Linnunaivot

Johanna Sinisalo
2008
331 s./Teos


Olen aikaisemmin lukenut Sinisalolta pelkästään Finlandia-palkitun Ennen päivänlaskua ei voi. Muistelisin, että pidin teoksesta yllättävän paljon vaikka maaginen realismi ei ole koskaan ollut minun juttuni. Linnunaivoista olen kuullut pelkkää hyvää, joten se sijoittui 100 naiskirjailijan lukematonta kirjaa -listalleni ja olihan se viimein otettava käsittelyyn.


Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta muutaman hassun kuukauden, kun he päättävät lähteä yhdessä vaeltamaan koskemattoman luonnon keskelle Uuteen-Seelantiin ja Tasmaniaan. Varsinkin Jyrki on henkeen ja vereen ääriolokokemusten perään, joten reissusta ei tule helppo minkään mittarin mukaan. Kirjassa kuullaan myös Heidin häiriintyneen veljen ajatuksia hänen keksiessään toinen toistaan kurjempia temppuja tehtäväksi toisille.


Lukukokemus oli hyvä, tarina oli todella toimiva kokonaisuus. Vaellusteema kiinnosti jo itsessään, mutta takakansitekstissä viitattiin vielä pahanenteisesti seurauksiin, joita ei voi välttää kun ihminen tunkeutuu maapalllon joka kolkkaan jättäen aina jotain itsestään jälkeensä. Henkilöhahmot ovat inhimillisen moniuloitteisia. Jyrki on oikealla asialla levittäessään tietoisuutta maapallon tilasta, mutta ei huomaa omaa tekopyhyyttään vaan saa usein aikaan vastareaktioita paasauksellaan. Heidi  vaikuttaa aluksi hajuttomalta ja mauttomalta, mutta pikku hiljaa hänestä kumpuaakin tarmoa ja asennetta vaelluksen jatkuessa aina vähän haastavampiin oloihin.


Takakansitekstin perusteella odotin, että tarinassa olisi ollut vielä enemmän ns. valistusta, joten Heidin ja Jyrkin vaellusarjen osuuden laajuus yllätti. Heidin veljen ajatusmaailmaa esittelevät pienet kappaleet saivat karvat pystyyn sitäkin tehokkaammin. Kyllä ihminen osaa olla paha niin halutessaan. Ja toki tarinassa käy ilmi, että pahaa jälkeä saa aikaiseksi ilman varsinaista tarkoitustakin. Reseptiin ei tarvita kuin hieman piittaamattomuutta ja tietämättömyyttä ja avot!


Mitään uutta kirjan ekoaiheiset tietoiskut eivät antaneet, mutta  tästä teemasta on kyllä hyvä ammentaa aika ajoin! Ehdottomasti soisin, että äidinkielen opettajat esimerkiksi ottaisivat kyseisen kirjan koulujen lukulistoille. Kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kirjasta saisi hyvät esseet ja väittelyt aikaiseksi.

Kuukauden nuortenkirja: Noitavaellus

Margaret Mahy
1984 suom. 1990
213 s./Tammi

Lokakuun lukuteemaa jatkaa rakastetun uusiseelantilaisen lasten- ja nuortenkirjailija Margaret Mahyn yksi harvoista suomennetuista teoksista. Kirjailija sai elämäntyöstään H.C. Andersen -palkinnon vuonna 2006.

Tarinassa 14-vuotias Laura tutustuu salaperäiseen Sorry-poikaan tytön veljen sairastuttua vakavasti. Laura tietää, että hänen veljensä voi pelastua pelkästään noituuden avulla - ja Sorry on noita, ihan varmasti!

Olen lukenut Noitavaelluksen aikoinaan eräällä aurinkolomalla Kreikan auringon alla, ja vaikka en tarinasta voi sanoa juuri mitään muistaneeni, vei se silti heti minut takaisin rantatuoliin uima-altaan äärelle. Tunnelmassa oli siis jotain enemmänkin kuin tuttua. Olen myös tarinasta aikoinaan pitänyt, sillä olen muutama vuosi sitten sijoittanut Mahyn Tähtien tytär -kirjan Naiskirjailijoiden 100 kirjaa -listalle...

Mahyn kirja on täydellinen koulukirjaesimerkki tarinasta, jossa kohtaa pyhä kolminaisuus: viihdyttävyys, laadukkuus ja opettavaisuus. Tarina on niin just eikä melkein, että se on jo vähän yliampuvaa. Paitsi että ei ole. Tarinaa lukiessa ei voi kuin ihastella, miten palaset loksahtelevat paikalleen. Viihdyttävyys muodostuu noitiin liittyvistä asioista, sykähdyttävästä Sorrysta, josta ei oikein tiedä, onko hän vain kamala vai kamalanihana. Ja tietenkin tarinan pahis on suorastaan kauhistuttavan ahdistava tyyppi. Laadukkuudesta kertoo hyvä kieli, joka ei aliarvioi nuorta ja joka on kestänyt aikaa yllättävänkin hyvin. (No juu, ei siitä 80-luvusta nyt niin pitkä aika ole, mutta silti!) Henkilöhamot ovat myös ilahduttavan monipuolisia ja kompleksisia kokonaisuuksia. Opettavaisia ja ajatuksia herätteleviä asioita on ujutettu pitkin tarinaa: miten olla hyvä ja ymmärtäväinen tytär ja sisko, kun omaakin elämää pitäisi päästä elämään? Miten tulla toimeen vähällä ja olla mahdollisimman epäitsekäs? Millaista on aikuistua ja rakastua?

En yhtään ihmettele, että kirja löytyy edelleen erilaisilta koulujen lukulistoilta, se on ehdottomasti klassikoksi syntynyt. Vaikka kielellisesti tarina ei ole vanhentunut, on siinä toki paljon ehkä oman aikansa elementtejä. En tiedä Uudesta-Seelannista juuri mitään, vielä vähemmän tiedän 1980-luvusta kyseisessä maassa, mutta ainakaan Lauralla, tämän pikkuveljellä ja yksinhuoltajaäidillä ei ole helppoa taloudellisesti. Lauran äidin on mahdotonta olla poissa työpaikaltaan (kirjakauppa!) päivääkään, koska muuten hän voi saada potkut. Ja kun hän sitten joutuu olemaan pois, hän perehdyttää uuden miesystävänsä kaupan tavoille muutamassa tunnissa, jotta tämä voi toimia naisen sijaisena myymälävastaavana. Kirjakaupassa myös katsottiin pahalla, jos joku näytti synkältä, eikä siltä, että haluaisi ostaa kirjan:D Aikamoista viihdettä siis myös nuo kirjakaupan arkeen liittyvät asiat.

Tarinassa oli niin paljon elementtejä noituuden lisäksi, etten oikein osannut lukea tätä pelkästään noitatarinana. Toivottavasti siis kuun viimeinen noitaseikkailu, Susan Fletcherin Noidan rippi tarjoaisi sitä, mitä tältä teemalta lähdin alunperin hakemaan.

Kirjallinen maailmanvalloitus - Uusi-Seelanti