torstai 14. elokuuta 2014

The One Hundred



Nina Garcia
2008
284 s./It!


Syksyn ostosreissu on jo lähitulevaisuutta, joten ajattelin ennen tositoimiin säntäämistä tutustua hieman enemmän vaatteiden maailmaan. Tarkoituksena olisi saada uutta inspiraatiota ostoslistan kirjoittamiseen.

Muutama kuukausi sitten innostuin Projekti 333:sta, joka kannustaa elämään kolmen kuukauden mittaiset sesongit 33 vaatteella. Alkuperäinen projekti noudattaa linjaa, jossa kaappiin on tarkoitus jäädä yhteensä 33 tarkoin valittua vaatetta ja asustetta. Minulla on kuitenkin kesäkuukaudet ollut käytössä kaikki kengät, laukut ja korut, joista 33 vaatetta on saanut lisäpotkua ja samalla linjalla aion jatkaakin. Loput vaatteet pakataan pois ja sesongin vaihduttua on aika käydä kaikki vaatteet taas läpi ja valita uuden sesongin 33 vaatetta. Tarkoitus olisi, että vuoden aikana selviäisi millaisista vaatteista oma vaatekaappi tulisi loppujen lopuksi rakentaa, jotta kokonaisuus olisi kiva ja käytännöllinen ja jotta kaapissa ei pyörisi turhat roinat. Tämä projekti mielessäni olikin kiva tarttua Nina Garcian kirjaan.

The One Hundred oli virkistävä makupala romaanien ja jännäreiden välissä, ihanaa vaatteiden ja muodin fiilistelyä. Läheskään jokaista Garcian liputtamaan vaatetta ja asustetta ei kokoelmassani ole eikä niitä välttämättä sieltä koskaan löydy, mutta se ei haitannut lukukokemusta pätkääkään. Toisaalta taas kirja kannusti salakavalasti haaveilemaan sellaisista asioista, joiden ei aikaisemmin tiennyt olevan elintärkeitä vaaterintamalla.

Olen muutama vuosi takaperin pyöritellyt kyseistä kirjaa nettikaupan ostoskorissa kerran pari, mutta päätynyt aina lopulta siihen, että piirretyt kuvat eivät puhuttele minua tämän asian suhteen niin paljon kuin oikeat valokuvat ja siksi olen jättänyt sen hankkimatta omaan hyllyyni. Siskontytöltä tämä kirja kuitenkin löytyi ja pääsin lainauspuuhiin.

Garcian kirja on hirmu söpö ja kaunis kirja, kuvituskin veikeän tyylikäs kun sille antaa tilaisuuden. Perustelut sadan must-have-vaatteen listassa on kirjoitettu sopivasti pilke silmäkulmassa ja huomaa, että Garcia on täysin asiaansa vihkiytynyt ammattilainen.


Seuraavaksi hankin käsiini Hyvän mielen vaatekaapin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti