torstai 7. helmikuuta 2013

Linnunradan käsikirja liftareille

Douglas Adams
1979 suom. 1989
156 s./WSOY


Kun teen päätöksen astua kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelle, teen sen yleensä melko realistisin odotuksin. Näin ollen odotukset pohjalukemissa tartuin tähän klassikkoparodiaan, sillä onhan Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haaste pian päättymässä ja avaruus tuntui muutenkin hetkellisesti paikalta, jossa halusin käydä tuulettamassa päätäni. Kaiken maailman 100. kirjan listoillahan tämä linnunradasta kertova kirja keikkuu poikkeuksetta, joten jo siinä mielessä se on aina ollut must-read. Harmi, että ennakkoaavistukset osuivat oikeaan, ja olin aika pettynyt tarinaan kokonaisuutena.

Adamsin avaruus-ilottelun kanssa kävi ite asiassa samalla tavalla kuin Rimmisen Nenäpäivän. Takakansiteksti alkaa elämään omassa mielikuvituksessa ihan omaa elämäänsä ja minä, joka en yleensä hae kirjallisuudelta lainkaan huumoria, alan lämmetä alkavasta tarinasta. Kun kirja sitten pikkuhiljaa etenee, tajuaa että sen toivoisin olevan paljon enemmän kuin mitä se on. Nenäpäivä sai toivomaan, että Irma, joka käy pimpottelemassa tuntemattomien ovikelloja yksinäisyyttään, päätyisi erilaisten ihmisten arjen keskelle käymään mielenkiintoisia ja yllättäviä keskusteluja. Toivoin hullun lailla, että kirjan luettuani minäkin haluaisin lähteä häiriköimään tuntemattomien iltapäiväteehetkiä ja eläisin ns. täysillä;) Samalla tavalla toivoin tällä kertaa, että liftarit, joilla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä mihin tahansa äärettömässä avaruudessa, kokisivat asioita, joita tavallinen ihminen voi vain haaveilla, jos on tarpeeksi mielikuvitusta. Olisin suonut liftareiden näkevän väkeä kaukaisilta planeetoilta, joutuvan hankaliin konfliktitilanteisiin erilaisten "kulttuurien" takia ja seikkailevan sydämensä kyllyydestä. Ja että kaiken tämän lisäksi liftareilla ja lukijalla olisi vielä hauskaakin yhdessä.

Sarjan ensimmäisessä osassahan maapallo tuhoutuu ja vain yksi henkilö selviytyy, kun hänen onnistuu sattuman oikusta liftata läheisen avaruusaluksen kyytiin maapallolla työtehtävissä olleen avaruuden asukkaan kanssa. Universumi on täynnä väkeä, jotka eivät tule toimeen toisten kanssa, ja näin ollen kulkupeliä pitää olla valmis vaihtamaan silmänräpäyksessä. Pikkuhiljaa seikkailun kokoonpano muodostuu sisältäen ihmisen lisäksi mm. masentuneen robotin ja universumin presidentin. Pian selviää, miksi maapallo tuhottiin - ja miten se ylipäätänsä aikoinaan sai alkunsa. Lukija kohtaa myös legendaarisen lausahduksen "Elämäntarkoitus on 42.", mutta ainakaan minua tarinan ensimmäinen osa ei voittanut puolelleen, joten en ole valmis kahlaamaan koko sarjaa selvittääkseni mikä viisaus kyseisen lauseen takana piilee.

Nyt kun ollaan jo valmiiksi negatiivisin mielin, on helppo ärähtää vielä muutamasta asiasta. Ensinnäkin sanaa ihminen käytettiin jatkuvasti monista muistakin avaruuden asukeista, vaikka minun (pettämätön) logiikkani sanoo, että vain maapallon asukkaat ovat ihmisiä ja muut linnunradan asukit ovat sitten jotain muita. Ja miksi äärettömästä avaruudesta löytyy jo kaikki samat asiat kuin maapalloltakin? Tarkoitan, että avaruuden taaperovaihe on myös nimeltään Antiikin aika ja myös avaruudessa tehdään argeologisia kaivauksia jne. Tylsää! Tietenkin kaikki tämä voi liittyä siihen, miten maapallo kirjan mukaan sai alkunsa eli että kaikki asiat olivat ensin olemassa avaruudessa ja ne ovat kulkeutuneet samannimisinä maapallolle. Mutta silti, koen sen silti kirjailijan rimanalitukseksi, ettei ole jaksettu keksiä muita nimia asioille - sehän on yksi fantasian ja scifin lukemisen hauskuus, että saa kirjaa lukiessa omaksua uuden sanaston;)

Toistaiseksi en ole onnistunut lukemaan hyviä avaruustarinoita, mutta tuli mieleen, että onkohan olemassa kirjoja, joissa olisi samanlaista meininkiä kuin esimerkiksi elokuvassa Apollo 13? Tarkoitan siis ihmisiä avaruudessa, uskottavia tapahtumia ja kiinnostavaa arkea avaruusasemalla? Saa tosin suositella myös hyvää perinteistä avaruusseikkailuakin.

Niin, ja tässä vaiheessa olisi ehkä ihan hyvä myöntää, että kyllä sitä tuli muutamaan otteeseen tirskuttuakin kirjaa lukiessa.

Kosmoksen lumoa ja tähtisumua
Mieskirjailijoiden 50 kirjaa

19 kommenttia:

  1. Itseasiassa elämän, universumin ja kaiken tarkoitus on 42.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ilmeisesti minua ei kiinnostanut elämän tarkoitus senkään vertaa, että olisin sen tarkistanut vielä kirjasta ennen arvion kirjoittamista:D

      Poista
  2. Minä kuuntelin näitä joku aika sitten äänikirjoina englanniksi, kirjahan on alunperin kuunnelma. Sillä tavalla toimi minulle jotenkin paremmin, vaikka tykkäsin kyllä aikoinaan kirjoistakin.

    Avaruustarinoista tuli nyt mieleen Risto Isomäen Gilgamesin tappio. Se ei nyt varsinaisesti ole avaruusseikkailu, mutta on kyllä oikein mainio kirja toisista maailmoista. Ja jos et Hannu Rajaniemeä ole vielä kokeillut niin suosittelen niitä myös.

    ps. Luen nyt sitä Karhu Murhista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Karhu Murhinen <3 Minulle pärähtää kohta Suomalaisen bonusseteli postiluukkuun ja yksi ostos omaan hyllyyn tulee ehdottomasti olemaan tuo kirja.

      Laitetaanpa Gilgames muistiin. Isomäeltä olen lukenut Sarasvatin hiekkaa ja se oli ihan mukava välipalakirja. Hannu Rajaniemeä kokeilin, mutta kymmenen sivun jälkeen oli pakko luovuttaa, kun turhauduin siihen, että rivi toisensa jälkeen ilmestyy outoja sanoja, joita ei selitetä. Joku on myöhemmin todennut, että sanat selitetään kyllä myöhemmin, mutta minulta loppui kai puhti lopullisesti. Lukekoot muut Rajaniemeä minunkin puolestani;)

      Poista
  3. Minä taas pidin parista ensimmäisestä osasta, mutta loppua kohden into loppui.

    Ja eikös luku ole 42? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luku on korjattu:) *nolo bloggaaja punastelee aamiaista nauttiessaan*

      Vissiin voisi edes joskus nähdä sen vaivan, että tarkistaa joitain asioita ennen kuin kirjoittaa arviota. Minulla tapahtui kirjan luettuani esim. niin, että unohdin tarinan ihmisen nimen, ja siksi en sitä sitten arvioon kirjoittanut, koska en jaksanut hakea kirjaa etsiäkseni nimeä takakannesta:D Nostan hattua kaikille, jotka jaksavat kirjan luettuaan etsiä kaiken maailman sitaatteja teksteihinsä.

      Poista
  4. Minäkään en erityisemmin lämmennyt näille "parodioille", johtuen ehkä siitä, että niitä lukiessani olin scifin ystävä. Luultavasti olen vieläkin, vaikka en erityisemmin enää lue scifiä, mutta luultavasti en naura edelleenkään näille. usea ystäväni pitää näistä, eli jotakin niissä varmasti on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni kirjakaupan asiakaskin on heittäytynyt kehumaan tätä sarjaa, joten on siinä jotain oltava:) Minulle kirja oli kuitenkin ihan yhtä tylsä kuin elokuvakin.

      Poista
  5. Jätin kirjan armotta kesken ja alkutaipaleella - silloin aikoinaan. Ei ollut mun juttu. Apollo 13:ta oli oikeasti tunnelmaa. Samanlaisen kirjan kun saisi, voisin minäkin innostua.

    Johan Hardstad, Darlah 172 tuntia kuussa on nuorten kauhukirja jonka viime vuonna luin, sitä uskallan lievästi suositella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida avaruus olla niin in tällä hetkellä, tai ainakaan suosituksia en ole juurikaan saanut. Ihme, ettei elokuvina ole toteutettu kovinkaan monta Apollo 13 -tyyppistä tarinaa. Eikä niitä kai sitten kirjanakaan ole?

      Poista
  6. Mulle kävi aikanaan tämän kanssa samoin. Hyydyin, tosin taisin päästä toista osaa jonkin matkaa eteenpäin kunnes älysin lopettaa.

    Mä olen lukenut tätä haastetta varten nyt kaksi Beth Revisin Across the Universe -sarjan kirjaa. Ne ovat nuortenscifiä ja toki niissä on nähtävissä ne samat kliseet kuin nuortenkirjoissa yleensä ja tietynlaista naiiviutta, mutta ainakin juonenkäänteet ovat jännittäviä ja yllättäviä. Niiden parissa oon viihtynyt varsin mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen törmännytkin noihin Across the Universe -kirjoihin kirjakaupan hyllyllä. En ole uskaltanut lähteä kokeilemaan, jotenkin en kirjoissa kaipaa lainkaan "romantiikkaa", joten välttelen Twilight-tyyppisiä tapauksia:)

      Poista
  7. Tämän muistan kerran lainanneeni kirjastosta, vuosia vuosia sitten, en tiedä miksi se sitten jäi lukematta? En muista edes, aloitinko tätä koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin lyhyempiin klassikoihin on onneksi paljon helpompi tarttua kuin tiiliskiviin:)

      Poista
  8. Eihän kirjan huumori kaikkiin pure.

    Olen itse lukenut koko sarjan kauan sitten ja pidin kovasti. En tahdo lumoa rikkoa lähtemällä kokeilemaan uudestaan, vaikka kirja on hyllyssäni. Se on siinä poikiani varten. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa nähdä törmäänkö koskaan huumoripainotteiseen kirjaan, josta pitäisin tosi paljon. Taidan olla maailmankaikkeuden ainoa ihminen, joka ei juurikaan hihkunut Mielensäpahoittajan äärellä... :)

      Poista
  9. Minusta Linnunradan käsikirja liftareille oli pliisu. Odotin enemmän. Ja luin sitten vain ensimmäisen osan; sen tosin kahteen kertaan, toisen kerran katsottuani elokuvan, joka oli suorastaan huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Kiivasta päännyökyttelyä* Sinäpä sen sanoit, pliisu kuvastaa todella hyvin kirjan tarinaa!

      Poista
  10. Itse kyllä pidän kirjasta erittäin paljon. Tällä hetkellä luen nelos-osaa.

    VastaaPoista