Taivaslaulu

Pauliina Rauhala
2013
281 s./Gummerus

Huomaan olevani kosketuksissa yhden elämän suuren mysteerin kanssa. Olen nimittäin lukenut kaikin tavoin hienon kirjan, mutta minulla ei ole siitä mitään sanottavaa, ei mitään jaettavaa muille.

Taivaslaulua lukiessani olen peilannut omaa elämääni ja tekemiäni valintoja Rauhalan henkilöhahmojen vastaaviin ja todella ymmärtänyt miten moneen junaan meitä täällä onkaan. Olen oppinut ymmärtämään ja ehkä osittain myös paremmin hyväksymäänkin itselleni tuntemattomampia elämäntapoja ja niihin liittyviä vaikeitakin valintoja. Toisaalta olen pitänyt vahvasti kiinni omista ajatuksistani muunmuassa siitä, että kaikilla pitäisi olla vapaus päättää oman elämänsä isoista linjauksista ilman, että mikään ryhmä, johon elämä on vahvasti sidoksissa, painostaisi tiettyihin ratkaisuihin ja sanelisi mustavalkoiset säännöt.

Mahtavaa, että kirjallisuus pysäyttää hektisen arjen ja pistää punnitsemaan tärkeitä asioita. Ja opettaa suvaitsevaisuutta. Ja korostaa maalaisjärjen käyttöä tarinan keinoin. Ja kaikkea mitä en osaa sanoiksi pukeakaan.

Rauhalan esikoinen kertoo nuoresta lestadiolaisparista, Viljasta ja Aleksista, joilla on jo monta pientä lasta ja lisää tulossa. Yhteisössä ajatellaan, että lisääntymisen rajoittaminen on suoraan verrannollinen uskon vahvuuteen, joten kaikki tulemassa olevat lapset pitäisi ottaa riemuiten vastaan. Miten suurperheiden äidit jaksavat? Onko oikein, että perheen vanhimmat lapset eivät juuri äidin syliä nää, kun uusin tulokas on aina se, joka tarvitsee eniten huolenpitoa ja hoivaa? Onko oikein, ettei naisen vartalo ehdi toipua edellisestä synnytyksestä ja pienten lasten hoitamisesta, kun seuraava raskaus jo alkaa ja lapsiluku lisääntyy?

Pidän siitä, että Taivaslaulu haastaa lukijan ajattelemaan itse. Kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän paremmin, että suurperheissä voi olla niitä ihan oikeita menestystarinoitakin, jossa kaikki on sujunut suurista haasteista huolimatta hyvin. Ymmärrän myös, että kaikki tarinat eivät kuitenkaan pääty hyvin. Tällaiset elämän isot asiat eivät ole mustavalkoisia, on kyseessä sitten ateistin tai lestadiolaisen perhe. Kun itse pystyy ajattelemaan objektiivisesti asioista, ymmärtää että onnellisia ja onnettomia loppuja voi olla kenellä vain, toivoisin toki, että myös erilaisten uskonnollisten ryhmien kannattajat osaisivat myös käyttää maalaisjärkeä. Kaikille alkoholia käyttäville ihmisille juominen ei ole ongelma, jonka avulla yritetään paeta jotain. Kaikissa tv:tä katsovissa perheissä ei aivot rappeudu pelkästä töllöttämisestä. Musiikista nauttiminen ei automaattisesti tarkoita sopimusta saatanan kanssa, vaan voi auttaa esimerkiksi itsensä löytämiseen.

Taivaslaulu on helposti yksi parhaista kotimaisista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut. Tietenkään kaikkien kirjojen ei ole tarkoituskaan antaa lukijalle näin paljon, mutta mielelläni lukisin lisääkin tällaisia isoja pieniä tarinoita.

Koen 13 kotimaista kirjailijaa
Avioliittojuonia