Joel Dicker
2012 suom. 2014
809 s./ Tammi
Kirjan takakannessa täytyy näemmä vain viitata Twin Peaksiin ja kiinnostukseni herää välittömästi. Dickerin maailmalla mainetta niittänyt järkälemäinen romaani on paitsi tarina nuorena kuolleesta tytöstä, myös kertomus kielletystä rakkaudesta, kirjoista ja kirjailijoista, menestyksen huumasta ja yksinäisyydestä, lujasta ystävyydestä ja pienen kaupungin tyynen pinnan alla kytevästä pahuudesta.
Auroran kaupungissa 33 vuotta sitten katosi 15-vuotias Nola. Nyt tytön hauta löytyykin yllättäen Harry Quebertin, yhden Amerikan rakastetuimman kirjailijan, puutarhasta. Mitä idyllisessä kaupungissa oikein tapahtui vuonna 1975? Marcus, Harryn nuori kirjailijaystävä aikoo puhdistaa oppi-isänsä maineen ja kirjoittaa kaikkien aikojen romaanin Nolasta ja kaupungin vaietusta menneisyydestä.
Onko Dicker mahdollisesti rohmunnut romaaniinsa vähän liikaakin kaikkea? Se on puhdas makukysymys. Pidin kirjasta näinkin, tarina on todella nopealukuinen ja erittäin koukuttavasti kirjoitettu, mutta sivuja olisi toki voinut karsia helposti satakin tarinan kärsimättä. Luonnollisestikin minua kiinnosti varsinkin 1970-luvun tapahtumat ja nykypäivän vanhan rikoksen selvittämiseen liittyvät käänteet, mutta kirjailijoiden (1970-luvulla Harryn ja 2000-luvulla Marcuksen) valkoisen paperin kammo tuntui kaiken muun ohella liialliselta.
Pidin kokonaisuudesta ja itse asiassa Totuus Harry Quebertin tapauksesta edustaa hyvinkin monella tapaa minulle täydellistä kirjaa ja tarinaa. Silti täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt siitä, että kirja on kelpuutettu Keltaiseen kirjastoon. Jollain tavalla tarina tuntuu himpun verran liian köykäiseltä kaiken maailman nykyklassikoitten joukossa.
Tarina itsessään on hyvin rakennettu ja jatkuvasti lukijan yllättävä, mutta henkilöhahmot ovat osittain liian mustavalkoisia. Varsinkin Nola on mielestäni lukijan kylmäksi jättävä henkilöhahmo. Hänestä on yritetty tehdä Laura Palmerin tyyppistä salaperäistä liian nuorena aikuistunutta tyttöä, mutta jotenkin Nolaan ei vain usko. On vaikea saada kiinni siitä, että Nola olisi ollut ikäisekseen kypsä ja fiksu nuori nainen, kun hän hokee vain muutamaa rakkauden huumaan liittyvää lausetta koko kirjan ajan. Ja kun hänen kypsyyteensä ei usko, on vaikea uskoa kolmekymppisen miehen ja 15-vuotiaan tytön rakkaustarinaan. Ja jos ei usko tuohon rakkaustarinaan... No, siinä menee vähän kirjan pointti ohi;)
Onko joku lukijoistani suunnitellut tarttuvansa tähän kirjaan? Oma kiinnostukseni tosiaan leimahti liekkeihin heti takakansitekstin luettuani ja heittäydyin kirjan maailmaan pelottomasti, vaikka 800 sivua vähän mietityttikin... :)
2012 suom. 2014
809 s./ Tammi
Kirjan takakannessa täytyy näemmä vain viitata Twin Peaksiin ja kiinnostukseni herää välittömästi. Dickerin maailmalla mainetta niittänyt järkälemäinen romaani on paitsi tarina nuorena kuolleesta tytöstä, myös kertomus kielletystä rakkaudesta, kirjoista ja kirjailijoista, menestyksen huumasta ja yksinäisyydestä, lujasta ystävyydestä ja pienen kaupungin tyynen pinnan alla kytevästä pahuudesta.
Auroran kaupungissa 33 vuotta sitten katosi 15-vuotias Nola. Nyt tytön hauta löytyykin yllättäen Harry Quebertin, yhden Amerikan rakastetuimman kirjailijan, puutarhasta. Mitä idyllisessä kaupungissa oikein tapahtui vuonna 1975? Marcus, Harryn nuori kirjailijaystävä aikoo puhdistaa oppi-isänsä maineen ja kirjoittaa kaikkien aikojen romaanin Nolasta ja kaupungin vaietusta menneisyydestä.
Onko Dicker mahdollisesti rohmunnut romaaniinsa vähän liikaakin kaikkea? Se on puhdas makukysymys. Pidin kirjasta näinkin, tarina on todella nopealukuinen ja erittäin koukuttavasti kirjoitettu, mutta sivuja olisi toki voinut karsia helposti satakin tarinan kärsimättä. Luonnollisestikin minua kiinnosti varsinkin 1970-luvun tapahtumat ja nykypäivän vanhan rikoksen selvittämiseen liittyvät käänteet, mutta kirjailijoiden (1970-luvulla Harryn ja 2000-luvulla Marcuksen) valkoisen paperin kammo tuntui kaiken muun ohella liialliselta.
Pidin kokonaisuudesta ja itse asiassa Totuus Harry Quebertin tapauksesta edustaa hyvinkin monella tapaa minulle täydellistä kirjaa ja tarinaa. Silti täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt siitä, että kirja on kelpuutettu Keltaiseen kirjastoon. Jollain tavalla tarina tuntuu himpun verran liian köykäiseltä kaiken maailman nykyklassikoitten joukossa.
Tarina itsessään on hyvin rakennettu ja jatkuvasti lukijan yllättävä, mutta henkilöhahmot ovat osittain liian mustavalkoisia. Varsinkin Nola on mielestäni lukijan kylmäksi jättävä henkilöhahmo. Hänestä on yritetty tehdä Laura Palmerin tyyppistä salaperäistä liian nuorena aikuistunutta tyttöä, mutta jotenkin Nolaan ei vain usko. On vaikea saada kiinni siitä, että Nola olisi ollut ikäisekseen kypsä ja fiksu nuori nainen, kun hän hokee vain muutamaa rakkauden huumaan liittyvää lausetta koko kirjan ajan. Ja kun hänen kypsyyteensä ei usko, on vaikea uskoa kolmekymppisen miehen ja 15-vuotiaan tytön rakkaustarinaan. Ja jos ei usko tuohon rakkaustarinaan... No, siinä menee vähän kirjan pointti ohi;)
Onko joku lukijoistani suunnitellut tarttuvansa tähän kirjaan? Oma kiinnostukseni tosiaan leimahti liekkeihin heti takakansitekstin luettuani ja heittäydyin kirjan maailmaan pelottomasti, vaikka 800 sivua vähän mietityttikin... :)
Kiinnostava arvio: joskus Keltaiseen kirjastoonkin tulee näitä viihteellisempiä. Dickerin kirja kyllä kutkuttaa sen verran, että pitää lukea! :)
VastaaPoistaTäytyy pitääkin silmät auki muidenkin vähän viihteellisempien Keltaisen kirjaston kirjojen suhteen. Olen enimmäkseen jumittanut hyväksi todettujen kirjailijoiden parissa, mutta välillä on hyvä vähän irrotella;)
PoistaAion kyllä jossain vaiheessa lukea, kunhan tulee sopiva hetki ja kirja jostain vastaan. Tarinan puitteet vaikuttavat tosiaan mielenkiintoisilta ja runsailta, joten jää nähtäväksi miten itse sitten tulen viedyksi kirjan maailmaan. Twin Peaks, oi!
VastaaPoistaYllättävän moni tuntuukin kiinnostuneen kirjasta! :) Jos en olisi vaivautunut lukemaan takakansitekstiä, niin en olisi välttämättä koko kirjaa enää jatkossa muistanutkaan...
PoistaKyllä, minulla on suunnitelmissa lukea tämä kirja jossain vaiheessa! Jos vain saisi pari muutakin melko paksua kirjaa ensin luettua (tällä hetkellä kesken oleva Kate Atkinsonin Elämä elämältä ja ehkä sen jälkeen lukuun tuleva Eleanor Cattonin The Luminaries). Tuntuu, että tästä Dickerin kirjasta tuskin tulee suosikkejani, mutta eiköhän se aivan hyvä ole. :)
VastaaPoistaJoo, joistain kirjoista vaan jotenkin tietää hassusti ennalta, että niistä ei ihan suosikkia tule:) Seuraava tiiliskivi minulla onkin sitten varmaan Alice Hoffmanin uusin: kovat odotukset, mutta silti yritän vähän toppuutella itseäni, nimittäin saattaa olla, että kirjassa on vähän liikaa maagista realismia...
PoistaKyllähän tämä on tullut nyt siellä ja täällä vastaan, joten kiinnostaa kovasti. Arviosi perusteella aloin vähän himmata odotuksiani, sillä jotain epäuskottavaa noissa henkilökuvioissa tuntuu olevan ja valkoisen paperin kammo on niin moneen kertaan luettu, että ei jaksaisi. Mutta jos tämä sopisi vaikka kesälukemiseksi...
VastaaPoistaKyllä kirja mielestäni sen verran vauhdikkaasti etenee, että sopii oikein hyvin kesälukemiseksi. Minussa ei itsessäni ollenkaan ns. kirjailijan vikaa, joten en oikein millään jaksa lukea siitä millaista on olla kirjailija. Edes lempikirjailijani luomisentuskat eivät jaksa kiinnostaa, saati sitten fiktiota olevan kirjailijan... Tosin tähänkin on poikkeus: Runotyttö Emilia on ihana:)
PoistaEn pidä dekkareista yleensä. Jos suosittelet sellaiselle lukijalle voisin harkita. Varsinkin, jos tarina on vetävä. Tämä on ollut katalogeista asti kiikun kaakun. :)
VastaaPoistaTotuus Harry Quebertin tapauksesta heiluu mielestäni enemmän kaunokirjallisuuden kuin jännityskirjallisuuden puolella. Ja kun tapauksia selvitteleekin kirjailija eikä poliisi, niin asetelma on vielä enemmän kaunokirjallisuuden puolella. Ja kirjassa on niin paljon teemoja ja sisältöä, että enemmän koin sen viihdyttävänä lukuromaanina.
PoistaEn ole kuullutkaan tästä ennen kuin viime päivinä, kun on näkynyt blogeissa. Kyllähän tämä vaikuttaa siltä että on pakko lukea, huoh, lukulista senkun kasvaa... :)
VastaaPoistaOlisi varmaan minultakin mennyt ohi, jos en olisi sattunut takakantta lukemaan ja jäädä jumittamaan Twin Peaks -rinnastuksiin:)
PoistaAlustava kiinnostus kyllä heräsi! Twin Peaks on minulla edelleen katsomatta (!), mutta hyvät murhamysteerit kyllä vievät mennessään kaikesta huolimatta.
VastaaPoistaViihdyttävä ja nopealukuinen tämä ainakin on. Maailman paras murhamysteeri tämä tuskin kuitenkaan on... Mutta hyvä!:)
PoistaTämä järkäle odottelee lukupinossa, viittaus Twin Peaksiin (ikuinen suosikkini!) sai minut kiinnostumaan :) Itse asiassa mietin eilen olisiko nyt tämän aika, mutta en ehtinyt ainakaan vielä aloittaa. Luinkin arviosi vähän varoen enkä lukenut takakanttakaan kovin tarkasti spoilereiden pelossa. Eli kyllä, aion tarttua tähän :)
VastaaPoistaOlen ihan yllättynyt miten paljon tästä ollaan kiinnostuneita, mutta kiva juttu ehdottomasti! Toivottavasti löytäisi ns. normilukijoitakin bloggaajapiirien ulkopuoleltakin:)
PoistaOlen ihan samaa mieltä, Sonja! Viihdyttävä ja nopealukuinen, mutta ei suurinta rikoskirjallisuutta - minulle tuli koko ajan mieleen tv-sarja jaksomaisuudesta - ja kirjailijan ammatin tuskailu on vain niin tylsää. Pikkuisen minäkin ihmettelin valintaa Keltaiseen kirjastoon. Mutta mahtuuhan sinne monenlaista.
VastaaPoistaNyt vasta huomasin, että sinäkin olet lukenut Quebertin. Itse viihdyin kirjan parissa todella hyvin. Jos kirjaa ei olisi julkaistu Keltaisessa kirjastossa, niin en luultavasti olisi siihen edes tarttunut. Ei se tosiaan ehkä ihan niitä perinteisimpiä laatukirjallisuuden kriteerejä täytä, mutta tykkäsin kovasti silti.
VastaaPoistaMinulle kirja oli osittain melkoinen pettymys, koska odotin nimenomaan tuon Keltaisen kirjaston takia tältä jotain enemmän kuin sitten lopulta sain. Minua kiusasi myös koko kirjan ajan Nolan epäuskottavuus. Dicker ei muutenkaan häikäise henkilökuvauksellaan, mutta Nola jää kyllä melkoiseksi paperinukeksi. Se taas tosiaan johtaa siihen, että koko juonikuviolta romahtaa pohja. Viihdyin kyllä kertalukemisen verran.
VastaaPoistaNiiden tiiliskivien joukossa, joita olen viime aikoina lukenut (Jonathan Franzenin Muutoksia ja Vapaus) tämä on todella heppoista luettavaa: alkeellista kieltä, hataria henkilökuvia, epäuskottava juoni. Välillä tuntuu ihan kuin lukisi jotain kioskikirjallisuutta.Tosin olen päässyt vasta puoleen väliin kirjaa, mutta en taida jaksaa lukea edes loppuun. Dekkarit eivät ole suosikkejani, mutta onhan niissäkin paljon hienoja lukukokemuksia (esim. Ruth Rendel). Johtuuko pettymykseni paljon mainostettuun teokseen siitä, että odotin Keltaiseen kirjastoon hyväksytyltä teokselta paljon enemmän. Onneksi muut siitä sarjasta viime aikoina lukemani ovat olleet taattua tavaraa (Alice Munro). Olenko aivan yksin tämän mielipiteeni kanssa, kun edeltävät kommentit ovat olleet pääosin myönteisiä?
VastaaPoista