Colm Tòibìn
2009 suom, 2011
313 s./Tammi
Taas yksi kirjalistoilla pienen ikuisuuden roikkunut teos on saatu luettua. Pitkä odotus ei valitettavasti tehnyt lukukokemukselle hyvää (vaikka en sinänsä hirveän suuria odotuksia ehtinytkään latoa kirjalle...), sillä tarina osoittautui lopulta pettymykseksi.
Eilis Laceyn isosisko haluaa tälle mahdollisuuden parempaan elämään, joten nuori nainen päätyy monien muiden irlantilaistyttöjen tapaan New Yorkiin. Eletään 1950-lukua ja nuorilta naisilta odotetaan siveellistä käytöstä suurkaupungissa. Tutun papin kautta Eilis saa oman huoneen asuntolasta, jota pitää irlantilainen rouva Kehoe. Työpaikka puolestaan järjestyy tavaratalosta. Viikonloppuna huvituksia haetaan kirkon tanssiaisista, jossa Eilis tapaa mukavan italialaistaustaisen miehen. Elämä asettuu pikku hiljaa uomiinsa, vaikka yksinäisyys onkin jokapäiväinen ystävä.
Ihastun aina ajatuksen tasolla New Yorkiin sijoittuviin tarinoihin, itse asiassa taidan tietoisesti hakeutua niiden pariin. Myöskin maahanmuuttajien tarinat kiehtovat. Koin Tòibìnin kirjan kuitenkin liian hidastempoiseksi ja vähän pitkästyttäväksikin, vaikka varmasti sitä arvostetaan juuri eleettömyytensä takia.
Lähivuosina samankaltaisen yhdentekevän fiiliksen minuun on jättänyt mm. Oatesin Putous ja Haudankaivajan tytär sekä Munroen Kerjäläistyttö. Nautin laadukkaista lukuromaaneista, joten on aina mielenkiintoista huomata, miten jotkut iskee ihan täysillä ja osa enemmänkin turhauttaa. Voi kun olisikin sellainen supervoima, jonka avulla aistisi heti mikä teoriassa kiinnostava kirja on oikeasti itselle lukuhelmi...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Valvojaiset
Anne Enright
2007 suom. 2010
297s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Hegartyn perhe - tai se mitä siitä on jäljellä - kokoontuu yhteen viettämään Liamin hautajaisia. Suurperheen sisarukset surevat kaikki itsemurhan tehnyttä veljeään omilla tavoillaan. Raskain taakka on kuitenkin Veronicalla, jolle veli oli erityisen läheinen ja rakas. Miten isoäidin luona vietetyt kaukaiset kesäpäivät liittyvät Liamin onnettomaan elämään?
Lukukokemuksesta.
Luettuani muutaman kappaleen olin lähes varma, että nyt kirjallinen polkuni on onnistunut risteytymään keskimääräistä hienomman tarinan kanssa. Huomasin kuitenkin pian, että on äärettömän pienestä kiinni minkälainen tarina lopulta onnistuu koskettamaan lukijaa. Enrightin kirjassa tuntui olevan kaikki hyvän tarinan ainekset kohdallaan kunnes selvisi ettei sitten ollutkaan, jotain jäi kipeästi puuttumaan. Olisin kieltämättä toivonut vahvempaa lukukokemusta Booker-palkitulta kirjalta.
Mitä ajatuksia tarina herätti?
Tarina jätti minut jotenkin tyhjän päälle. En oikeastaan saanut kiinni surevasta Veronicasta enkä hillittömästi eläneestä Liamista. Suurperheen monenkirjavat tuntemukset toisia perheenjäseniä kohtaan olivat enemmänkin kuin hämmentäviä. Lopulta en oikein tiennyt mitään varmaksi ja pystyin vain lohduttautumaan sillä tiedolla, että tarinan kertoja Veronica taisi olla ihan yhtä eksyksissä. Veronican elämä suistuu raiteiltaan yllättävän kuoleman takia, ja vaikka kyseessä on ihminen, joka ei toisaalta ollut enää kovin läheinen, hän tuntuu läheisemmältä kuin kukaan toinen jo yhteisten muistojen takia. Sellaista se elämä kai on, ei aina järjellä selitettävissä...
2007 suom. 2010
297s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Hegartyn perhe - tai se mitä siitä on jäljellä - kokoontuu yhteen viettämään Liamin hautajaisia. Suurperheen sisarukset surevat kaikki itsemurhan tehnyttä veljeään omilla tavoillaan. Raskain taakka on kuitenkin Veronicalla, jolle veli oli erityisen läheinen ja rakas. Miten isoäidin luona vietetyt kaukaiset kesäpäivät liittyvät Liamin onnettomaan elämään?
Lukukokemuksesta.
Luettuani muutaman kappaleen olin lähes varma, että nyt kirjallinen polkuni on onnistunut risteytymään keskimääräistä hienomman tarinan kanssa. Huomasin kuitenkin pian, että on äärettömän pienestä kiinni minkälainen tarina lopulta onnistuu koskettamaan lukijaa. Enrightin kirjassa tuntui olevan kaikki hyvän tarinan ainekset kohdallaan kunnes selvisi ettei sitten ollutkaan, jotain jäi kipeästi puuttumaan. Olisin kieltämättä toivonut vahvempaa lukukokemusta Booker-palkitulta kirjalta.
Mitä ajatuksia tarina herätti?
Tarina jätti minut jotenkin tyhjän päälle. En oikeastaan saanut kiinni surevasta Veronicasta enkä hillittömästi eläneestä Liamista. Suurperheen monenkirjavat tuntemukset toisia perheenjäseniä kohtaan olivat enemmänkin kuin hämmentäviä. Lopulta en oikein tiennyt mitään varmaksi ja pystyin vain lohduttautumaan sillä tiedolla, että tarinan kertoja Veronica taisi olla ihan yhtä eksyksissä. Veronican elämä suistuu raiteiltaan yllättävän kuoleman takia, ja vaikka kyseessä on ihminen, joka ei toisaalta ollut enää kovin läheinen, hän tuntuu läheisemmältä kuin kukaan toinen jo yhteisten muistojen takia. Sellaista se elämä kai on, ei aina järjellä selitettävissä...
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Irlantilainen aamiainen
Hanna Tuuri
2009
157 s./Otava
Kirjassa on kolmisenkymmentä kertomusta irlantilaisesta elämäntavasta, joka viehätti opettaja/puutarhuri/kirjailija-Tuuria siinä määrin, että hän muutti vihreälle saarelle pysyvästi. Ensimmäiset vuodet Irlannissa meni sateisen ilman ihmettelyssä, sympaattiseen naapurustoon tutustumisessa ja vanhan talon ja sen pihamaan kunnostamisessa. Syrjäisessä maakunnassa Irlannin maaseudulla aika kuluu omaa tahtiaan, irlantilaisilla ei ole kiire minnekään ja kaikki kyllä järjestyy, kun on sen aika.
Uumoilin jo Orapihjalapiiri-kirjaa lukiessani, että Hanna Tuurista voisi tulla yksi suosikeistani kotimaisen kirjallisuuden saralla. Irlantilainen aamiainen, Tuurin esikoisteos, vahvisti entisestään tätä mielikuvaa. Irlantilaisesta elämänmenosta on kovin miellyttävä lukea, vaikka en ole tiennyt edes potevani kaikokaipuuta kyseiseen maahan. Vaikka moni kertomuksista sivuaakin ihan tavallista arkea kaikenlaisine pikkusattumuksineen, aloin ymmärtämään Irlantia maana ihan eri tavalla kuin ennen. Teoksessa käsitellään helppotajuisesti ja kiinnostavasti monia Irlannin historiaan liittyviä asioita kelteistä nälkävuosiin ja tämän päivän kuulumisia suurkaupunkien sykkeestä maaseudun pikkukyliin. Ihan liikkuttumiseen astikin pääsin lukiessani, nimittäin Tuurin naapuri vanhaherra Jimmy on kaiken kaikkiaan sellainen henkilö, jonka elämänvaiheista oli hienoa lukea.
Näin jälkikäteen (lukemisesta on kulunut jo viikko) tunnelmat kirjasta ovat tosi hyvät. Lukemisen aikana tosin muistan pohtineeni, että Tuurin kirja menettää hieman lumovoimaansa, kun Kirsi Pihan Medicien naapurissa -kirjan lukukokemus on niin tuoreessa muistissa. Tuuri ei kirjoittajana heittäydy ihan niin leppoisaksi ja humoristiseksi kuin Piha, jonka kirjoitustyylistä pidin valtavasti. Käsiteltävät maat ovat kuitenkin niin erilaiset, että miksei sitten voi olla erilaiset tavat kirjoittaakin, niin että molemmissa lopputulos on kuitenkin yhtä hyvä. Suosittelen lämpimästi kirjallista matkaa nummien maahan!
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla).
2009
157 s./Otava
Kirjassa on kolmisenkymmentä kertomusta irlantilaisesta elämäntavasta, joka viehätti opettaja/puutarhuri/kirjailija-Tuuria siinä määrin, että hän muutti vihreälle saarelle pysyvästi. Ensimmäiset vuodet Irlannissa meni sateisen ilman ihmettelyssä, sympaattiseen naapurustoon tutustumisessa ja vanhan talon ja sen pihamaan kunnostamisessa. Syrjäisessä maakunnassa Irlannin maaseudulla aika kuluu omaa tahtiaan, irlantilaisilla ei ole kiire minnekään ja kaikki kyllä järjestyy, kun on sen aika.
Uumoilin jo Orapihjalapiiri-kirjaa lukiessani, että Hanna Tuurista voisi tulla yksi suosikeistani kotimaisen kirjallisuuden saralla. Irlantilainen aamiainen, Tuurin esikoisteos, vahvisti entisestään tätä mielikuvaa. Irlantilaisesta elämänmenosta on kovin miellyttävä lukea, vaikka en ole tiennyt edes potevani kaikokaipuuta kyseiseen maahan. Vaikka moni kertomuksista sivuaakin ihan tavallista arkea kaikenlaisine pikkusattumuksineen, aloin ymmärtämään Irlantia maana ihan eri tavalla kuin ennen. Teoksessa käsitellään helppotajuisesti ja kiinnostavasti monia Irlannin historiaan liittyviä asioita kelteistä nälkävuosiin ja tämän päivän kuulumisia suurkaupunkien sykkeestä maaseudun pikkukyliin. Ihan liikkuttumiseen astikin pääsin lukiessani, nimittäin Tuurin naapuri vanhaherra Jimmy on kaiken kaikkiaan sellainen henkilö, jonka elämänvaiheista oli hienoa lukea.
Näin jälkikäteen (lukemisesta on kulunut jo viikko) tunnelmat kirjasta ovat tosi hyvät. Lukemisen aikana tosin muistan pohtineeni, että Tuurin kirja menettää hieman lumovoimaansa, kun Kirsi Pihan Medicien naapurissa -kirjan lukukokemus on niin tuoreessa muistissa. Tuuri ei kirjoittajana heittäydy ihan niin leppoisaksi ja humoristiseksi kuin Piha, jonka kirjoitustyylistä pidin valtavasti. Käsiteltävät maat ovat kuitenkin niin erilaiset, että miksei sitten voi olla erilaiset tavat kirjoittaakin, niin että molemmissa lopputulos on kuitenkin yhtä hyvä. Suosittelen lämpimästi kirjallista matkaa nummien maahan!
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla).
perjantai 1. kesäkuuta 2012
24h lukumaraton
Lukuhaaste alkaa NYT eli klo 12.00 (eli 15 minuuttia myöhässä:D) ja päättyy huomenna samaan aikaan. Tämän tekstin alle tulee väliaikatietoja haasteen etenemisestä aina, kun tarinaa riittää kerrottavaksi. Lukupinoon eksyi tällä kertaa 16 kirjaa, joista suurin osa on lainattu kirjastosta ja muutama omasta hyllystä. Yllättäviä teoksia ei tällä kertaa matkaan saatu, vaan kaikki on hankittu tarkasti itsekyhätyn listan mukaan. Olen tutkinut kirjapinoa harva se päivä (hain kirjat jo maanantaina), ja odottanut malttamattomana haasteen alkamista. Onneksi odottamista vähensi mm. Haminan kirjakaupan remonttihommissa hyöriminen parin päivän ajan, ettei ole tarvinnut pelkkää kirjapinoa tuijottaa. Kulunut viikko on kuitenkin mennyt muissa puuhissa kuin lukien, joten lukuintoa pitäisi kaiken järjen mukaan olla, mutta katsotaan milloin kisakunto heikkenee...
Eilen illalla piti kiirettä! Hain kirjojen kansikuvia jo valmiiksi ja mietin mihin haasteeseen mikäkin kirja liittyy, ettei blogijutun kirjoittamiseen tuhraantuisi liikaa aikaa. Innostuin Karoliinan maratoniin liittyvistä syömingeistäkin, mutta työmatkalla tuli syötyä sen verran hyvin (eli huonosti) ettei kaikenmaailman roskaruokaa teekään nyt mieli. Kulinaristinen nautinto tulkoon siis mozarella-tomaatti-basilika-patongista, jonka väserrän jossain välissä teekupposen seuraksi. Huomenna lukumaratonin päätyttyä suuntaamme yo-juhliin, joten siellä taas saa kakut ja muut herkut.
Sää on tätä kirjoittaessa kylmä, mutta melko aurinkoinen. Sadetta kovasti luvattiin, ja on ulkona sen verran kylmä tuuli, ettei ainakaan tarvitse huonoa omatuntoa kokea sisällä hääräämisestä. Miehellä on ollut puhetta lähteä tänään kokeilemaan sitä oikeaa maratonia, joten lukurauhan pitäisi olla taattu. Koko yötä ei ole tarkoitus kukkua lukemassa, mutta toivoisin pysyväni hereillä edes klo 01.00 asti.
Vaikka olenkin tuijotellut kirjapinoa useaan otteeseen, en vieläkään tiedä varmasti, minkä kirjan luen ensimmäisenä. Tai mitkä kirjat päätyvät varmasti lukuun ja mitkä jäävät odottamaan toista lukukertaa. No, sehän tästä kaikesta tekeekin niin jännittävää! :)
-----
12.15-14.58 Viiniä keittiössä (132s.)
Kun Chloén mies jättää vaimonsa ja heidän yhteiset lapsensa, lähtee vaitelias ja tuima appiukko-Pierre kesämökille miniänsä ja lastenlastensa kanssa. Mökin keittiössä käydyt keskustelut sivuavat niin Chloén kuin Pierrenkin elämää avioliitossa hyvinä ja huonoina aikoina.
En ole aina niin varma, että edes pidän Gavaldasta, mutta silti uskollisesti luen hänen kirjojaan silloin tällöin. Aihe ja sen käsittelytapa kiinnostivat tässä kirjassa, mutta äreän vanhuksen ja jätetyn nuoren naisen yllättävä ystävyys ei kuitenkaan tuntunut kovin aidolta. Jos he olisisivat tunteneet sielujen ystävyyttä edes aikaisimmilla perheillallisilla, tarina olisi ollut uskottavampi, mutta nyt molempien täydellinen avautuminen toisilleen ei oikein voittanut minua puolelleen. Molemmat henkilöhahmot yksittäin kyllä tuntuivat toimivilta, mutta yhdessä... Sellainen kiva kolmen tähden kirja, jossa kiinnosti varsinkin Pierren elämän salaisuudet ja surut.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Ranskan. Ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.
Hyytymistä on jo nyt ilmassa haasteen suhteen!:D Väsyttää, ja koko ajan tekisi mieli sulkea silmät. Tämäkin oli melko lyhyt kirja, ja silti sain siihen tuhrattua kolmisen tuntia. Aloitus tosiaan hieman myöhästyi, äidin kanssa tehty kävelylenkki oli aikataulusta myöhässä. Ja lukemisen välissä pidin 15 minuutin ruokatauon ja lähetin miehenkin sinne oikealle maratonille. 800 sivun tavoite tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta:D
Seuraavaksi on lähdettävä lähikauppaan hankkimaan joku herkku iltaa silmällä pitäen! Olisi pitänyt eilen tajuta hankkia jotain, vaikka mieli ei ollutkaan makean perään. Nyt nimittäin on, ja en pysty keskittymään lukemiseen ennen kuin tiedä, että jotain ihanaa odottaa kaapissa. Lisäksi ostan 0,5 l Spriten ja illaksi laitamme myös valkoviiniä kylmään. Kyllä tämä tästä! Seuraavaa kirjaa en ole vielä osannut päättää!
---
15.40-19.40 Medicien naapurissa (189s.)
(Mennyt 8h, luettu 321s.)
Kirsi Piha perheineen viettää neljäsosan vuodesta Italian auringon alla Marchen maakunnassa. Kirjassa hän valottaa italialaisia tapoja ja kulttuuria ruoasta viiniin ja asumisesta matkusteluun.
Ihana kirja, jonka seurassa kyllä kannatti nojatuolimatkailla neljän tunnin verran! Pihan tyylissä kirjoittaa on jotain samaa kuin Anna-Leena Härkösen, ehkä se on se huumori, jota on sopivasti viljelty pitkin kirjaa. En ole aikaisemmin ole ollut mitenkään älyttömän kiinnostunut juuri Italiasta, mutta olisihan se kieltämättä ihanaa päästä kurkistamaan leppoista eloa Italian maaseudulle. Suosittelen kirjaa kaikille matkailukirjoista kiinnostuneille, tämä on varmasti lajinsa aatelia.
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla) ja totean vielä, että kirja on ehdoton aarre. Lisäksi ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.
Hah hah, olen ehkä maailman hitain lukumaratoonari:D Tähänkin kirjaan upposi tosiaan aikaa tasan neljä tuntia. Tosin vika ei ole ihan täysin minussa, yhdessä vaiheessa puuhailin patongit tulemaan, sitten siskonpoika ilmestyi tyhjään mummolaan, joten olihan se muutama sana vaihdettava ja huolehdittava pojan ruokahuollosta. Sitten mies vielä tuli juoksultansa ja oli tietenkin kuunneltava miten 42 kilometriä oli taittunut. Ja kaiken lisäksi olen vielä himputin hidas. Nyt myös alkaa ahdistamaan ajatus siitä, että kaikkia kirjoja ei ole aikaa lukea, joten tulen melkein hulluksi kirjapinon äärellä! Herkkuja onneksi ostin iltaa silmällä pitäen, joten kyllä tässä vielä hereillä pysytään!:)
Vielä en tiedä minkä kirjan luen seuraavaksi, mutta nyt poistin jo pinosta kirjat Irlantilainen aamiainen (ei nyt ehkä kannata toista matkakirjaa lukea) ja Sateenkaarinotko (pisin kirjoista, itkettääkin varmasti sen verran, että siihen kannattaa paneutua toisella kertaa).
---
20.10-23.10 Kesäkirja (143s.)
(Mennyt 11h 30min, luettu 464s.)
Janssonin rakastetussa kirjassa seurataan erään pienen perheen kesäkuukausia Suomenlahden saarella. Kun isä pakertaa milloin minkäkin työasian parissa, isoäiti ja lapsi seikkailevat saaressa keskustellen milloin mistäkin.
Ymmärrän, miksi moni on niin kovin ihastunut tähän kirjaan. Sain aina välillä tunnelmasta kiinni, mutta tämä olisi ehkä kaikenlaisine luontokuvailuineen ollut parempi lukea mökkimaisemissa kiireettömällä aikataululla. En ole Janssonilta lukenut muuta kuin muumikirjoja, mutta hänen kirjoitustyylinsä on ainakin tässä kirjassa samankaltainen - ja hyvä niin. Ehkä palaan tähän joskus tulevaisuudessa ja luen enemmän maistellen.
Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Palkitut kotimaiset kirjat ja kirjailijat). Tove Jansson sai mm. Valtion kirjallisuuspalkinnon kolme kertaa, Hans Christian Andersenin –palkinnon ja Ruotsin akatemian suurpalkinnon.
Hämmästyttävää on ainakin se, että luen ihmeellisesti tasa-aikoja. Viiniä keittiössä 2h 30min, Medicien naapurissa 4h ja nytkin ihan minuutilleen 3h Kesäkirjan kanssa! Juuh. Olen melkoisen puhki, varmaankin orastava päänsärky pukkaamassa iltani iloksi. Nyt elämme aikaa 23.30 ja aion vielä tarttua Neiti Etsivään ja pysyä hereillä kirjan loppuun saakka. Odotin näiltä lyhyiltä kirjoilta väljää taittoa, mutta minusta jokainen kirja on ollut kyllä täyttä tavaraa sivulta toiseen. Jos Neiti Etsivässä vähän säälittäisiin harottavia silmiäni...
Laskeskelin, että kirjat, jotka huomenna yritän vielä lukea, vievät aikaa 5 tuntia, joten minun pitäisi herätä klo 7.00 tai lukea tänään illalla tunti myöhempään ja herätä huomenna esim. klo 8.00. Voin melko suurella varmuudella todeta, että ei tule mitään:D Mutta lähdetään nyt silti kokeilemaan ja lopetankin tämän koneella roikkumisen samantein.
---
23.45-01.00 ja 08.45-09.45 Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus (141s.)
(Mennyt 22h, luettu 605s.)
Neiti Etsivä ystävineen kutsutaan Ranskaan selvittelemään keski-ikäisen naisen painajaisia aiheuttavia lapsuusmuistoja, joihin liittyvät portaiden 99 askelmaa. Tyttöjä uhataan matkalla jatkuvasti, mutta onneksi Paulan isäkin on Ranskassa selvittämässä omaa tapaustaan, joka liittyy pelästyneeseen rahamieheen.
Ihan mukava seikkailu, sopivasti illalla alkoi satamaan kaatamalla ja se lisäsi kirjan tunnelmaa, joka välillä äityi melko jännittäväksikin;) En muistanut kyseisestä kirjasta juuri mitään, ja koska kirjasto oli siirtänyt melkein kaikki Neiti Etsivät varastoon, enkä jaksanut suosikkejani sieltä lähteä pyytämään, valitsin tämän kirjan. Suosikkejani on aina olleet kirjat, joissa tyttöporukka on kasassa selvittelemässä arvoituksia.
Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Illinoissin. Neiti Etsiväthän sijoittuvat kuvitteelliseen River Heightsin kaupunkii, mutta se on ilmeisesti sijoitettu Illinoissiin, lähelle Chicagoa. No, uskokoon ken haluaa, mutta joku paikka täytyy valloittaa, joten uskotaan tällä kertaa epämääräistä googlettelun tulosta...:)
Jes! Jaksoin valvoa tasan yhteen suklaiden ja mustikkapiirakoiden voimin. Olen ollut silmät ristissä näköjään jo haasteen alusta lähtien, kiitos kommentista, jonka myötä selvisi, että olen laskenut sivumäärät väärin!:D Kaatosade, joka on jatkunut jo yli 10 tuntia on lisännyt lukufiilistä hirveästi, ihana sateen ropina kuuluu jatkuvasti peltikatosta. Neiti Etsivä kirjakin oli loistovalinta kisaväsymyksen rankimpaan kohtaan. Aamulla ei ollut puhettakaan, että olisin jaksanut kiskoa itseni lukemaan ennen kahdeksaa, torkutin aika paljon ennen kuin ajattelin, että nyt tsempataan!
Nyt yritän vielä lukea yhden kirjan ennen kuin haaste loppuu, 800 sivua jää vain haaveeksi, mutta jos nyt edes sen 700 sivua saa täyteen, niin hyvä!
---
10.10-11.10 Tyttö peilissä (108s.)
(Mennyt 23h, luettu 713s.)
Ahernin uusin kirja sisältää kaksi aikuisten satua. Tyttö peilissä kertoo nuoresta tytöstä ja hänen isoäidistään, joka välttelee peilejä ja asuu erakoituneena isossa linnassa villiintyneen puutarhan keskellä. Muistojentekijässä vanha mies parantaa ihmisten elämänlaatua muokkaamalla heille uusia muistoja, jotta ihmisten on helpompi jatkaa elämäänsä jonkun traumaattisen tapahtuman jälkeen. Myös muistojentekijällä itsellään on raskaita muistoja mielessään.
Tykkäsin kirjasta todella paljon! Varsinkin Tyttö peilissä oli yllättävän hyvä aikuisten satu, lukisin mielelläni jotain tällaista lisää! Ja elokuvanakin tarina olisi varmasti hyvä! Muistojentekijä jäi ehkä hieman toisen tarinan varjoon, mutta oli sekin mielenkiintoinen ja laadukas. Tästä jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä fiilis, loistava valinta loppusuoralle.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja valloitan Irlannin. Lisäksi ruksin kirjan luetuksi 100 naiskirjailjan kirjaa -listalta.
Vau, sain tunnissa luettua yli 100 sivua, tosin tässä kirjassa rivivälit olivat isot, samoin fontti. Vielä ehdin aloittamaan kirjan Epätavallinen lukija, mutta loppuun en sitä tietenkään enää 35 minuutissa saa. Ihanaa, että koitos on kohta ohi ja saan aamiaista ja pääsen valmistautumaan iltapäivän yo-juhliin.
---
11.25-12.00 Epätavallinen lukija (32s.)
(Mennyt 24h, luettu 745s.)
Kuningatar kiinnostuu yllättäen kirjallisuudesta ja lukemisesta. Moni asia tulee vielä muuttumaan, kun lukemiselle on saatava enemmän ja enemmän aikaa.
Ehdin tosiaan lukea viimeistä kirjaa 32 sivua, joten ihan tarinan ytimeen ei vielä päästy. Kirja vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta, ja tosiaan vähän epätavallisemmalta, joten luen sen varmasti lähipäivinä loppuun. Erillistä arviointia tuskin kuitenkaan enää teen kirjasta, joten eiköhän positiivisena alkanut lukukokemukseni säily ennallaan seuraavat 70-80 sivua.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja valloitan Iso-Britannian, jahka tosiaan saan kirjan ensin luettua loppuun.
---
Huh hah hei, haaste melkein Sonjasta voiton vei... No, kaiken kaikkiaan hauska kokeilu tämäkin, mutta voi, että otti kunnon päälle! Silmät sirrissä tosiaan jo aloittelinkin, eikä kisakunto siitä ainakaan parantunut. Melkein tekisi mieli tehdä tämä joskus uudelleen, talviaikaan esimerkiksi ja varustautua vielä paremmin ruoalla ja varsinkin yksinäisyydellä.
Tavoitteena oli tosiaan lukea 800 sivua, mutta pääsin vain 745 sivulle asti. Vuorokaudesta lukemiseen käytin aikaa 13 tuntia ja 20 minuuttia eli käyttämättä jäi 10 tuntia ja 40 minuuttia, joista nukkumiseen meni 7h ja 45 minuuttia. Teille tietämättömille tuhraantui siis aikaa 2 tuntia ja 55 minuuttia. No, ehkä olisin tosiaan voinut käyttää aikani paremminkin, mutta toisaalta osa minuuteista toki kului ruoantekoon ja ehkä ne olivat tervetulleita taukoja lukemiseen.
Vuorokauden aikana ehdin lukea viisi kirjaa kokonaan ja melkein kolmasosan kuudetta kirjaa. Pisin kirjoista oli Medicien naapurissa (189s.) ja lyhyin Tyttö peilissä (108s.). Jos laskelmani ja päätelmäni yhtään pitävät paikkaansa (nyt on aika sumuinen olo), nopein lukutahti minulla oli ehdottomasti Tyttö peilissä -kirjan kanssa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 108 sivua, muissa kirjoissa tosiaan yhdellä sivulla oli kaksi kertaa enemmän tekstiä kun tässä. Hitaimmin edistyi Medicien naapurissa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 47,25 sivua. Syyt ovat selvät: Tyttö peilissä -kirjassa oli niin isot rivivälit ja iso fontti, että lukeminen oli todella helppoa ja miellyttävää. Medicien naapurissa -kirjan kanssa tuli tehtyä ruokaa ja oli muita keskeytyksiä, joita en oikein voinut ottaa kirjan lukuajasta pois, koska ne olivat yksittäin niin lyhytkestoisia.
Yhteenkään "huonoon" kirjaan en maratonillani törmännyt, mutta Tyttö peilissä ja Medicien naapurissa nousivat ehdottomasti muiden ylitse. Kirjat valikoituivat loppupelissä helposti lukupinosta, ainoastaan Kesäkirjaa aikaisemmin pidin jo kädessäni Salmisen Varastoa, mutta päätin sitten vaihtaa sen Kesäkirjaan. Ymmärsin silloin, että lukunopeuteni ei päätä huimaa, joten iski pienoinen paniikki, että mitkä pari kirjaa pinosta vielä ehdottomasti haluan lukea ja mitkä jää tällä kertaa pois.
Samojen teemojen ympärille en edes ajatellut rakentavani lukemistani, vaan halusin aina mahdollisimman erilaista lukemista edellisen kirjan jälkeen. Viiniä keittiössä edusti arkista ulkomaista kirjallisuutta, joten sen takia hylkäsin mm. kirjat Valosta valoon ja Viides lapsi, vaikka en tosiaan tiedä olisiko kyseiset kirjat tarjonneet arjen kuvausta. Medicien naapurissa puolestaan edusti matkailua suomalaisesta näkökulmasta, joten hylkäsin listalta seuraavaksi Irlantilainen aamiainen -kirjan. Kesäkirja puolestaan pääsi edustamaan kotimaista arkea kuvailevaa kirjaa, joten hylkäsin sen jälkeen kaiken kotimaisen listalta. Neiti Etsivä oli pakko valita loppuillan torkkumisseuraksi, jotta pysyisin hereillä, ja se edustikin ainoana pinossa jännityskirjallisuutta. Aamulla oli pakko valita Tyttö peilissä, jotta ehtisin varmasti lukea kirjan kokonaan. Se myös edusti taas uutta lajityyppiä eli novelleja ja fantasiaa. Epätavallinen lukija pääsi lopuksi edustamaan mieskirjailijoita, sillä kovin naisvaltaiseksi pääsi tämä haaste äitymään.
Iso kiitos vielä kaikesta tsempistä sieltä ruudun toiselta puolelta! Viestit ilahduttivat pakertavaa lukijaa, ja palaan vastaamaan kommentteihin, kunhan tästä ensin tokenen:)
Mutta nyt onnellisesti tavallista elämää jatkamaan, lukea en aio ainakaan ennen iltaa;)
Eilen illalla piti kiirettä! Hain kirjojen kansikuvia jo valmiiksi ja mietin mihin haasteeseen mikäkin kirja liittyy, ettei blogijutun kirjoittamiseen tuhraantuisi liikaa aikaa. Innostuin Karoliinan maratoniin liittyvistä syömingeistäkin, mutta työmatkalla tuli syötyä sen verran hyvin (eli huonosti) ettei kaikenmaailman roskaruokaa teekään nyt mieli. Kulinaristinen nautinto tulkoon siis mozarella-tomaatti-basilika-patongista, jonka väserrän jossain välissä teekupposen seuraksi. Huomenna lukumaratonin päätyttyä suuntaamme yo-juhliin, joten siellä taas saa kakut ja muut herkut.
Sää on tätä kirjoittaessa kylmä, mutta melko aurinkoinen. Sadetta kovasti luvattiin, ja on ulkona sen verran kylmä tuuli, ettei ainakaan tarvitse huonoa omatuntoa kokea sisällä hääräämisestä. Miehellä on ollut puhetta lähteä tänään kokeilemaan sitä oikeaa maratonia, joten lukurauhan pitäisi olla taattu. Koko yötä ei ole tarkoitus kukkua lukemassa, mutta toivoisin pysyväni hereillä edes klo 01.00 asti.
Vaikka olenkin tuijotellut kirjapinoa useaan otteeseen, en vieläkään tiedä varmasti, minkä kirjan luen ensimmäisenä. Tai mitkä kirjat päätyvät varmasti lukuun ja mitkä jäävät odottamaan toista lukukertaa. No, sehän tästä kaikesta tekeekin niin jännittävää! :)
-----
 |
| Anna Gavalda 2002 suom. 2003 132 s. /Gummerus |
12.15-14.58 Viiniä keittiössä (132s.)
Kun Chloén mies jättää vaimonsa ja heidän yhteiset lapsensa, lähtee vaitelias ja tuima appiukko-Pierre kesämökille miniänsä ja lastenlastensa kanssa. Mökin keittiössä käydyt keskustelut sivuavat niin Chloén kuin Pierrenkin elämää avioliitossa hyvinä ja huonoina aikoina.
En ole aina niin varma, että edes pidän Gavaldasta, mutta silti uskollisesti luen hänen kirjojaan silloin tällöin. Aihe ja sen käsittelytapa kiinnostivat tässä kirjassa, mutta äreän vanhuksen ja jätetyn nuoren naisen yllättävä ystävyys ei kuitenkaan tuntunut kovin aidolta. Jos he olisisivat tunteneet sielujen ystävyyttä edes aikaisimmilla perheillallisilla, tarina olisi ollut uskottavampi, mutta nyt molempien täydellinen avautuminen toisilleen ei oikein voittanut minua puolelleen. Molemmat henkilöhahmot yksittäin kyllä tuntuivat toimivilta, mutta yhdessä... Sellainen kiva kolmen tähden kirja, jossa kiinnosti varsinkin Pierren elämän salaisuudet ja surut.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Ranskan. Ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.
Hyytymistä on jo nyt ilmassa haasteen suhteen!:D Väsyttää, ja koko ajan tekisi mieli sulkea silmät. Tämäkin oli melko lyhyt kirja, ja silti sain siihen tuhrattua kolmisen tuntia. Aloitus tosiaan hieman myöhästyi, äidin kanssa tehty kävelylenkki oli aikataulusta myöhässä. Ja lukemisen välissä pidin 15 minuutin ruokatauon ja lähetin miehenkin sinne oikealle maratonille. 800 sivun tavoite tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta:D
Seuraavaksi on lähdettävä lähikauppaan hankkimaan joku herkku iltaa silmällä pitäen! Olisi pitänyt eilen tajuta hankkia jotain, vaikka mieli ei ollutkaan makean perään. Nyt nimittäin on, ja en pysty keskittymään lukemiseen ennen kuin tiedä, että jotain ihanaa odottaa kaapissa. Lisäksi ostan 0,5 l Spriten ja illaksi laitamme myös valkoviiniä kylmään. Kyllä tämä tästä! Seuraavaa kirjaa en ole vielä osannut päättää!
---
 |
| Kirsi Piha 2008 189 s. /Otava |
15.40-19.40 Medicien naapurissa (189s.)
(Mennyt 8h, luettu 321s.)
Kirsi Piha perheineen viettää neljäsosan vuodesta Italian auringon alla Marchen maakunnassa. Kirjassa hän valottaa italialaisia tapoja ja kulttuuria ruoasta viiniin ja asumisesta matkusteluun.
Ihana kirja, jonka seurassa kyllä kannatti nojatuolimatkailla neljän tunnin verran! Pihan tyylissä kirjoittaa on jotain samaa kuin Anna-Leena Härkösen, ehkä se on se huumori, jota on sopivasti viljelty pitkin kirjaa. En ole aikaisemmin ole ollut mitenkään älyttömän kiinnostunut juuri Italiasta, mutta olisihan se kieltämättä ihanaa päästä kurkistamaan leppoista eloa Italian maaseudulle. Suosittelen kirjaa kaikille matkailukirjoista kiinnostuneille, tämä on varmasti lajinsa aatelia.
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Suomalaiset maailmalla) ja totean vielä, että kirja on ehdoton aarre. Lisäksi ruksin teoksen luetuksi 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta.
Hah hah, olen ehkä maailman hitain lukumaratoonari:D Tähänkin kirjaan upposi tosiaan aikaa tasan neljä tuntia. Tosin vika ei ole ihan täysin minussa, yhdessä vaiheessa puuhailin patongit tulemaan, sitten siskonpoika ilmestyi tyhjään mummolaan, joten olihan se muutama sana vaihdettava ja huolehdittava pojan ruokahuollosta. Sitten mies vielä tuli juoksultansa ja oli tietenkin kuunneltava miten 42 kilometriä oli taittunut. Ja kaiken lisäksi olen vielä himputin hidas. Nyt myös alkaa ahdistamaan ajatus siitä, että kaikkia kirjoja ei ole aikaa lukea, joten tulen melkein hulluksi kirjapinon äärellä! Herkkuja onneksi ostin iltaa silmällä pitäen, joten kyllä tässä vielä hereillä pysytään!:)
Vielä en tiedä minkä kirjan luen seuraavaksi, mutta nyt poistin jo pinosta kirjat Irlantilainen aamiainen (ei nyt ehkä kannata toista matkakirjaa lukea) ja Sateenkaarinotko (pisin kirjoista, itkettääkin varmasti sen verran, että siihen kannattaa paneutua toisella kertaa).
---
 |
| Tove Jansson 1972 143 s./WSOY |
20.10-23.10 Kesäkirja (143s.)
(Mennyt 11h 30min, luettu 464s.)
Janssonin rakastetussa kirjassa seurataan erään pienen perheen kesäkuukausia Suomenlahden saarella. Kun isä pakertaa milloin minkäkin työasian parissa, isoäiti ja lapsi seikkailevat saaressa keskustellen milloin mistäkin.
Ymmärrän, miksi moni on niin kovin ihastunut tähän kirjaan. Sain aina välillä tunnelmasta kiinni, mutta tämä olisi ehkä kaikenlaisine luontokuvailuineen ollut parempi lukea mökkimaisemissa kiireettömällä aikataululla. En ole Janssonilta lukenut muuta kuin muumikirjoja, mutta hänen kirjoitustyylinsä on ainakin tässä kirjassa samankaltainen - ja hyvä niin. Ehkä palaan tähän joskus tulevaisuudessa ja luen enemmän maistellen.
Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Palkitut kotimaiset kirjat ja kirjailijat). Tove Jansson sai mm. Valtion kirjallisuuspalkinnon kolme kertaa, Hans Christian Andersenin –palkinnon ja Ruotsin akatemian suurpalkinnon.
Hämmästyttävää on ainakin se, että luen ihmeellisesti tasa-aikoja. Viiniä keittiössä 2h 30min, Medicien naapurissa 4h ja nytkin ihan minuutilleen 3h Kesäkirjan kanssa! Juuh. Olen melkoisen puhki, varmaankin orastava päänsärky pukkaamassa iltani iloksi. Nyt elämme aikaa 23.30 ja aion vielä tarttua Neiti Etsivään ja pysyä hereillä kirjan loppuun saakka. Odotin näiltä lyhyiltä kirjoilta väljää taittoa, mutta minusta jokainen kirja on ollut kyllä täyttä tavaraa sivulta toiseen. Jos Neiti Etsivässä vähän säälittäisiin harottavia silmiäni...
Laskeskelin, että kirjat, jotka huomenna yritän vielä lukea, vievät aikaa 5 tuntia, joten minun pitäisi herätä klo 7.00 tai lukea tänään illalla tunti myöhempään ja herätä huomenna esim. klo 8.00. Voin melko suurella varmuudella todeta, että ei tule mitään:D Mutta lähdetään nyt silti kokeilemaan ja lopetankin tämän koneella roikkumisen samantein.
---
 |
| Carolyn Keene 1966 suom. 1978 141 s./Tammi |
23.45-01.00 ja 08.45-09.45 Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus (141s.)
(Mennyt 22h, luettu 605s.)
Neiti Etsivä ystävineen kutsutaan Ranskaan selvittelemään keski-ikäisen naisen painajaisia aiheuttavia lapsuusmuistoja, joihin liittyvät portaiden 99 askelmaa. Tyttöjä uhataan matkalla jatkuvasti, mutta onneksi Paulan isäkin on Ranskassa selvittämässä omaa tapaustaan, joka liittyy pelästyneeseen rahamieheen.
Ihan mukava seikkailu, sopivasti illalla alkoi satamaan kaatamalla ja se lisäsi kirjan tunnelmaa, joka välillä äityi melko jännittäväksikin;) En muistanut kyseisestä kirjasta juuri mitään, ja koska kirjasto oli siirtänyt melkein kaikki Neiti Etsivät varastoon, enkä jaksanut suosikkejani sieltä lähteä pyytämään, valitsin tämän kirjan. Suosikkejani on aina olleet kirjat, joissa tyttöporukka on kasassa selvittelemässä arvoituksia.
Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan Illinoissin. Neiti Etsiväthän sijoittuvat kuvitteelliseen River Heightsin kaupunkii, mutta se on ilmeisesti sijoitettu Illinoissiin, lähelle Chicagoa. No, uskokoon ken haluaa, mutta joku paikka täytyy valloittaa, joten uskotaan tällä kertaa epämääräistä googlettelun tulosta...:)
Jes! Jaksoin valvoa tasan yhteen suklaiden ja mustikkapiirakoiden voimin. Olen ollut silmät ristissä näköjään jo haasteen alusta lähtien, kiitos kommentista, jonka myötä selvisi, että olen laskenut sivumäärät väärin!:D Kaatosade, joka on jatkunut jo yli 10 tuntia on lisännyt lukufiilistä hirveästi, ihana sateen ropina kuuluu jatkuvasti peltikatosta. Neiti Etsivä kirjakin oli loistovalinta kisaväsymyksen rankimpaan kohtaan. Aamulla ei ollut puhettakaan, että olisin jaksanut kiskoa itseni lukemaan ennen kahdeksaa, torkutin aika paljon ennen kuin ajattelin, että nyt tsempataan!
Nyt yritän vielä lukea yhden kirjan ennen kuin haaste loppuu, 800 sivua jää vain haaveeksi, mutta jos nyt edes sen 700 sivua saa täyteen, niin hyvä!
---
 |
| Cecelia Ahern 2011 suom. 2012 108s./Gummerus |
10.10-11.10 Tyttö peilissä (108s.)
(Mennyt 23h, luettu 713s.)
Ahernin uusin kirja sisältää kaksi aikuisten satua. Tyttö peilissä kertoo nuoresta tytöstä ja hänen isoäidistään, joka välttelee peilejä ja asuu erakoituneena isossa linnassa villiintyneen puutarhan keskellä. Muistojentekijässä vanha mies parantaa ihmisten elämänlaatua muokkaamalla heille uusia muistoja, jotta ihmisten on helpompi jatkaa elämäänsä jonkun traumaattisen tapahtuman jälkeen. Myös muistojentekijällä itsellään on raskaita muistoja mielessään.
Tykkäsin kirjasta todella paljon! Varsinkin Tyttö peilissä oli yllättävän hyvä aikuisten satu, lukisin mielelläni jotain tällaista lisää! Ja elokuvanakin tarina olisi varmasti hyvä! Muistojentekijä jäi ehkä hieman toisen tarinan varjoon, mutta oli sekin mielenkiintoinen ja laadukas. Tästä jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä fiilis, loistava valinta loppusuoralle.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja valloitan Irlannin. Lisäksi ruksin kirjan luetuksi 100 naiskirjailjan kirjaa -listalta.
Vau, sain tunnissa luettua yli 100 sivua, tosin tässä kirjassa rivivälit olivat isot, samoin fontti. Vielä ehdin aloittamaan kirjan Epätavallinen lukija, mutta loppuun en sitä tietenkään enää 35 minuutissa saa. Ihanaa, että koitos on kohta ohi ja saan aamiaista ja pääsen valmistautumaan iltapäivän yo-juhliin.
---
 |
| Alan Bennett 2007 suom. 2008 115s./Basam Books |
11.25-12.00 Epätavallinen lukija (32s.)
(Mennyt 24h, luettu 745s.)
Kuningatar kiinnostuu yllättäen kirjallisuudesta ja lukemisesta. Moni asia tulee vielä muuttumaan, kun lukemiselle on saatava enemmän ja enemmän aikaa.
Ehdin tosiaan lukea viimeistä kirjaa 32 sivua, joten ihan tarinan ytimeen ei vielä päästy. Kirja vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta, ja tosiaan vähän epätavallisemmalta, joten luen sen varmasti lähipäivinä loppuun. Erillistä arviointia tuskin kuitenkaan enää teen kirjasta, joten eiköhän positiivisena alkanut lukukokemukseni säily ennallaan seuraavat 70-80 sivua.
Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan –haasteeseen ja valloitan Iso-Britannian, jahka tosiaan saan kirjan ensin luettua loppuun.
---
Huh hah hei, haaste melkein Sonjasta voiton vei... No, kaiken kaikkiaan hauska kokeilu tämäkin, mutta voi, että otti kunnon päälle! Silmät sirrissä tosiaan jo aloittelinkin, eikä kisakunto siitä ainakaan parantunut. Melkein tekisi mieli tehdä tämä joskus uudelleen, talviaikaan esimerkiksi ja varustautua vielä paremmin ruoalla ja varsinkin yksinäisyydellä.
Tavoitteena oli tosiaan lukea 800 sivua, mutta pääsin vain 745 sivulle asti. Vuorokaudesta lukemiseen käytin aikaa 13 tuntia ja 20 minuuttia eli käyttämättä jäi 10 tuntia ja 40 minuuttia, joista nukkumiseen meni 7h ja 45 minuuttia. Teille tietämättömille tuhraantui siis aikaa 2 tuntia ja 55 minuuttia. No, ehkä olisin tosiaan voinut käyttää aikani paremminkin, mutta toisaalta osa minuuteista toki kului ruoantekoon ja ehkä ne olivat tervetulleita taukoja lukemiseen.
Vuorokauden aikana ehdin lukea viisi kirjaa kokonaan ja melkein kolmasosan kuudetta kirjaa. Pisin kirjoista oli Medicien naapurissa (189s.) ja lyhyin Tyttö peilissä (108s.). Jos laskelmani ja päätelmäni yhtään pitävät paikkaansa (nyt on aika sumuinen olo), nopein lukutahti minulla oli ehdottomasti Tyttö peilissä -kirjan kanssa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 108 sivua, muissa kirjoissa tosiaan yhdellä sivulla oli kaksi kertaa enemmän tekstiä kun tässä. Hitaimmin edistyi Medicien naapurissa, jonka seurassa siis tunnissa sain luettua 47,25 sivua. Syyt ovat selvät: Tyttö peilissä -kirjassa oli niin isot rivivälit ja iso fontti, että lukeminen oli todella helppoa ja miellyttävää. Medicien naapurissa -kirjan kanssa tuli tehtyä ruokaa ja oli muita keskeytyksiä, joita en oikein voinut ottaa kirjan lukuajasta pois, koska ne olivat yksittäin niin lyhytkestoisia.
Yhteenkään "huonoon" kirjaan en maratonillani törmännyt, mutta Tyttö peilissä ja Medicien naapurissa nousivat ehdottomasti muiden ylitse. Kirjat valikoituivat loppupelissä helposti lukupinosta, ainoastaan Kesäkirjaa aikaisemmin pidin jo kädessäni Salmisen Varastoa, mutta päätin sitten vaihtaa sen Kesäkirjaan. Ymmärsin silloin, että lukunopeuteni ei päätä huimaa, joten iski pienoinen paniikki, että mitkä pari kirjaa pinosta vielä ehdottomasti haluan lukea ja mitkä jää tällä kertaa pois.
Samojen teemojen ympärille en edes ajatellut rakentavani lukemistani, vaan halusin aina mahdollisimman erilaista lukemista edellisen kirjan jälkeen. Viiniä keittiössä edusti arkista ulkomaista kirjallisuutta, joten sen takia hylkäsin mm. kirjat Valosta valoon ja Viides lapsi, vaikka en tosiaan tiedä olisiko kyseiset kirjat tarjonneet arjen kuvausta. Medicien naapurissa puolestaan edusti matkailua suomalaisesta näkökulmasta, joten hylkäsin listalta seuraavaksi Irlantilainen aamiainen -kirjan. Kesäkirja puolestaan pääsi edustamaan kotimaista arkea kuvailevaa kirjaa, joten hylkäsin sen jälkeen kaiken kotimaisen listalta. Neiti Etsivä oli pakko valita loppuillan torkkumisseuraksi, jotta pysyisin hereillä, ja se edustikin ainoana pinossa jännityskirjallisuutta. Aamulla oli pakko valita Tyttö peilissä, jotta ehtisin varmasti lukea kirjan kokonaan. Se myös edusti taas uutta lajityyppiä eli novelleja ja fantasiaa. Epätavallinen lukija pääsi lopuksi edustamaan mieskirjailijoita, sillä kovin naisvaltaiseksi pääsi tämä haaste äitymään.
Iso kiitos vielä kaikesta tsempistä sieltä ruudun toiselta puolelta! Viestit ilahduttivat pakertavaa lukijaa, ja palaan vastaamaan kommentteihin, kunhan tästä ensin tokenen:)
Mutta nyt onnellisesti tavallista elämää jatkamaan, lukea en aio ainakaan ennen iltaa;)
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Orapihlajapiiri
2011
285 s./Otava
Keski-ikäinen Kirsi päättää muuttaa elämänsä suuntaa ja tehdä irtioton tavallisesta arjesta. Tuttu ja turvallinen Kuopio vaihtuu Irlannin maaseutuun ja Knocknamurran kylään, jonka yhteisö huolehtii kehitysvammaisista asukkaistaan laitoshoidon sijaan. Kirsin mukaan lähtee 14-vuotias tytär Anni, joka ei haluaisi millään lähteä Suomesta ja erota parhaasta ystävästään. Uudet ihmiset, Irlannin nummet ja työntäyteiset päivät hälventävät pian pahimman koti-ikävän eikä uusi kotimaa tunnu enää niin vieraalta.
Minua on jo muutaman vuoden ajan kiinnostanut Hanna Tuurin teokset, jotka kertovat elämästä Irlannissa. Kirjahyllystäni löytyi ennakkokappale kirjailijan esikoisromaanista Orapihlajapiiri, joten päätin aloittaa Tuuriin tutustumisen lukemalla sen. Luin kirjan ja viihdyin ihan hyvin, joka on jo ihan hyvin minulta. En nimittäin oikeastaan pidä arkisista tarinoista, joissa ei ole muuta sisältöä kuin sitä tavallista elämää. Suomalaisen naisen irtiotto ja sopeutuminen toiseen maahan teki tarinasta kuitenkin hieman kiinnostavamman.
Orapihlajapiiri oli siis ihan mukava välipalakirja. Irlannin maaseudusta lukeminen herätti pienoista matkakuumetta, mutta koska omaan mahdolliseen irtiottooni ei kuuluisi samankaltaisia suunnitelmia kuin Kirsillä, en oikein osannut tarinaan aina samaistua. Tuurin kirjan loppua pidin kuitenkin niin onnistuneena, että se ikään kuin paransi kirjan arvoa lopullista arvosanaa miettiessäni. Keskivaiheilla kirjaa en ollut tosiaan mitenkään kovin innostunut - vaikka tarina siis soljuu mukavasti eteenpäin - mutta lopun tapahtumat tekivät kirjasta himpun verran mieleenpainuvamman.
Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Hanna Tuuri osoittautui kirjailijana ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi ja luen mieleläni kirjat Irlantilainen aamiainen ja Vihreän saaren puutarhoissa. Lukemastani kirjasta en juuri keksi kritisoitavaa, mutta se ei vain kohdannut kirjamakuni kanssa. Jäin kuitenkin miettimään, tulenko vuoden lopulla kaipaamaan näitä kotimaisia arkisia kertomuksia, jos niitä koko vuoden luen... :)
Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian Suomalaiset maailmalla.
lauantai 19. marraskuuta 2011
Silver Wedding
Maeve Binchy
1988
256 s.
Anna, Helen ja Brendan odottavat epäinnokkaina vanhempiensa tulevia hopeahäitä. Heidät on pienestä pitäen kasvatettu salaamaan heikkoutensa ja huonot hetkensä: ulospäin on pitää aina näyttää elämän parhaat puolet eikä ongelmista kannata kertoa parhaille ystävillekään. Pikkuhiljaa lapset ovat saaneet kiiltokuvaelämän esittämisestä tarpeekseen ja etääntyneet enemmän tai vähemmän vanhemmistaan. Isä ja äiti ansaitsevat kuitenkin juhlansa ja muutkin alkuperäisiä häitä juhlistaneet henkilöt on kutsuttu mukaan. Best man, morsiusneito ja pappi kertovat omat näkemyksensä juhlaparista ja kertovatpa vanhemmat itsekin elämäntarinansa lukijalle. Lopputuloksena on erittäin Binchymäinen kirja, jossa riittää koskettavia elämäntarinoita ja kohtalokkaita hetkiä.
Varsinkin lukioikäisenä nautin todella paljon Maeve Bincyn sydämellisistä kirjoista, mutta nykyään ne ovat jotenkin liian imeliä. Pidän kyllä tarinoista, jotka kertovat ensisijaisesti ihmissuhteista, mutta ehkä nykyään luen kuitenkin sen verran paljon kirjoja, joita on ihmissuhteiden lisäksi höystetty muillakin teemoilla, jolloin pelkästään arkista ihmissuhdesoppaa sisältävät kirjat tuntuvat auttamattomasti liian valmiiksi pureskelluilta. Tai siis varsinkin tällaiset lempeät tarinat ihmisitä, jotka etsivät omaa polkuaan maailmassa ja päätyvät löytämään itsensä lopuksi. Eli tökkisiköhän näissä sitten se sataprosenttisen varmasti edessä oleva onnellinen loppu, mitä se sitten aina itse kullekin henkilöhahmolle tarkoittaa...
Kirjan helppoudesta huolimatta on todettava, että Binchyn pikkutarina on kuitekin jotenkin ajan hermoilla. Kirjassa esiintyy joukko ihmisiä, joilla on kaikilla kasa ennakkoluuloja toisistaan - ja ne ovat yleensä vääriä olettamuksia, joita on onnistuttu haalimaan esimerkiksi juoruilun lomassa. Ensin kyseinen asetelma tuntui todella raivostuttavalta, ennen kuin tajusin että ihmiset ovat juuri tuollaisia. Itse olen ainakin jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka puhuvat toisista ihmisistä ja heidän mielipiteensä perustuvat muka faktaan, vaikka ne ovatkin usein vain omaa haihattelua ja kuulopuheiden perusteella tehtyjä olettamuksia. Eli kirjailijan luomat henkilöhahmot ovatkin loppujen lopuksi oivia esimerkkejä erittäin aidoista ihmisitä ja niistä turhanpäiväisistä konflekteista, joihin he jatkuvasti joutuvat vain siksi, että ei osata puhua suoraan ja sitten niitä asioita vatvotaan ja kannetaan mukana jopa koko elämän ajan. Huoh, aika rankkaa settiä sitten kuitenkin;)
Lukemassani kirjassa oli muuten sellainen ihana maalattu kasarikuvitus, jossa nainen istuu pöydän ääressä nauttimassa teetä ja kirjoittamassa kutsukortteja. Kunnon harlekiini-meininki siis, etten sanoisi. Tajusinkin siinä sitten, että tänä päivänä ei taideta enää noita maalattuja henkilöitä käyttää missään muissa teoksissa kuin kioskikirjallisuudessa. Ja kieltämättä ainakin tässä kirjassa kansi on todella mauton, siksi laitoinkin muiden iloksi hieman modernimman kansikuvan kyseisestä kirjasta. Ainakin minua puhuttelisi enemmän tuollainen tunnelmallinen penkinkulma syksyisessä maisemassa.
Osallistun kirjalla TB:n alakategorian Éirinn go Brách! valloittamiseen. Enää yksi kirja tänä vuonna ja sitten olen tullut kyseisen haasteen päähän omalla kohdallani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)