Keltainen maailma













Albert Espinosa
2008 suom. 2014
192 s./Bazar

Joskus tulee lukeneeksi kirjan, joka edustaa omaa lukumakua enemmän tai vähemmän täydellisesti. Joskus taas vastaan kävelee melko yhdentekeviä teoksia, joista ei jää juuri lainkaan muistijälkeä. Ja sitten on niitä suorastaan raivostuttavia kirjoja, jotka ärsyttävät ja saavat hakkaamaan päätä seinään. Espinosan Keltainen maailma osui minun kokemanani tuohon viimeiseen kastiin.

Albert Espinosa on espanjalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän sairasti nuorempana syöpää kymmenen vuoden ajan. Häneltä on amputoitu jalka ja poistettu toinen keuhko ja osa maksaa. Keltainen maailma summaa kirjailijan tuntemuksia vuosistaan sairaana, mutta myös hänen elämänkatsomuksensa pääkohtia. Espinosa ei olisi sama ihminen ilman sairauttaan. Kirjan ytimen muodostaa keltaiset ihmiset, jotka ilahduttavat kaikkien meidän elämää hetken verran, tehden siitä astetta paremman.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että on aika kamalaa myöntää, että ei pitänyt niin yhtään jonkun ihmisen sairaskertomuksesta. Tuntuu hieman epäkorrektilta tuntea näin. Ja tuntuu, että olen selityksen velkaa:

1. Turhauduin siihen, että kokonaisuus oli aikamoista sillisalaattia. Toisaalta kirja on olevinaan kertomus syövästä ja siitä miten Espinosa on selviytynyt vaikeista vuosista. Samaan aikaan kuitenkin alleviivataan sitä, että tämä ei ole syöpäkertomus vaan näiden elämänohjeiden avulla kuka tahansa voi selviytyä mistä tahansa ja elää merkityksellistä elämää. Ja siihen soppaan heitetään vielä keltaisten ihmisten fiilistely.

2. Ärsyynnyin siitä, että itsestään selviä asioita esitetään suurina elämäntotuuksina ja ikään kuin Espinosan oivaltamana. Yksinkertaisista asioista jauhetaan sivutolkulla ja saadaan ne kuulostamaan vaikeammilta kuin ne ovatkaan. Kirja on täynnä vähän hölmöjä juttuja, kuten yhdessä kappaleessa kirjailija on ehdottomasti sitä mieltä, että ihmiselle ominaista naurua pitää lähteä muuttamaan ja muokkaamaan, että näin toimimalla löytyy onni. Ja hengitysharjoitusten avulla voi oppia kävelemään eri tavalla ja parin vuoden välein on hyvä vaihtaa kävelytyyliä. Öö, siis mitä?!

3. Lopulta huokailin syvään keltaisten määritelmien parissa. Espinosa on antanut nimen henkilöille, joita meidän jokaisen elämästä ja menneisyydestä löytyy. Elämän aikana tulee kohdattua useampiakin merkityksellisiä ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole seurassamme pitkään, mutta jotka ovat täysin samalla aaltopituudella ja muovaavat elämäämme tai meitä itseämme parempaan suuntaan. Yhteistä keltaisille ihmisille on se, että heistä ei mitä luultavimmin muodostu läheisiä ystäviä eikä heidän poistumistaan elämästä juuri sure. Minunkin elämässäni näitä ihania vierailevia tähtiä on ollut useampikin ja osaan automaattisesti luokitella keltaiseksi tietyt ihmiset elämäni varrelta. Ilahduin, kun tajusin, että vihdoin joku tajuaa tarttua näihin ihmeellisiin ihmisiin ja pääsen nauttimaan hyvistä elämäntarinoista ja oivalluksista. Siinä vaiheessa kun alkoi tulla puhetta siitä, kuinka jokaisen ihmisen elämässä tulee olemaan tasan 23 keltaista ihmistä, ja että olisi hyvä, että näitä ihmisiä kohdatessaan kertoisi heille heidän asemastaan keltaisena, niin metsään meni! Ja Espinosa vielä haluaisi, että koko maailma syleilisi tätä hänen keksimäänsä termiä ja puhuisi näistä erityisistä ihmisistä sillä nimellä. Joo ei.

Suositella en voi tätä kirjaa, mutta olen hyvin kiinnostunut, jos jollakulla on täysin päinvastaiset tuntemukset tästä kirjasta. Espinosan höpinät eivät siis iskeneet, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan, jos joku vaikka kirjoittaisi romaanin elämänsä vierailevista tähdistä (en suostu käyttämään termiä keltaiset!), siitä saisi varmasti hienon kertomuksen. Nyt hiljennyn hetkeksi muistelemaan omia elämäni tähtityyppejä.

Kustantajan esittelytekstiin tästä.