tiistai 28. helmikuuta 2017

Taikurin hattu

Tove Jansson
1948 suom. 1958
140 s./WSOY


Kirppikseltä hankkimani Tove Jansson -kokoelma Tarinoita Muumilaaksosta on vihdoin korkattu. Alun perin aloin lukemaan Taikurin hattua iltasaduksi tyttärelleni muutama sivu kerrallaan. Lukeminen osoittautui kuitenkin käytännössä mahdottomaksi tai ainakin niin vaikeaksi, että enemmän kirjasta on ollut iloa kun olen lukenut sitä yksin. Vähän yli vuoden vanha tyttö kun ei malta leikkiä omiaan, jos äiti pölöttää jotain kummaa samalla, vaan haluaa kavuta syliin tutkimaan kirjaa ja turhautuu kun ei saa itse käännellä sivuja. En taas itse ollut valmis tekemään sitä kompromissia, että kirjat sivut repeytyisivät sitä yhdessä käsitellessämme. Jatkamme siis muumien parissa, mutta taaperoille tarkoitettujen kirjojen kanssa.

Taikurin hattu oli muihin lukemiini muumikirjoihin verrattuna pieni pettymys. Äh, kuulostaapa kalsealta, eihän muumitarinat ole milloinkaan ikäviä vaan aina ihania. Suosikkejani ovat kuitenkin edelleen Muumilaakson marraskuu ja Taikatalvi. Taikurin hatussa on muutama lapsuuteni suosikkitarina eli retki Hattivattisaarelle sekä muumitalon muuttuminen viidakoksi. Toisaalta kirja sisältää myös tarinan, josta en lapsena pitänyt eli Muumipeikon muuttumisen kummituseläimeksi. En myöskään koskaan oikein lämmennyt Tiuhdille ja Viuhdille, vaikka Mörön ilmestyminen Muumilaaksoon kuitenkin oli todella jännittävää.

Tuntuupa tosi ikävältä olla kriittinen muumitarinoille! Tuntuu, ettei ole oivaltanut elämää oikein jos kritisoi muumeja:D

Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli ihana tunnelmaltaan, mutta ehkä muihin muumikirjoihin verrattuna Taikurin hattu oli vähän sekava kokoelma sitäsuntätä, vaikka taikurin hattu nivoi tarinoita yhteen. Kokoelmassa on myös Muumipappa ja meri, joten se luultavasti on seuraava muumitarina, johon sukellan. Muut kaksi (Pyrstötähti ja Taikatalvi) on jo luettu.






2 kommenttia:

  1. Minusta oli myös hieman hassua, että yhdessä tarinassa oli tavallaan monta tarinaa. Mutta tykkäsin tästä silti.

    VastaaPoista
  2. Ihania nämä muumikirjat. Omia suosikkejani taitaa olla Muumilaakson marraskuu, Taikatalvi sekä Näkymätön lapsi. Jotenkin kyllä ihastuin siihen juhannuskirjaankin täysillä, mikäs sen nimi nyt olikaan... :D Pyrstötähti ja Muumipappa ja meri on vielä lukematta. /Tiia

    VastaaPoista