Talvisota - avioliittoromaani

Philip Teir
2013
345 s./Otava

Tämä kirja ehti aiheuttaa hämmennystä elämässäni jo ennen kuin se edes päätyi minulle luettavaksi. Ensin kävelin sen ohi useita kertoja ja jäin miettimään kirjan nimeä - mitäköhän uutta ammennettavaa nyt on keksitty Suomen verisestä historiasta. Seuraavaksi huomasin kannen kukkaloiston ja mietin, onkohan tämä nyt kuitenkin joku chic lit -tyyppinen ratkaisu. Myöhemmin silmät osuivat avioliittoromaaniin ja taas pohdiskelin, että mitä ihmettä. Lopulta huomioin kirjailijan nimen ja päädyinkin pitämään kirjaa yhdysvaltalaisena tai englantilaisena - ja se olikin kotimaisen kirjailijan teos. Ja siis tietenkään en missään vaiheessa voinut ottaa kirjaa käteen ja tutustua kanteen ja takakansitekstiin yhdellä kerralla, vaan spekulaatioille oli tehtävä tilaa:D Nyt kirja on kuitenkin luettu ja voin sanoa tietäväni enemmän.

Luin Talvisodan ensimmäiset kappaleet jo syyskuussa, kun kirja taisteli paikastaan Book Battlessa. Ensimmäiset kappaleet herättivät mielenkiintoni ja huomasin todella haluavani tietää, miksi kirjan pääpari, kuuttakymppiä lähestyvät Katriina ja Max, päätyivät eroon. Päätinkin lukea kirjan kokonaan nyt lokakuussa ja harmistuneena huomasin, että kiinnostukseni taso heittelehti. Varsinkin tarinan keskivaiheilla oli vaikea keskittyä ja odotin jotain tapahtuvaksi. Lopulta päätin keskittyä kirjaan pitkiä aikoja kerrallaan ja kiintyä henkilöhahmoihin vaikka väkisin ja näin lukeminen alkoi vihdoin sujumaan.

Jo muutaman kappaleen jälkeen olin aistivinani tarinan henkilöhahmoissa, teemoissa ja yleisessä tunnelmassa jotain hyvin tuttua. Kokonaisuus tuntui miellyttävältä ja hienostuneelta, samalla kuitenkin myös jotenkin etäiseltä. Kun jatkoin eteenpäin, tajusin, että kirjasta tulee mieleen Siri Hustvedt ja Kaikki mitä rakastin. Molemmissa tarinoissa seurataan suurkaupungin älymystöä, taidemaailmaa, vaikeita ihmissuhteita, vääriä valintoja, tylsistymistä vanhoihin kuvioihin ja rakkaudesta aiheutuvia ongelmia. Odotin ehkä tietämättänikin jotain samanlaista käänteentekevää kohtausta, sellaista mikä Hustvedtin kirjassakin on. Kun sellaista ei tullut, turhauduin tasapaksuun tarinaan ja se oli ehkä hieman epäreilua Talvisotaa kohtaan.

Kyseessä ei lopulta ollut kovinkaan mieleenpainuva lukukokemus, mutta pidin kyllä tarinasta. Suopeuteni liittyy ehkä myös siihen, että tajusin ehkä löytäneeni kotimaisen kirjallisuuden kentältä sen oman alalajini, josta tykkään lukea: älymystö, tietynlainen kansainvälisyys ja isomman kaupungin huuma. Samanlaisissa tunnelmissa lopettelin viime vuonna syksyllä Elina Halttusen kirjaa Syysvieraita, joten kyllä sitä nyt mitä ilmeisimmin ollaan suurten oivallusten äärellä!;)

Avioliittojuonia
Koen 13 kotimaista kirjailijaa