Elämää lukumaratonin jälkeen

No niin. Luku-urakasta on jo muutama tunti aikaa ja mieli alkaa olla kirkas taas. Silmätkin ovat saaneet välillä saaneet keskittyä muuhun kuin lukemiseen. Ennen nukkumaanmenoa olisi tarkoitus vielä lukea Elokuvamuisti loppuun, mutta muuten taidan tuulettaa mieltä mm. vaatekaapin siivoamisella. Muutaman lauseen laitan kuitenkin vielä muistiin maratonista, vaikka lukijoilta tulee varmasti koko aihe jo korvista ulos:) Yritän kerrankin tiivistää ja esittää asiani ytimekkäästi!

Tavoitteeseen pääsin tällä kertaa nippanappa ja en voisi olla tyytyväisempi. Tällä kertaa luin 12 tuntia ja 50 minuuttia eli 35 minuuttia vähemmän kuin viime vuonna, vaikka tarkoitus oli pistää paremmaksi. Sivumäärä oli kuitenkin tällä kertaa 66 sivua enemmän. Nukkua ehdin tällä kertaa 8 tuntia ja 45 minuuttia kun viime vuonna tunti vähemmän unta oli riittävästi. On aika selvää, että maksimini menee jossain 850 sivun paikkeilla eikä sitä suurempiin lukuihin kannata pyrkiä tällä lukuvauhdilla.

Seuraavakin kerta tulee, se on jo selvä, ja koska lukutahti on hitaanlainen, on ehkä parempi valita kirjoja pelkästään pienoisromaanien puolelta, jotta vaihtelu olisi suurempaa. Vaikka maratonlukeminen on ennen kaikkea hauskaa, rankkaakin se omalla tavallaan on ja ainakin minun silmäni ja sieluni kiittää esimerkiksi kevyttä taittoa. Aiheen ei tietenkään tarvitse olla kepeä, mutta leveät marginaalit ja usein vaihtuvat kappaleet ovat kyllä kieltämättä mieleeni ja tekee lukemisesta miellyttävämpää.

Tällä kertaa oli todella hyvä tuuri, että satuin valitsemaan ensimmäiseksi kirjaksi Viides lapsi -kirjan, jossa koko 160 sivunen tarina on tosiaan ladottu putkeen. Tänä aamuna kun olisin sellaiseen kirjaan törmännyt, en varmaan olisi kestänyt sitä henkisesti... ;)Itse tarinahan oli mielettömän hyvä ja kirja tulee varmasti loppuvuodesta olemaan kärkikastin joukossa. Ensi kerralla siis syynään kirjan sisältöä etukäteen ennen kuin hyväksyn sen maratonlukupinoon.

Jääkaapin henki puolestaan jäi mieleeni pienoisena pettymyksenä. Minusta on tärkeää, että kirjapinossa on mukana muistelmatyyppinen teo, jossa aihe on kevyt ja helposti samaistuttavissa ja vieläpä sellaisessa muodossa, että jokaista arkista aihetta käsitellään 1-3 sivun verran. Odotin Tervon kirjan olevan vastaus rukouksiini, mutta lopulta jäin kaipaamaan jutuissa sellaista Anna-Leena Härkönen -tyylistä otetta. Kokoelma oli vähän liian laimea omaan makuuni. Yhdentekevä on ehkä oikea sana?

Laura puolestaan oli pakollinen jännityskirja, jonka kuviot kyllä jaksoivat kiinnostaa viimeisille sivuille asti, mutta en tiedä luenko välttämättä kirjan jatko-osia. Kirjan pituus on lukutahtiini nähden aika maksimimitoissa, sillä korkeitaan yhden kirjan kannattaa olla yli 200 sivuinen, jotta vaihtuvuus kirjoissa olisi mukavan tiheä. Itse asiassa moni ei-lukutoukka ystäväni on luullut, että aion maratonilla lukea nimenomaan yhden tiiliskiven, mutta en usko, että yksi tarina pitäisi yllä kiinnostustani vuorokauden ajan. Tarvitsen vaihtelua ja niitä hetkiä, kun voi huokaista tyytyväisenä, että yksi kirja suoritettu ja nyt seuraavan kimppuun.

Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, tuntui että maraton pääsi kunnolla käyntiin vasta tänä aamuna, kun tartuin lukupinon lyhimpiin kirjoihin. Elokuvankertoja oli pienestä koostaan huolimatta kokonainen tarina, sillä mitään en osannut jäädä kaipaamaan lisää vaan kaikki olennainen löytyi niistä 133 sivusta, jotka kirjassa oli. Novelleja en lukumaratonille ottaisi, mutta Kallion kolumnikirjoitukset elokuvista olivat täydellisiä, varsinkin kun elokuvat ovat vielä lähellä sydäntäni. Nappivalintoja molemmat siis.

Iso kiitos vielä teille kaikille, jotka pistäydyitte kurkkaamassa miten maraton etenee. Kannustussanat ilostuttivat maratonin edetessä. Kiitos!<3