keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vuoden mutsi

Satu Rämö ja Katja Lahti
2012
303s. / Avain


Tiesin jo alkuvuodesta hankkivani kirjan itselleni lahjaksi alkavan äitiysloman kunniaksi. Olipa kiva viimeisinä päivinä todella tehdä kyseinen hankinta. Samalla ostin Vuoden mutsi 2 -kirjankin hyllyyn valmiiksi odottamaan taaperoaikaa.

Lopulta kävikin niin, että en malttanut tarttua kirjaan lomani alettua. Tahkosin mieluummin kirjoja, jotka on pitänyt lukea jo pieni ikuisuus sitten, mutta uutuudet ovat aina kiilanneet eteen. Toisaalta taas valmistauduin vauvan tuloon lukemalla ns. vakavia aiheeseen liittyviä kirjoja, jotta tietäisin vähän mitä odottaa raskauden loppupuolella/synnytyslaitoksella/ensimmäisinä päivinä kotiuduttuamme. Mutta synnytyslaitoksella oli vihdoin viimein Vuoden mutsin vuoro.

Lyhyesti sanottuna kirja oli kovasti mieleeni. Kirjan tekstit ovat sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettuja ja per aihe tilaa on käytetty yhden tai kahden sivun verran. Juuri sopiva yhdistelmä vähän väsyneelle synnyttäjälle, jolla on pieni ihmisenalku kainalossa tuhisemassa. Ja tosiaankin kirja tarjosi vähän tuoretta näkökulmaa vakavamman tietokirjallisuuden ja Vauva-lehtien artikkeleiden lukemisen jälkeen. Kun kirjalla vielä on kaksi kirjoittajaa niin kirjan sisällekin mahtuu kivasti kahta eri näkökulmaa samoista aiheista.

Suosittelen kirjaa tulevalle äidille, hyvä vertaistukilahja esim. vauvakutsuille.

1 kommentti: