Hyvä aviomies

Liane Moriarty
2013 suom. 2014
442 s./WSOY

Ihan kiva ja viihdyttävä välipalakirja tämä Hyvä aviomies.

Jos lukemista aloitellessani olisin ollut liikenteessä täysin erilaisella lukufiiliksellä, olisin voinut ärsyyntyä kyseisestä tarinasta. Kepeällä tyylillä kirjoitettu kirja lukijan puolesta valmiiksi pureskeltuine ratkaisuineen olisi tosiaan voinut katkoa verisuonia päästäni, mutta nyt lukufiilis oli otollinen tarinalle ja osasin olla armollinen.

Cecilia Fitzpatrik pähkäilee avatako ullakolta löytämänsä, miehensä vuosia sitten kirjoittaman kirjeen. Toisaalta kirjekuoressa lukee selvästi, että lukemisen pitäisi tapahtua vasta miehen kuoltua ja mies on edelleen hengissä. Cecilialla on kuitenkin pahoja aavistuksia kirjeen sisällöstä, sillä työmatkalla oleva mies oli käyttäytynyt puhelimessa hyvin erikoisesti Cecilian kerrottua kirjeen löytymisestä. Lopulta uteliaisuus voittaa... Cecilian tuttu Rachel Crowley puolestaan on vaipumassa synkkyyteen kuultuaan poikansa perheen suunnitelmista muuttaa Yhdysvaltoihin. Rachelin elämäntarkoitus on edellisinä vuosina ollut lapsenlapsensa Jacobin helliminen ja nyt hänen elämänsä valo ollaan viemässä häneltä pois! Eikö riitä, että Rachel menetti jo tyttärensä vuosia sitten? Toisaalla myös Tess seisoo elämänsä raunioilla: hän on juuri kuullut menettäneensä aviomiehensä parhaalle ystävälleen.

Moriartyn tarina etenee mukavan vauhdikkaasti. Ote tarinankerrontaan on leppoisa ja hillitty elämänmakuinen huumori on mukana kaikissa käänteissä. Kolmen naisen elämä on muuttumassa radikaalisti ja tarinat saavat tummiakin sävyjä, mutta liialliseen synkkyyteen ei vaivuta missään vaiheessa. Varsinaista kiintymistä henkilöhahmoihin ei tapahtunut eikä naisten kohtalot jääneet mietityttämään tarinan loputtua. Ihan kiva tarina kuitenkin.

Kepeämpiä lukuromaaneja lukiessani todellinen minä kytee aina jossain pinnan alla. Ja todellinen minä ärsyyntyy helposti, kun alkaa olla selvää, että tarinassa voi lopulta käydä vain yhdellä tavalla, koska kaikkien täytyy saada oma onnellinen loppunsa. Synkemmissä lukuromaaneissa arvostankin juuri sitä, että mitä tahansa voi tapahtua ja moni käänne aiheuttaa kutkuttavan katkeransuloisen tunteen. Lukukokemusta todellinen minäni ei tällä kertaa pilannut, mutta nyt kun näpyttelen teksiä läppärillä, huomaan olevanikin aikamoisen ärsyyntynyt näin jälkikäteen;)

Langenneet

Michael Katz Krefeld
2013 suom. 2014
352 s./Like

Tanskalaisen Krefeldin uusi jännäri paljastaa alamaailman pahuuden ja saa lukijan kiemurtelemaan ahdistuksesta. Ihmiskauppa, prostituutio, huumekauppa - tuntuu että mikään näistä ei ole ennen järkyttänyt minua niin kovasti kuin Langenneet -kirjassa.

Alun perin minulla ei oikeastaan ollut edes oikea lukufiilis jännärille eikä varsinkaan alamaailman kiemuroille. Krefeld on kuitenkin onnistunut kirjoittamaan koukuttavan kirjan ja vaikka ihmisten silmitön pahuus aiheuttaa suorastaan fyysistä pahaa oloa, on tarinaa pakko lukea eteenpäin, jotta saa tietää miten henkilöhahmojen oikein käy. Oma turvallinen sänky ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin tätä kirjaa lukiessa...

Kaikki alkaa siitä kun poikaystäväänsä Igoriin totaalisesti hullaantunut Masha huomaa tulleensa myydyksi Kööpenhaminan pahanmaineiselle alamaailman vaikuttajalle. Siitä alkaa järkyttävät nöyryytyksen vuodet toinen toistaan julmempien miesten armoilla. Mashan vaiheiden lisäksi kirjaa vie eteenpäin niin kööpenhaminalaisen poliisin kuin nuoria naisia metsästävän sarjamurhaajan tarinat.

Krefeld on palkittu Tanskan parhaana rikoskirjailijana ja Langenneet avaa Kööpenhaminaan sijoittuvan rikossarjan. Liken sivuilla vinkataan, että vaikka sarjan osat voi lukea itsenäisinä rikostarinoina, suurempi kokonaisuus on myös harkiten rakennettu. Ensimmäinen osa oli kaikkea sitä mitä rikosromaani parhaimmillaan on: kamala ja ahdistava, vauhdikkaasti etenevä, mieleenpainuva ja silmiä avaava. Aion siis varmasti tarttua myös seuraaviin osiin kunhan ne suomennetaan.

Aiotko sinä tehdä lukusuunnitelmissasi tilaa tälle uutuudelle?

Parantaja

Antti Tuomainen
2010
223 s./Helsinki-kirjat

Luin viime vuonna Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni -teoksen ja se oli niin kaukana omasta jännärimaustani, että melkein jo ehdin luvata itselleni, että ei enää koskaan. Vannomista hillitsi kuitenkin se, etten ollut vielä lukenut Parantajaa, jonka tiesin niittäneen lukuisia hurmioituneita kirja-arvioita. Ei muuta kuin tuulta päin!

Parantaja oli lukukokemus vailla vertaa. Varmasti yksi aidoimmista, vakuuttavimmista, koskettavimmista ja iholle tulevista dystopia-tarinoista. Ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Tapani Lehtisen on löydettävä Parantaja-niminen sarjamurhaaja ja hänen on tehtävä se yksin ja mahdollisimman nopeasti. Tapanin toimittajavaimo Johanna on kadonnut seuratessaan Parantajan jälkiä ja aika alkaa käydä vähiin. Ilmastonmuutos on saanut maailman romahtamaan, pääkaupunkimmekin on vain varjo entisestään. Helsingin vaaralliset kadut antavatkin Tapanin tarinalle kohtalokkaan taustan.

Nautin Tuomaisen ytimekkään tarinankertomistaidon lisäksi siitä ahdistavasta tunteesta, jonka tarinan eteneminen vatsanpohjassa aiheutti. Jo heti kirjassa minulle tuli tunne, että pitelen kirjaa, jossa ihan kaikki on mahdollista ja Helsingin kurjuus niin käsin kosketeltavissa, että ihan hirvitti. Jos maailma todella romahtaa, Tuomaisen visio tulevaisuudesta voi hyvinkin olla totta ja se kauhistuttaa.

Parantaja kuuluu ehdottomasti kirjoihin, joista sanotaan: "Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, sen on paras olla tämä!" Kirja tulee varmasti näkymään omalla top-10 listallani vuoden lopussa.

Ja kirjan loppu! Mitä siinä oikein tapahtuu?! En varmaan koskaan pääse yli siitä ärsytyksestä, etten ymmärrä loppukohtausta! Onneksi kyseessä on positiivisesti kihelmöivän ärsyttävä tunne.

Rautasormus

Mikko Porvali
2013
236 s./Atena

Mikä silmiä avaava lukukokemus! Sain uutta näkökulmaa niin sotavuosiin kuin sotakirjallisuuteen yleensäkin.

Kustantajan sivuilla oli hyvä tiivistys kirjan sisällöstä: "Sotavuoden ovat täynnä hämmästyttäviä sattumia, mieleenpainuvia rakkaustarinoita ja poikkeuksellisia ihmiskohtaloita, joita ansioitunut historioitsija Mikko Porvali on koonnut Rautasormus-kirjaan. Lukemattomat suhteet särkyivät sotavuosien mullistuksissa, mutta lukemattomia myös syntyi. Rakkauden lisäksi Rautasormus kertoo ystävyydestä, kiintymyksestä, perhesuhteista ja kiitollisuudesta tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuksi, vaikka ne yleensä historian-kirjoissa ohitetaankin."

Olen vuosien mittaan tottunut automaattisesti sivuuttamaan sotiin liittyvät kirjat, sillä en ole kokenut olevani niiden kohdeyleisöä. Vaikka lähivuosina ilmestyneistä kirjoista varmasti suurin osa sisältää paljon muutakin kuin faktaa aseista ja sotastrategioista, olen silti jättänyt ne suosiolla hyllyyn. Pikku hiljaa olen kuitenkin huomannut olevani varovaisen kiinnostunut Suomen sodista: millaisia pieniä suuria tarinoita sotavuosilta olisi luettavissa?

Porvali huomasi kuulleensa vuosien saatossa erilaisia tarinoita sota-ajan rakkaudesta eikä hän halunnut niiden joutuvan unholaan. Kahdentoista tarinan kokoelma koskettaa lukijaa ja saa ymmärtämään sotavuosien myllerrystä ihan uudella tavalla.

Olen tänä vuonna luopunut suurimmasta osasta lukemistani kirjoista ilman sen suurempaa dramatiikkaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa olen huolissani siitä, päätyykö tämä vain lukemattomana jonkun muun kirjahyllyyn lojumaan. Tuntuu, että tämä on kirja joka pitäisi lukea, jotta me kaikki ymmärtäisimme paremmin.

Hylätty puutarha

Kate Morton
2008 suom. 2014
669 s./Bazar

Australialaisen Kate Mortonin Paluu Rivertoniin oli yksi kirjavuoteni helmiä pari vuotta sitten. Tartuinkin suurella mielenkiinnolla nyt julkaistuun Hylätty puutarha -lukuromaaniin. Moni englanniksi lukeva blogikollega on tutustunut kirjaan jo hyvissä ajoin englanniksi, mutta jostain syystä päätin itse odottaa, että kirja tulee suomeksi ja nyt odotus palkittiin.

Hylätty puutarha on hieman surumielinen kokoelma itseään ja elämäntarkoitustaan pohtivia ihmisiä. 1900-luvun alussa yksin jäänyt pieni Eliza-tyttönen suree äitinsä ja veljensä kohtaloa Lontoon likaisia ja häijyjä katuja kulkiessaan. Samaan aikaan rikas Rose värjöttelee omassa huoneessaan isossa kartanossa ja pelkää että koko hänen loppuelämänsä kuluu neljän seinän sisällä sairastellessa. Myöhemmin maailman toisella puolella Australiassa on lapseton pariskunta, jonka hartain haave ei näytä toteutumisen merkkejä. Toisaalta on myös pieni hylätty tyttö, joka löytyy satamasta harhailemasta ja on vailla kotia. Vuosikymmeniä myöhemmin Nell ei saa menneisyydeltään rauhaa vaan haluaa selvittää mistä on tullut, mistä hän on lähtöisin. Vuodet vierivät ja lopulta Nellin lapsenlapsi Cassandra saa isoäidiltään yllättävän perinnön ja pikkuhiljaa kaikki menneisyyteen hukkuneet ihmiskohtalot saavat jälleen äänen.

Nautiskelin Mortonin kirjasta ja sen haikeasta tunnelmasta. Olisiko tarina voinut olla valoisampi? Olisi. Olisiko kirjasta voinut jättää mahdollisesti jonkun aikakerroksen pois? Olisi. Silti tarina oli kertakaikkisen ihana ja juuri sopivaa seuraa, kun pieni summertimesadness vaivasi lukijaa.

Nautin yleisesti ottaen erilaisten tarinoiden katkeransuloisesta tunnelmasta, siitä kun asiat eivät menekään niin kuin olisi suonut niiden menevän. Silti kirjaa lukiessa tuntui, että surua oli mahdottomasti liikaa joinain hetkinä ja kirjailija päätyi mässäilemään niillä liikaakin. Joskus en jaksanut uskoa, että henkilöhahmot todella tekivät tärkeinä hetkinä sellaisia päätöksiä kuin tekivät ja itse edesauttoivat henkistä tuhoutumistaan. Tarina olisi myös ollut mielestäni täydellinen jo niin, että Cassandran tarina olisi jäänyt kokonaan pois ja lukija olisi päässyt seuraamaan ensisijaisesti Nellin menneisyyden metsästämistä. Mutta tietenkin surua piti lisätä tarinaan vielä tälläkin tavalla.

Hylätty puutarha oli ehdottomasti lukuromaani minun makuuni. Se ei ehkä tehnyt suurta vaikutusta Paluu Rivertoniin -kirjan tapaan, mutta koin silti, että Hylätty puutarha kosketti minua enemmän ja jäin kirjan lopetettuani miettimään kirjassa sivuttujen ihmisten kohtaloita ja miksi kaikki meni niin kuin meni.

Suosittelen lämpimästi!



The One Hundred



Nina Garcia
2008
284 s./It!

Syksyn ostosreissu on jo lähitulevaisuutta, joten ajattelin ennen tositoimiin säntäämistä tutustua hieman enemmän vaatteiden maailmaan. Tarkoituksena olisi saada uutta inspiraatiota ostoslistan kirjoittamiseen.

Muutama kuukausi sitten innostuin Projekti 333:sta, joka kannustaa elämään kolmen kuukauden mittaiset sesongit 33 vaatteella. Alkuperäinen projekti noudattaa linjaa, jossa kaappiin on tarkoitus jäädä yhteensä 33 tarkoin valittua vaatetta ja asustetta. Minulla on kuitenkin kesäkuukaudet ollut käytössä kaikki kengät, laukut ja korut, joista 33 vaatetta on saanut lisäpotkua ja samalla linjalla aion jatkaakin. Loput vaatteet pakataan pois ja sesongin vaihduttua on aika käydä kaikki vaatteet taas läpi ja valita uuden sesongin 33 vaatetta. Tarkoitus olisi, että vuoden aikana selviäisi millaisista vaatteista oma vaatekaappi tulisi loppujen lopuksi rakentaa, jotta kokonaisuus olisi kiva ja käytännöllinen ja jotta kaapissa ei pyörisi turhat roinat. Tämä projekti mielessäni olikin kiva tarttua Nina Garcian kirjaan.

The One Hundred oli virkistävä makupala romaanien ja jännäreiden välissä, ihanaa vaatteiden ja muodin fiilistelyä. Läheskään jokaista Garcian liputtamaan vaatetta ja asustetta ei kokoelmassani ole eikä niitä välttämättä sieltä koskaan löydy, mutta se ei haitannut lukukokemusta pätkääkään. Toisaalta taas kirja kannusti salakavalasti haaveilemaan sellaisista asioista, joiden ei aikaisemmin tiennyt olevan elintärkeitä vaaterintamalla.

Olen muutama vuosi takaperin pyöritellyt kyseistä kirjaa nettikaupan ostoskorissa kerran pari, mutta päätynyt aina lopulta siihen, että piirretyt kuvat eivät puhuttele minua tämän asian suhteen niin paljon kuin oikeat valokuvat ja siksi olen jättänyt sen hankkimatta omaan hyllyyni. Siskontytöltä tämä kirja kuitenkin löytyi ja pääsin lainauspuuhiin.

Garcian kirja on hirmu söpö ja kaunis kirja, kuvituskin veikeän tyylikäs kun sille antaa tilaisuuden. Perustelut sadan must-have-vaatteen listassa on kirjoitettu sopivasti pilke silmäkulmassa ja huomaa, että Garcia on täysin asiaansa vihkiytynyt ammattilainen.


Seuraavaksi hankin käsiini Hyvän mielen vaatekaapin.

Mielen häiriöitä

Minette Walters
2003 suom. 2005
408 s./WSOY

Taas yksi omassa hyllyssä lojuva jännäri luettu. Jälleen kerran yksi blogiarpajaisten voittokirja parin vuoden sisältä.

Olen viiden vuoden sisällä lukenut kolme Waltersin kirjaa enkä oikein vieläkään osaa sanoa, että kuinka paljon loppujen lopuksi pidän hänen kirjoistaan. Toisaalta ne ovat aina olleet vähän erilaisia kuin muut lukemani dekkarit, joten vaihtelu toki virkistää jo ihan itsessään. Kuitenkin hänen kirjoissaan on myös jotain hyvin pitkäveteistä, joka johtaa siihen, että loppuratkaisun häämöttäessä en ole enää niin kiinnostunut murhaajan paljastumisesta vaan odotan, että itse tarinakin tulisi päätökseensä.

Mielen häiriöissä antropologi Jonathan Hughes ja kaupunginvaltuutettu George Gardener pyrkivät todistamaan jo edesmenneen Howard Stampin syyttömäksi tämän isoäidin murhaan. 1970-luvulla tapahtuneeseen vanhan naisen murhaan näyttäisi liittyvän myös samoilla kulmilla tapahtunut nuoren tytön salaperäinen katoaminen.

Nopeatempoisen juonen sijaan Walterin kirjassa pohdiskellaan menneitä tapahtumia rauhalliseen tahtiin ja monelta eri kantilta. Syyllistä murhaan ja katoamiseen on vaikea löytää, kun monet jäljet ovat kylmenneet vuosikymmenien aikana ja tapauksiin liittyvät ihmiset tuntuvat valehtelevan minkä ehtivät turvatakseen selustansa.

Olen lähikuukausina lukenut vähän erityyppisiä jännäreitä, joten siinä mielessä Mielen häiriöitä oli ihan tervetullutta vaihtelua, mutta ehkä kuitenkin jännäriin tarttuessani kaipaan tarinalta selkeästi toisenlaista otetta kuin tavalliselta lukuromaanilta.