Kuolema Niilillä

Agatha Christie
1937 suom. 1940 ja 1978
252 s./WSOY


Edellisestä Agatha Christiestä olikin jo ehtinyt vierähtää useampi vuosi. Ja näköjään samalla oli päässyt unohtumaan millaisia jännityskuningattaren teokset oikein ovatkaan.


Vaikka halu lukea Poirot-tarina oli kova, olin silti varautunut vähän hidastempoiseen ja tämän päivän page turner -tyyppisiin jännäreihin verrattuna ehkä jopa tylsäänkin tarinaan. Mitä vielä! Salapoliisiromaani oli älykäs, sopivalla tavalla hienostunut ja tarinassa vanha maailma oli kiehtovasti läsnä.


Rikas nuori nainen Linnet Ridgeway sulhasineen päätyy häämatkalle samalle Niilin luksusristeilylle kuin Hercule Poirot. Linnet on uitettu äskettäin melkoisessa skandaalissa, sillä hän on torjunut aatelisen järkiavioliiton ja napannut parhaan ystävänsä pennittömän poikaystävän. Vihollisia naisella tuntuu muutenkin olevan vaikka muille jakaa - vaikka hän omien sanojensa mukaan on aina ollut niin ystävällinen ja mukava kaikille! Miten tilanne eteneekään kun risteily jatkuu satamapaikasta toiseen?


Kuolema Niilillä oli kaikin puolin todella kiva lukukokemus. Hercule Poirot on kerrassaan mainio veikko, rikkaan tyttörukan tarina ja risteilyllä olevat henkilöt olivat kiinnostavia ja matkailu-teema toi kirjaan vielä oman lisänsä. Nyt kun omat mahdolliset kesä- ja matkasuunnitelmat ovat vielä ihan suunnitelman tasolla, oli mukava tehdä pieni nojatuolimatka Niilin varrelle.

Käen kutsu

Robert Galbraith
2013 suom. 2013
463 s./Otava

Sain ihan tosissani taistella saadakseni kirjan loppuun. Vieläkin jaksan hämmästellä, miten teoriassa toimivan kokonaisuuden kanssa mentiin kuitenkin näin metsään. Luulisi, että todella hyvä kirjailija saa tarinaan kuin tarinaan potkua.

J.K. Rowlingin salanimen turvin kirjoittama Käen kutsu tutustuttaa lukijakunnan yksityisetsivä Cormoran Strikeen. Mies saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet palkataan selvittämään epämääräisissä olosuhteissa tapahtunutta supermallin kuolemaa. Oliko itsemurha ehkä kuitenkin kylmäverinen murha? Kuka tämä mallityttö todella oli, tunsiko kukaan häntä lopulta kunnolla?

Mitäpä sitä turhia kiertelemään: tylsistyin välillä puolikuoliaaksi tarinan parissa. Sinänsä epäreilu asetelma, kun minä kuitenkin pidän jännitystarinoista, joissa alustetaan kunnolla ihan kaikki. Ja yes please, sivuraiteillekin saa eksyä! Käen kutsussa nämä hyveet eivät kuitenkaan tuntuneet toimivan sitten millään. Turhauduin kai lopulta siihen, ettei tarina saanut pidettyä mielenkiintoani yllä. Kuolleen mallin sielunelämä, kuolleen mallin läheiset ja etsivän erikoinen menneisyys - kaikki oli vain plaah.

Nyt sitten saakin jännittää Rowlingin kirjallista tulevaisuutta oikein kunnolla. En ole lukenut Paikka vapaana -teosta, mutta mielikuvani siitä ja tästä lukemastani tarinasta eivät lupaa hyvää: arkipäiväisiä tarinoita melko yhdentekevistä ja aika epämiellyttävistä ihmisitä. Jaa, että niitä pitäisi sitten jaksaa lukeakin...?!

3 etsivää ja kauhujen linna




Robert Arthur
1964 suom. 1972
162s./Gummerus

Ennen joulua kaipasin jotain kevyttä lukemista. Aikuisten osastolta mikään ei oikein tuntunut iskevän tähän pieneen lukunälkään. Aikahan on tunnetusti kortilla ennen joulua, joten mihinkään tiiliskiveen ei tehnyt mieli tarttua. Niinpä päädyin kokeilemaan 3 etsivää -sarjan ensimmäistä osaa. Ilmeisesti kyseessä ei ole ihan yhtä suosittu sarja kuin esimerkiksi Viisikot, Neiti Etsivät tai muut vastaavat. Ainakaan itse en muista olleeni tietoinen kyseisestä sarjasta pienempänä, kun kulutin oikein huolella kirjastojen palveluita. Poikakaveri on joskus kehunut tätä sarjaa minulle ja koin, että tämän aika oli vihdoin tullut. Ja olihan tämä tutustumisen arvoinen kirja. Minua on aina kiehtonut tarinat, kirjat ja elokuvat kauhutaloista ja -linnoista, joten heittäydyin ihan mielenkiinnolla mukaan kirjan tapahtumiin, vaikka vähän nuoremmille lukijoillehan tämä on tarkoitettu:)

Kirja tarjosi hyvää vanhanajan jännitystä. (Muutaman kerran nousi ihokin kananlihalle!) Tarina itsessään ei tunnu lainkaan aikansa eläneeltä, koska tapahtumat pidetään erittäin "neutraalina": mikään asia ei oikeastaan viittaa siihen, että tapahtumat sijoittuisivat nimenomaan 1960-luvulle. Niinpä en näe syytä, miksi tätä ei nykylapsikin voisi lukea tuntematta itseään nössöksi. Toisaalta tässä kuitenkin on selkeästi nähtävissä vanhanajan tyyli, jota ei enää taida näkyä tämänpäivän nuorten jännityskirjoissa. Nykyisin pitää olla pientä ihmissuhdedraamaa, perusjännitys on vaihdettu tositoimintaan ja tarinan pitää olla moderni ja tätä aikaa alleviivaava. Mutta oikeasti minulla ei ole mitään haisua, että onko oikeasti näin. Tässä siis puhuu ennakkoluulo. Voin olla väärässäkin:)

Kirjassa kolmen pojan kopla päättää perustaa etsiväkerhon. Yksi on toiminnan mies, yksi on porukan aivot ja yksi on kirjatoukka. Henkilöitä kuvaillaan juuri sen verran, että jokaisesta etsivästä saa selkeän kuvan ja sitten keskitytään jännitykseen. Aikuisten jännityskirjoissa pidän tuota tapaa liian pinnallisena omaan makuuni, mutta nuorten jännityskirjaan se tuntuu sopivan. Ensimmäiseksi työtehtäväkseen etsivät saavat oikean kauhulinnan etsimisen rikkaalle Hollywood-tuottajalle tämän seuraavaan projektiin. Pojat löytävätkin linnan, jolla on kamala menneisyys ja alkavat tutkia paikan asioita tarkemmin.

Tykkääkö kukaan muu välillä heittäytyä lukemaan jotain lapsekasta aikuiselämän tohinassa? Minulla itselläni tulee välillä suorastaan pakottava tarve lukea joku lapsuuden lempikirja, kuten yksittäinen Neiti Etsivä tai Nummelan Ponitalli -kirja. Niiden suhteen osaan olla tarvitessa hyvinkin ymmärtäväinen: kysehän on nuortenkirjasta eikä kaiken tarvitse olla ihan niin loogista aina:) Hyvä mieli on tärkeintä.

P.S. Oli kyllä tarkoitus lukea Nummen Karkkipäivä, mutta kun sitä ei ollut saatavilla niin piti ottaa suunnitelma-B käyttöön.