Pieni musta kirja

A.S. Byatt
2003 suom. 2012
204 s./Teos

Joskus sitä on naurettavan varma siitä, että tietyn kirjailijan teos tekisi onnelliseksi. Olen jo jonkin aikaa haaveillut uppoutuvani Byattin tiiliskivimäiseen Lasten kirjaan. Novellikokoelma Pieni musta kirja tuntui kuitenkin saaneen paljon positiivista näkyvyyttä blogeissa, joten päätin tutustua uuteen kirjailijaan tiiviimpien tarinoiden parissa. Enkä tullut kovin onnelliseksi.

Ensimmäinen tarina antoi ymmärtää, että luvassa olisi pahanenteisiä ja maagista realismia pursuavia novelleja. Olio metsässä kertoo kahdesta tytöstä, jotka on lähetetty maaseudulle sotaa pakoon. Eräänä päivänä he näkevät metsässä hirvittävän olion, joka mainitaan perimätietoa käsittelevissä kirjoissa. Harmitti, kun en ihastunutkaan tarinaan sen kummemmin, mutta täytyy myöntää, että kirjan toista novellia Kehotaidetta lukiessani pitkästyin niin, etten enää oikein edes muista mistä siinä oli kysymys. Tai no, oli sairaala ja siellä tohtori ja salaperäinen taideopiskelija, joka on tullut koristelemaan osastoa viihtyisämmäksi. Lukiessa tilanne äityi niin pahaksi, että jouduin turvautumaan pikalukuun, jotta kallisarvoista vapaa-aikaa ei kuluisi liikaa tämän kirjan parissa. Kivinainen palautti hetkeksi uskoni siihen, että kyseessä olisi lukemisen arvoinen kirja, mutta sitten valitettavasti tajusin, ettei minua oikeastaan kiinnosta nainen, joka pikkuhiljaa muuttuu kiveksi. Taistelutahto menetettynä alennuin jopa laskemaan kumpi jäljellä olevista tarinoista on lyhyempi, ja käymään siihen kiinni. Pinkki nauha esitteli eräänlaisen sairaskertomuksen ja lopulta sain kahlattua läpi jäljelle jääneen tarinan Materiaalia alusta loppuun.

Lukeminen takkuaa minulla hyvin harvoin tällä tavalla, normaalissa tilanteessa olisin jättänyt kirjan kesken, mutta tammikuun teema mielessäni en vain tohtinut antaa periksi. Asetelma oli ongelmallinen jo alusta lähtien: en nimittäin juuri välitä novelleista, en varsinkaan maagisia elementtejä vilisevistä novelleista (Raevaaran En tunne sinua vierelläni on hieno poikkeus!) ja yritän yleensä pysytellä kaukana maagista realismia sisältävistä kirjoista. Asia vain on niin, että kun halajan fantasian pariin, haluan täyden kattauksen velhoja, hirviöitä ja tuntemattomia maailmoja, pieni ripaus arkipäivän keskellä ei toimi.

Jos joku kirjasta pitänyt haluaa jättää positiivisia kommentteja kirjasta, olen enemmän kuin ilahtunut. Kärsin nimittäin pahimman luokan kisaväsymyksestä, enkä millään jaksa käydä läpi blogiarvosteluja ainakaan tässä vaiheessa selvittääkseni mikä kirjassa on kiehtonut muita lukijoita. Hyviäkin uutisia voin kertoa, en nimittäin ole luopunut toivosta A.S. Byattin suhteen vaan aion edelleen lukea Lasten kirjan jossain vaiheessa. Tosin lupaan keskeyttää kirjan, jos se ei imaise mukaansa.