maanantai 13. huhtikuuta 2015

Laura Palmerin salainen päiväkirja

Jennifer Lynch
1990 suom. 1992
266 s./WSOY


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laura Palmer ehti pitää päiväkirjaa neljä vuotta ennen kuin hänet murhattiin. Päiväkirjalleen hän paljasti kaiken seksuaalisista fantasioistaan painajaismaisiin näkyihin ja kuoleman kaipuuseen. Päiväkirjassa on merkintöjä tv-sarjasta tutuksi tulleista henkilöhahmoista, mutta tekstien avulla myös Lauran päänsisäinen maailma tulee tutummaksi.

Kirjan merkitys nuoruudessa?
Ensimmäiset muistikuvani Twin Peaksista on jo toiselta ala-asteen luokalta. Neljänneltä luokalta eteenpäin otimme tavaksi katsoa sarjan joka kesä lapsuudenystäväni kanssa. Myöhemmin olen katsonut sarjaa muiden tyttöystävien kanssa teini-ikäisenä ja viimeksi noin kymmenen vuotta sitten mieheni kanssa. Voisi jopa sanoa, että Laura Palmer on yksi kiehtovimmista fiktiivisistä henkilöistä jonka tiedän. Viidennellä luokalla ollessani siskoni lahjoi minua Laura Palmerin päiväkirjalla (en edes tiennyt sellaista olevan olemassa!) ja se päivä on kyllä syöpynyt mieleeni yhtenä tärkeimmistä kirjapäivistä ikinä. Luonnollisestikin kirjan sivuilta paljastui elämä joka ei olisi voinut olla kauempana oman elämäni kuvioista. Eipä minusta myöhemminkään varttunut Laura Palmerin veroista tytönheitukkaa, mutta Lauran kohtalo pysyi kyllä mielessä vuodesta toiseen.

Kirjan merkitys nyt?
Päätin tarttua kirjaan vuosien jälkeen (luin sen luultavasti viimeksi noin kymmenen vuotta sitten) kun osallistuin viime viikolla Gloriassa järjestettyyn Night in Twin Peaks -tapahtumaan. Puhuttiin miehen kanssa, että tv-sarjankin voisi katsoa tässä ihan lähiaikoina uudelleen. Ja kohtahan aletaan filmaamaan uutta tuotantokautta sarjalle. Jes! Laura Palmerin päiväkirja ei enää ollut niin shokeeraava kuin aikoinaan - vaikka tietenkin Lauran seksielämä 15-vuotiaana on aika kaukana ns. tavallisen nuoren seksielämästä. Naureskelin lukiessani partaani, että muut ovat ala-asteella lukeneet tietokirjapuolelta murrosikäisten kesyjä seksuaalisuusoppaita ja minä olen lähtenyt lähestymään asiaa Laura Palmerin päiväkirjan avulla, tervettä:D Näin vanhempana sitä toivoisi, että kirja olisi paremmin kirjoitettu ja että hämäränpeittoon jääneet asiat saisivat edes puolittaisen ratkaisun päiväkirjan sivuilla, mutta ei. Silti kirja on auttamatta yksi kalleimmista aarteistani.

5 kommenttia:

  1. Oi, Twin Peaks <3 Ikisuosikkini tv-sarjoista, se on tullut katsottua useampaan kertaan, viimeisin katsomiskierros oli viime vuonna. Sarja piti aikoinaan nauhoittaa vhs-kaseteille, sittemmin ostin dvd-boksin. Tuo kirjakin löytyy kotikirjahyllystä, täytyisi ottaa (taas) luettavaksi. Mahtavaa kun sarja saa uusia jaksoja, mutta harmittelin kovasti kun luin uutisen, että David Lynch jättäytyi pois sarjan jatko-osien teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina lainasin siskon VHS-kasetit joka kesä ennen dvd-aikaa. Oi niitä aikoja:) David Lynchin poisjättäytyminen oli kyllä kurja juttu. Onneksi sarja oli jo ehditty käsikirjoittamaan. Ymmärsin, ettei alkuperäisessäkään sarjassa läheskään joka jakso ollut Lynchin ohjaama...?!

      Poista
  2. Twin Peaks on itselleni aina ollut kaikkien aikojen paras tv-sarja, se ''sydämeni valittu'', jolle muut vain eivät vedä vertoja. Katson sen edelleen joka vuosi :) Harmitti todella, kun Lynch ilmoitti vetäytyvänsä hommasta. Olisi ollut hienoa nähdä Lynchin Twin Peaks-taikaa. On muuten olemassa myös kirja Dale Cooperista! Siinä keskitytään ilmeisesti myöskin aikaan ennen Laura Palmerin kuolemaa.

    VastaaPoista
  3. Olipa hyvä, että muistutit minua tästä kirjasta. Täytyy lukea aivan ehdottomasti! Twin Peaks on yksi kiehtovimmista sarjoista, joita olen koskaan katsonut. Uusia jatko-osia odotellessa.

    VastaaPoista
  4. Twin Peaks oli aivan jäätävän hyvä sarja, yksi nuoruusvuosieni suurimmista suosikeista. Ja tämä arviosi toimi hyvänä muistutuksena: minullakin on tämä kirja jossain hyllyni uumenissa, mutta en ole koskaan lukenut tätä. Nyt tuota uutta tuotantokautta odotellessa tämän tosiaan voisi vihdoin lukea. :)

    VastaaPoista