Valo valtameren yllä

M.L. Stedman
2012 suom. 2013
422s. / Karisto

Olipa intensiivinen lukukokemus! Varsinkin kirjan jälkimmäinen puolisko tuli ahmittua aika lailla sydän rinnassa takoen, ja tällainen käytös ei ole ollenkaan luonteenomaista minulle!

Stedmanin esikoisromaanissa tutustutaan nuoreen pariskuntaan, joka elää eristäytyneellä majakkasaarella Australian rannikolla. Isabel ja Tom ovat yrittäneet usean vuoden ajan saada lasta, mutta viimeinenkin raskaus on päättynyt huonosti. Kun pian tämän jälkeen rannalle ajautuu soutuvene, jossa ainoa eloonjäänyt on pieni vauva, päätös on tehtävä nopeasti: ilmoitetaanko tapahtuneesta rannikolle sillä riskillä, että mahdollisesti orvoksi jäänyt lapsi joutuu kurjiin oloihin lastenkotiin vai pidetäänkö lapsi ja kasvatetaan hänet rakastavassa kodissa meren tyrskyjen keskellä.

Valo valtameren yllä on ollut ilmestymisestään asti lukulistallani, mutta mitä enemmän aikaa ehti kulumaan, sitä enemmän alkoi tuntumaan, ettei kirjaan välttämättä tulisi koskaan tartuttuakaan. Onneksi kirja kuitenkin tuli vastaan kun etsin kesäkuukausiksi lukemista kirjastossa, en olisi halunnut missään nimessä jäädä ilman tätä lukukokemusta, varsinkin kun kesäksi ei ole lukupinossa kovinkaan monta lukuromaania.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että oma elämäntilanne saattaa vaikuttaa tarinan vetovoimaan enemmän tai vähemmän. Jonain muuna hetkenä Isabelin ja Tomin tarina olisi voinut vaikuttaa minusta liiankin dramaattiselta (vähän samaan tapaan kuin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvasta on sanottu, että se on niiiin tehty itkettämään...), mutta nyt lukuromaanin teemat menivät ihon alle ja pääsin todella eläytymään äidinrakkauden koetuksiin unohtaen muun maailman. Ehdottomasti minulle yksi kirjavuoden kohokohdista.

Hyvästi Myrskyluoto

Anni Blomqvist
1973 suom. 1976
161 s./Gummerus

Myrskyluodon Maija -sarja on vihdoin luettu loppuun asti. Olen ihan lähivuosina uskaltautunut lukemaan enemmän kirjasarjoja, sillä suurimmaksi osaksi olen keskittynyt tutustumaan uusiin kirjailijoihin ja heidän tuotoksiinsa. Tarina Maijasta ei koskaan iskenyt minuun ihan täysillä, mutta kirjat olivat kyllä lukemisen arvoisia.

Viimeinen osa kertoo ajasta Jannen kuoleman jälkeen. Elämä jatkuu Myrskyluodolla, vaikka kipeää se tekee - ihan joka päivä. Maija kulkee kuin sumussa, mutta arkiaskareet on hoidettava. Kasvavat lapset tarvitsevat ruokaa ja vaatteita ja opiskellakin pitäisi ehtiä, sillä Janne piti luku- ja kirjoitustaitoa tärkeänä. Onneksi sisaruskatraan vanhimmat lapset pystyvät auttamaan lastenhoidossa ja kalastuksessa. Myös naapurit ja sukulaiset antavat korvaamattoman arvokasta apua myrskyluotolaisille.

Sarjan osista juuri tämä viimeinen oli eniten mieleeni. Koin lukijana saavani Maijaan ihan uudenlaisen yhteyden. Edellisissä osissa on kyllä kerrottu kuka Maija on, mitä hän tekee ja millaista hänen elämänsä Myrskyluodolla on, mutta vasta nyt sain paremman käsityksen siitä mitä Maijan mielessä liikkuu.

Yleensä kirjasarjaa lopetellessa mielen valtaa rauha tavalla tai toisella ja oletinkin, että nyt kävisi samalla tavalla. Myrskyluodon Maija päättyy minun mielestäni kuitenkin samalla tavalla kuin millaista Maijan elämä armottoman meren äärellä on aina ollut. Tuntui, että Maijasta tuli vanhoilla päivillään sukunsa ja varsinkin miniänsä riippakivi, jota nuorempi sukupolvi ei arvosta juuri lainkaan. Toisaalta kirjan loppu sopii tähän kaunistelemattomaan ja realistiseen saaristolaiselämää kuvaavaan sarjaan täydellisesti, mutta omaan makuuni se on kyllä jotenkin turhan karu.

Meren voimia vastaan

Anni Blomqvist
1971 suom. 1976
277 s./Tammi
isotekstiset kirjat

Lähivuosina olen kahlannut läpi muutamaa kirjasarjaa. Myrskyluodon Maija on nyt edennyt neljänteen eli toiseksi viimeiseen osaan. Vuosien aikana Maija on kasvanut nuoresta neitosesta Myrskyluodon emännäksi, jolla on onnellinen avioliitto Jannen kanssa ja valtava lapsikatras.

En kokenut sen suurempia yllätyksiä Meren voimia vastaan -kirjaa lukiessani. Sarjan edelliset osat ovat jo osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että meri on armoton naapuri. Se antaa ja ottaa, ja kaikessa kauneudessaan se on alati vaarallinen luonnonvoima. Näin ollen tiesin, ettei Maijan elämän vastoinkäymiset jäisi kolmannessa osassa menehtyneeseen poikaan tai Myrskyluodon kodin tuhoutumiseen tulipalossa.

Ajankuva ja menneen maailman tunnelma on edelleen parasta Blomqvistin kirjasarjassa. Tarinankerronta on kuitenkin niin suorasukaista ja yksinkertaista, etten osaa suhtautua kovinkaan tunteellisesti Maijan elämän tapahtumiin, vaikka ne usein ovat suorastaan sydäntä särkeviä. Toisaalta kirjasarjan kuuluukin olla juuri sellainen kuin se on, sillä ei Maijallakaan ole aikaa jäädä murehtimaan vastoinkäymisiään. Pelkkä hengissä pysyminen vaatii joka päivä isoja ponnistuksia koko perheeltä.

Aikaisempia osia lukiessani olen pohtinut olisiko Maija jo sarjan viimeisessä osassa muodostunut minulle kirjalliseksi ystäväksi, josta on vaikea erota. Nyt kuitenkin uskon, että lukijasta etäällä pysyttelevä kirjoitustyyli on johtanut siihen, että Maija ei jää erityisemmin mieleeni elämään. Toisaalta kuitenkin tunnustan, että Maija on kotimaisen kirjallisuuden suuri naissankari, joka elää rankkaa ja kuluttavaa elämää meren armoilla. Ei voi kuin ihailla!

Maija

Anni Blomqvist
1970 suom. 1975
132 s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Myrskyluoto-sarjan kolmannessa osassa Maijalla ja Jannella on jo useampi lapsi ja perhe sen kun kasvaa. He elävät eristäytyneinä omalla luodollan, armottoman meren naapurissa. Kaikkien työpanos on tärkeä, jotta arki sujuisi: Janne hankkii elannon, Maija hoitaa kotia ja kotielämiä ja vanhemmat lapset kaitsevat pienempiä sisaruksiaan. Menetyksen suru tulee perheelle tutuksi eikä mitään voi pitää itsestäänselvyytenä. Onneksi suvun tukeen voi luottaa ja siihen, että elämä kyllä kantaa vaikeuksien yli.

Lukukokemuksesta.
Nappasin kirjan mukaani juhannuslukemiseksi ja vaikka saaristolaiselämän kuvaus sopikin hyvin yhteen osittain sateisenkin juhannusviikonlopun kanssa, oli tarina melkoisen raskas teemoiltaan. Ensimmäisten osien tapaan tarina on helposti lähestyttävä, mukavan yksinkertaisesti kirjoitettu. Pääpaino on työntäyteisen arjen kuvailussa ja Blomqvistin rakastetussa kirjasarjassa menneen maailman saaristolaiselämä tulee melkein iholle asti. Vaikka Maijan elämä ei ole koskaan ollut helppoa, kolmannessa osassa kamppaillaan jo melkoisten menetysten parissa.

Tv:stäkin tuttu?
Huomasin, että telkkarista tulee juuri Myrskyluodon Maija -sarja, mutta en ole sitä koskaan katsonut. Onko katsomisen arvoinen? Onko tv-sarja kuinka uskollinen kirjasarjan tapahtumille? En sitä nyt tässä välissä ala kuitenkaan katsomaan, koska kirja-sarjasta on vielä kaksi osaa lukematta. Nyt lukutahtini on tainnut olla kirja per vuosi...

Galtbystä länteen

Leena Parkkinen
2013
339 s./Teos

Syyllistyinpä jälleen lokeroimaan tarinan ennen varsinaista lukukokemusta. Suurin osa suosikkikirjoistanihan perustuu konseptille, jossa vanhus muistelee elämäänsä taaksepäin. On se kumma, että silti olen heti valmis luokittelemaan samantyyliset kotimaiset kirjat nimenomaan ikäihmisten kirjoiksi. Jännä.

Aluksi olin aika innoissani Parkkisen kirjasta. Kaikki lähti hyvin käyntiin ja henkilöhahmot ja heidän pääongelmansa esiteltiin mielenkiintoisesti ja todella odotin pääseväni osalliseksi saaristomurhan muisteluihin. Alkuihastus kuitenkin hiipui matkan varrella. Syy ei ole jäljitettävissä yhteen asiaan, mutta ehkä mukavan simppeliltä vaikuttanut tarina eteni liialliseksi tunteiden ja tekojen vuoristoradaksi ja jätti lopulta kylmäksi. Minun tapauksessani vähempikin olisi siis riittänyt.

Vuonna 1947 rantaan ajautuu nuoren tytön ruumis ja Karenin isoveli Sebastian päätyy telkien taakse. Vuosikymmenienkin jälkeen Karenia vaivaa veljensä kohtalo eikä lähestyvän kuoleman edessä auta muu kuin paeta lapsuuden saarelle selvittämään mitä todella tapahtui tuona kaukaisena kesäiltana.

Galtbystä länteen minusta monin tavoin Camilla Läckbergin jännitystarinoita. Merellisen maiseman lisäksi esitellään pienen saaren tiivis yhteisö ja aikakauteen liittyvä pelko ja viha kaikkea erilaista kohtaan. Lopulta tapahtuu murha, perheiden sisäiset suuret salaisuudet nousevat pintaan ja jotkut joutuvat elämään näiden salaisuuksien taakka harteillaan koko loppuelämän. Parkkisen tarinassa näkökulma on kuitenkin eri ja lukija pääseekin kurkistamaan näiden onnettomien perheenjäsenten pään sisälle, kun taas Läckbergin kirjoissa likaiset sukusalaisuudet ovat viihdyttävä osa loppuratkaisua.

Tarinan isoimmaksi ongelmaksi muodostui lopulta se, että yhdeksi tarinaksi siinä oli liian paljon kaikkea. Annan runsauden mielelläni anteeksi esimerkiksi Ann-Marie MacDonaldin Armon yölle, joka on yksi suosikeistani, vaikka kirjailija onkin tunkenut esikoisteokseensa ihan kaiken mahdollisen kurjuuden mitä kuvitella saattaa. Mutta jostain syystä en halua olla ihan niin myötämielinen Parkkisen suhteen.

Ainakin Fagerholmin Lola ylösalaisin -kirjassa palataan myös lapsuuden maisemiin selvittelemään murhaa ja tarina olisikin tarkoitus lukea ihan tässä lähiaikoina. Muitakin ihan varmasti on, mutten nyt saa mieleeni...

Luoto meressä




Anni Blomqvist
1969 suom. 1975
163 s./Gummerus

Myrskyluodon Maijan tarinahan on minulle kokonaisuutena tuntematon, joten nyt pikkuhiljaa tutustun tähän kotimaiseen suurteokseen, osa kerrallaan. Olen nyt siis lukenut toisen osan kirjasarjasta.

Minusta Blomqvistin sarjassa parasta on paikoitellen todella tarkka ajankuva. Toki lapset syntyvät - hupsista vaan ja talokin on kohta pystyssä - käsitelläänpä sitä muutamalla rivillä, mutta esimerkiksi kirkottamista pohditaan jo monelta eri kantilta ja annetaan eri henkilöille mahdollisuus kertoa mielipiteensä. Mielenkiintoista!

En kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä, että Maija merkitsisi minulle henkilökohtaisesti paljon. En tiedä tuleeko näin tapahtumaankaan, sen verran yksinkertaista kerronta valitettavasti on. Lukukokemus oli hyvä, mutta kyllä silloin liikutaan jo ihan eri sfääreissä, kun henkilöhahmojen elämä herättää lukijassa suuriakin tunteita. Toki esimerkiksi Maijan ja Jannen nuori rakkaus, joka tuntuu olevan syvempää, kuin heidän aikansa muiden pariskuntien rakkaus (pientä yleistämistä...), luo positiivista energiaa koko sarjan ylle. Vielä täytyy kuitenkin lukea eteenpäin ja katsoa, jospa minustakin olisi kasvamassa Maija-fani.

Onko kenellekään muulle tullut Myrskyluodon Maija -sarjasta tyttökirjamainen fiilis? Minusta Blomqvistin sarjassa ja esimerksi Laura Ingalls Wilderin kirjasarjassa on paljon samaa, jälkimmäisen kirjat ovat ehkä kirjoitettu vielä enemmän tunteisiin vetoavammin, mielenkiintoisempaa kieltä käyttäen. Tuntuukin hieman nurinkuriselta, että Myrskyluodon Maija on aikuistenkirja ja Ingalls Wilderin nuortenkirja, mutta johtuuko luokittelu sitten vain siitä, että Maija sattuu olemaan pariakymppiä lähestyvä nuori nainen, kun kirjasarja alkaa - vaikka hänen lapsuuttaan käydäänkin ensin läpi. Kirjallisilta ansioiltaan sarjat kuitenkin ovat minusta tasavertaiset.

Nyt töiden kautta mökille, en ehdi edes uudelleen lukea tekstiä, toivottavasti en ole hirveästi pistellyt omiani esim. kieliopin kanssa:D

Avioliittojuonia
Kiinteistöhaaste - kohti linnaa

Jää

Ulla-Lena Lundberg
2012 suom. 2012
366 s./Teos & Schildts & Söderströms
Karun kaunis kirkkosaari saa uudet asukkaat Petteristä, tämän vaimosta Monasta ja heidän tyttärestään Sannasta. Eristäytynyt ja vaivalloinen elämä saaressa ei suinkaan pelota nuorta pariskuntaa, vaan Petter on innoissaan uusista haasteista kun taas Mona on työntekoon tottunut maalaistalon tytär. Sillä aikaa kun vaimo huolehtii kodista ja pappilan eläimistä, pähkäilee aviomies tulevien kirkonmenojen parissa: Miten yhdistää Raamatun kertomukset ja saaristolaisten elämä niin, että kirkossakäynti alkaisi kiinnostaa saaristolaisia enemmän? Uusi elämä tuo mukanaan myös monia hyviä ystäviä, kun perhe tutustuu suntioon, lukkariin, paikalliseen kauppiaaseen ja luotojen venäläiseen tohtoriin. Elo saaristossa ei ole helppoa, mutta vaikka pakkaset kirjaimellisesti paukkuvat nurkissa, saa tuvan aina välillä täyteen hienoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava kokoontua lämpimien juomien ääreen.

Muistelen muutamien blogikollegoiden sanoneen, että kirjan hienouden ymmärtää, kun kirjan on lukenut loppuun. *Kiivasta nyökyttelyä* Myönnän, että alku oli hankala, koin tarinan aluksi pitkäveteiseksi ja pelkäsin ettei tarina saisi missään vaiheessa tuulta alleen. Uskonnollinen aihekin pisti epäilyttämään. Lopulta kävi niin, että totuin ja tykästyin viipyilevään tarinaan enkä enää kaivannut juonivetoisuutta. Vaikka liiallisilta juonipaljastuksilta olin onnistunut välttymään, olin silti ymmärtänyt, että jotain menee saarella pahasti pieleen. Luulin monesti saavuttaneeni tuon käännekohdan, joka tulisi vaikuttamaan henkilöhahmojen loppuelämään, mutta tyrmistyin kun tuo hetki vihdoin saapui. Hetken aikaa Lundbergin luoma maailma tuntui liian epäreilulta.

Finlandia-palkinto puhuttaa aina, ja voinkin ilokseni todeta, että kaikista lukemistani 2000-luvulla palkituista kirjoista Jää on ehdottomasti suosikkini ja oikeastaan ainoa teos, joka toistaiseksi on osunut lukumakuni kanssa täysin yksiin. Pidin kirjailijan kikkailemattomasta kirjoitustyylistä, ja onkin aika mielenkiintoista miten pitkäksi lukukokemus ajallisesti venähti. Vaikka teksti ei ole vaikeaselkoista, ei kirjaa oikein osaa ahmaista kerralla. Niin tai näin, oli hienoa rauhoittua kirjan parissa pitkien ja hektisten työpäivien jälkeen, ja seurata miten luotolaiset elävät arkeaan luonnon armoilla. Huonoa omatuntoa saattoi syntyä siitä, että oma yöpöytä notkui herkkujen alla, kun taas kirjan henkilöhahmot joutuivat tekemään kovastikin työtä ruokansa eteen.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen.

P.S Te muut kirjan lukeneet, onko teillä lukukokemuksen jälkeen kuinka toiveikas tai epätoiveikas olo liittyen tarinan surulliseen käänteeseen? Minun täytyy myöntää, että en näe valoa tunnelin päässä.

Majakanvartija


Camilla Läckberg
2009 suom. 2012
501 s./Gummerus

Yön kauheuksien jälkeen Annien ja tämän pojan on paettava kiireesti. Ainoa paikka, jossa Annie uskoo olevansa turvassa, on hänen lapsuudenaikainen kotinsa pienellä majakkasaarella Fjällbackan saaristossa. Sarjan aikaisemmista osista tutut kyläläiset ovat pikkuhiljaa toipumassa hautajaisista, joihin edellisen osan auto-onnettomuus valitettavasti johti. Ilon aiheitakin on, sillä turismin odotetaan nousevan huippuunsa, kun ylellinen kylpylä vihdoin viimein valmistuu. Pian järkyttävä murha ravisuttelee pientä kylää, ja monen elämä tulee muuttumaan.

Olin aluksi jopa närkästynyt siitä, miten takakansitekstissä hehkutettiin Majakanvartijan olevan Läckbergin paras romaani. Olen itse liputtanut Kivenhakkaajan puolesta enkä rehellisesti sanoen ole uskonut kirjailijan pystyvän parempaan. Nyt minun on kuitenkin myönnettävä, että Majakanvartija on parempi kuin entinen suosikkini. Muistan ahdistuneeni Kivenhakkaajassa olleesta menneisyyteen sijoittuneesta tarinasta, mutta tällä kertaa reagoin vielä vahvemmin ja pidempään. Annie ja aikaisemmin majakkasaarella asuneet henkilöt ja heidän kohtalonsa jäivät mieliin kummittelemaan moneksi päiväksi. Surumielisyys ja Läckberg on minulle ihan uusi kokemus, olen tosiaan pitänyt hänen tarinoitaan viihdyttävinä, mutta en juurikaan koskettavina.

Sanotaan kuitenkin vielä, että fiilistelyni kirjan suhteen liittyy pelkästään tarinoihin, joita kirjalla oli tarjottavanaan, eli tällä kertaa väkivaltaa tavalla tai toisella kokeneisiin naisiin, EI Fjällbackan kylän asukkaisiin. En mene niin pitkälle, että sanoisin kyllästyneeni täysin Patrikiin, Ericaan, Göstaan, Annikaan, Martiniin, Mellbergiin ja kumppaneihin, mutta en myöskään lue tätä sarjaa saadakseni selville heidän uusimmat kuulumiset. Olen kiintynyt heihin yllättävän vähän, ottaen huomioon että Majakanvartija on kuitenkin jo seitsemäs heitä käsittelevä kirja. En ole niinkään ärsyyntynyt henkilöhahmoihin vaan kirjailijaan, joka päättää jatkuvasti korostaa henkilöhahmoissaan samoja luonteenpiirteitä. Toistaiseksi Martin on se entinen häntäheikki, joka on nykyään onnellisessa parisuhteessa, mutta tuntee olevansa hieman aliarvostettu kollegojensa parissa. Patrik palvoo perhettään, mutta tempautuu aina tekemään liikaa töitä läheistensä kustannuksella, kun taas Erica on vain niin samperin utelias, että joutuu joka kerta vaaraan työntäessään nenänsä muiden asioihin jne. Samat kuviot kertautuvat kirjasta toiseen, joten ei, en todellakaan rakasta Läckbergin sarjaa hänen vakituisen henkilökaartinsa takia.

Muutamia blogiarvosteluja olenkin jo ehtinyt vilkaisemaan, ja olen yllättynyt miten moni on huomauttanut, että tarinaan oli tällä kertaa ympätty turhan monta sivujuonta. Itseäni seikka ei harmittanut kirjaa lukiessa, mutta näin jälkikäteen on minunkin todettava, että kyllä, sivujuonia on monta eikä niitä kaikkia olisi välttämättä tarvittu. Kaikki pikkutarinatkin koin erittäin mielenkiintoisiksi, joten olen tyytyväinen, että ne kaikki päätettiin sisällyttää kirjaan. Eniten surkuttelin Annien kertakaikkisen pieleen mennyttä elämää, mutta ahdistusta herätti myös se, miten moni joutui hänen takiaan vielä kärsimään.

Viisi tähteä ja papukaijamerkki Läckbergille!


Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja piipahdan jälleen kerran dekkarin voimin Ruotsissa.

Majakkamestarin tytär

Ann Rosman
2009 suom. 2011
335 s./Bazar

Vanha majakka kätkee sisäänsä salaisuuden: 1960-luvulla kadonnut mies löytyy seinään muurattuna ruokakellarista. Tutkinta aiotaan jo laittaa jäähylle, onhan murha joka tapauksessa vanhentunut aikapäiviä sitten. Rikostutkija Karin Adler törmää kuitenkin tämän tästä kummallisiin yksityiskohtiin, jotka pitävät mielenkiinnon yllä. Mitä esimerkiksi tarkoittaa se, että kuolleella miehellä on selvästi ollut vihkisormus sormessa, mutta ei kuitenkaan se sormus, joka on löytynyt hänen viereltään?

Vietin kesälomani jännityskirjallisuuden parissa, ja tällä kertaa pääsin Majakkamestarin tyttären kanssa loppuun asti. Viime kesänä en saanut kirjan alusta otetta, ja hylkäsinkin kirjan kokonaan. Tarinaa on kuitenkin kehuttu siinä määrin, että päätin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Onneksi annoin, viihdyin saaristolaismysteerin parissa oikein hyvin, eikä se alunkaan kanssa tarvinnut taistella ollenkaan.

Meri on mukavasti läsnä koko kirjan ajan. Rikostutkija Karin Adler harrastaa purjehdusta, murhatun miehen tutkinnassa vastaan tulevat henkilöt liittyvät tavalla tai toisella mereen eikä majakkamestarin tytärtäkään sovi unohtaa. Meri ei merkitse minulle henkilökohtaisesti juuri mitään, en ole meri-ihminen. Silti tämän vuoden puolella olen huomannut lukevani aika paljonkin mereen liittyviä tarinoita, joten jotain kiehtovaa tuossa karussa ja kesyttömässä elinympäristössä on oltava.

Majakkamestarin tytärtä on helppo suositella ruotsalaisen jännityskirjallisuuden ystäville, sen verran taattua tavaraa Ann Rosman on saanut kyhätyksi kasaan. Silti täytyy muistuttaa, että tuossa piilee myös tarinan ongelma, sillä kovin ainutlaatuisesta kirjasta ei kuitenkaan ole kyse. Ennakkokappaleen takakannessa verrataan Rosmania suosikkidekkaristiini Läckbergiin. Täytyy sanoa, että sen verran samantyylinen Majakkamestarin tytär on verrattuna Läckbergin tuotantoon, että välillä tosiaan luulin lukevani Läckbergia ja jouduin jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että kyseessä on eri kirjailija, eri kyläyhteisö ja eri tutkijat. Itsellenihän tässä ei ole mitään kriisin paikkaa, ruotsalainen kotoisa jännityskirjallisuus on vertaansa vailla ja jatkan mielelläni sen parissa jatkossakin. Ymmärrän kuitenkin niitä, joiden korvista tulee savua jo siinä vaiheessa, kun mainitaan pieni idyllinen merenrantakylä ja järkyttävä murha.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan jälleen kerran Ruotsin.


PS. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille, teitä on taas ilmaantunut lomani aikana muutama. Se lämmittää mieltäni kovasti:)

Tie Myrskyluodolle

Anni Blomqvist
1968 suom. 1974
154 s./Gummerus

Myrskyluodon Maija -sarjan ensimmäisessä osassa Maija on vielä nuori neitonen, jonka elämänpiiri rajoittuu omaan perheeseen ja naapurustoon Ahvenanmaan kauniin karuissa olosuhteissa. Aikuisuus kolkuttelee kuitenkin oven takana, ja pian Maija huomaakin olevansa kihlattuna miehenalulle, jota ei voi edes sanoa tuntevansa hyvin. Parin vuoden ajan Maijan perhe valmistautuu häihin ja nuorenparin muuttoon yksinäiselle Myrskyluodolle.

Pieni talo preerialla -kirjaa lukiessani jaksoin hehkuttaa ajankuvaa ja menneen maailman tunnelmaa. Blomqvistin kirjasta löysin paljon samaa, mutta se ei juuri tässä lukuvälissä ollutkaan sitten niin positiivinen asia kuin olisi luullut. Molemmissa kirjoissa koko elämä tapahtuu perhepiirissä, muutamien naapureiden vilahtaessa mukana arjessa. Kaukaisempia sukulaisia kaivataan, koska heitä nähdään äärimmäisen harvoin. Toisaalta elämän perustarpeista huolehtiminen (kodin kunnossapito, ruoan hankinta ja karjasta huolehtiminen) on rankkaa puuhaa, eikä siinä jää paljon aikaa muulle, vaikka koko perhe onkin jatkuvasti auttamassa erilaisissa työtehtävissä.

Toisaalta nautin jälleen kerran tästä nykyihmiselle kaukaisen elämäntavan kuvaamisesta, mutta pakko myöntää, että vanhempien tiukka kurinpito ja jatkuva huonotuulisuus sekä sisarusten jatkuva naljailu kuitenkin aiheutti väsymystä. En epäile hetkeäkään, etteikö Tie Myrskyluodolle antaisi menneen maailman kasvatusmetodeista realistisemman kuvan kuin esimerkiksi Pieni talo preerialla, mutta ehkä sitten vain kaipaan kirjoihin hyväntuulisia ihmisiä ja sellaista peruspositiivista otetta (rankkaankin) elämään. Silti välillä tuppaa ärsyttämään se, ettei kukaan sano, että hei-mä-välitän-susta, vaan kaikki rakkaus pitää aina näyttää pelkästään tekojen kautta ja ja... No, edelleen, tuollaistahan se Suomessa on varmasti ollut, mutta voi kun joskus voisi joku suomalainenkin lapsi kapsahtaa isänsä kaulaan sen suuremmin miettimättä...

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kirjan takakansi hehkuttaa sarjan olevan vaikuttava Ahvenanmaa-eepos, ja sitä se varmasti on, kunhan muutkin osat saisi luettua. Ensimmäinen osa sai kyllä mielenkiinnon heräämään, vaikka henkilönä Maija ei kyllä tullut ihan niin tutuksi kuin esimerkiksi Montgomeryn ihastuttavat sankarittaret. Sarjaa eteeenpäin kahlatessa toivoisin Maijan kuitenkin tulevan siinä mielessä ystäväksi, että hänet hyvästelisi viimeisessä osassa haikein mielin. No, aika näyttää.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua).