L.M. Montgomery
1917 suom. 1922
221 s./Wsoy
Anna-sarjan viidennessä osassa Anna ja Gilbert menevät naimisiin ja muuttavat Neljän tuulen niemelle. Vihervaarassa kirjassa ei juuri seikkailla, mutta sen sijaan lukija kohtaa monia uusia tuttavuuksia. Kapteeni Jimin seurassa ei voi kuin viihtyä, hän on vanha merikarhu, joka on aikoinaan kokenut yhden jos toisenkin seikkailun. Cornelia-neiti taas halveksii miehiä minkä ehtii ja Leslie Moore on kaunis, mutta perin onneton nuori tyttö.
Annan seurassa on aina niin kovin kotoisaa. Anna omassa kodissaan on selkeästi surumielisin ja omalla tavallaan elämänmakuisin Anna kaikista lukemistani sarjan osista. Mitä vanhemmaksi Anna kasvaa, sitä enemmän taitaa elämän kurjatkin puolet näyttäytyä hänelle. Näin ollen Annan elämään samaistuu vanhempikin lukija ja tarinan mutkista saattaa löytää jonkinlaisia voimavaroja omaankin elämäänsä. Muutama kyynel tuli puserrettua kirjan edetessä. Nyt tuntuu ehkä jopa hieman pelottavalta se ajatus, että jonain päivänä sitä on lukenut viimeisenkin Anna-kirjan ja silloin saattaa jollain tavalla kokea tietävänsä liikaa. Että se pieni Anna-tyttö, joka aikoinaan tuli Vihervaaraan erehdyksen kautta, onkin elänyt ihan kokonaisen elämän kirjojen sivuilla eikä mikään jää samalla tavalla mielikuvituksen tuotteeksi kuin esimerkiksi Runotyttö-Emilian myöhemmät vaiheet. Tällä hetkellä tuntuu ihan liian raskaalta ajatus siitä, että toisin kuin Emilia, Anna ei jää ikuisesti nuoreksi naiseksi vaan saattaa jopa kuolla. Niin kirjojen sankarittarista pikkuhiljaa tulee ystäviä.
Pidin kovasti lukemastani ja ehkä seuraavaan kirjaan on aika tarttua, kun syysillat ovat pimeämpiä ja kylmempiä. Silloin on ihana hakea lohtua ja lämpöä juuri tästä kirjasarjasta.
P.S. Osallistun kirjalla TB:n Commonwealth-kategoriaan ja saan sen näin ollen täyteen.
Voi Sonja ymmärrän hyvin tunteesi! Olen juuri saattanut päätökseen viimeisen osan Annan jäähyväiset ja olo on haikea. Yritän koostaa ajatuksiani ja kirjoittaa Anna- matkastani blogiini pian.
VastaaPoista