Margaret Mahy
1984 suom. 1990
213 s./Tammi
Lokakuun lukuteemaa jatkaa rakastetun uusiseelantilaisen lasten- ja nuortenkirjailija Margaret Mahyn yksi harvoista suomennetuista teoksista. Kirjailija sai elämäntyöstään H.C. Andersen -palkinnon vuonna 2006.
Tarinassa 14-vuotias Laura tutustuu salaperäiseen Sorry-poikaan tytön veljen sairastuttua vakavasti. Laura tietää, että hänen veljensä voi pelastua pelkästään noituuden avulla - ja Sorry on noita, ihan varmasti!
Olen lukenut Noitavaelluksen aikoinaan eräällä aurinkolomalla Kreikan auringon alla, ja vaikka en tarinasta voi sanoa juuri mitään muistaneeni, vei se silti heti minut takaisin rantatuoliin uima-altaan äärelle. Tunnelmassa oli siis jotain enemmänkin kuin tuttua. Olen myös tarinasta aikoinaan pitänyt, sillä olen muutama vuosi sitten sijoittanut Mahyn Tähtien tytär -kirjan Naiskirjailijoiden 100 kirjaa -listalle...
Mahyn kirja on täydellinen koulukirjaesimerkki tarinasta, jossa kohtaa pyhä kolminaisuus: viihdyttävyys, laadukkuus ja opettavaisuus. Tarina on niin just eikä melkein, että se on jo vähän yliampuvaa. Paitsi että ei ole. Tarinaa lukiessa ei voi kuin ihastella, miten palaset loksahtelevat paikalleen. Viihdyttävyys muodostuu noitiin liittyvistä asioista, sykähdyttävästä Sorrysta, josta ei oikein tiedä, onko hän vain kamala vai kamalanihana. Ja tietenkin tarinan pahis on suorastaan kauhistuttavan ahdistava tyyppi. Laadukkuudesta kertoo hyvä kieli, joka ei aliarvioi nuorta ja joka on kestänyt aikaa yllättävänkin hyvin. (No juu, ei siitä 80-luvusta nyt niin pitkä aika ole, mutta silti!) Henkilöhamot ovat myös ilahduttavan monipuolisia ja kompleksisia kokonaisuuksia. Opettavaisia ja ajatuksia herätteleviä asioita on ujutettu pitkin tarinaa: miten olla hyvä ja ymmärtäväinen tytär ja sisko, kun omaakin elämää pitäisi päästä elämään? Miten tulla toimeen vähällä ja olla mahdollisimman epäitsekäs? Millaista on aikuistua ja rakastua?
En yhtään ihmettele, että kirja löytyy edelleen erilaisilta koulujen lukulistoilta, se on ehdottomasti klassikoksi syntynyt. Vaikka kielellisesti tarina ei ole vanhentunut, on siinä toki paljon ehkä oman aikansa elementtejä. En tiedä Uudesta-Seelannista juuri mitään, vielä vähemmän tiedän 1980-luvusta kyseisessä maassa, mutta ainakaan Lauralla, tämän pikkuveljellä ja yksinhuoltajaäidillä ei ole helppoa taloudellisesti. Lauran äidin on mahdotonta olla poissa työpaikaltaan (kirjakauppa!) päivääkään, koska muuten hän voi saada potkut. Ja kun hän sitten joutuu olemaan pois, hän perehdyttää uuden miesystävänsä kaupan tavoille muutamassa tunnissa, jotta tämä voi toimia naisen sijaisena myymälävastaavana. Kirjakaupassa myös katsottiin pahalla, jos joku näytti synkältä, eikä siltä, että haluaisi ostaa kirjan:D Aikamoista viihdettä siis myös nuo kirjakaupan arkeen liittyvät asiat.
Tarinassa oli niin paljon elementtejä noituuden lisäksi, etten oikein osannut lukea tätä pelkästään noitatarinana. Toivottavasti siis kuun viimeinen noitaseikkailu, Susan Fletcherin Noidan rippi tarjoaisi sitä, mitä tältä teemalta lähdin alunperin hakemaan.
Kirjallinen maailmanvalloitus - Uusi-Seelanti
Ooh, muistan tämän! Siis tuon kannen perusteella, ja miten minulla on sellainen tunne, että luin tämän penskana ainakin kaksi kertaa, oli suosikkejani, ja aivan niin kuin olisin pitänyt kirjaa jännittävänä ja siksi siitä niin paljon pidinkin. Vai muistankohan ihan väärin, oliko tämä edes jännittävä?! Toisaalta olen tainnut olla tosi nuori, kun kirjan luin. =D
VastaaPoistaJuu, tämä oli kyllä jännittävä. Heti kun tarinan pahis astui kuvioihin, niin tunnelma oli todella pahanenteinen ja silloin minäkin heti muistin, että AI NIIN, TÄSSÄ ON TÄÄ KAMALA UKKO!:)
PoistaVoi että, tämä on aivan mahtava kirja! Luin tämän monta, monta kertaa nuroempana ja aina se jaksoi ihastuttaa. Oikeastaan tekisi mieli lukea uudelleen ja ehkäpä sen nyt uskaltaisikin. Joitakin vanhoja suosikkeja en halua lukea nyt aikuisena (entä jos se onkin huonompi kuin muistan?), mutta tämä taitaa olla niitä, jotka kestävät aikaa.
VastaaPoistaMinäkin pidän etäisyyttä tiettyihin lapsuusajan kirjoihin, mutta esimerkiksi Neiti Etsiviä luen surutta edelleen:) Mystery Clubeihin en ole uskaltanut koskea, olisi harmi jos esim. ne olisivat ihan hölmöjä aikuisen silmin.
PoistaTämä on yksi kestosuosikeistani! :)
VastaaPoistaLuin kirjan ala-asteella hyvin, hyvin monta kertaa, koska kirjan poikapuolinen päähenkilö muistutti kovasti sitä koulun söpöintä poikaa, johon olin ihastunut. :) kirja löytyy omastakin hyllystä, mutta en ole lukenut sitä vuosikausiin. Ehkä pitäisi taas!
Tarinan poika on kyllä osattu kirjoittaa juuri sellaiseksi, että hän jää ihan aikuisenkin lukijan mieleen ja tulee heti sellainen fiilis, että eikä, mäkin olisin ollut niin lätkässä tähän tyyppiin kouluikäisenä:D
PoistaMuistan kannen aivan selvästi ja sen, että olen kirjan lukenut nuorena ja tykännyt siitä. Juonesta vain ei ole minkäänlaista muistikuvaa :D
VastaaPoistaJuu, niin ne juonet unohtuu. Jos oikein keskiverron kirjan lukee nykyäänkin, niin ei välttämättä parin vuodenkaan jälkeen muista siitä mitään. Harmi, ettei nuorempana ole tullut pidettyä lukupäiväkirjaa. Kiinnostaisi, mitä muuta sitä on tullut luettua niihin aikoihin kun on lukenut tämän Noitavaelluksen.
PoistaEi hitto! Tämä oli yksi lempikirjoistani teininä :D ihanaa kun kirjoitit tämän!
VastaaPoista