sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Täydellinen paisti


Satu Taskinen
2011
307 s./Teos


Taru valmistautuu huolella kohtaamaan wieniläisen miesystävänsä perheen yhteisen päivällispöydän ääressä. Suomalaisen naisen tulikokeeksi näyttää koituvan täydellisen sianpaistin tekeminen. Perinteisiä ohjeita paistille on enemmän kuin laki sallii ja naapurin rouvastakaan ei ole sanottavasti apua. Lopulta Franzin perhe saapuu ja kaikki sujuu niin kuin edellisilläkin vierailuilla: anoppi on raivostuttava vanha rouva, sisko keskittyy lähinnä syömään itsensä hengiltä ja siskontyttö kaikessa nuoruuden energisyydessään ärsyttää sukulaisiaan provosoivilla keskustelunaloituksillaan. Taru tuntee jäävänsä jatkuvasti ulkopuoliseksi, vaikka hän on tehnyt kaikkensa järjestääkseen mukavan illan koko perheelle.

Nyt on pakko myöntää, että pitkästyin tarinaa lukiessani niin pahasti, että lukukokemusta voisi kuvailla pelkästään sanalla puuduttava. Ensinnäkin "jutun juju" tuntui liian tutulta ja moneen kertaan käsitellyltä. Olen lukenut ja nähnyt valkokankaalla samanlaisia tarinoita jo muutamaan otteeseen. Asetelma siitä, että perhe kokoontuu saman pöydän ääreen ja konfliktia pukkaa toisensa perään ja aina on se pakollinen ilkeä patriarkka ja pakollinen rassukka, joka yrittää tulla hyväksytyksi siinä heikosti onnistuen. Voisihan sitä totta kai ajatella positiivisesti niinkin, että mikäpä tarina ei olisi kerrottu jo aikaisemmin, mutta kyllä minä silloin odotan tuoretta lähestymistapaa tai vetävää juonta tai ylipäätänsä mielenkiintoisia hetkiä perheen parissa.

Lukiessani Täydellistä paistia rinnastin sen itse asiassa todella usein Nenäpäivään. Eiväthän päähenkilöt mitään toistensa kopioita ole, mutta herättivät minussa samanlaisia tuskastumisen fiiliksiä: Irma ja Taru häsläävät, puhuvat hölmöjä ja tekevät kaikesta tarpeettoman vaikeaa. He sekoilevat siellä täällä, käyttäytyvät hermostuneesti ja ajattelevat (lukijan kannalta) melko yhdentekeviä ajatuksia. Molemmissa kirjoissa on myös kutkuttavan mielenkiintoinen takakansiteksti, joka lupaa hyvää ja saa odottamaan kirjan lukemista. Todellisuudessa vain kävi niin, että yritin melkein joka toisen sivun alussa tsempata itseäni, että nyt luetaan oikein keskittyneesti seuraava aukeama, mutta puolentoista sivun jälkeen viimeistään huomasin aina ajattelevani mielummin omiani kuin seuraavani Tarun ajatuksenjuoksua.

Kirjassahan ei siis välttämättä tarvitsisi tapahtua mitään kovin erikoista ja silti tarina voisi temmata lukijan mukaansa. Toivottavaa kuitenkin olisi, että edes henkilöiden ajatukset olisivat ns. lukemisen arvoiset. Loppua kohti lukukokemus parani, mutta sympatiani esimerkiksi Tarun suhteen eivät heränneet. Mieleeni jäi varsinkin kirjan loppupuolella ollut kohtaus, jossa Taru on ulkoiluttamassa koiraa ja hän tapaa erään kiukkuisen miehen. Ajatuksissaan Taru sanoo yhtä sun toista oikeasti sanomisen arvoista, mutta suusta pääseekin sitten vain pelkkiä sammakoita. Vuosi sitten totesin, että ei näin, Irma! Nyt pääsin toteamaan, että ei näin, Taru!

Onneksi muut kirjan lukeneet ovat tuntuneet pitävän kovastikin Täydellisestä paistista, joten minun ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa tästä(kään). Kyllä aina yksi vastarannankiiski mukaan mahtuu:) Punainen lanka jäi tällä kertaa minulta tavoittamatta. Huomasin tämän itse asiassa siinä vaiheessa, kun Franzin sukulaisten sanotaan pitävän Tarua outona suomalaisena hermoheikkona, tai näin Taru ainakin itse uskoo ja on näreissään asiasta. Minun mielestäni Taru oli raivostuttava heikkohermo, joka ei vain millään saanut minua puolelleen, oli sitten kuinka yksinäinen tahansa.

Kirja on palkittu Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla vuoden 2011 parhaana esikoisteoksena.

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä kovasti ja juuri sen Tarun sisäisen maailman pikku hiljaa auetessa myötä lukukokemus voimistui. Mutta totta tosiaan, Nenäpäivän Irmassa ja Tarussa on paljon samaa, vaikka Nenäpäivässä ei Irman taustoja avattu juuri lainkaan. Kuitenkin sitä samaa hyväksytyksi tulemisen tarvetta ja kohellusta ;)

    Taru ei ole mikään mukavin ihminen, sitä minäkin päädyin ajattelemaan.

    Nämä tämän lajityypin kirjat ovat varmaan sellaisia, että niistä joko tykkää paljon tai sitten kyllästyy tyystin.

    VastaaPoista
  2. Susa: Kävinkin lukemassa sinun arvostelusi ennen kuin uskalsin painaa oman tekstini suhteen "julkaise"-painiketta:) Oli mielenkiintoista lukea, miten lukija, joka on pitänyt kirjasta, on kokenut monet asiat. Periaatteessa tunnistan kertomuksesta kaikki sen ansiot, mutta niin kuin totesitkin, niin tästä lajityypistä joko pitää tai ei pidä. Nyt mietinkin, että onko tämä lajityyppi jotenkin perinteisen suomalainen. Että jos lukisin enemmän kotimaista kirjallisuutta niin törmäisinkö jatkuvasti tämän tyyppisiin kirjoihin. Ulkomaisia kirjoja lukiessani en nimittäin muista koskaan törmänneeni Nenäpäivän ja Täydellinen paisti -tyyppisiin kirjoihin...

    VastaaPoista
  3. No niin, nyt minä vihdoinkin 'taas' löysin sinut...Et ole ehkä lukenut postauksiani siitä, miten kadotan tuttuja bloggareita, joilla ei ole OMAA NIMEÄ blogin nimessä;-)

    Siis oli todella virkistävää lukea tätä, sillä koit kirjan aivan toisin kuin minä. Minulle tämä oli neuroosien juhlaa ja kuka sellaiseen voi kyllästyä;-) Vain koiraparan kohtalo repi minua pahasti.

    Minä myös ikävystyn helposti, mutta se ei nyt tapahtunut ollenkaan tämän kirjan kohdalla...,mutta ajattelin ehdottaa sinulle seuraavaksi kirjaa, josta tiedän sadan prosentin varmuudella, että et eds sinä ikävysty: Katja Ketun Kätilö. Try it!

    ***

    Miltä kuulostaisi Sonjan lukuhetket...bitte!

    VastaaPoista
  4. Leena Lumi: Täytyy pistää vakavasti harkintaan tuo nimen lisääminen blogin nimeen. Tiedän nimittäin itsekin kuinka helposti hävittää tutut blogit, kun ei enää pian muista missä seikkailivat Susat ja Satut ja Katrit jne. Voi olla että en nyt kuitenkaan ole terävimmilläni vaan saatan hävittää koko blogin, jos lähden asetuksia katselemaan:DD

    Itse asiassa Katja Ketun kirja on jo luettu ja olen parhaillani väsäämässä kirjoitusta siitä. Kirja oli todella hyvä ja kamppailen juuri sen tosiasian kanssa, että kirja oli niin vaikuttava, etten keksi siitä mitään sanottavaa. Taidan pitää hetken tauon ja käväistä siellä asetuksien puolella, jos vaikka kokisin ahaa-elämyksiä.

    Kiitos vinkeistä!:)

    VastaaPoista