lauantai 1. lokakuuta 2011

Harry Potter - Suuri velhouskirja

Hankin Harry Potter -elokuvista kertovan kirjan osaksi muuta Potter-kokoelmaani. Ajattelin toki, että kirjaa on hauska selailla sieltä täältä ja lukea joitakin pätkiä, mutta kirjan nippelitiedothan piti suorastaan ahmia! Enpä olisi uskonut, että esimerkiksi tuontantosuunnittelijan muistelmat kiinnostaisivat niin kovasti.


Kirja on pullollaan kutkuttavia kirjekuoria ja lisälehtisiä, joita aikuisenkin ihmisen on hauska tutkia. Teoksessa käydään kattavasti läpi erilaisia asioita, joita on pitänyt ottaa huomioon elokuvia suunniteltaessa. Kirjan sivuilta selviää, miten näyttelijät on valittu rooleihinsa, miten lavasteiden suunnittelu on alkanut ja mitä kaikkea pientä härpäkettä on pitänyt tehdä ihan muutaman sekunnin elokuvanäkyvyyttä varten. Mikä mieletön työmäärä! Ei sitä katsojana jotenkin ole osannut edes ajatella, millaisia alkuvalmisteluita on pitänyt tehdä ennen kuin ollaan päästy lähellekään kuvaamista. Kirjailijahan se tietenkin on, joka on alunperin keksinyt ja kuvaillut esimerkiksi liekehtivän pikarin, mutta silti jonkun on pitänyt konkreettisesti suunnitella ja toteuttaa se elokuvaa varten. Ainakin minä olin lapsekkaan onnellinen siitä tiedosta, että J.K. Rowling on ollut tiiviissä yhteistyössä leffantekijöiden kanssa.


Ensinäkemältä kirja saattaa vaikuttaa sekavalta ja hieman liian runsaalta. Yhdelle asiakokonaisuudelle on yleensä uhrattu aukeama, joten esimerkiksi Suuresta salista on jos jonkinmoista kuvamateriaalia ihan elokuvasta, mutta myös sen lavasteista ja niiden lisäksi sivuja koristaa muutamat aamiaismuropaketit ja O.W.L. koepaperit ja muutamat tekstiryppäät. Totuttuani tietopaljouteen, koin ihanaa tutkimisen iloa, kun mitä tahansa kiinnostavaa saattoi tulla vastaan sivuja tarkasteltaessa.


Iltalukemisena kirja toimi vallan mainiosti. Kun ei jaksanut tarttua romaaniin, oli helppoa lukea muutama aukeama elokuvien tekemisestä ja pohtia niistä opittuja juttuja kumppanin kanssa ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen muitakin Potter-faneja lukemaan ja hämmästymään elokuvien ihmeellisestä maailmasta:)


Valloitan kirjalla TB: haasteen alakategorian Children's Britain. Kirja ei taida olla englantilaista perua, mutta Harry Potterin maailma on, joten näillä mennään. Taidanpa osallistua myös Lue kirja, katso elokuva -haasteeseen, sillä tänä vuonna on tullut katsottua ainakin kolme Potteria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti