Valoa valoa valoa


Vilja-Tuulia Huotarinen
2011
175 s./Karisto

Kaksi neljätoistavuotiasta tyttöä rakastuu samoihin aikoihin, kun Tsernobylissa räjähtää ydinvoimala. Mariia kertoo Mimistä rönsyillen samalla sinne tänne ja tarjoten lukijalle hieman vaativamman, mutta palkitsevan lukukokemuksen.

Muuta en oikein osaakaan varsinaisesta tarinasta sanoa. Kai tämä kirja vain kuuluu niihin tapauksiin, joihin jokaisen olisi hyvä tutustua itsekseen. Omia tuntemuksiani kirjasta on myös ollut hieman vaikea hahmottaa, vaikka olen miettinyt pääni puhki. Tykkäsin ja en tykännyt. Mitä enemmän kertaan kirjan aiheuttamia tuntemuksia, sitä jakomielitautisemmalta minusta tuntuu.

Onhan se ensinnäkin mukavaa, että sellaisia kirjoja kirjoitetaan, jotka tuntuvat enemmän ainutlaatuisilta ja vähemmän jonkun aikaisemmin kirjoitetun kirjan kopioilta. Toisaalta taas muistan erittäin hyvin nuoremman minän ärsyyntymisen näistä "erilaisia nuoria" käsittelevistä kirjoista. Siis kun kaikki on aina niin pirun hankalaa ja sitten pitää jo miettiä tästä maailmasta poistumista. Ei siis se, etteikö "erilaiset nuoret" (mitä se sitten kaikessa laajuudessaan aina tarkoitaakaan) olisi tervetulleita nuortenkirjoihin ja ei sekään, etteikö heistä lukeminen välillä olisi ihan mielenkiintoistakin. Ja sitten on vielä se vastareaktio, joka iskee, kun kaikenlaista ainutlaatuista on ympätty samaan kirjaan. On rikkinäisiä nuoria neitoja, kaunista ja runollista kieltä, erityisen persoonallinen tapa kertoa tarina, tarkkaan harkittu tekstin asettelu.... Huh. Minuun iski vain tästä kaikesta armoton väsymys.

Minua kuitenkin miellytti tapa, jolla tarina kerrotaan: kaikkea ei olekaan tarkoitus paljastaa ja kesken tarinan Mariia puhuttelee toistuvasti lukijaa laittamalla tämän ajattelemaan yhtä sun toista. Virkistävää, vaikka toisaalta jotenkin niin ärsyttävää. No, kaikkien ei ole tarkoitus tykätä kaikista kirjoista ja tällä kertaa minä ja Valoa valoa valoa emme löytäneet samaa aallonpituutta. Tunnistan kuitenkin kirjan ansiot ja se on varmasti Junior Finlandiansa ansainnut. Ja siis kun minäkin kyllä pidin kirjasta, mutta hieman varautuneesti kuitenkin. Olisi todella mielenkiintoista kuulla kirjan kohderyhmään kuuluvan lukijan mietteitä tarinasta. Onko jonkun muun vielä tarkoitus lukea Huotarisen kirja? Tämä on muistaakseni ensimmäinen Finlandia Juniorilla palkittu kirja, johon olen tutustunut...  

Kirja voitti vuoden 2011 Finlandia Junior -palkinnon.

Iloisen lehmän runot

Vilja-Tuulia Huotarinen
2009
68 s./WSOY

Ja taas tein tuttavuutta täysin erilaisen runokokoelman kanssa! Mainiota! Nimi sen jo kertoo: lehmät seikkailevat tämän kirjan pääosassa. Omat hetkensä parrasvalossa viettää myös lehmien omistaja omine murheineen, jotka joskus liittyvät lehmiin ja joskus muihin asioihin. Lehmätkään eivät pääse helpolla, vaan joutuvat kamppailemaan kovin surullistenkin asioiden kanssa.

Henkilökohtaisella tasolla runot eivät antaneet kovinkaan paljon, mutta niitä oli oikein mielenkiintoista lukea. Ensinnäkin opin ihan arkipäiväisiäkin asioita lehmistä - en tiennytkään että runous voi olla opettavaistakin! Runokokoelman leppoisat hännänheiluttajat on kirjoitettu kovin inhimillisiksi kavereiksi. Ensi kerralla lehmän nähdessäni muistan varmasti tämän lukukokemuksen ja alan luultavasti pohtimaan niiden näennäisesti helpon elämän iloja ja suruja;)

Kokoelmasta jäi kaiken kaikkiaan oikein hyvä mieli. Runojen tunnelma toki vaihtelee kevyestä iloista surumielisyyteen, mutta silti ilo pitää pintansa. Tähän kokoelmaan on aloittelevankin runotytön helppo tarttua. Mutta varoituksen sana: lehmiä saattaa tulla hieman ikäväkin, kun viimeinen runo on luettu. 

Minttumaarina
kun lypsy on saatu päätökseen ja rinnat on tyhjät
lehmäni humaltuvat ja kuuntelevat Elvistä
Ne ovat sydänsarjaa, herttojen sukua
ne kertovat rakastetuistaan
isoista mustista keisareista jotka tuoksuivat kanelilta
ja joista muistetaan parhaiten ne jotka rikkoivat lupauksensa
Koko yön uskolliset lehmät tanssivat
kalisuttavat pitkiä sääriään, laulavat märin silmin
Heartbreak Hotel, You're Always On My Mind
kunnes sammuvat kaulakkain heinäseipään alle

Kalevi Jäntin palkinto vuonna 2009: "...Iloisen lehmän runot on kevyt- ja lapsenmielinen runoteos. Se pukeutuu lastenlorun muotoon, viekastelee allegorioin, julistaa carpe diem -asennetta, vierailee runon perinteessä ja pohtii lehmän sielua ja runon olemusta."