Kun suuret sortuvat

Ken Follett
2010 suom. 2011
873 s./WSOY

Äitiysloma ja hoitovapaa on ollut (kaiken muun ohella) varsinaista haastavien kirjojen tykitystä. Nyt on ollut aikaa, kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä tarttua niihin kirjoihin, jotka ovat aikaisempina vuosina jääneet uutuuksien jalkoihin. Follettin trilogiassa ja sen ensimmäisessä osassa pelottavinta on ollut juurikin järkälemäinen koko ja siitä johtuva saamattomuus tarttua tuumasta toimeen. Kun vihdoin nappasin kirjan hyllystä luettavaksi, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti. Aikaa kirjan lukeminen toki vei, joulun molemmin puolin luettuna sellaiset nelisen viikkoa. En muista milloin viimeksi olisin viettänyt yhden ja saman tarinan kanssa näin pitkää aikaa.

Vuosisata-trilogia kuvaa viiden suvun kohtaloita viidessä eri maassa läpi 1900-luvun. Kaikki alkaa Ensimmäisen Maailmansodan kynnykseltä, ja tarina jatkuu aina 1980-luvulle asti. Ensimmäisessä osassa tutustutaan englantilaiseen jaarli Fitzherbertiin ja tämän suffragettisiskoon Maud Fitzherbertiin. Jaarli on naimisissa venäläisen aristokraatin Bean kanssa, mutta rakastuukin taloudenhoitajaansa Etheliin. Maud puolestaan haluaisi avioitua saksalaissyntyisen Walter von Ulrichin kanssa, mutta kun maailma on ryhtymässä sotaan, avioliittoa ei katsottaisi hyvällä. Samaan aikaan Venäjällä elää kaksi veljeä, Grigori ja Lev, joiden elämä on pelkkää raatamista. Lev pakenee lopulta Yhdysvaltoihin, ja Grigori jää Venäjälle vallankumouksen pyörteisiin.

Hienosti alkoi lukuvuosi 2017, lukukokemus oli todella mieluinen ja jatkan kiinnostuneena seuraavan osan pariin. (Pari kuukautta ajattelin kuitenkin pitää taukoa, lukea muutaman lyhyen kaunokirjallisen teoksen, ehkä pari helpompaa välipalakirjaa ja tietokirjan Romanoveista...) Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu ja kuinka suuressa osassa ensimmäisen osan päähenkilöt ovat ja milloin heidän jälkikasvunsa tarinat puolestaan pääsevät valokeilaan ja ylipäätään millainen elämä lopulta kenelläkin on ja miten ihmiset muuttuvat aikojen saatossa.

Follettin trilogian punaisena lankana on henkilöhahmojen sovittaminen osaksi suuria historiallisia tapahtumia. Vuosisadan alussa seurataan naisten äänioikeustaisteluita, Yhdysvaltojen liittymistä Euroopan suureen sotaan, Venäjän vallankumousta ja bolsevikkien valtaannousua, kieltolain ensimmäisiä vuosia - kaikkia näitä ihan paraatipaikalta. Kun henkilöhahmojen tarinat vielä risteilevät keskenään niin kokonaisuus on toki...hmm... varsin loppuun mietitty, mutta myös vähän epäuskottava. Toisaalta nautin siitä, että sain yhdellä kirjakokemuksella olla osa kaikkea 1900-luvun alkua määrittäneitä asioita.

Sanoisin myös, että Follettin tyyli kirjoittaa on aika neutraali, suuria tunnekuohuja en ensimmäistä osaa lukiessa kokenut, mutta silti henkilöiden kohtalot koskettivat. Tein pientä tiedonhakua, mutta en oikein päässyt selville mikä bestseller-kirjailijan maine on? Onko miten arvostettu kirjailija, tai mahdollisesti tiettyjen piirien hyljeksimä?

Aksolotli - Yliajo




Helene Hegemann
2010 suom. 2011
223s. /Otava

Varmasti vuoden oudoin lukukokemus - eikä vuosi ole vielä edes kunnolla päässyt käyntiin! Tarinan keskiössä on 16-vuotias Mifti, joka on menettänyt otteensa normaaliin elämään. Äiti on kuollut alkoholisoituneena, isä ei jaksa välittää ja sisarussuhteet ovat vähintäänkin epämääräiset. Ystävät ovat samanlaisia huumeaddikteja ja alamaailman kasvatteja kuin Mifti itse. Mielipuolisia piirteitä saava rakkaus Aliceen ei tunnu tuovan onnellista loppua eikä irtoseksi tarjoa tyydytystä. Mifti on ajautumassa tilaan, josta pelastautuminen ei välttämättä ole enää mahdollista. Valitsin muuten tämän kirjan, koska etukannen lieveteksteissä vihjaistaan Miftin elävän lähinnä Berliinin kaduilla. Olisi ollut mielenkiintoista lukea kodittomuudesta.

Kirja on suurelta osin sekavahkoa tajunnanvirtaa Miftin häröilyistä pitkin Berliiniä. Välillä on seesteisempiäkin hetkiä, jolloin käydään läpi henkilöiden keskusteluja - jotka nekään eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä. Muutamia kertoja lukija saattaa ahdistua kamaluuksista, joita tyttö kohtaa, kunnes osa niistä paljastuu hallusinaatioiksi. Mifti ei ole kertojana luotettavimmasta päästä, joten oikeastaan mistään ei voi olla varma: ei ihmisistä eikä tapahtumista.  

Jos takakannen lievetekstejä on uskominen, saksalaiset ovat vallan ihastuneita 18-vuotiaaseen esikoiskirjailijaan. Mielenkiintoinen ajatus, että valtavirta pitäisi näinkin sekavasta huumeiden täyttämästä elämänkuvauksesta. Tai sitten sillä suunnalla ollaan hieman coolimpaa kansaa kuin täällä Suomessa;) Muutenkin minua kiinnostaisi tietää kirjailijasta hieman enemmän. Millainen hän on naisiaan, kun on päätynyt kirjoittamaan juuri tällaisen kirjan ja niin nuoressa iässä.

Kirjan povataan myös olevan 2000-luvun Sieppari ruispellossa. Itse jopa inhosin (vahva sana!) J.D. Salingerin tuotosta. Jos nuo kaksi kirjaa rinnastetaan, niin kyllä on päästy pitkälle muutamassa vuosikymmenessä. Jos "Sieppari" oli ärsyttävä pikkukovis niin Mifti on jo täysin toisissa sfääreissä huumesekoiluineen. Niin ne ajat muuttuvat. Tänä päivänä "Sieppari" olisi jokaisen äidin unelmavävy.

Lukemisen jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Tässä on teos, joka ei oikeastaan antanut minulle mitään. Päähenkilön vaikeudet eivät surettaneet, olin jopa hieman ärtynyt siitä ettei Mifti ota itseään niskasta kiinni. Ensimmäisten sivujen jälkeen harkitsin lopettamista, mutta sitten huomasin lukevani edelleen ja hups, oltiinkin jo sivulla 50. En vain oikein jaksa innostua näistä huumetarinoita. Koen ne jopa tylsiksi jollain tavalla. Niissä tuntuu aina olevan (kärjistettynä) likaisia ihmisiä, jotka sekoilevat ympäriinsä ja nauravat omille inside-jutuilleen. Kyllä siinä väkisinkin jää ulkopuoliseksi.

Lukekaa nyt ihmeessä joku muukin tämä kirja, niin saan tietää, mitä lopussa oleva äidin kirje tarkoitti. Oliko se syy alamäen alkamiselle?