Nainen junassa

Paula Hawkins
2015 suom. 2015
381s./Otava

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Oman elämänsä kanssa eksyksissä oleva Rachel kulkee junalla päivästä toiseen ja toistuvien pysähdyksien takia hän sattuu kiinnittämään huomiota erääseen pariskuntaan, joka asuu radan varrella kauniissa talossa. Hyvän mielikuvituksen omaava Rachel alkaa kehittelemään pariskunnalle täydellistä elämää. Eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä murskaa hänen kuvitelmansa täysin - ja pian lehdet kertovatkin jo pariskunnan naisen katoamisesta!

Lukukokemuksesta?
Nappasin kirjan mukaani lomamatkalle Dubrovnikiin ja luin sitä makoillessani uima-allasalueella. Tarina veti hyvin alusta lähtien, kirja oli mitä mainioin valinta lomakirjaksi. Kirjan vetovoimaa selittää varmaankin osaltaan se, että se ei ole pelkkä jännitystarina vaan seilaa kivasti kaunokirjallisuuden ja jännityskirjallisuuden välimaastossa.

Jännityskirjallisuuden helmi?
Hawkinsin kirjasta on povattu uutta Kilttiä tyttöä, joten tartuin siihen suurella mielenkiinnolla. Gillian Flynnin menestysjännäri taisi tehdä tietä näille epäluotettavaa kertojaa, psykologista jännitystä ja maton alta vetämisefektiä yhdisteleville kirjoille, mutta Nainen junassa on kuitenkin virkistävän omaperäinen tarina - ainakin jos on lukenut paljon ruotsalaista jännitystä lähiaikoina;) Ja olen huomannut muutenkin, että tykkään lukea yksittäisiä jännityskertomuksia sarjatuotannon sijaan.

Unissakulkija

Erik Axl Sund
2011 suom. 2014
395 s./Otava

Varistyttö tekikin lopulta minuun suuremman vaikutuksen kuin aluksi tajusinkaan, sillä kun raivostuttavaa lukujumia oli kestänyt muutaman päivän, olin niin haltioissani, että trilogian toinen osa oli ilmestynyt kirjakauppaan lomani aikana ja sain kiikuttaa sen kotiin!

Unissakulkijaa lukiessani ymmärsin vasta kunnolla, miten kova "page turner" trilogia onkaan. Ensimmäistä osaa luin leppoisesti viikonloppulomalla, mutta tätä olen tahkonut keskellä hektistä arkea. Vaikka millainen väsymys painaisi silmiä, koko ajan tulee luvanneeksi itselle, että saa vielä lukea seuraavan lyhyen kappaleen, ja itse asiassa vielä seuraavan. Ja kun se kolmaskin kappale on niin lyhyt, niin menköön nyt vielä sekin... Ja hups, nukkumaanmeno aika on mennyt jo ajat sitten! Tarina on totta kai tosi hyvä ja koukuttava, mutta lyhyet kappaleet puhuttelevat minua myös.

Kirja jatkuu siitä mihin ensimmäinen kirja jäi. Tuntemattomien poikien murhat ovat edelleen selvittämättä ja kuvio on mennyt entistä monimutkaisemmaksi samalla kun uusia ihmisiä on liitetty mukaan tutkintaan. Tarina jatkuu toki hyvin samantyyppisenä kuin se alkoikin, mutta kaiken raakuus laantuu ehkä himpun verran. Tai ainakin tuntui siltä, että nyt ei tehnyt ihan yhtä pahaa kuin ensimmäistä osaa lukiessa. Toinen osa myös loppuu vallan toisella tavalla kuin mihin arvelin tarinan olevan menossa, hyvä tietenkin sekin!

Varistytön arviossa en vielä tunnustautunut faniksi, mutta kyllä se on nyt ihan aikuisten oikeasti myönnettävä, että Erik Axl Sundin takana oleva kaksikko on onnistunut kirjoittamaan todella koukuttavan ja mielenkiintoisen jännitystrilogian.


Suosittelen!

Varistyttö





Erik Axl Sund
2014
415 s./Otava

Luin Varistyttö-trilogian ensimmäisen osan kuukausi takaperin, mutta koska kirjan julkaisupäivä oli vasta kaukana tulevaisuudessa enkä tuolloin tajunnut kirjata mietteitäni sen kummemmin ylös, alkavat muistikuvat tarinasta olla melko hataria.

Ensinnäkin kirja oli suorastaan loistava valinta mökille, jossa on aina ihana käpertyä takkatulen ääreen lukemaan jännitystarinaa. Tarina todella vei mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien ja kirjaa oli vaikea jättää kesken hetkeksikään. En koe hätkähtäväni pienistä, joten tarina sai siinäkin mielessä mielenkiintoisen ulottuvuuden, että pääsin testaamaan, missä omat rajani menevät raakojen tapahtumien suhteen.

Rikoskomisario Jeanette Kihlberg alkaa tutkia nuorten poikien murhia. Pojat ovat joutuneet äärimmäisen julman väkivallan kohteiksi ennen kuolemaansa, joten poliisivoimilla on kiire löytää kiduttamisesta nauttiva sarjamurhaaja. Apua Jeanette saa psykoterapeutti Sofia Zetterlundilta, joka hoitaa työkseen mm. persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä.

Alkuasetelma on varsin perinteinen ja eniten Varistyttö tuntuukin eroavan muista genren kirjoista nimenomaan suoralla väkivallan kuvailulla. Ja aika rankkaa tekstiä onkin luvassa alusta loppuun asti. Pienet lapset joutuvat kokemaan anteeksiantamattoman kamalia asioita, kukin tavallaan. Ahdistus kieltämättä iskee, jos hetkeksikin pysähtyy tarinaa lukiessa todella miettimään, mitä se kaikki väkivalta merkitsee: rikkinäisiä lapsia, joista kasvaa rikkinäisiä aikuisia, haavoja jotka eivät koskaan parane, katkeruutta ja kostonhalua ja yksinkertaisesti ihan mielettömän suurta kipua ja pelkoa. Tietyissä kohdissa kieltämättä mietin, että eikö vähempikin olisi riittänyt...

Aikamoinen paketti siis, johon on itse asiassa luvassa jatkoa jo tämän vuoden puolella. Jään odottamaan toista osaa mielenkiinnolla! Faniksi en tunnustaudu, mutta tarina oli kaikesta väkivallasta huolimatta mukavan helposti lähestyttävä ja viihdyttävä, aika täydellinen aivojen nollaus -kirja siis.

Susa on myös kirjoittanut Varistyttö-kirjasta ja kustantajan esittelytekstiin pääset tästä.


Kiltti tyttö

Gillian Flynn
2012 suom. 2013
444 s./WSOY
Kun on aikaa pysähtyä arjen keskellä, nauttia kauniista säästä ja oman pihan mukavuuksista, sitä huomaa pian kaipaavansa rinnalle täydellistä kesäkirjaa. Minä vaadin itse täydellisyydeltä viihdyttävää ja mukaansa tempaavaa tarinaa, joka vie jalat alta. Tekstin täytyy olla soljuvaa ja tarinan juonivetoista. Hyvänä merkkinä täytyy myös pitää sitä, että kyseisen kirjan on valmis raahaamaan mukaan töihin ja takaisin, vaikka tietää että lukuaikaa työmatkoilla on yhteensä vain parikymmentä minuuttia. Kun olin alkanut lukemaan Flynnin juuri suomennettua jännäriromaania, oli heti selvää, että pidin käsissäni kirjaa, joka toteuttaisi kaikki kesäiset lukuhaaveeni. 

Onnettomat tapahtumat alkavat vyörymään Nick Dunnen niskaan siitä hetkestä lähtien, kun mies tajuaa kauniin vaimonsa Amyn kadonneen parin viisivuotishääpäivänä. Pariskunnan kotoa löytyy vain myllätty olohuone ja kirjekuori, joka vihjaa, että Amy oli tänäkin vuonna suunnitellut miehensä päänmenoksi romanttisen aarteenmetsästyksen. Tilanteeseen alusta asti tyynesti suhtautuva aviomies herättää monissa epäilyksiä, varsinkin kun Amyn ystävät paljastavat, että Amy oli alkanut pelätä miestään heidän muutettuaan New Yorkista Missourin Carthageen. Mihin Amy on kadonnut? Onko hän vielä elossa? Ja onko tarinalla toinen, yllättäväkin, puolensa?

Tarinan yksityiskohtia ei voi juurikaan avata turhan monin sanankääntein ettei vain paljasta liikaa, sillä alkuasetelma on vain alkuasetelma, ja tarina saa alun jälkeen sykäyksen varsin yllättävään suuntaan. Jännityskirjallisuuden suhteen suosikkejani kirjat, joissa yhdistyy jännitys ja lukuromaani. Henkilöhahmot saavat enemmän syvyyttä ja tarinan aikana käydään läpi paljon arkisiakin parisuhdeasioita jännityksen pikkuhiljaa kiristyessä... Avioliiton onnellisten ja onnettomien vuosien kuvailu tekeekin tästä kirjasta oivan yksilön Avioliittojuonia -haasteeseen.

Täydellistä kesäkirjaa arvostaa sellaisenaan eikä siitä edes yritä etsiä virheitä. Minut vakuutti tällä kertaa tarinan mukaansa tempaavuus ja se miten lukijana piti koko ajan pysyä varpaisillaan ja kuulostella lopullista totuutta rivien välistä. Omia mielipiteitä piti jatkuvasti muokata ja pähkäillä miten tässä kaikessa lopulta käy. Kaikesta jännityksestä huolimatta tarinassa oli kuitenkin kepeä puolensa niin, että lukeminen oli nautinnollista. Uskomaton tarina, joka ei kuitenkaan lopulta edes tunnu niin epäuskottavalta, jos uskoo, että maailmassa on ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi omistautuneita toteuttamaan oikkujaan pilkuntarkasti.

Minä viihdyin kirjan parissa, uskon että Sinäkin viihtyisit!

Avioliittojuonia
So American - Missouri

Numeropeli

John Verdon
2010 suom. 2011
573 s./Gummerus

Mark Mellery, ystävä college-vuosilta, ottaa yllättäen yhteyttä Dave Gurneyihin. Mellery tuntuu olevan kovasti peloissaan saatuaan uhkaavia, mutta epämääräisiä viestejä tuntemattomalta lähettäjältä. Gurneyta kutkuttaa väkisinkin ajatus salaperäisistä runon muotoon kirjoitetuista viesteistä, onhan hän aikoinaan napannut monta sarjamurhaajaa älynsä takia. Vaikka Gurney onkin jo siirtynyt hyvin ansaitulle eläkkeelle, hän päättää ryhtyä auttamaan vanhaa ystäväänsä. Kirjeet ovat tavanomaista kutkuttavampia, sillä niiden kirjoittaja todistaa lukevansa vastaanottajan ajatuksia. Ensimmäisen kirjeen mukana tulee lappu, jossa käsketään ajattelemaan jotain numeroa. Mukana on myös pienempi kirjekuori, josta löytyy sama numero, joka putkahti ensimmäisenä Melleryn päähän. Gurney pitää tapausta aluksi kiehtovana ajanvietteenä, mutta pian Mellery löydetään raa'asti murhattuna. Alkaa peli murhaajaa vastaan, jossa virkavallalta vaaditaan niin älykkyyttä kuin nopeuttakin. 

Vietin oikein lepposia lukuhetkiä kirjan parissa. Tarina soljui eteenpäin mukavasti ja koukuttavasti. Lukemisessa kesti kohtuuttoman kauan erilaisten kiireiden takia, mutta kirjan olisi kyllä voinut hotkaista parissa päivässäkin. Minua kiehtoi varsinkin numeropelin arvoitus ja kirjan palkitsevimpia kohtia olikin arvoituksen selvittelyyn liittyvät hetket. Tarina on kirjoitettu niin, että lukijakin voisi hyvin osallistua ongelmien ratkaisuun. Minä en tälläkään kerralla heittäytynyt analysoimaan murhaajan monitulkintaisia viestejä vaan annoin poliisin hoitaa hommansa. Joskus olisi toki mielenkiintoista kokeilla omia rikostutkijan taitoja ja pyrkiä selvittämään murhaajan motiivi/henkilöllisyys. Kuinka moni toimii sekä lukijana että tutkijana jännityskirjan edetessä?

Kirjan henkilöhahmot olivat moniulotteisia, mutta eivät kovin miellyttäviä. Dave Gurney vaimoineen painiskelee menneisyyden haamujen kanssa, mutta kumpikaan ei herätä lukijan sympatioita. Madelaine Gurneyn koin luontaantyöntäväksi jatkuvilla ivallisilla kommenteillaan ja kylmäkiskoisella asenteellaan. Onhan se toki vaikeaa olla vaimoke entiselle poliisille, joka ei halua päästää työstään irti edes eläkkeellä, mutta silti! On jotenkin vaikea uskoa kahden henkilön rakkauteen, joka kuvaillaan syväksi, vaikka kotihetket kuvaillaan epämukaviksi. Eihän rakkaus toki mustavalkoista ole ja monet asiat parisuhteessa voivat olla ristiriitaisia, mutta silti! Haluaisin kerran elämässäni lukea jännityskirjan, jossa ei puoliksi keskityttäisi päähenkilönä toimivan poliisin traagisiin elämänvaiheisiin. Voisiko poliisi olla joskus ihminen, jolla menee ihan hyvin. Söisikö se kirjan tehoja? Epäilen. (Ja totta kai tälläkin kertaa jokainen rivitilaa saanut peruspoliisi sattui olemaan keskimääräistä mielenkiintoisempi persoona, mitens muutenkaan.)

Olen pikkuhiljaa lopettanut jännityskirjojen ylistämisen. Se johtuu varmaan siitä, että olen lukenut lähivuosina niin monta todella hyvää jännityskirjaa. Melkein joka toinen tai kolmas genren edustaja on päätymässä top-10 listalle, vaikka siellä kekkuloi jo parikymmentä samanmoista kirjaa. Niinpä en oikein osaa asettaa tätäkään kirjaan mihinkään lokeroon. Mutta kirja oli oikein hyvä ja jännittävä. Nautin siitä aika lailla yhtä paljon kuin esimerkiksi Keplerin Hypnotisoijasta tai Läckbergin Saarnaajasta. Kovien tekijöiden kastissa siis liikutaan. 

Lopuksi spoilaava kysymys kirjan lukeneille: Lässähtikö loppu teidän mielestänne? Minusta murhaajan annetaan liian usein kuolla lopuksi. Se on jotenkin niin helppo ratkaisu. Buu!