tiistai 18. lokakuuta 2011

Pitkän päivän ilta




Kazuo Ishiguro
1989 suom. 1990
283 s./Tammi


Vuoden parhaat -lista sai taas täytettä Pitkän päivän illasta. En luultavasti osaa eritellä syitä, miksi kirja kosketti niin kovasti. Kirjan päähenkilö on kuitenkin pyörinyt mielessäni siitä lähtien kun lopetin kirjan lukemisen pari päivää sitten. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja, tarina on jotenkin niin kovin elämänmakuinen ettei siitä voi olla nauttimatta. Jos Sinä päivänä -kirjassa pohdittiin elämänvalintojen tärkeyttä, niin sama teema näyttäisi jatkuvan myös tässä kirjassa.

Ishiguron kolmannessa romaanissa seurataan hovimestari Stevensiä, jonka uusi isäntä herra Farraday houkuttelee tämän ottamaan hyvin ansaittua lomaa. Stevens on antanut parhaat vuotensa Darlington Hallille, yhdelle Englannin komeimmista kartanoista, ja sen edelliselle herralle. Nyt ovat loiston päivät kaukana ja Stevensillä on vihdoin aikaa pysähtyä miettimään menneitä. Hän päättää tehdä parin päivän automatkan Darlington Hallin entisen taloudenhoitajan luokse ja pohdiskelee pitkällä matkallaan elämäänsä ja valintojaan.

Herra Stevens on mies, joka on uhrannut kaiken ollakseen loistava työssään. Hovimestarina olo ei ole jotain minkä voi napsauttaa pois päältä halutessaan levähdystauon, vaan se on rooli, joka näytellään alusta hamaan loppuun saakka. Omia haluja tai toiveita ei pääse edes syntymään, kun kaikki energia kuluu arvokkaaseen esiintymiseen ja isäntäväen miellyttämiseen. Stevensin elämä on ollut lähinnä omistautumista Darlington Hallille - en väitä etteikö se olisi ollut myös hyvää ja mielenkiintoista elämää - mutta onko siinä tarpeeksi sisältöä ottaen huomioon, että jokaisella kuitenkin on vain yksi elämä. Näiden pohdiskelujen parissa on mennyt hetki jos toinenkin ja sydänalaa on ahdistanut enemmän tai vähemmän. Kuitenkinkin kaiken päällä tuntui lepäävän Stevensin tyytyväisyys siitä, että hän on tehnyt asiat juuri niin kuin ne on pitänytkin tehdä. Ehkä en ole täysin hakoteillä todetessani, että ehkä hän kuitenkin eli "elämänsä onnellisena loppuun saakka".

Kirja on saanut Booker-palkinnon vuonna 1989.

Valloitan kirjalla TB:n haasteen alakategorian Stiffer Upper Lip ja saan samalla lokeron täyteen.

9 kommenttia:

  1. Pitkän päivän ilta kuuluu minullakin ehdottomasti kirjavuoteni kohokohtiin. En ole lukenut vielä muita Ishiguron kirjoja, mutta jos ne ovat puoliksikaan näin hyviä, niin olen aivan myyty.

    Huomiosi siitä, että kirja on elämänmakuinen on hyvä! Totta: vaikka Stevens pääasiassa muistelee, on hän sivustakatsojan roolissaan elänyt täyden elämän - tai elää toki edelleen täyttä elämää.

    Kirjoitin kirjasta kesällä tänne
    http://luminenomena.blogspot.com/2011/07/kazuo-ishiguro-pitkan-paivan-ilta.html

    VastaaPoista
  2. Minusta tämä oli jollain tapaa haikea kirja, mahdollisuuksista jotka on menetetty. Stevens on kyllä hahmona ihan omaa luokkaansa - hän nostaa käsitteet ammattiylpeys ja sitoutuminen ihan uudelle tasolle. Onkohan nykymaailmassa enää Stevensejä?

    VastaaPoista
  3. Voih, minulla on ollut tämä ihanuus iät ja ajat kirjastosta lainassa, kiitos kun muistutit ja lisäsit kehuillasi lukuintoa entisestään!

    VastaaPoista
  4. Minäkin haluan lukea tämän jossain vaiheessa, kirjan nimikin on niin hieno! :) kiitos tästä ;)

    VastaaPoista
  5. En lukenut tätä arviotasi vielä, koska nappasin kyseisen teoksen pokkaripainoksena kirpparilta (Jäkestä, heh) mukaani juurikin vasta ja aion sen ihan kohta lukea... ja toivottavasti nauttia paaaaaljon :)

    VastaaPoista
  6. Katja: Kiitos, että linkitit arviosi, laadukasta tekstiä on aina ilo lukea:) Olet osannut pukea sanoiksi niin paljon sellaista, joka itselläni jäi vain epämääräiseksi möykyksi aivoihin:)
    Minustakin tuntuu, että Ishiguro sai minusta fanin: nautin todella paljon kirjasta Ole luonani aina.

    Norkku: Haikea on juuri oikea sana kuvaamaan kirjan tunnelmaa! Uskoisin, että nykymaailma ei enää kanna pinnallaan Stevensejä ja ehkä maailma menettääkin siinä samalla jotain hienoa.

    Maria: Kirja sopii erittäin hyvin pimeneviin syysiltoihin, teekuppi käteen ja kirjasta nauttimaan!

    Sanna: Kirjan nimi on hieno ja oli myös hienoa ymmärtää sen symboliikka tarinan loppupuolella:)

    Suketus: En voi kuin suositella lämpimästi. Minua itseäni harmittaa, kun en ole tajunnut ostaa kirjaa näistä ainaisista kolme-pokkaria-kympillä-tarjouksista. Olen jostain syystä luullut kirjan olevan tylsähkö ja olen vain pysytellyt erossa siitä. Ehkä ensi kerralla tarjouksen koittaessa on parempi tuuri: tämä on hieno kirja olla hyllyssä.

    VastaaPoista
  7. Oi, tämä on yksi suosikkejani! Kirjan kieli on aivan ihanaa. Stevens on hieman haikea hahmo, mutta ymmärrän hänen omistautumisensa työlleen, jota hän pyrkii tekemään mahdollisimman täydellisesti. Surumielisyys syntyy myös siitä, että hovimestarien ajat alkavat olla ohi, eikä tämä muutos ole jäänyt Stevensiltä huomaamatta.

    VastaaPoista
  8. Minä odotan tämän lukemista tosi paljon. Olen lukenut Ishigurolta vasta yhden novellin, mutta pidin siitä kovasti, ja tässä vielä tuo aihepiiri ja maisema kiehtovat erityisesti. Kiitos innostavasta arviosta!

    VastaaPoista
  9. Haluan todellakin lukea tämän! Kirjaa on kehuttu Ishiguron parhaaksi ja sinun arviosi vain vahvistaa hyvää käsitystäni kirjasta! Taas yksi hyvä kirja luettavien listaan.. :)

    VastaaPoista