ylipäätään turhautumisen määrää ei voi edes kuvailla, kun miettii, miten hukkaan kaikkien osapuolien elämä on tarinassa valunut... Sietämätöntä!
Lukuromaanina Meren huoneissa oli kuitenkin ihan kelpo teos. Viihdyttävä ja helposti koukuttava. Jonkin verran tarinaa olisi voinut karsiakin lopputuloksen siitä kärsimättä, tietynlaista jaarittelua esiintyi silloin tällöin, johtuen siitä, että vanha herra ikään kuin avaa elämäntarinansa vaiheita lukijalle ja haluaa kertoa, miksi kaikessa kävi niin kuin kävi. Mies haluaisi jatkuvasti hypätä kaiken loppuun, mutta rauhoittelee toistuvasti itseään ja pyrkii kertomaan tarinan kronologisesti ja siitä syntyy melko turhanpäiväistä toistoa.
Kirjan on lukenut myös muutama muu bloggaaja. Tästä pääsee yhteen arvioon, jossa on paljon hyviä pointteja Masonin kirjasta.
1999 suom. 2008
425 s./Gummerus
Tätä kirjaa olen vaalinut kirjahyllyssäni jo aika monta vuotta. Ostin sen hyvissä ajoin yhdeksi kirjavaihtoehdoksi häämatkalle, mutta päädyin lopulta h-hetkellä muihin, positiivisempiin, tarinoihin.
Kyseinen kirja merkitsee minulle tietyn aikakauden loppua lukuharrastukseni suhteen: se on viimeinen kirja, jonka olen hankkinut itselleni luettavaksi ilman minkäänlaista ennakkotietoa kirjailijasta tai kirjasta itsestään. Aika hurjaa, vai mitä?! Tieto todella lisää tuskaa, ja lukemisen suhteen se ilmenee minulla niin, että en enää harhaile sokkona pitkin kirjaston käytäviä. Viime vuosien aikana jokainen kirja on ollut minulle tavalla tai toisella tuttu, yllättäviä tuttavuuksia ei ole tullut vastaan. Aina taustalla on ollut jonkinlaista tietoa kirjasta tai sen tekijästä. Ei ihme, että olen pitänyt Masonin kirjasta kiinni kynsin hampain...
Meren huoneissa ei ollut ihan niin hienon kohtalokas kirja kuin olisin sen suonut olevan tällä vuosien panttaamisella. Se oli kuitenkin ihan tarpeeksi hyvä. Kirja alkaa, kun vanha mies tappaa vaimonsa, jonka kanssa hänellä on takana vuosikymmeniä kestänyt onnellinen avioliitto. Vastaus murhatekoon löytyy miehen ja vaimon nuoruudesta, ajalta jolloin mies oli rakastunut Ellaan, vaimon serkkuun. Mitä heille kaikille oikein tapahtui noina vuosina?
Tarina on aika lohduton alusta loppuun saakka. Tai lopusta alkuun asti, tässä tapauksessa. Kohtalon julmuus ja itsekkäät (ja osittain silkasti typerät) teot ovat hyytävä yhdistelmä, mutta toisaalta tarina on liiankin sliipattu kokonaisuus ollakseen oikeasti koskettava. Henkilöhahmojen tapa käsitellä elämän vaikeita asioita turhauttaa sivu toisensa jälkeen. Pakostikin lukiessaan miettii, että oikeassa elämässä asiat eivät vain voisi ajautua samaan pisteeseen kuin kirjassa. Ah, ylipäätään turhautumisen määrää ei voi edes kuvailla, kun miettii, miten hukkaan kaikkien osapuolien elämä on tarinassa valunut... Sietämätöntä!
Lukuromaanina Meren huoneissa oli kuitenkin ihan kelpo teos. Viihdyttävä ja helposti koukuttava. Jonkin verran tarinaa olisi voinut karsiakin lopputuloksen siitä kärsimättä, tietynlaista jaarittelua esiintyi silloin tällöin, johtuen siitä, että vanha herra ikään kuin avaa elämäntarinansa vaiheita lukijalle ja haluaa kertoa, miksi kaikessa kävi niin kuin kävi. Mies haluaisi jatkuvasti hypätä kaiken loppuun, mutta rauhoittelee toistuvasti itseään ja pyrkii kertomaan tarinan kronologisesti ja siitä syntyy melko turhanpäiväistä toistoa.
Kirjan on lukenut myös muutama muu bloggaaja. Tästä pääsee yhteen arvioon, jossa on paljon hyviä pointteja Masonin kirjasta.
Sonja, sain tämän kirjan jostain lahjaksi eli se odottaa. Minulle Masonin Muistojen huoneet oli kova juttu ja luin sen jopa muutamaan kertaan ennen kuin se lähti edelleen ystävälleni.
VastaaPoistaMuistelinkin, että olet joskus kehaissut tuota Muistojen huoneet -kirjaa. Laitan sen korvan taakse tulevaisuutta varten, sen verran hyvä fiilis jäi tästä nyt lukemastani Masonista.
VastaaPoista