Lumilapsi




Eowyn Ivey
2012 suom. 2013
415 s./Bazar

Syyskuisen lukuteemani, Book Battlen, ensimmäiseksi voittajaksi selviytyi Iveyn esikoisteos Lumilapsi, joka on ollut tänä vuonna Pulizer-finalistinakin. Tarinan voitokkuutta neljän ensimmäisen kappaleen perusteella ei tarvinnut missään vaiheessa katua: tarina veti loppuun saakka ja Alaska ihastutti karuudellaan.

Jack ja Mabel, vanhenemaan päin oleva lapseton pariskunta, lähtivät kotiseudultaan surun saattelemana ja tekivät uuden kodin itselleen Alaskan villin luonnon keskelle. Kova elämä ja jatkuva puurtaminen ei kuitenkaan tuonut tyydytystä kummallekaan vaan arki tuntui aina vain mitäänsanomattomalta ja sisällyksettömältä. Eräänä iltana pariskunta intoutuu kuitenkin tekemään lumesta lasta muistuttavan lumiukon eikä aikaakaan, kun pihapiirissä alkaa kulkemaan pieni Faina-niminen tyttö. Tämä kesytön ja mitä ilmeisemmin orpo pikkulapsi tulee ja menee niin kuin häntä huvittaa. Aluksi Jack ja Mabel yrittävät kaikkensa, jotta lapsi jäisi pysyvästi heidän luokseen, mutta lopulta he ymmärtävät, että Faina on ennen kaikkea luonnon lapsi, hän jos kuka pärjää Alaskan säälimättömissä luonnonoloissa pahimmassakin pakkasessa. Mutta entä vanha satu Lumilapsesta, sen mikään eri versio kun ei näytä loppuvan hyvin: miten Fainan lopulta käy?

Hieno tarina, jossa minua viehätti ehkä ensisijaisesti tapahtumapaikka, joka on niin vahvasti mukana kaikessa, mitä kirjassa tapahtuu. Alaskan metsämaisemaa voikin pitää yhtenä päähenkilönä tarinassa. Jackin ja Mabelin elämäntarina oli myös koskettavuudessaan kiinnostava: varakkaan perheen tytär haluaa pois kaikesta ja päättää raahata miehensä Alaskaan puurtamaan molempien lapsettomuudesta johtuvaa surua pois. Tarinassa on paljon tavallisen arjen kuvailua, joka viehättää minua, sillä olenhan suorastaan rakastanut esimerkiksi Pieni talo preerialla -sarjan kirjoja. Pariskunnan tuska on käsinkosketeltavaa ja siksi onkin kovin helpottavaa, kun he pikkuhiljaa ystävystyvät muihin Alaskan asuttajiin ja saavat elämäänsä vähän puhtia. Fainan mukaantulo on toki kiinnostava lisä tähän kaikkeen ja onneksi hieman todellisuuden rajoja venyttävä idea lumen lapsesta ei ole mennyt liian pitkälle. Kaikki Fainan ympärillä on arvoituksellista ja osin hämäränpeittoon jäävää, mutta silti suurelta osin uskottavaa.

Book Battlen ollessa ensimmäisissä erissään, muistan kiinnostuneeni Lumilapsessa juuri pahanenteisestä tunnelmasta. Toivoin ja toisaalta pelkäsin tarinan kulkevan melko synkkiinkin kerroksiin, mutta nyt luettuani kirjan loppuun olen tyytyväinen siihen, että surumielisyydestään huolimatta tarina on myös kaunis ja tietyllä tavalla lohdullinen. Lopulta tapahtuu juuri niin kuin on olettanutkin ja se on ihan hyvä niin, vaikka toisaalta...

Ihmettelen kovasti, jos Lumilapsi ei löydy loppuvuodesta suosikkikirjojeni listalta. Tarina minun makuuni, ehdottomasti! Suosittelenkin kirjaa kaikille, ja eritoten vinkkaan niitä, jotka aikovat osallistua Blogistanian Globalia äänestykseen, että lukisivat kirjan jo tämän vuoden aikana.

Avioliittojuonia
So American - Alaska