Pilvilinna joka romahti

Stieg Larsson
2008 suom. 2008
698 s./Wsoy
äänikirjana 21 cd-levyä

Mitä tapahtui ja kenelle?
Kolmas kirja jatkuu suoraan siitä mihin toinen kirja loppuu: Lisbet Salander on kohdannut isänsä ja taistelu elämästä ja kuolemasta on kirjaimellisesti alkanut. Millenium-lehden tähtitoimittaja Mikael Blomkvist aikoo tehdä kaikkensa, jotta oikeat ihmiset joutuvat lopulta telkien taakse ja Salanderin maine saadaan puhdistettua julkisesti. Jotta tähän pisteeseen päästään, kaikenlaista ehtii sattua ja tapahtua, onhan Salanderilla ja Blomkvistilla aikamoisen mahtavia vihollisia.

Kirjan yllätysmomentti?
Tarina eteni odotetusti enkä oikeastaan osannut edes toivoa kirjalta sen kummempia yllätyksiä. Miehet jotka vihaavat naisia -kirjasta alkanut tarina saatiin kunnialla päätökseensä ja Lisbetille oikeutta, ei juoni mielestäni olisi oikein muuhunkaan suuntaan voinut haarautua. Kävi se minkä pitikin käydä.

Lukukokemuksesta.
Aloitin kirjan äänikirjaversion kuuntelemisen lokakuun alkupuolella, joten tarinan parissa ehti vierähtää melkein kaksi kuukautta. Uumoilin jo trilogian ensimmäisen osan luettuani, että se tulisi olemaan ehdoton suosikkini kolmen kimpasta ja näin kävikin. Vaikka Larssonin kirjat ovat melkeinpä vailla vertaa, niissä on se jokin, mikä ei ihan iske omaan lukumakuuni. Siksi en tunnustaudukaan Millenium-sarjan suurimmaksi faniksi, mutta kyllä tämä kolmaskin osa tarjosi hyvän lukukokemuksen ja varsinkin tarinan loppupuolen tapahtumat tyydyttivät oikeudennälkääni. Onhan se ehdottomasti niin, että jos jännityskirjallisuutta tykkää lukea, ei Larssonin kirjoja voi ohittaa.

Tyttö joka leikki tulella

Stieg Larsson
2006 suom. 2008
616 s./WSOY

Millenium-sarjan toisen osan luinkin melko pikaisesti. Aluksi hieman epäilin kirjan lumovoimaa: en uskonut että kirja voisi olla läheskään niin mielenkiintoinen kuin sarjan ensimmäinen osa Miehet jotka vihaavat naisia. No, parempi se ei ollut, mutta viihdyin joka tapauksessa todella hyvin selvitellessäni Ruotsin seksibisneksen ja alamaailman koukeroita. Ja voin sanoa, että viha naisia vihaavia miehiä kohtaan kasvoi kasvamistaan.

Larsson on kyllä onnistunut kirjoittamaan huikean viihdyttävästi sellaisesta aiheesta, joka mielestäni on ehkä jo hieman loppuunkaluttukin. Olen lähivuosina lukenut muutaman seksibisnekseen liittyvän kirjan, ja vaikka ne kaikki ovat olleet todella mielenkiintoisia ja kamalia, en oikein jaksa tarkoituksella tarttua niihin - ainakaan vähään aikaan. Tämän kirjan kanssa kävi kuitenkin niin, että työpäivää edeltävänä yönä jouduin valvomaan puoli kahteen asti, jotta sain kirjan päätökseen. En vain voinut jättää sitä enää kesken! Ja tällainen yökukkuminen on minulta todella harvinaista! (Tosin sain joka tapauksessa yli 7 tunnin yöunet, määrä joka taitaa monelle olla normaali määrä unta...)

Sarjan kolmas tulee varmasti luettua lähiaikoina. Olen pitänyt Larssonin sarjasta paljon, mutta sen mieleenpainuvuus saattaa osaksi johtua myös siitä, että sarja on niin tunnettu ja pidetty. Tätä on totta kai helppo suositella niille, jotka eivät ole vielä sarjaan tutustuneet - jos vähänkin enemmän lukee kirjoja, on varmasti jossain keskustelussa törmännyt Larssoniin. Mutta ei sillä, onhan kirjailija maineensa ansainnut. Kirjan henkilöiden kanssa en ole kokenut sen kummempia tunnekuohuja, tuskin niin käy kolmannessakaan osassa. Melko neutraalisti heihin suhtaudun lukiessani. Lisbetin nuoruutta valaistaan tällä kertaa tarkemmin ja lukija ehkä ymmärtää toista osaa lukiessaan paremmin tämän minä-vastaan-muu-maailma-asenteen. Totta kai kirjassa on toinen toistaan hurjempia kohtauksia, joita lukiessa miettii väkisinkin, että miksi tuo ja tuo ei pyytänyt apua kun lähti selvittelemään sitä ja tätä. Mutta sellainenhan jännitysgenre on.

Elokuvankin aion katsastaa lähiaikoina. Loppuun vielä pieni mur-kommentti elokuvan trailerista: näin sen katsoessan ensimmäistä elokuvaa ja trailerissa to-del-la typerästi paljastettiin juuri se asia, mitä kirjassa pihdataan viimeisiin kappaleisiin asti. Olen ehkä hieman katkera.

Miehet jotka vihaavat naisia


Stieg Larsson
2005 suom. 2006
541 s./WSOY

Sen suurempia esittelyjä Larssonin Millenium-trilogian ensimmäinen osa tuskin tarvitsee. Hassu juttu, mutta kirjojen suursuosiosta huolimatta olen onnistunut elämään jonkinlaisessa kuplassa, sillä kirjan juonikuviot olivat minulle luku-urakan alussa täydellinen yllätys. Niinpä en mielelläni paljasta turhan paljon kirjan tapahtumista ja sen henkilöistä nytkään, jotta muutkin pääsevät jännittämään tarinan parissa. Kirjan alussa toimittaja Mikael Blomkvist on joutumassa vankilaan kunnianloukkauksesta. Hän on kirjoittanut pieleen menneen paljastusjutun teollisuuspohatta Wenneströmistä. Samaan aikaan erään suuryrityksen entinen johtaja Henrik Vanger pyytää Blomkvistiä selvittämään minne hänen veljentyttärensä katosi sukusaarelta vuonna 1966. Mysteeriä selvittämään liittyy muutaman mutkan kautta vertaansa vailla oleva hakkeri Lisbet Salander.

Mistään muusta kirjasta ei ole tullut juteltua asiakkaiden kanssa yhtä paljon kuin tästä. Niinpä onkin vähän surkuhupaisaa, että vasta nyt päädyin tämän kirjan pariin. Jostain syystä en osaa lukea niitä kaikkein eniten puhuttavia kirjoja tuoreeltaan. Ajattelen helposti, että ehtiihän tuon myöhemminkin. Ja pikkuhiljaa kasaan kirjalle hirveät odotukset ja alan kärkkymään sitä täydellistä hetkeä kirjan korkkaamiselle. Odotan ja odotan ja kaikki päättyy lopulta siihen, että luen kirjan sitten kun se on muille jo vanha juttu.

Pidin kirjasta ja niin olin arvellutkin käyvän. En usko, että runsaasti suosiota niittänyt jännityskirja voisi muunlainen ollakaan. Juonenkulku on helposti lähestyttävä niille, jotka lukevat vain sen yhden kirjan vuodessa. Kirja on tarpeeksi pitkä, jotta henkilöihin ja heidän menneisyyteensä voidaan syventyä vähän tarkemmin. Kirjan aiheet ovat tarpeeksi hätkähdyttäviä, joten lukija ei ehdi kyllästymään. Luen jonkin verran jännityskirjoja, joten jotkut tarinan osaset tuntuivat kovin tutuilta ja ehkä loppuun kolutuiltakin. Pitää toki muistaa, että toimiviksi todetut jutut kierrätetään kirjasta toiseen. Kiitokset siis Larssonille siitä, että aihe kuitenkin tuntui tuoreelta ja mukaansa tempaavalta. Harriet Vangerin kohtalo kiinnosti minua eniten. Kun tämä klassinen suljetun huoneen mysteeri oli saatu päätökseen, en olisi jaksanut enää keskittyä talousrikosjuttuihin. Pieni mahalasku siis loppua kohden.    

Pidin siitä miten mutkaton lukukokemus kirja oli. Tarina soljui eteenpäin mukavasti enkä ehtinyt pitkästymään. Talousrikoksista voisi halutessaan kirjoittaa todella pitkäveteisesti, mutta tällä kertaa kirjailija on osannut tiivistää hienosti vaikeat (tylsät) asiat. Henkilöhahmoista en pitänyt mitenkään erityisesti, mutta tarinan edetessä päähenkilöt tulivat pikkuhiljaa tutummiksi ja pian huomasin välittäväni heidän kohtalostaan. Ja onhan se kieltämättä hienoa, että kerrankin nainen on kirjoitettu kykeneväiseksi toimimaan mailan kanssa, kun henki on vaarassa.  

Lasiavain-palkinto kirjasta vuonna 2006: "Vuoden paras pohjoismainen rikosromaani."

P.S. Onko monia jännityksen ystäviä, joihin Miehet jotka vihaavat naisia ei olisi iskenyt ollenkaan?