Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami
2008 suom. 2011
175 s./Tammi

Mahdollisiin uusiin kirjailijaystäviin tutustuminen päättyy Murakamin juoksuaiheiseen muistelmateokseen. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta taitaa olla sen verran kaukana kirjailijan romaanien teemoista ja kirjoitustyylistä, etten vielä voi arvioida, onko Murakamin tuotanto kokonaisuudessaan minun heiniäni. Juoksukirja on kuitenkin kirjoitettu ytimekkään oivaltavasti ja niin mukavan rennolla otteella, että sen vietäväksi oli helppo heittäytyä. Murakamiin tutustuminen jatkukoon.

Elän tällä hetkellä juoksuharrastuksen suhteen vaikeita aikoja. Halua juoksemiseen löytyy, motivaatio-ongelmia ei juurikaan ole, mutta askel tuntuu usein niin raskaalta, että siitä pakostikin masentuu. Kaipasinkin kirjalta pientä fiiliksen kohotusta ja uskon sitä saaneeni. Oli lohdullista lukea, että aikoinaan Murakamikin on ollut aloittelija, joka ei ole jaksanut lenkkeillä kuin 20 minuuttia kerralla. Aktiivisella harrastamisella kunto on kohonnut ja jalat tuntuneet keveämmiltä.

Vielä viime kesänä olin elämäni kunnossa. Asunnon osto, remontoiminen ja sisustaminen töiden ohella rokotti vapaa-aikaa sen verran monta kuukautta, että kuntoni päästi romahtamaan kerralla. Joulun jälkeen elämä vihdoin viimein rauhoittui ja pääsin pikkuhiljaa kiinni entisiin tapoihin. Valitettavasti uudelleen aloittaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin koko kuntoilun aloittaminen pari vuotta sitten, jolloin juostuani kuukauden kahden verran jaksoin jo kymmenen kilometrin lenkkejä. Nyt hyvä kun jaksan viisi kilometriä ja silloinkin olo on kuin kaikkensa antaneella. Eilisellä iltalenkillä pystyin kuitenkin psyykkaamaan hyvin itseäni Murakamin kirjan avulla: Kyllä sinä hyvä nainen jaksat kotiin juosta, kun ei sun kuitenkaan tarvitse mitään sataa kilometriä juosta. Tai maratonia. Tai edes kymmentä kilometriä. Että töppöstä toisen eteen nyt vaan!

Murakamilla on ollut monenlaisia tekniikoita riippuen mihin hän on kulloinkin tähdännyt, mutta omaan korvaan kokeilemisen arvoiselta kuulosti vaihe, kun hän juoksi kuutena päivänä viikossa muttei aina kovinkaan pitkiä lenkkejä. Usein lenkin pituus oli 10 kilometrin tienoilla, mutta välillä ihan muutama hassu kilometri. Puolen tunnin iltalenkkipyrähdys olisi ihan mahdollinen ajatuksentasolla, mutta nytkin kun tässä sohvalla nökötän; kotihommat tekemättä, työpäivän kiireet vielä mielessä ja kaupassakäynti vielä edessä niin lenkki ei kyllä huvita ajatuksena ollenkaan. Joten ei minusta kyllä uutta Murakamia tule.

Joka tapauksessa, olin lukijana eniten kiinnostunut Murakamin arkipäivän liikunnasta ja ajatuksista siihen liittyen, mutta toki hänen kokemuksensa maratoneista, ultramaratoneista ja triathloneista olivat mielenkiintoista luettavaa, vaikka oma tavoitteeni kesälle on vaatimattomat 15 kilometriä.

Kansankynttiläin kokoontumisajot (muistelmateokset)
50 mieskirjailijoiden kirjaa

Suuri urheilukirja




Mauri Kunnas
1983
80 s./Otava

Suuri urheilukirja on ilmeisesti yksi arvostetuimmista Kunnaksen kirjoista, sillä se on Koiramäen talossa -kirjan ohella päässyt klassikkolistoillekin. Mielenkiintoinen ja hauskasti kuvitettu kirjahan se on, siitä ei pääse mihinkään. Hirmuisesti tietoa eri urheilulajeista, jotka on esitelty lyhyesti ja ytimekkäästi huumoria unohtamatta.

Pakko kuitenkin myöntää, että minulle kirja oli hieman puuduttavakin lukukokmus, sillä urheilu ei yksinkertaisesti kiinnosta minua niin paljon. Kirjan 80 sivussa riitti tekemistä, kun tekstiä on paljon ja kuvitus vilisee mielenkiintosia yksityiskohtia. Voin siis sanoa, että ihan hetkessä tätä kirjaa ei ehtinyt hotkaisemaan. Opin vaikka mitä uutta hienoa kirjaa tutkiessani, mutta ei tämä kyllä ensimmäisten joukossa olisi, jos jokin Kunnaksen kirjoista pitäisi omaan kokoelmaan hankkia.

Sen verran tuhti paketti kirja näyttäisi olevan ettei liikunnanohjaajana työskentelevä poikaystäväni, jolle liikunta on puoli elämää, jaksanut lukea sitä kokonaan:) Kaikenkattava tietopaketti joka tapaukesssa ja urheilusta kiinnostunut lapsi saa tästä varmasti paljon irti ja voi palata kirjan pariin uudelleen ja uudelleen. Kuvatkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten pelkästään niitäkin katselemalla pääsee hyvin tunnelmaan mukaan. Kuvakirjaksi tämä kirja taitaakin olla niitä harvinaisuuksia, joita vanhempikin lapsi haluaa selailla tuntematta itseään pikkulapseksi. Suuri urheilukirjahan kun on melkeinpä tietokirja.