Kuolema Niilillä

Agatha Christie
1937 suom. 1940 ja 1978
252 s./WSOY


Edellisestä Agatha Christiestä olikin jo ehtinyt vierähtää useampi vuosi. Ja näköjään samalla oli päässyt unohtumaan millaisia jännityskuningattaren teokset oikein ovatkaan.


Vaikka halu lukea Poirot-tarina oli kova, olin silti varautunut vähän hidastempoiseen ja tämän päivän page turner -tyyppisiin jännäreihin verrattuna ehkä jopa tylsäänkin tarinaan. Mitä vielä! Salapoliisiromaani oli älykäs, sopivalla tavalla hienostunut ja tarinassa vanha maailma oli kiehtovasti läsnä.


Rikas nuori nainen Linnet Ridgeway sulhasineen päätyy häämatkalle samalle Niilin luksusristeilylle kuin Hercule Poirot. Linnet on uitettu äskettäin melkoisessa skandaalissa, sillä hän on torjunut aatelisen järkiavioliiton ja napannut parhaan ystävänsä pennittömän poikaystävän. Vihollisia naisella tuntuu muutenkin olevan vaikka muille jakaa - vaikka hän omien sanojensa mukaan on aina ollut niin ystävällinen ja mukava kaikille! Miten tilanne eteneekään kun risteily jatkuu satamapaikasta toiseen?


Kuolema Niilillä oli kaikin puolin todella kiva lukukokemus. Hercule Poirot on kerrassaan mainio veikko, rikkaan tyttörukan tarina ja risteilyllä olevat henkilöt olivat kiinnostavia ja matkailu-teema toi kirjaan vielä oman lisänsä. Nyt kun omat mahdolliset kesä- ja matkasuunnitelmat ovat vielä ihan suunnitelman tasolla, oli mukava tehdä pieni nojatuolimatka Niilin varrelle.

Kun aika loppuu

Elina Hirvonen
2015
248 s./WSOY

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aslak seisoo Lasipalatsin katolla ja on tekemässä jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan hänen äitinsä Laura kamppailee maailmantuskansa kanssa ja pohtii onko osannut olla tarpeeksi hyvä äiti. Aslakin sisko on päätynyt toiselle puolelle maapalloa, mahdollisimman kauaksi perheestään. Omaa veljeään hän ei osaa auttaa, mutta tekee kyllä parhaansa, jotta sotien runtelemassa maassa mahdollisimman moni selviäisi hengissä edes seuraavaan päivään.

Lukukokemuksesta.
Kirja ei yllättänyt, sain sen mitä oletinkin saavani. Osittain tarina tuntui olevan hyvinkin samantyylisistä palasista koottu kuin hänen edellinen romaaninsa. Molemmissa on ajankohtainen aihe, monimutkaisia perhesuhteita ja hätää kärsiviä ihmisiä niin Suomessa kuin kehitysmaissakin.

Oma lukuhistoriani Hirvosen suhteen.
Elina Hirvonen on yksi harvoista suomalaisista kirjailijoista, joiden kaikki kirjat olen lukenut. Itse asiassa olisiko jopa ainoa kirjailija... Hänen esikoiskirjastaan en loppujen lopuksi edes syttynyt sen erikoisemmin, vaikkei se missään nimessä täysin yhdentekeväkään ollut. Muistiinpanoja Afrikasta oli puolestaan todella mielenkiintoinen teos, jonka luin suorastaan ahmien. Kauimpana kuolemasta oli myös hyvä. Jokin Hirvosen tyylissä on iskenyt vähän niin kuin vaivihkaa, sillä en silti sanoisi, että Hirvonen on yksi lempikirjailijoistani. Onhan silti olemassa jokin syy, että palaan hänen tuotantonsa pariin kerta toisensa jälkeen - varmasti tämänkin kirjan jälkeen.

Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen
2010
238 s./Avain

En tiedä missä hetkellisessä mielenhäiriössä päädyin nappaamaan kirjahyllystä matkalukemiseksi Ruotsin reissulle juuri tämän Hirvosen Afrikkaan sijoittuvan teoksen. Ohut pokkari oli toki mukavan kevyt kuljetettavaksi mukana muutenkin täydessä laukussa, mutta repaleinen lukuaikataulu, joka salli muutaman sivun lukemisen silloin tällöin ja eri vuosikymmenien välillä poukkoileva tarina eivät olleet paras mahdollinen yhtälö.

Kauimpana kuolemasta on kirjoitettu Sambiassa, jossa Hirvonen miehineen asui muutaman vuoden ajan. Luin pari vuotta sitten Hirvosen kolumnikokoelman Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009, jonka jälkeen tämän päivän Afrikka alkoi kiinnostamaan minua ihan uudella tavalla.

Tarinan keskiössä ovat suomalainen Paul, joka matkustaa lapsuutensa tuttuihin maisemiin eteläiseen Afrikkaan vakaana aikomuksenaan riistää henkensä siellä ja Ester, joka yrittää sinnitellä mukana elämässä menetettyään suuren rakkautensa. John ei ole ainoa ihminen, jonka Ester on vuosien aikana menettänyt, joten välillä elämän taakka tuntuu sietämättömän raskaalta. Tapahtumille toimii taustana paahtavan kuuma ja köyhä maa, joka ottaa demokratian haparoivia ensiaskeleita. Onko todella olemassa toivoa paremmasta huomisesta, kun kehitysapu takkuaa, korruptio rehottaa, ihmisiä kuolee lääkärin vastaanoton jonoon ja liian moni lapsi päätyy kadulle haistelemaan liimaa?

Hirvonen on todella taitava kirjoittaja, jonka Afrikka kiemurtelee ihon alle ja ajatuksiin. Ahdistavan todellisuuden kuvailun lisäksi tarinassa on vahvasti läsnä myös se karun kaunis ja maaginen Afrikka. Harmittelen yhä, että luin suurimman osan kirjasta sellaisissa tilanteissa ja mielentiloissa, jolloin keskittyminen oli parhaimmillaankin hankalaa. Vaikka näkökulmia oli vain kaksi, osa Paulin ja Esterin kertomista tarinoista liittyikin heille tärkeisiin ihmisiin eikä heihin itseensä ja välillä tapahtumien vaihdellessa oli vaikea pysyä mukana. Joka tapauksessa hieno kirja, jota uskallan suositella jokaiselle!

Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä.

Bloggaajakollegan esittelyyn puolestaan tästä.

Pitkästä aikaa Kirjallinen maailmanvalloitus etenee ja ruksaan luetuksi Sambian.

Naisten Etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith
1998 suom. 2003
302s.

Mma Ramotswella on aina ollut silmää elämän pienille yksityiskohdille. Niinpä hän päättääkin perintörahojensa turvin ryhtyä Botswanan ensimmäiseksi naisetsiväksi auttaakseen ihmisiä isoissa ja pienissä ongelmissa. Mma Ramotswe tutkii -sarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan aloittelevan etsivän elämäntarinaan ja taustoihin, juodaan lukuisia kupillisia rooibos-teetä, selvitellään hankalia (ja yllättävän koskettaviakin) rikoksia ja jännitetään miten naisen rakkauselämä järjestyy.

Kirjakaupassa työskennellessäni olen kohdannut kymmeniä asiakkaita, jotka ovat lämpimästi suositelleet Alexander McCall Smithin suosituinta etsiväsarjaa - häneltä niitä sarjoja nimittäin on pukannut markkinoille vähän enemmänkin. En ole kokenut mahdollisesti liiallista elämäniloa pursuavan kirjasarjan käyvän yksyhteen oman kirjamakuni kanssa, mutta pääsin asiaa vihdoin testailemaan, kun Kirjavan kammarin Karoliina ilahdutti minua Totally British -aiheisella kirjapaketilla, josta löytyi Naisten etsivätoimisto nro 1 -kirja. Kiitos vielä Karoliinalle!

On se kumma juttu, miten omista ennakkoluuloistaan haluaa välillä väkisin pitää kiinni, vaikka huomaakin viihtyvänsä tarinan parissa. Aluksi jupisin hyväntahtoisesti itsekseni, että kyllä kirjassa keskitytään ihan liikaa päähenkilöön, selvitellään liikaa pikkuongelmia sen sijaan, että olisi yksi todella mielenkiintoinen ja kinkkinen rikostapaus ja kuvaillaan kuplivan iloista elämää Botswanassa. Minä kun tykkään jännityskirjallisuudesta osaksi ihan sen jännityksen takia. No, loppujen lopuksi pidin tästä kirjasta juuri siksi, että siinä keskitytään synkkien asioiden lisäksi päähenkilön ihastuttavaan persoonallisuuteen, selvitellään välillä ihan arkipäiväisiäkin asioita erinomaisella järjenjuoksulla ja ollaan iloisia, valoisia ja vähään tyytyväisiä. Silti en jotenkin suostu uskomaan, että oikeasti pidin kirjasarjan aloituksesta, ja että voisin hyvän hetken sattuessa jatkaakin sen parissa.

Onko lukijoiden joukossa Mma Ramotswe -faneja? Onko kirjasarja taattua laatua osasta toiseen, vai onko joku kirja ehdottomasti muita parempi? Onko sarjan joka osassa monta eri rikosta ratkaistavana, vai noudattaako joku osa perinteistä jännityskirjan muotoa, ja keskittyy yhteen suurrikokseen?

Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen olen pyrkinyt lukemaan kyseisessä maassa asuvan kirjailijan kirjan, mutta koska hieman epäilen botswanalaista kirjallisuutta löytäväni, saa tämä kirja edustaa Botswanaa - onhan kirjailija kuitenkin asunut maassa pitkiä aikoja. Tällä hetkellä Alexander McCall Smith asuu kuitenkin Skotlannissa, joten osallistun kirjalla myös Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan pisteen Iso-Britanniasta:)

Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie
2003 suom. 2010
326s. /Otava

Suoritan Minihaasteen kolmannen osion tämän kirjan kanssa.

Tällä kertaa tarkoituksena oli lukea kirja, jonka nimessä esiintyy jokin kasvi. Muitakin vaihtoehtoja pyörittelin mielessäni, mutta aika lailla alusta asti oli selvää, että Purppuranpunainen hibiskus tulisi olemaan minun kirjavalintani. Sain kirjan joululahjaksi viime vuonna eikä se ole oikein herättänyt lukuinnostusta. Näin ollen tämänkertainen haaste ansaitsee kiitoksen jo ihan siitäkin syystä, että sain yhden lukemattoman kirjan hyllystäni tehokäyttöön.

Kirjassa seurataan nuoren Kambilin kasvua ujosta ja vakavamielisestä tytöstä nuoreksi naiseksi, joka pikkuhiljaa oppii vapautumaan ja nauttimaan elämästä. Ulkopuolisten silmin Kambili näyttää elävän jokatytön unelmaa: hän asuu perheensä kanssa kauniissa kodissa, joka on täynnä hienoja esineitä, hän menestyy koulussa erinomaisesti ja hänen isänsä on yksi Nigerian arvostetuimpia miehiä, sillä hän uskaltaa puolustaa vapautta. Ihmiset eivät tiedä, että perheen kotiolot ovat kaikkea muuta kuin hyvät. Kambilin syvästi uskonnollinen isä pitää lapsiaan pelon vallassa epäinhimillisillä kasvatusmenetelmillään eikä vaimokaan välty väkivallalta. Kambilista onkin varttunut pelokas ja hiljainen tyttö, joka puhkeaa kukkaan vasta päästessään viettämään lomaviikkoa tätinsä perheen luokse. Ifeoma-tädin perhe elää köyhemmissä oloissa, mutta heidän elämänilonsa on jotain, mitä pelkällä rahalla ja vallalla ei voi saada. Pian Kambili ja hänen veljensä Jaja huomaavat löytäneensä itsestään voimaa vastustaa isää ja muutoksen tuulet alkavat puhaltaa...

Kirjaa lukiessa ymmärsin jotain uutta itsestäni lukijana. Tarinahan oli varsin mielenkiintoinen ja hyvin etenevä, mutta en löytänyt sitä ihan aitoa lukemisen intoa tätä kirjaa läpikäydessäni. Vieraat kulttuurit kiinnostavat kyllä, mutta en voi sanoa olevani Afrikasta niin kiinnostunut, että tämä kirja olisi vienyt mukanaan. Huomasin lukevani tarinaa enemmänkin sillä mielellä, että oppisin asioita Nigeriasta ja siellä elävien ihmisten arjesta eli toisin sanoen sivistäisin itseäni hieman. Kulttuurista olikin tietyssä mielessä kiinnostavaa lukea ja esimerkiksi perheiden ruokaillessa melkein tunsin ruoka-ainesten tuoksun leijailevan jossakin lähellä. Mutta. Huomasin joka tapauksessa kipinän puuttuvan täysin lukemisestani. Sunnuntaiväsymyksestä johtuen en ehkä osaa ilmaista itseäni kovin selkeäsanaisesti, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että jos kirjaillisuus tarjoaisi pelkästään näitä realistisia kuvauksia maapallon eri kolkissa asuvista ihmisistä, en varmaankaan jaksaisi harrastaa lukemista yhtä intohimoisesti kuin nyt. Tosin realistisia tarinoita on niitäkin niin kovin erilaisia ja eri asteisia, eli tuokaan ei nyt ehkä ihan selvennä ajatuksenjuoksuani. No, ei takerruta siihen liikaa:)

Lukukokemuksen keskinkertaisuus ei siis tälläkään kertaa johdu tarinasta itsestään vaan siitä, ettei minulla yksinkertaisesti ollut tarpeeksi mielenkiintoa heittäytyä tarinaan mukaan. Osaisin kuitenkin kuvitella, että esimerkiksi ystäväni Heidi saattaisi saada kirjasta paljonkin irti kokeneena Afrikan matkaajana:) Viime vuonna nautiskelin kirjoista Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009 ja Afrikan poikki. Nyt ymmärrän, että ne vetosivat minuun juuri suomalaisen kirjoittajan näkökulman takia. Arvioni taitaa kuulostaa melko negatiiviselta, mutta oikeasti tarina muistutti minua siitä, miten samanlaisia ihmisiä kaikki ovat asuinpaikasta riippumatta ja miten kaikki kamppailevat samojen ongelmien parissa kulttuurieroista huolimatta. Siinä mielessä tarina ja sen henkilöhahmot ovat kovin iättömiä ja klassisia.