keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kulttuuriviipaleita

Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogissa oli muutama viikko sitten hauskasti asiaa kulttuurista. Minäkin tartun haasteeseen ja heitän ilmoille muutamia kokemuksistani. Toteutan haasteen mystisellä Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus -teemalla.


Kirjoista
Menneisyys - Kirjahyllyssä odottaa muutama uudelleenlukua odottava teos nuoruudesta. Nancy ravisutteli aikoinaan kovastikin ja Kallion Tyypit oli hauska. Brasmen Henkäys pitäisi myös lukea uudelleen.
Nykyisyys - Ihan pian, muutaman viikon sisällä, aion kokeilla miltä tuntuu lukumaraton vauvataloudessa. Kirjapinossa on sarjakuvaa, runoja, kevyt kasvatusopas, novellikokoelma ja nojatuolimatka maailmalle. Tätä projektia fiilistelen jo nyt ajatuksentasolla!
Tulevaisuus - Odotan kovasti aikaa, jolloin iltasadut alkavat olla osa jokapäiväistä elämää. Meillä on kaapissa iso kasa todella hyväkuntoisina säilyneitä lastenkirjojani ja oikein sormet syyhyää, että niihin pääsee käsiksi. Ihanaa, kun joku päivä tärkeän harrastuksen saa jakaa pienen ihmisen kanssa.

Elokuvista
Menneisyys - Mies katsoi mökillä vanhoja VHS-leffoja ja silmäilin puolihuolimattomasti leffaa ysärileffaa Pienet sotilaat. Kirsten Dunst on kyllä älyttömän hyvä näyttelijä ollut jo hyvin nuorena, edelleenkin pyrin katsomaan hänen tuotantoaan, mutta varsinkin teininä hän oli yksi suosikeistani. Kuvanlaatu oli kyllä aivan uskomattoman huono. Miten sitä onkin joskus voinut tiirailla niin epätarkkaa kuvaa ilman mitään ongelmaa!
Nykyisyys - Katsoin juuri Kesäkaverit -leffan, joka sijoittuu Hankoon. En oikein kestä kotimaisten leffojen jäätävää dialogia, mutta tämä oli yllättävän freessi kaikin puolin. Myöskin tyttökolmikon sekopäisyys oli saatu siirrettyä valkokankaalle ihanan aidosti. Elokuvaa ei olisi varmaan tullut muuten katsottuakaan, mutta reissattiin tänä kesänä Hankoon, niin oli kiva päästä tiirailemaan tuttuja maisemia - ja niitähän riitti!
Tulevaisuus - Äitiyslomalla oli tarkoitus vuokrata Film Townista vaikka miten paljon uutuusleffoja, mutta se on jotenkin jäänyt. Toivottavasti tämäkin idea vielä pääsee toteutukseen synkkinä syksyiltoina. Sen sijaan olen pyrkinyt tyhjentämään Elisa Viihteen tallennusboksia ja ihan hyvin leffapaljous on pienentynyt vuoden aikana. Tarkoitus siis tyhjentää edelleen sitä seuraavan vuoden ajan. Tulossa katseluun mm. Morsianten sota, Suljettu saari, Sauna ja Working Girl. Ja kymmeniä muita.

Musiikista
Menneisyys - Pidin Hansonista vuonna 97. Tämä poikabändirakkaus on jäänyt (liian) hyvin mieleen monille tutuille, sillä saan vuosittain useaan otteeseen jos jonkinlaista muistutusta bändistä tai linkkejä heidän uusiin kuulumisiinsa. Hämmentävää.
Nykyisyys - Kuunneltiin koko mökkimatka kotiin SMG:n uusinta Baabel-levyä. Ihanaa, että bändi lähti takaisin alkuperäiseen tyyliinsä, en koskaan oikein päässyt sinuiksi pyöräilevän Marjaanan tai banjosävelien kanssa. Ehdottomasti kylmiä väreitä menee aina biisistä Seitsemäs kerros ja se on saatava kuunnella täysiä.
Tulevaisuus - Olemme siitä harvinainen perhe, että ostamme musiikin vielä levyinä. Joulu- ja synttärilahjaksi tuli varsinainen levysaalis molemmille, mutta Anna Puun uusin jäi vielä uupumaan. Ehkäpä jompi kumpi saa sen tulevana jouluna lahjaksi... Tositv-sarjoja emme myöskään seuraa, mutta Vain elämää -sarjan uusin tuotantokausi kiinnostaa taas eikä vähiten Puun takia.

Lehdistä
Menneisyys - Rakastin pienenä lehtiä. Nalle Puh, Maailman vahvin nalle, Maija Mehiläinen, Koululainen, Barbie... You name it! Hevoshullut ja muutkin upposi, vaikka en ollut heppahullu. Samaa lehtifiilistelyä toivoisin tyttärenkin saavan osakseen, joten täytyy toivoa, että sellaisia kummallisuuksia kuin lastenlehdet on vielä olemassa muutaman vuoden päästä, jotta saadaan pikkuiselle oma lehtitilaus vetämään. On niin maagista saada omaa postia.
Nykyisyys - Mökkireissua ennen on aina päästävä kiertämään kirppikset lehtien varalta. Tällä kertaa mökkilukemiseksi päätyi uusin Mondo, Meidän perhe, pari Vauvaa, Kauneus ja terveys -lehden Treeni ja muutama sekalainen englanninkielinen muotilehti. Kotiin meille tulee vain viikonlopun Hesari ja Episodi.
Tulevaisuus - Haaveilen aina päivästä, jona alan lukemaan vakkaristi Mondoa ja Historia-lehteä. Ihanne-minällä olisi aina joku matka vetämässä, jota varten hankkia tietoa lehdistä ja varovainen kiinnostukseni historiasta saisi tuulta alleen lehden vaihtelevia artikkeleita lukien. En usko, että lehdet oikeasti menevät tilaukseen vielä aikapäiviin. Ehkä eläkkeellä?:D

Tv-sarjoista
Menneisyys - Tv-sarjasuosikkien suhteen mennyt on myös tulevaisuutta. On vaikea uskoa, että tulee päivä jolloin kyllästyisin Gilmoren tyttöihin, Buffyyn tai Sinkkuelämään. Niitä olen katsonut uudelleen ja uudelleen ja tämä tulee varmasti jatkumaan vuosikymmeniä.
Nykyisyys - Yksin olen katsellut aamiaisen aikoihin OC:tä Netflixistä. Aikoinaan katsoin sarjaa tv:stä yhden kauden verran ja nyt olen saanut tyydytettyä uteliaisuuteni sen suhteen miten kaikille hahmoille on käynyt. Jäljellä on enää viimeinen tuotantokausi ja kiinnostavan ensimmäisen kauden jälkeen en kyllä ihmettele, että katsojamäärät putosivat sillä aikamoista höttöähän jatko on ollut. Yhdessä olemme miehen kanssa katsoneet Shamelessia, mutta se on ollut kesätauolla meillä.
Tulevaisuus - Tyttöjen mökkireissulla sain vinonpinon vinkkejä siitä mitä kannattaisi seuraavaksi katsoa. Kaiken maailman rikos-, laki- ja politiikkasarjat kuulostavat kiinnostavilta, mutta valintaa on niiden väliltä niin vaikea tehdä, että en yhtään ihmettele, jos päädynkin katsomaan tyyliin Siskoni on noita -sarjaa seuraavaksi:D

3 kommenttia:

  1. Mahtavaa, tämä on mielettömän hieno toteutus! Ja kiinnostavaa luettavaa, tuttuja juttuja löytyi minullekin. =D

    Minäkin olin hulluna lehtiin mukulanana, ainakin Villivarsaa, Maailman vahvinta nallea ja Koululaista tilattiin. =D Nykyään en taas välitä lehdistä juuri ollenkaan, niin sitä ihminen muuttuu. =D Luen aina mieluummin kirjaa kuin lehteä.

    Ooh, Suljettu saari on yksi lempielokuvistani! Olen katsonut sen pari kertaa. =D Ja Buffy! <3 Yksi lempisarjoistani ikinä. Sinkkuelämää on tullut katsottua kokonaan ehkä parisen kertaa, mutta se on jotenkin sellainen sarja, että (minusta) siitä on aika ajanut ohi ja kovasti, enkä usko, että sen sarjan pariin palaan enää uudemman kerran. Mutta kuka tietää. Gilmoren tyttöjäkin olen jonkin verran katsonut, mutta en koskaan päässyt loppuun asti. =D O.C:n katsoin silloin kun se tuli tuli tv:stä, muistan että tykkäsin ja inhosin sitä samaan aikaan. =D Siskoni on noita on ihana, katsoin sen viime vuonna uudelleen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tämä viihdytti:)

      Sinkkuelämän varsinkin ensimmäinen tuotantokausi on välillä vähän myötähäpeää herättävä, mutta olen nähnyt jaksot varmaankin vähintään 15 kertaa, joten ne on jo niin tuttuja, että kun sarjaan uppoaa niin on kuin palaisi kotiin, oman tyttöporukan keskelle. Onneksi muotiin liittyvät asiat ovat helpommin lähestyttävämpiä (ja aikaa kestäneempiä) myöhemmissä kausissa.

      Hmm. Ehkä Siskoni on noidalle on annettava joskus mahdollisuus, muistan katsoneeni sitä teininä ihan vain pari ensimmäistä tuotantokautta.

      Poista
    2. Ei minua suinkaan haittaa muotiasioiden "vanhentumiset", en välitä muodista muutenkaan, mutta tarkoitin sitä ettei Sinkkuelämää ole minulle sellainen ajaton sarja niin kuin jotkin muut sarjat saattavat olla. Minähän katson mielelläni vanhempiakin sarjoja, eikä minua haittaa vaatetus yms. ollenkaan. =D

      Jos tykkää taikahommeleista ja yliluonnollisuudesta niin uskoisin että Charmed maistuu. =D

      Poista