Hiljaisuuteen hävinneet

Rosamund Lupton
2015 suom. 2016
321 s./Gummerus

Luptonin Sisar-teos viihdytti minua aikoinaan mökillä siihen malliin, että ahmin kirjan 24 tunnin aikana, joka on todella harvinaista minulle. Ei kirja ehkä tarinaltaan ihan parhaimmasta päästä ollut, mutta se oli kuitenkin kirjoitettu todella koukuttavasti. Luptonin seuraavaa kirjaa en ole yrityksestä huolimatta saanut alulle, sillä Mitä jäljelle jää vaikutti niin sekavalta ensimmäisten sivujen jälkeen, että päätin lykätä lukemista hamaan tulevaisuuteen. Nyt huomasin kolmannen kirjan ilmestyneen ja sen enempää asiaa miettimättä lainasin kirjan kirjastosta ja lyhyen laina-ajan takia kirja pääsikin heti lukupinon kärkeen.

Keskellä karua ja autiota Alaskaa on tulipalossa tuhoutunut pieni inuiittikylä, jossa poliisien tietojen mukaan on menehtynyt myös brittiläinen luontokuvaaja. Yasmin ja hänen 10-vuotias tyttärensä Ruby matkustavat Alaskaan ja lyöttäytyvät yhteen rekkamiehen kanssa, joka suostuu ottamaan heidät kyytiin matkalla Alaskan pohjoisempia osia, sillä äiti ja tytär ovat ehdottoman varmoja, että Matt, Rubyn isä on vielä hengissä ja kaipaa kipeästi apua kovien pakkasten keskellä. Matkanteko käy hitaasti ja vaaran tuntua ei puutu, kun alkaa käydä selväksi, että joku seuraa rekkaa autioilla teillä.

Hiljaisuuteen hävinneet ei ollut mitenkään ruokottoman huono, mutta se oli kuitenkin jotenkin kiusallinen, vähän niin kuin tomppeli kirjaksi. Tarinan lähtökohdissa on mielestäni eniten pielessä, sillä ei ole kerrassaan mitään syytä uskoa, että Matt olisi elossa ja silti äiti ja tytär päättävät uhmata rekkamiehienkin housunpuntteja tutisuttavaa myrskyä ja puskea eteenpäin ääriolosuhteissa. Samaan lopputulokseen olisi mielestäni päässyt uskottavamminkin. Kaikenlaista yllättävää ramboilua on luvassa alunkin jälkeen, mutta lopulta hyväksyin asian niin, että kaikki rakkauden puolesta...

Jos jotain huonoa niin jotain hyvääkin. Kirjassa oli samaa page turner -meininkiä kuin Sisar-teoksessa. Tarinassa oli omat vahvuutensa kuten Alaskan järisyttävä pimeys, yksinäisyys ja luonnonvoimien rajuus. Myös Ruby-tyttären kuuroutta käsiteltiin yllättävänkin mielenkiintoisesti, kun ottaa huomioon, että kyseessä on jännäri. Hyytävä tunnelma oli myös luotu hyvin ja lukijaakin ahdisti ajatus salaperäisestä seuraajasta keskellä-ei-mitään.

Sisar

Rosamund Lupton
2010 suom. 2012
404 s./Gummerus
New Yorkissa asuva Beatrice saa puhelun Lontoosta äidiltään, joka tietää kertoa, että Beatricen pikkusisko Tess on ollut kateissa jo muutaman päivän. Siskonsa kanssa läheisissä väleissä oleva Beatrice lentää heti Lontooseen selvittelemään outoa katoamistemppua: onko Tess tapansa mukaan käyttäytynyt epäkypsästi ja lähtenyt jonnekin pariksi päiväksi vai onko jotain pahaa oikeasti tapahtunut? Luptonin esikoisromaani yhdistelee elementtejä vetävästä lukuromaanista ja perinteisestä jännityskirjallisuudesta ja lopputuloksena on mukaansa tempaava ja osin koskettavakin tarina toisilleen rakkaista siskoksista.

Saan jonkin verran ennakkokappaleita töiden kautta, mutta kirjamakuni ei aina osu yksiin niiden kanssa. Tällä kertaa saatu teos kiinnosti niin paljon, että tein sille heti tilaa talviloma-suunnitelmissani. Olin jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota blogeissa oleviin kirjaarvosteluihin, joissa on vilahtanut alkuperäisen kirjan kaunis kansi ja varsin hyvät arviot tarinasta. Kun vielä Sinisen linnan kirjaston Maria suositteli kirjaa minulle blogini synttäripostauksen yhteysessä, oli lukupäätös sinetöity.

Luptonin esikoinen on tosiaan kelpo kirja, kannatti ehdottomasti tarttua siihen. Viihdyin tarinan parissa niin hyvin, että pyhitin sille talvilomani ensimmäisen päivän melko lailla kokonaan. Kieli oli mukavan helppolukuista ja vaivattomasti soljuvaa, ja tarina eteni hyvää vauhtia. Ennakkokappaleessa taisi vain olla vielä kasa kielioppivirheitä, koska muutamat lauseista kuulostivat jopa minun korvissani omituisilta. Kirjan jännityspuolikin toimi hyvin, tapahtumat olivat mielestäni sen verran uskottavia, että Beatricen salapoliisileikki ei vaikuttanut typerältä, vaan melko pakolliselta niissä olosuhteissa, joissa hän kirjassa on.

Muutama asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua, vaikka nämä seikat eivät lukukokemusta periaatteessa pilanneetkaan. Beatricen elämä muuttuu mielestäni melko radikaalisti, kun viikkoja alkaa kulumaan Tessin tapausta selvitellessä. Yhtäkkiä aikaisemmin designvaatteissa viihtynyt uraputkinainen rakastuukin nuhjuisiin kirpparivaatteisiin ja työskentelee tarjoilijana keskivertokuppilassa. Juu, suru varmasti muuttaa elämäämme ja saa meidät ymmärtämään mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Silti muutos oli noin lyhyessä ajassa mielestäni niin iso, että ärsyynnyin. Tai ehkä se ei edes ollut juuri tuo muutos elämäntavoissa vaan se, että yhtäkkiä Beatricen elämä New Yorkissa on ollut aivan täysin tyhjänpäiväistä ja kuolleen Tessin elämä on sitten ollut sitä sataprosenttisen oikein vietettyä täyttä elämää.

Kirja ei ehkä kipua lukuvuoteni parhaimmistoon, mutta oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja se teki juuri sen mitä toivoinkin: viihdytti, sai jännittämään siskosten puolesta, kosketti hieman ja yllätti vielä lopussa. Täydellinen lomakirja ja sopiva tarina tuhdin Blondin jälkeen. Suosittelen jännityksen ystäville, jotka haluavat tarinaan hieman kaunokirjallisia elementtejä:)

Osallistun kirjalla Kirjalliseen maailmanvalloitukseen ja Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja valloitan Englannin.

P.S. Joku sairaanhoitaja tai lääkäri voisi lukea tämän kirjan ja kertoa minulle, että voiko sairaalassa oikeasti tapahtua jatkuvalla syötöllä tuollaisia kansioiden ja muiden tärkeiden papereiden häviämisiä ja voiko kaikki olla yhtäaikaa täydellisen epätietoisia työkavereiden työhön liittyvistä velvollisuuksista, ettei kukaan tiedä mitä kenenkin toimenkuvaan kuuluu...