sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Runoviikon lopuksi

Viikko saatiin kunnialla päätökseen. Olen oikein ylpeä saavutuksistani, seitsemän runokirjaa viikossa. Alunperin kuvittelin ehtiväni lukea enemmänkin, mutta moni teos vaati rauhallista etenemistä ja onhan se on parempi lukea seitsemän läpi ajatuksella kuin kymmenen pintapuolisesti. Nyt joka tapauksessa tiedän runoudesta sata kertaa enemmän kuin viime sunnuntaina.

Viikon aikana tutustuin klassikkorunouteen, joka osoittautui mielenkiintoiseksi, mutta ei kovin koskettavaksi. Muut runokokoelmat olivat yksittäisten runoilijoiden tekeleitä, niin miesten kuin naistenin. Osa runoista onnistui tekemään syvänkin vaikutuksen, jotkut taas eivät olleet ollenkaan minun makuuni. Sanoisin, että ihan hyvä otanta suomalaisesta runoudesta kautta aikojen. Kiitos kaikille runovinkkejä jakaneille, en olisi varmasti osannut päätyä näihin samoihin runokirjoihin ilman apua! Ulkomaisten tekijöiden runot jäivät uupumaan, mutta ajatus käännösrunouden lukemisesta tuntuu jotenkin omituiselta. Kun eiväthän ne runot ole yhtään sellaisia kuin miksi runoilija ne on tarkoittanut.  

Yhdeksän runokirjaa kotiutui kanssani pitkin viikkoa. Tällä kertaa kaksi jäi lukematta. Tai no, tuskin tulen palaamaan niihin enää koskaan: oma ns. runotaju ei vain riittänyt niiden läpikahlaamiseen. Sapforin Iltatähti, häälaulu jäi kesken muutaman sivun jälkeen. En vain tajunnut, lähinnä mitään:) Tänään aloitin teoksen Runoilevien naisten kaupunki - uutta ranskankielistä runoutta. Ulkoisesti kokoelma on todella kaunis ja tästä syystä sen valitsinkin. Kirjan neljästätoista runoilijasta tutustuin neljään ensimmäiseen ja sitten hyydyin. Tajusin, ettei ole mitään järkeä tuhlata arvokasta sunnuntai-iltapäivää siihen, että lukee yli 200 sivuisen kirjan tajuamatta mitään. No, epäonnistumiset kuuluvat elämään;)

Viikossa parasta oli toki se, että hetket runojen parissa olivat oikeasti antoisia. Harvoin koin, että lukeminen olisi pakkopullaa - tosin romaaneja ehti kyllä kova ikävä! Antoisaa oli myös runoilijoiden pienimuotoinen googlettaminen. Sain hyvän peruskäsityksen jokaisesta runoilijasta. Jos ajattelee noin pidemmällä tähtäimellä, niin viikon aikana ehdin löytää muutaman sellaisen runoilijan, jonka teoksia haluaisin lukea vielä joskus lisää. Nämä harvat ja valitut ovat Saima Harmaja, Maaria Leinonen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Arno Kotro. 

Eli kyllä kannatti. Kokeilkaahan joskus joku muukin heittäytyä runojen vietäväksi! Ja kiva kun kävitte kommentoimassa, se teki projektin entistä miellyttävämmäksi. Nyt sunnuntai-elokuvan pariin!

2 kommenttia:

  1. Harmi ettei Sapfo iskenyt suhun. Musta siinä parasta on se, että tyyppi on kirjoittanut runojaan 600-luvulla eaa. ja ne on silti ihan kuin parastakin modernia runoutta :) Jotkut asiat on kai ajasta ja paikasta irrallisia.

    VastaaPoista
  2. Suketus: Joo, en tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun olin niin pihalla. Runojen asettelu taisi ainakin vaikuttaa, koin jotenkin todella vaikeaksi rivien poukkoilun siellä täällä. Yritin Sapfoa heti ensimmäisen runokirjan jälkeen, ehkä en ollut vain vielä valmis;) Toinen ylitsepääsemätön asia oli monet nimet jokaisessa runossa. Minua häiritsi ihan hirveästi se, kun en tiennyt keitä ne ihmiset olivat ja jäin jumittamaan epätietoisuuteen. Tai jotain:)

    VastaaPoista