maanantai 3. joulukuuta 2012

Semilukumaraton: lasten romaaneja

Pidennetty viikonloppuvapaa mahdollistaa lukumaratonin lasten romaaneilla. Kovin kilpailuhenkiseksi en aio heittäytyä, sillä hankin kirjastosta vain viisi kirjaa. Yhteistä kirjoille on se, että olen niitä jo pidemmän aikaa katsellut sillä silmällä, että olisi hauska tietää millaisia tarinoita ne pitävät sisällään, millaiselle lukijalle ne sopivat ja täsmääkö kirjan takakansiesittely kirjan kanssa. Useinhan myyjä on nimenomaan tuon takakansitekstin varassa, kun kaikkia kirjakaupan kirjoja ei oikein voi itse lukea;)

Tämän tekstin alle ilmestyy kirjoja sitä mukaa, kun ehdin niitä lukemaan. Yhden kuitenkin luin jo eilen ennen nukkumaanmenoa, joten aloitetaan sillä.

---



Aaveita ja avaruusolentoja
Tuula Kallioniemi
2011/2012
89s. Otava


Reuhurinteen alakoulusta kertova kirja on tuntunut herättävän kiinnostusta samaan tapaan kuin Ellat ja Risto Räppääjät. Nuorille lukijoille kirjoja hankkivat tykästyvät nopeasti ideaan, että kirjassa seikkailee monen ikäisiä lapsia, joten kirja sopii niin eka- kuin kolmasluokkalaisellekin. Usein lastenkirjan hankinnassa nimittäin törmätään ongelmaan, että jo esim. kolmannella luokalla olevalle tytölle ei missään nimessä haluta antaa Ella-kirjaa, koska Ella on vasta toisella luokalla. Tässäkään kirjassa lasten iät eivät tule missään vaiheessa edes puheeksi, tuskin Ella-kirjoissakaan, mutta olen huomannut, että kirjaa hankkiville se on to-del-la tärkeää. Nyt voin hyvillä mielin ainakin tästä sarjasta todeta, että lasten ikävuosia ei alleviivata.

Luin ensimmäistä kertaa Tuula Kallioniemen kirjaa, ja täytyy myöntää, että olen ehkä hieman pettynyt. Moni on kuvaillut Reuhurinnettä huikean hauskaksi sarjaksi, mutta minua ei juuri naurattanut. Muistot omilta ala-astevuosilta kyllä heräsivät eloon, ja moni Reuhurinteen luokassa sattunut kommellus tuntui tutulta. Kallioniemi osaa kyllä sukeltaa ala-asteen maailmaan ja esimerkiksi niihin hetkiin, kun ihastuu luokkatoveriin tai kun menee kouluun uusi takki päällä, eikä ole ihan varma onko takki hieno vai ei:) Lapset varmasti kaipaavat vähän rymistelyäkin, mutta minusta muutaman vähän yli menevän kohtauksen olisi voinut korvata tavallisella toimivalla huumorilla. Ihmettelin hieman turbaanipäistä naista, joka tulee haastattelemaan koulun opettajaa lehteen, mutta päätyy kiipeämään katolle - ja tietenkin putoamaan sieltä. Pian selviää, että nainen on ollut aikoinaan opettajan oppilas, ja kiipeillyt silloinkin kovasti katoilla ja pudonnut silloinkin. Pakko sanoa, että en tiedä ketään vanhaa ala-asteen rämäpäätä, joka kokisi aikuisiällä pakottavaa tarvetta kiivetä koulun katolle heilumaan kesken työtehtävän:D

Pakko vielä laittaa muutama ihmetyksen sana: kirja on mielestäni ilmestynyt kirjakaupan hyllyille joskus alkusyksystä tai kesällä. Kirjan tekijätiedoissa kuitenkin vilahtaa 2011 ja painosvuosi 2012. Miksi? Takakansiteksti puolestaan kertoo, että Kaahailua ja kepposia (2011) aloitti Reuhurinteen alakoulusta kertovan sarjan, vaikka hyllyssä on kaksi teosta, jotka sisältävät yhteensä viisi kirjaa Reuhurinteen ala-asteesta, jotka ovat ilmestyneet jo 1990-luvun loppupuolella? What? Eikö niissä ole samannimiset henkilöt mukana, vai mistä tässä oikein on kyse?

Onko muita Reuhurinnettä lukeneita? Ovatko alkuperäiset kirjat jotenkin riemukkaampia? Ehkä vika on minussa, mutta kun sanotaan, että kirja on hauska, ajattelen heti Bertin päiväkirjoja, joille naurettiin aikoinaan vedet silmissä.

Salaistakin salaisempi pölynimuri
Måns Gahrton & Johan Unenge
2010 suom. 2012
131 s./Tammi


Hotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta on ilmestynyt viime vuosien aikana jo muutama osa. Valitsin luettavakseni kuitenkin uusimman niistä, vaikka nimensä perusteella se ei kuulostanut mysteerinsä puolesta yhtä kiinnostavalta kuin aikaisemmat osat. Rantasten perhe ylläpitää pientä ja idyllistä hotellia Ruotsin maaseudulla. Yleensä hotellilla ei juuri ole asiakkaita, ja silloinkin kun niitä ilmestyy, jotain salaperäistä tapahtuu ja kaikki menee pieleen. Nyt perheen lapset ovat kuitenkin innoissaan, kun hotellille saapuu imurien kanssa työskentelevä joukkio, joiden on tarkoitus testata salaista imuriaan haastavissa olosuhteissa. Näin ollen Ingo ja Isadora pääsevät sotkemaan hotellia niin paljon kuin sielu sietää - eikä kukaan ole myöhemmin vihainen. Onnistuuko imuri siistimään lasten jäljet?

Aihe ei tosiaan mieltäni juurikaan kutkuttanut, mutta tarina oli aika sympaattinen ja menevä. Rantasten perheenjäsenet ovat kaikki kivoja tuttavuuksia, teksti helposti luettavaa ja kuvitus tuo oman mukavan lisänsä tarinaan. Ilahduin, kun perheen äiti esiteltiin suomalaiseksi Ritvaksi, jonka mielestä kaikki on Suomessa paremmin kuin Ruotsissa. En näe syytä miksi en tätä sarjaa suosittelisi eteenpäinkin. Enemmän mysteereitä haluaville kannattaa suositella sarjan aikasempia osia, joista olikin kaikista pieni esittelyteksti kirjan lopussa. Jännitysgenreen vasta tutustuville sopii kuitenkin tämä veikeä imuri-tarina.

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia lasten kanssa Hotelli Kultainen mysTeeri -sarjasta? Uskoisin, että olisin itse tykännyt pienempänä lukea tätä sarjaa.


Meidän luokka nousukiidossa
Tittamari Marttinen
2012
173 s./Tammi


Marttisen kirja on kaikkea sitä mitä toivoin Reuhurinteen ala-asteesta kertovan kirjan olevan. Varsin mukava tuttavuus siis! Kirjan nimikin sen jo paljastaa: kyseessä on koulumaailmaan sijoittuva kirja, jossa kurkistetaan yhden luokan arkeen. Tällä luokalla on vain kuusi oppilasta, joka on ehkä hieman outoa, mutta toisaalta henkilöhahmojen vähyys tekee tarinan seuraamisesta huomattavasti helpompaa. Oppilaille sattuu kaikenlaista, kun ensin tehdään hommia lentokentällä, sitten suunnistetaan kaupungissa ja etsitään kadonnutta vaaria, käydään elokuvissa ja innostutaan koirista.

Pidin kirjan leppoisasta tunnelmasta. Tarinat eivät ole mitenkään hillittömän hauskoja, mutta oppilaat ovat positiivisia ja sanavalmiita tyyppejä ja kirja kaikin puolin vauhdikas. Kirja sisältää kuusi tarinaa, jotka ovat mukavasti sopusoinnussa keskenään, kaikki sopivat hyvin kokonaisuuteen. Reuhurinne-kirjaa lukiessa tarinat tuntuivat jotenkin irrallisilta toisiinsa nähden. Opiskelin itse opettajan johdolla, joka vannoi tyttöjen ja poikien yhteisen ajanvieton nimeen, ja olikin hauska lukea, miten tytöt ja pojat kaveeraavat keskenään perin luonnollisesti.

Olipa hyvä, että tartuin tähän kirjaan, nyt tätä suosittelee rohkeasti eteenpäin lapsille lukemista etsiville:)


Urho - Aaveiden meri
Tapani Bagge
2012
163 s./Tammi


Hauskaa, kirja jonka suhteen minulla ei juuri ollut odotuksia, ja jonka lukemisesta en ollut edes varma, osoittautuikin semilukumaratonin parhaimmaksi lukukokemukseksi:) Suosittelen kirjaa kaikille seikkailun nälkäisille lukijoille, sopii niin ääneenluettavaksi kuin itsekseen kahlattavaksi.

Urho on 8-vuotias poika, joka on erittäin viisas ikäisekseen. Hänen äitinsä on keksijä, ja tällä kertaa sekalainen seurakunta, johon kuuluu mm. Urhon luokkakavereita ja rehtori, onkin päätynyt seilaamaan perheen sukellustalolla toiselle puolelle maapalloa. Kaikki lähti siitä kun Nicolas-pingviini halusi kyläilemään Etelä-Mantereelle, mutta sitten joukkio joutui myrskyssä Bermundan kolmion kautta Aaveiden merelle.

Seikkailua ja jännittäviä hetkiä kirjasta ei puutu. Tällä kertaa lukija tutustutetaan mm. merilohikäärmeeseen ja meren keskellä ajelehtivaan tuntemattomaan saareen, jonka viidakon kätköistä löytyy yllätys jos toinenkin. Henkilöhahmot kirjassa ovat oikein mukavia, pikkuvanha Urho ei ärsytä tippaakaan, vaan aikuinenkin lukija odottaa mielenkiinnolla, mitä tuo kävelevä sanakirja seuraavaksi kertoo maailman menosta. Urhon ystävät ovat tavallisia tyttöjä ja poikia, ja he tasapainottavatkin kivasti kokoonpanon dynamiikkaa. Tarinan aikuiset puolestaan ovat tavalliseen tapaan hieman höpsöjä, rehtori nyt ainakin.

Tähän onkin hyvä päättää lasten romaaneihin tutustuminen tältä erää, monta vinkkiä rikkaampana onkin hyvä palata töihin minilomalta.

5 kommenttia:

  1. Alkuperäinen sarja oli Reuhurinteen ala-aste, sama talo ja sama opettaja Aapeli Käki, mutta senaikaiset oppilaat ovat jo aikuistuneet ja vilahtavat toisinaan Reuhurinteen alakoululla. Nimen lisäksi koulu on muuttunut sikäli, että enää ei ole omaa keittäjää vaan ruoka saapuu valmiina.

    Mutta eivät ne vanhat kirjat olleet minusta juurikaan sen hauskempia kuin nykyiset. Nämä vain eivät koskaan ole olleet suosikkejani Kallioniemen tuotannosta. Suosittelisin naurujen puolesta vaikkapa hänen Tossavaiset-sarjaansa, joka alkaa kirjallalla Suoraa toimintaa, Tossavaiset! Siinä kolme veljestä yhdistää voimansa saadakseen perheeseen koiran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos selvennyksistä, Lukutoukka! Tietää asiakkaillekin tarjota fiksun vastauksen, kun tietää nämä uudet kuviot:) Minua kiinnostaisi Kallioniemen kirjoista tutustua vielä Karoliina-sarjaan. Muistan kuulleeni muutaman kommentin siitä, että Karoliina olisi hieman ärsyttävä päähenkilö, ja että lapset eivät ole tykänneet... Karoliina-kirjat ovat todella lyhyitä, vasta lukemaan oppineille hyviä, joten niissä ei nokka kauaa tuhisisi, jos joku ilta sellaisen lainaisi kotiin.

      Poista
  2. Lukutoukka jo näköjään kerkisikin selittää sen suuremman eron. Täällä kirjailija itse kommentoi asiaa: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kaahailua-ja-kepposia/ Jos ne uudet kirjat on tehty samaan aikaan, mutta tämä toinen julkaistiin vasta tänä vuonna? (kunhan vaan arvailen)

    Kyllä se ikä tulee Ella-kirjoissa sen verran esille, että ne alkaa aina tyylillä "Minä olen Ella. Olen toisella luokalla koulussa." (ekoissa ne tosin taisi olla ekalla) ja jossain niistä porukka jätettiin luokalle. Opetushallituksen lukudiplomissa sarjaa kuitenkin suositellaan vielä 5.-6.-luokkalaisillekin.

    Jos pidit Bertiä hauskoina, ei kyllä ihan heti löydy nykykirjoista toista, joka olisi vastaavaa tyyliä. (Toisaalta hyvä niin, koska mä ainakaan en tykännyt niistä sitten yhtään.... Eka osa oli paras.) Reuhurinteet ja Ellat on vähän samaa tyyliä keskenään, sitten esim. Kurtit, Tohtori Proktorit ja Roald Dahlin kirjat on sellaista hivenen absurdimpaa huumoria.

    Tuula Kallioniemen muita kirjoja kannattaa siis kanssa tutkia. Mä tosin muistelen, että Reuhurinteet on parempia kuin Tossavaiset, mutta makuasiahan sekin on ja selviää kokeilemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäjutut on kyllä hankalia. Uumoilen, ettei se kovinkaan monta lasta haittaa, jos 120 sivuinen kirja pitää sisällään yhden lauseen, jossa kerrotaan luokka-aste, jos muuten keskitytään tapahtumiin, jotka voisivat sijoittua ala-asteella mihin tahansa luokkaan tyyliin talkoopäivän tapahtumat/joulujuhla/aamunavaus jne. Mutta tosiaan, vanhemmille se on usein kynnyskysymys:)

      Olen yrittänyt miettiä pääni puhki noiden huumorikirjojen kanssa, mutta en vain muista muita kirjoja, joita olisimme 90-luvun alkupuolella lukeneet luokkakavereiden kanssa, jotka olisivat olleet hauskoja. Tai siis pääpaino huumorissa. Nykyään tuntuu, että jokaiseen kirjaan on ympätty vähän huumoria, muuten ei kirja myy/löydä lukijoita. Muistan, että luimme 2.-4. luokalla Neiti Etsiviä, hevosaiheisia kirjoja, Blytonin tuotantoa, muita "jännäreitä", Baby Sitters Clubeja, mutta ei. Muuta huumorikirjaa ei kyllä muistu mieleen Bertilin lisäksi.

      Poista
  3. Kiitos näistä esittelyistä! Oma esikoiseni on ekalla, ja eskarivuodesta lähtien ollaan otettu lukemistoon (siis ensin ääneenlukuun) mukaan näitä "koululaiskirjoja". (Meidän tytölle nuo ikä- ja luokka-asteet eivät ole kynnyskysymyksiä, ihan sujuvasti kuuntelee esim. eskariin sijoittuvaa "Karoliina ja noidutut tossut" -kirjaa iltasatuna, vaikka onkin jo koulussa ;).

    Meidän "isot lapset" (5 ja 7) tykkää Karoliina-kirjoista, mutta itse en ole niitä toistaiseksi lukenut. Eivät ehkä niitä suurimpia suosikkeja, mutta aina kun tuon kirjastosta uuden kirjan sarjasta, on se kohta luettu. Ne ovat tosiaan mukavan lyhyitä. Itse oon ihastunut Mila Teräksen Telma-kirjoihin, joissa on myös ekaluokkalaisia lapsia, mutta vähän enemmän sadun taikaa arjen keskellä.

    VastaaPoista