perjantai 7. joulukuuta 2012

Lukutoukan kirjakatsaus 2012

Järjellä ja tunteella -blogin Susa haastoi viime vuonna lukutoukat pistämään kirjavuoden pakettiin allaolevien kysymysten avulla. Vastaan kyselyyn tänäkin vuonna, sen verran iättömiä nämä kysymykset ovat. Loppuvuoteen kuuluu vielä muutama hyvä kirja, mutta joulun välipäivinä tulen varmasti muistelemaan kulunutta lukuvuotta muillakin tavoilla, joten olkoon nyt tämän vuoro. 

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Alice Hoffman - Punainen puutarha

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?  Tess Gerritsen - Jääkylmä 

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?  Kyösti Korhonen - Kirjastovirkailijan päivä

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Timo Parvela - Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?   Lionel Shriver - Poikani Kevin

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? John Verdon - Sokkopeli

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?  Monika Fagerholm - Ihanat naiset rannalla 

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi? Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Emma Donoghue - Huone 

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?  S.J. Watson - Kun suljen silmäni 

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?  Aki Ollikainen - Nälkävuosi 

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? André Blink - Hiljaisuuden tuolla puolen 

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Joyce Carol Oates - Blondi 

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Margaret Atwood - Orjattaresi

10 kommenttia:

  1. Juuri mietin, että pitää tehdä tämä tänäkin vuonna. Säästelen sitä kuitenkin joulun jälkeiseen aikaan, jos saisi vielä muutaman kirjan luettua sitä ennen.

    Nälkävuosi tosiaan jätti voimakkaan jäljen ja antoi miettimisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä luvassa Jää, Hiljaiset sillat, Sisareni, rakkaani ja ehkä vielä muutama muu. Mutta toisaalta ns. hyvät vastaukset sain jo lukemillanikin kirjoilla, joten eipä hätiä mitiä. Top-10 listaa en kuitenkaan uskalla tehdä ennen kuin kaikki kirjat on luettu:D

      Poista
  2. Erittäin hieno ja kattava kooste! Taidan viedä mennessäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie ihmeessä, näitä oli hauska lukea blogeista viime vuonnakin:)

      Poista
  3. Minäkin teen tämän ehdottomasti (itse asiassa luonnos on jo tekeillä), mutta ihan vielä en malta listaani julkaista,sillä niin monta ihanaksi uskomaani kirjaa on hyllyllä odottamassa, ja aion vielä ehtiä lukea ainakin muutaman niistä ennen uutta vuotta... ;)
    Itärannan kirja on loistovalinta aikakapseliin, se on minunkin luonnoksessani samassa kohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna en oikein ensin saanut kiinni tuosta aikakapseli-kohdasta: pitäisikö sinne laittaa vain joku todella hyvä kirja, jonka toivoisi saavuttavan klassikkokirjan maineen sadassa vuodessa VAI joku sellainen kirja, jossa kuvataan osuvasti juuri tätä 2010-luvun alkupuoliskoa tulevaisuudessa ihmeteltäväksi VAI sitten joku sellainen kirja, jossa on mielenkiintoinen tulevaisuuden näkymä niin kuin tässä Teemestarin kirjassa. Viime vuonna taisin mennä ensimmäisen vaihtoehdon mukaan.

      Poista
  4. Näitä on tosiaan hauska lukea, ja aion tehdä tämän taas itsekin. Mutta katsotaan nyt, mitä tässä vielä ehtii lukea! :)

    VastaaPoista
  5. Sinä olet aikaisessa tämän kanssa! Minä en uskaltaisi vielä ;) Mutta ehkä tänäkin vuonna tämän teen, kuten muistaakseni viime vuonnakin. Hauska näitä on lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen olemaan niin paljon töissä loppuvuoden aikana, että omat lukemiset suunnilleen jo tiedänkin:D Kahdelle kolmelle kirjalle on ehkä vielä aikaa... Pääasia, että ehdin lukea Sisareni, rakkaani ennen Globalia- äänestystä:)

      Poista