Grégoire Delacourt
2012 suom. 2013
163 s./WSOY
En taidakaan pitää ranskalaisesta kirjallisuudesta ihan niin paljon kuin olen näihin päiviin asti luullut. Karkumatka ja Äidin pikku pyöveli ovat puhutelleet, mutta muuten ranskalainen tyyli on lopulta jättänyt kylmäksi ja niin tälläkin kertaa.
En edes oikein tiedä mitä kirjasta sanoisin, kun tuntuu ettei siitä ole juurikaan sanottavaa. Kirja ei ilahduttanut, ei saanut miettimään onnen haurautta, ei puhutellut eikä saanut arvostamaan elämää enemmän. Yleensä ihan kiva riittää useankin kirjan suhteen, mutta kun onnesta kertovaa kirjaa markkinoidaan maailmanlaajuiseksi jymymenestykseksi, niin kieltämättä sitä odottaa enemmän ja silloin ihan kiva ei enää riitä.
Jo, joka on koko elämänsä hoivannut muita - muistisairaudesta kärsivää isäänsä, lapsiaan, miestään ja ystäviään - voittaa lotossa 18 miljoonaa eikä tiedä mitä tekisi. Hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä mitä vain, mutta onko rikkauden hinta kuitenkin liian kova maksettavaksi? Kuinka paljon elämä muuttuu ja positiiviseen vai negatiiviseen suuntaan?
Tarina ei tosiaan tehnyt minuun sen kummoisempaa vaikutusta, joten nyt tuntuu, että koko kirja vain ärsyttää. Eniten ehkä ärsyynnyin vakavuudesta, joka lottovoittoon liitettiin. Näkökulma on toki tuore, enkä olisi halunnut lukeakaan pelkkää listaa siitä, mitä hankintoja tehdään kun sitä pätäkkää nyt tuntuu löytyvän. Mutta silti jotenkin masentavan nuiva suhtautuminen siihen, että on saanut mahdollisuuden tehdä sellaisiakin asioita, joihin lankakaupan omistajana ei olisi varaa. Minä en ainakaan näe rikastumista pelkästään asiana, joka johtaa kartanon omistamiseen, kalleimmalla mahdollisella autolla ajamiseen ja jalokivien keräilyyn. Toki tarina olisi ollut vallan toinen, jos päähenkilö olisi suhtautunut lottovoittoonsa eri tavalla, mutta kunhan valitan.
Jännittävä yksityiskohta: Jon mieshän sijoittuu kamaluusasteikossa melko korkealle, mutta tajusin asian vasta oikein pysähtyessäni ajattelemaan asiaa oikein kunnolla. Mielenkiintoista, ettei tuollainen ihmisluonne hyppää silmille vaivaamaan heti alusta asti, vaikka vihjeitä siihen suuntaan annetaankin useaan otteeseen, kun Jo kertoo perhe-elämästään.
Ei muuta sanottavaa. Onnellisuus-teema ei tästä paljon kostunut... Mutta onneksi nyt on meneillään ihan huippuhyvä kirja teemaan liittyen!
