perjantai 29. heinäkuuta 2011

Rikos ja rangaistus (100s.)

Kerran vuodessa pyrin lukemaan klassikkokirjan, johon tarttuminen on jo pelkällä ajatustasolla haastavaa. Tällä kertaa tämän kyseenalaisen kunnian on saanut Dostojevskin Rikos ja rangaistus, jota olen siis lukenut noin sivulle 100. Ennakkoajatuksena minulla oli, ettei venäläinen klassikkokirjallisuus voi olla minua varten. En usko että tulen kääntämään kelkkaani tämän lukukokemuksen jälkeenkään, mutta katsotaan jos jotain jäisi ihan käteenkin. Minulla on tarkoituksena palata koneelle kirjaamaan mietteitäni aina 100 sivua luettuani. Ehkä saan tarinasta vähän paremman käsityksen, kun pysähdyn välillä miettimään tapahtumia ja henkilöiden mietteitä.

Nyt olen lukenut siis 1/5 kirjasta ja sivut ovat edenneet kivuttomammin kuin alunperin pelkäsin. Ensinnäkään en ole tarvinnut henkilökarttaa, jonka olin jo valmis piirtämään pysyäkseni juonessa mukana. Venäläiseen tapaan henkilöillä on muutamakin lempinimi takataskussa, mutta olen - ihme ja kumma! - pysynyt nimienkin perässä. Pyrin päivittäin lukemaan yhden kappaleen tätä kirjaa ja pyhittämään lopun lukuajan muille kirjoille. Olen päässyt melko hyvin mukaan tapahtumiin ja muistan uutta kappaletta aloittaessani mitä viimeeksi on tapahtunut. (Huom! Tämä ei aina ole itsestään selvää klassikkoa lukiessa!) Hämmentävää, miten helppo alkutaival on ollut! Anna Kareninan lukeminen tuntui paljon työläämmältä ja siihen kokemukseen olenkin nojautunut tässä venäläisten klassikoiden karttelussa.

Sitten hieman juonenkäänteistä, ei varmaankaan kannata tätä pätkää lukea, jos haluaa pitää oman mahdollisen lukukokemuksen täysin turmeltumattomana. Tosin klassikot ovat itselleni sellainen "genre" ettei juonipaljastukset haittaa (ja usein alkuasetelman tietää jo jonkun muinaisen äidinkielen tunnin kautta...) mutta muiden kirjojen suhteen pidän nollatoleranssia eli en halua tietää enempää kuin mitä takakansi paljastaa. Sivulle sata päästyäni kirjan päähenkilö Raskolnikov on siis suunnitellut ja toteuttanut rikoksensa ja elänyt asian kanssa muutaman päivän. Voisi siis sanoa, että tarina etenee jopa "vauhdikkaasti"...

Tarina ja tapahtumat ovat olleet yllättävän mielenkiintoisia ja lukeminen on sujunut melko kivuttomasti silloin kun tilanne on ns. edennyt. Raskainta on yrittää ottaa selvää Raskolnikovin ajatuksenjuoksusta. Kirjan fanit varmaankin taas nauttivat juuri tuosta piinatun mielen ajatusmaailmasta. Henkilöhahmoja on esitelty tässä vaiheessa muutamia, mutten tiedä onko kovinkaan moni mukana toista kertaa. Pelkästään Raskolnikovista ihmisenä on alkanut muodostua pieni käsitys ja se on melko negatiivinen. Eikä niinkään hänen rikoksensa takia vaan tiettyjen luonteenpiirteiden takia. Hän valittaa koko ajan köyhyyttään ja huonoa asemaansa eikä silti tee mitään parantaakseen tilannetta. Sitten apujoukot rientävät hätiin ja antavat omat viimeiset roposet tälle hulttiolle, joka taas valittelee että oi voi, kun nyt joutuu ottamaan muilta avustusta, mutta silti ne rahat käytetään mm. kapakkaan ja sitten ollaan taas lähtöpisteessä. Sikäli Raskolnikov on siis kovin ajaton henkilöhahmo: kukapa ei ole törmännyt tällaiseen vapaamatkustajaan. 

Kirjaurakka 2011 -blogin Raisa aikoo myös lukea tämän kirjan elokuun aikana. Oletko jo aloitellut, ja jos olet niin mitä olet tykännyt? Ja jos et ole, mitä uskot että tulet tykkäämään? :)  

5 kommenttia:

  1. Hyvä idea tämä "100 sivua kerrallaan" -lukupäiväkirja! Voisin minäkin korkata venäläiset klassikot tällä otteella...

    VastaaPoista
  2. Joo, näin jälkeenpäin ajatellen en olisi varmaankaan saanut juuri mitään irti kirjan alusta ellen olisi pysähtynyt miettimään. Eli "hankalien" kirjojen korkkaamiseksi kyllä suosittelen:)

    VastaaPoista
  3. Minä luin tämän aikoinani ja yllätyin itsekin siitä, miten suuren vaikutuksen teos teki. Olin odottanut kammottavan raskasta tekstiä, mutta kirjaahan saattoi tosiaan genreensä verraten sanoa jopa nopeatempoiseksi ;) Muistaakseni kärsin masennuksesta kirjaa lukiessa ja ainakin silloin päähenkilön itsesäälissä kieriskelyä oli nautinnollista lukea. Toivottavasti saat kirjasta paljon irti, siinä on painava sanoma.

    VastaaPoista
  4. Kirjaan suhtautuminen taitaa tosiaan osaksi olla yhteydessä omaan elämäntilanteeseen. Joistain kirjoista saattaa pitää jo ihan sen aiheen iskevyyden takia, vaikka toisena hetkenä luettuna ei olisi päässyt tarinaan ollenkaan sisälle. Tuntuu, että olen edelleenkin jäänyt jumittamaan Paluu Rivertoniin ja Vieras kartanossa tyyppisten kirjojen henkeen. Pitäisi pystyä pyristelemään sellaiseen normaaliin tilaan, jossa on vastaanottavainen vähän kaikelle:)

    Saa nähdä miten kirja tästä etenee. Voi hyvinkin olla, etteivät tapahtumat periaatteessa enää etene vaan loput 400 sivua ovat Raskolnikovin ajatuksenvirtaa. Hmm.

    VastaaPoista
  5. Kyllä siinä kirjan loppupuolellakin muistaakseni jotain tapahtui :)

    Itsekin tykkäsin kovasti Paluu Rivertoniin ja Vieras kartanossa -teoksista. Jos löydät vastaavia helmiä, niin vinkkaa!

    VastaaPoista