The Voyage of the Dawn Treader & Last Battle

C.S. Lewis
1952 ja 1952
216 s. ja 172 s./Collier Books ja Lions


Caspianin matka maailman ääriin -kirjassa Prinssi Caspian uskottuine miehineen lähtee kauas merelle löytääkseen seitsemän kadonnutta lordia. Myös Lucy ja Edmund päätyvät laivalle ärsyttävän serkkupoikansa kanssa. Merimatkan aikana peloton joukko kohtaa monenmoisia vaaroja ja päätyy mielenkiintoisiin paikkoihin.

Viimeinen taistelu -kirja puolestaan on sarjan viimeinen osa. Paha hivuttautuu Narniaan, kun ilkeä apina näkee tilaisuutensa hallita maata Aslanin nimissä. Pian kalormenilaiset sotilaat ovat valloittaneet Narnian ja puhuvia eläimiä uhkaa kamala kohtalo alistettuina työjuhtina. Lopulta oikea Aslan ilmestyy ja kutsuu Aslanin maahan kaikki häneen uskovat. Olin yllättynyt miten raaka viimeinen osa oli, se tuntui paljon vanhemmille lapsille suunnatulta kun vertaa muihin sarjan tarinoihin.

Voi pojat, ikiaikainen urakkani sarjan parissa on viimein tullut päätökseensä. Rehellisyyden nimissä en lukenut Hopeista tuolia, koska minulla ei ollut kyseisestä osaa, mutta mielestäni ihan reilu peli näin:D Veikkaisin kuitenkin, että tulen joskus sarjan lukemaan uudelleen tyttäreni kanssa, joten tarina tulee minulle vielä varmasti tutuksi.

Kokonaisuutena Narnian tarinat on ollut todella tasalaatuinen. Mikään osa ei ole tuntunut täyteosalta ja jokainen seikkailu on osoittautunut sopivasti erilaiseksi muihin verrattuna ja yllättäviä käänteitä on riittänyt. Siinä mielessä suosikkiosaa onkin hankala sanoa (jos Velhoa ja Leijonaa ei oteta laskuun, sillä se on yksi suosikeistani fantasiaelokuvista).

Narnian tarinoissa painottuva kristinusko ei ole aikaisemmin häirinnyt lukukokemusta. Aikaisemmin olen jopa vähän harmitellut, ettei mikään hahmo ikinä voi toimia niin kuin Jeesus ilman, että kirja tuomitaan kristinuskoa levittäväksi. Nyt täytyy kyllä myöntää, että meriseikkailu loppui niin räikeään kristinuskon ihannointiin, että sitä oli mahdoton sivuuttaa. Viimeinen taistelu päättyi myös vahvasti kristinuskon oppeja mukaillen.

Jenkkivuosi

Anu Jaantila
1979
203 s./ Otava

Sannan vaihto-oppilasvuodesta kertova kirja on roikkunut lukulistallani viimeiset 15 vuotta. Kirja(sarja) on kirjoja rakastavan ystäväni yksi kaikkien aikojen rakkaimmista lukukokemuksista ja olemmekin jutelleet useaan otteeseen niin Sannasta kertovista kirjoista kuin elämästä Yhdysvalloissa.

Muutama vuosi ehti tosiaan kulua ennen kuin sain tartuttua kirjaan. Jossain välissä epäilin, että olisin lukenut Jenkkivuoden teininä, mutta tarina ei kyllä herättänyt mitään uinuvia muistikuvia kirjasta. Oletankin, että tämä oli minulle ensimmäinen lukukerta. Kirja olisi kyllä ihan varmasti tehnyt minuunkin teininä niin suuren vaikutuksen etten olisi voinut unohtaa sitä niin totaalisesti.

Jenkkivuosi on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Toki nykyajan välttämättömyydet loistavat poissaolollaan kännyköistä lähtien, mutta itse vaihto-oppilasvuosikokemuksien uskoisin olevan hyvinkin samankaltaisia näin 30 vuotta myöhemminkin. Sannan ja Samin tuttavuuden kehittyminen hiljalleen lujaksi ystävyydeksi ei myöskään ole sidottu aikaan tai paikkaan.

Yhdysvallat on aina kiinnostanut minua ja muutama ystävistänikin on aikoinaan lähtenyt niille main vaihtoon ja au pairiksi. Jos olisin vähänkin enemmän vanhojen toteutumattomien unelmien perään haikaileva, kirjan aihe olisi voinut herättää eloon menneisyyden kipupisteitä;) Olen kuitenkin jo sinut sen kanssa, etten koskaan lähtenyt vaihtoon, joten katkerilta kyyneleiltä vältyttiin tällä kertaa.

Sannan tarina jatkuisi vielä kirjoissa Dear Sanna; Love, Sam ja Sanna ja Sam forever, mutta päätin katkaista oman lukuputkeni ensimmäiseen osaan. Tässä vaiheessa minua kiinnosti nimenomaan vaihto-oppilasvuoden kuulumiset. Täytyykin kysyä ystävältä joskus, että miten päähenkilöiden tarina oikein jatkuikaan...

Yhdysvaltojen osavaltio-haaste: Michigan

Pieni talo suuressa metsässä

Laura Ingalls Wilder
1932 suom. 1961
194 s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Pieni talo suuressa metsässä on sarjan ensimmäinen osa ja kertoo siitä ajasta, kun perhe asuu vielä eristyksissä Wisconsinin metsissä, päivämatkan päässä naapureista. Isä huolehtii metsästyksestä ja kotitalon kunnossapidosta, äiti puolestaan kodinhoidosta ja kolmesta tyttärestä. Elämä pyörii työnteon ympärillä, mutta iloisella ja reippaalla asenteella arki toimii ja perhe-elämä on varsin onnellista. 

Pieni talo-preerialla -sarjasta?
Sarjan aloitusosa jäi minulta aikaisemmin väliin ja olikin mielenkiintoista lukea perheen alkutilanteesta ennen muuttoa preerialle. Olikohan peräti niin, että muuttoliike metsään alkoi kasvamaan niin suureksi, ettei riistaa enää riittänyt kaikille ja perhe päätti ottaa riskin ja lähteä preerialle...? Perhe vietti tässä kirjassa kuitenkin oikein mukavaa elämää, että jäin hieman ihmettelemään, mikä heidät ajoi preerialle... Mutta kun en muista enää!

Mikä sarjassa viehättää?
Olen tykännyt lukea Pieni talo preerialla -sarjaa ja Myrskyluodon Maija -sarjaa rinnakkain. Molemmissa tapahtumat liittyvät vahvasti työntäyteiseen perhe-elämään ja tunnelma kirjoissa on varsin kotoisa. Lisäksi mukavan tarinankerronnan ohella saa tietää vaikka mitä mielenkiintoista menneiltä ajoilta! Kotimainen kirjasarja on selkeästi teemoiltaan raskaampi, onhan kirjan päähenkilökin perheenäiti. Ingallsin perheen edesottamuksista puolestaan kerrotaan lapsen näkökulmasta, joten raskaammatkin ajat näyttäytyvät lukijalle valoisana. Näiden pariin palaan vuosittain, kun kaipaan lohduttavaa ja yksinkertaista tarinaa sadesäälle.

Yhdysvallat ja osavaltiohaaste: Wisconsin

Tarzan, apinain kuningas

Edgar Rice Burroughs
1912 suom. 1971
278 s./Kauppakirjapaino

Mitä tapahtui ja kenelle?
Afrikan länsirannikolle julmasti hylätty pariskunta saa pojan, joka jää orvoksi ja varttuu lopulta aikamieheksi apinoiden parissa. Tarzan saavuttaa vuosien kuluessa suuren taistelijan maineen ja päätyy viidakon valtiaaksi. Aatelisveri vetää kuitenkin sivistyksen pariin ja Tarzan huomaakin olevansa hyvin kiinnostunut ihmisrodusta ja omasta syntyperästään. Loppu on historiaa kun viidakkoon putkahtaa Jane-niminen nuori nainen...

Lukuhistoriani poikakirjallisuuden parissa?
En muista lukeneeni mitään poikakirjallisuuden klassikkoja pikkutyttönä (en lukenut pienenä myöskään kovinkaan monta tyttökirjallisuuden klassikkoa...), joten nyt vähän vanhempana on pitänyt tilkitä näitä sivistykseen jääneitä aukkoja. Verrattuna esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailuihin tai Aarresaari-tarinaan, Tarzan oli yllättävän nopeatempoinen eikä lainkaan tylsä. Tarina on mielestäni kestänyt todella hyvin aikaa. Enpä olisi uskonut!

Lukukokemuksesta?
Kehyskertomus on minulle tuttu vanhoista mustavalkoisista Tarzan-elokuvista ja Disneyn piirrosleffasta, joka on itse asiassa yksi suosikeistani mitä tulee Disneyn animaatioleffoihin. Kirjaversio on kuitenkin paljon raaempi ja synkempi kuin mitä olin osannut odottaa. Vaikka Tarzanin tarina itsessään on jo kiehtova, myös pimeän Afrikan kuvailu ja ylipäätään 1900-luvun alun näkökulma pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Ja nythän lähinnä ketuttaa, kun Tarzanin seikkailuista on kirjoitettu yli parikymmentä kirjaa ja minä haluaisin tietää millainen viidakon kuninkaan koko elämäntarina on!

Arvoitus nimeltä Margo

John Green
2008 suom. 2015
400s. /WSOY

Mitä tapahtui ja kenelle?
Quentin saa oivan tilaisuuden auttaa ikiaikaista ihastuksensa kohdetta Margoa, kun tyttö haluaa kostaa lähiaikoina kokemiaan vääryyksiä. Parivaljakko on ollut jo vuosia toistensa naapureita, mutta aika on ajanut vanhat ystävykset eroon toisistaan: Quentin hengailee koulun bändipiireissä kun taas Margo on päätynyt lukion kuningattaren rooliin. Päättäjäispäivään ei ole enää pitkälti ja kostonyön jälkeen Margo uusii jo tutuksi tulleen katoamistemppunsa. Onnistuuko Quentinin selvittää arvoitus nimeltä Margo?

Mistä pidin tarinassa?
Tämäkin Greenin kirja on sujuvasti kirjoitettu ja tarina nappaa lukijan mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Dialogi on nasevaa ja uskottavaa, kirjailija todella tuntee teinien sielunelämän ja osaa viljellä juuri oikeanlaista huumoria. En yhtään ihmettele, että Greenin tuotanto on niin pinnalla juuri nyt. Toisaalta on myös helppo uskoa, että hänen kirjansa kestävät aikaakin.

Mistä en pitänyt tarinassa?
Tarinaa tuli pakostikin verrattua loistavaan Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjaan ja ihan sille tasolle ei Arvoitus nimeltä Margo yltänyt - vaikka en tohtinut sitä edes odottaakaan. Siinä missä tarina syöpäsairaista nuorista tuntui koskettavan muitakin kuin teini-ikäisiä, Arvoitus nimeltä Margo on auttamatta nuortenkirja ja selkeästi enemmän teinix. Vahvasti Margon lumovoimaan nojaava tarina ei saanut minua vakuuttumaan tytön ainutlaatuisuudesta, joten tietty fiilis jäi saavuttamatta...

Annan jäähyväiset



L.M. Montgomery
2009 suom. 2010
437 s./WSOY

Ensimmäisen pidemmän kirjasarjan läpikahlaaminen näin aikuisiällä on nyt saatu kunnialla loppuun. Miten kertakaikkisen hienoja muistoja minulle jäikään Anna-sarjan lukemisesta!

Panttasin sarjan viimeisiä osia muutaman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin sain patisteltua itseni lukemaan tämän ihan viimeisenkin Blythen perhettä sivuavan teoksen. Kirjassa on 15 novellia ja 41 runoa, jotka käsittelevät aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Novellien aikana lukija pääsee näkemään Blythen perheen muiden Prinssi Edwardin saaren asukkaiden silmin ja runojen loppuun on puolestaan lisätty pientä dialogia Blythen perheen jäseniltä.

Pidin itsestään selvänä kyynelvirtaa, jonka olisi luullut liittyvän vahvasti lukukokemukseen, mutta lopulta kävikin niin, että selvisin kirjan loppuun asti sen suuremmin liikuttumatta. En ole runotyttöjä, joten Annan ja hänen poikansa Walterin runot eivät niinkään koskettaneet minua, mutta niihin liitetyt dialogit lyhykäisyydestään huolimatta tavoittivat hyvin Annan kodin tunnelman. Novelleissa Blythet ovat harmillisesti täysin sivuroolissa. Perhe herättää muissa saarelaisissa tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja näitä tunteita ruoditaankin sitten välillä oikein olan takaa.

Odotin kirjalta enemmän Annaa ja vähän petyinkin siihen, että hän lymysikin vain tarinan taustalla. Ensin Annan lapset varastivat valokeilan kahdessa edellisessä kirjassa ja nyt muut saarelaiset... Annan jäähyväisissä Blythen perheen siirappista onnea välillä kadehditaan ja välillä epäillään. Minuunkin taisi hieman tarttua kyläläisten kyräily, vaikka ehdottomasti uskonkin onnellisiin perheisiin.

Anna-sarja kokonaisuudessaan on tarjonnut minulle ihanan seikkailun maailman kauneimmalla saarella 1800-luvulta aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Onnea on saada seurata kirjallista suosikkihahmoaan läpi tämän elämän. Toisaalta kuitenkin mietin, että piileekö Runotytön vetovoima juuri siinä, ettei hän koskaan vanhene...

Seuraavaksi pitäisikin kunnostautua Myrskyluodon Maija ja Pieni talo preerialla -sarjojen parissa. Myös Maastamuuttajat-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella todella mielenkiintoiselta.

Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green
2012 suom. 2013
340 s./WSOY

Sain vihdoinkin luettua lähiaikoina paljon pinnalla olleen nuortenkirjan Tähtiin kirjoitettu virhe. Ja olipa hieno tarina! En ymmärrä miksi ketkuttelin asian kanssa näinkin kauan, mutta olen onnellinen, etten sentään jättänyt kokonaan lukematta.

Tarina on yksinkertaisuudessaan tämä: parantumatonta syöpää sairastava Hazel ja syövästään toipumassa oleva Augustus tapaavat ja rakastuvat päätä pahkaa. Luvassa on koko elämänkirjo rakkauden huumasta sairauden koviin kiputiloihin, hillittömän hauskoista inside-jutuista surun kyyneleisiin.  

Kirjan takakansi tiivistää tarinan hienosti: riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta. Lisäisin vielä, että dialogi etenee luonnollisesti ja kokonaisuus on hyvin elämänmakuinen. Tarina toi mieleeni elokuvan Rakkautta ennen aamua ja nuoruuden koskettavan lukukokemuksen kirjan Sinä ja minä ikuisesti parissa. 

Todella hieno teos, jonka parissa kaikenikäiset lukijat viihtyvät ja liikuttuvat. Tarina jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä!

Amerikan valloitus jatkuu: Indiana

Tytöistä parhain

Louisa M. Alcott
1870 suom. 1992
283 s./WSOY

Voitin vuosi pari sitten Saran kirjat -blogin arvonnan ja sain kokoelmiini tämän kirjan. Montgomeryä olen lukenut ihan nuoresta iästä asti, mutta Alcott on ollut minulle tuntemattomampi ihan näihin päiviin asti. Pikkunaisia taisin lukea muutama vuosi takaperin, mutta 1990-luvulla ilmestynyt iki-ihana elokuvaversio riitti minulle vuosiksi enkä tullut tarttuneeksi kirjaan.

Tytöistä parhain kertoo Pollystä, joka viettää erään pitkän talven sukulaisperheen luona suuressa kaupungissa. Köyhälle Pollylle elämän realiteetit ovat tuttuja, ja pikkuhiljaa tämä ahkera ja ystävällinen ahertaja voittaa kaupunkilaisia puolelleen. Rikkaat tytöt ovat tunnettuja siitä, että he viisveisaavat isovanhempiensa opetuksia, pistävät kaiken tarmonsa seuraavien tanssiaisten suunnitteluun ja loikoilevat päivät pitkät sisällä haaveillen elämänsä miehestä. Polly sen sijaan kuuntelee kiinnostuneena isoäidin viisaita tarinoita, uskoo järkevään rahankäyttöön ja on aina valmis lähtemään reippaalle lenkille ulkoilmaan. Hiljalleen Pollyn hyvä asenne tarttuu muihinkin ja perheen piirissä olevien ihmisten elämänlaatu paranee.

Sateinen kesäpäivä osoittautui otolliseksi hetkeksi tarttua Alcottin tyttökirjaklassikkoon, vaikka aluksi pelkäsinkin tarinan olevan liian naiivi aikuiselle lukijalle. Polly kuitenkin varttuu nuoreksi naiseksi kirjan aikana ja muutenkin tarinaan oli saatu ujutettua mielenkiintoisia esimerkiksi perheiden järkevään taloudenpitoon liittyviä asioita, jotka ovat tavalla tai toisella hyvinkin ajankohtaisia asioita tämänkin päivän maailmassa. Muut lukemani tyttökirjat ovat sijoittuneet metsien ja niittyjen keskelle, joten oli todella virkistävää lukea suurkaupungin hälinästä ja seurapiirien hulinoista.

Kirjasta ei tullut ykkössuosikkiani, mutta aion kyllä säilyttää sen kirjahyllyssä - jos vaikka joku päivä samassa taloudessa asuisi joku, joka haluaisi lukea nuoren tytön elämästä melkein 150 vuotta sitten.

Lukumaraton kevään uutuuskirjoilla 8.-9.3.

Innostuin sitten minäkin taas lukumaratonista, mutta tällä kertaa hieman uusin kääntein.
---
Ensinnäkin päätin hyväksyä kirjapinoon pelkästään tänä keväänä ilmestyneitä kirjoja. Edellisistä lukuponnistuksista viisastuneena tiedän myös, että sivujen maksimimäärä 24 tunnin aikana hipoo noin 800 sivua, joten en ole valinnut lukupinoon kovinkaan pitkiä kirjoja. Ja koska kaikenlainen kiva puuhastelu menee tänä vuonna lukemisen edelle, on lukumaratonille uhrattavaa aikaa luultavasti vähemmän kuin aikaisempina kertoina, joten en välttämättä saa luettua edes 800 sivua. Alun perin oli siis tarkoitus viettää viikonloppu tiiviisti neljän seinän sisällä peiton alla, mutta löysinkin pian itseni ja mieheni suunnittelemasta tapas-iltaa ystäväpariskunnille. Perus.
---
Lukumaraton alkaa siis sitten, kun tapas-ilta päättyy. Ja koska maanantaina on taas työpäivä, en tule harrastamaan sen kummempia yökyöpelihetkiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten maraton voi tulla päätökseensä jo ennen kuin 24 tuntia on kulunut. Nyt jos koskaan mennään fiiliksen mukaan!
---
Kirjapinossa tällä kertaa:
Simukka - Musta kuin eebenpuu
Delacourt - Katseenvangitsijat
Raevaara - Laukaisu
Kannisto - Vapaana elämisen taito
Gavalda- Lempi ei ole leikin asia
Pöyliö - Pölynimurikauppias
---
Päivitystä luvassa tähän samaan tekstiin, kunhan päästään käyntiin. Jännää!:)
---
Klo 23.00 Lukumaraton alkaa. Luonnollisestikin valitsen pinosta Raevaaran Laukauksen, jossa on vain 120 sivua. Saisinkohan luettua sen jo tämän illan aikana...?
---
Klo 00:40 ja olen kuolemanväsynyt. Kirja on edennyt 60 sivua, tarina vetää hyvin, mutta olen yksinkertaisesti maailman hitain lukija. Kaikenlaista muuta pyörii myös päässä, on yllättävän vaikea irrottautua kaikesta äkkiseltään. Huomenna jatketaan uusin voimin.
---
Klo 10:00 ja lukeminen jatkuu huonosti nukutun yön jälkeen. Pientä päänsärkyäkin ilmassa, ehkä muutama lasillinen liikaa eilen tapas-illan aikana? Nyt naaman pesuun, teekupin tekoon ja eilisillan tarjoilun rääppimiseen. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!:D
---


Klo 11:15
Tiina Raevaara - Laukaisu
120 s./Paasilinna 2014
Aikaa lukemiseen kului 2 h 55 min
***
Kerkon ja Pauliinan yhteiselämä on suistunut raiteiltaan jo vuosia sitten. Eräänä päivänä Pauliina herää keskellä kurjaa elämänsä ja päättää pelastaa itsensä ja lapsensa Kerkon kaikkinielevän synkkyyden maailmasta.
***
Lukukokemus oli todella intensiivinen. Raevaaran pieni kirja paljastaa, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu - kertaa .hetkiä, sanoja ja tunnetiloja ennen perheenjäsenen murhaa. Kaikki oleellinen on saatu mahdutetuksi kirjan kansien väliin: kaikki se järjettömyys, rakkaus, epätoivo, välinpitämättömyys ja raivo. Suosittelen! Tiina Raevaarasta on pikkuhiljaa kehkeytymässä yksi suomalaisista suosikeistani.


---
Klo 11:30 ja seuraavaksi vuorossa Pöyliön Pölynimurikauppias. Katsotaan miten kotimaiseen kirjallisuuteen painottuva maratonista lopulta tuleekaan... Vastoinkäymisistä voisin mainita nettiyhteyden hetkittäisen katkeamisen, Bloggerin rivinmuodostusongelmat, jotka pakottavat iskemään *** ja --- merkkejä rivien väleihin, jotta rivikorkeus ei heittäytyisi vallan mahdottomaksi. Lisäksi pieni jumitustila kirjoittamisen suhteen. Olisin halunnut sanoa Laukauksesta niin paljon enemmän ja paremmin, niin hieno kirja se kaikessa vähäeleisyydessään on, mutta seuraava kirja odottaa jo ja jumitustilan ohimenevyydestä ei ole takeita..
---


Klo 16:00
Sari Pöyliö - Pölynimurikauppias
166 s./Atena 2014
Aikaa lukemiseen kului 3h 30 min
***
Novelleja äideistä ja heidän tyttäristään. Kokoelman huumorista muistui mieleeni Claire Castillionin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli, joka myöskin käsittelee äitejä ja tyttäriä. Kotimaisessa versiossa tarinat eivät ole ihan niin pitkälle vietyjä ja kieroutuneita, mutta kaikenlaisia elämänkohtaloita kyllä tulee vastaan!
***
Kokoelma oli kovastikin mieleeni, yllättävä ja suorasanaisesti kirjoitettu ja silti jotenkin sympaattinen. Vaihtuvat tarinat sopivat hyvin maratonille, vaikka toisaalta novellien välillä piti hetken aikaa puuhastella jotain muuta (käydä jääkaapilla!), jotta mieli olisi vastaanottavaisempi vaihtuvalle tarinalle. Joka tapauksessa tykkäsin - paljon!


---
Klo 16:15 ja pikkuhiljaa uuden tarinan valitseminen kyseessä. Maratonia on kulunut 17 tuntia, joista olen lukenut 6h 30 minuuttia ja olen edennyt etananlailla. 286 sivua on tullut tarvottua eteenpäin. Yöunet vaativat osansa ja kesken päivän oli pakko ottaa särkylääkettä ja käydä pienillä päiväunilla, jotta päänsärky helpottaisi. Illalla olisi vielä luvassa juoksulenkkiä, venyttelytuntia, saunomista ja itsetehdyillä pitakebabilla herkuttelua, joten aikaa on korkeintaan yhdelle kirjalle. Lopullinen valinta tehtiin Gavaldan ja Simukan kirjojen välillä. Päädyin Musta kuin eebenpuu -kirjaan, sillä Gavaldan kirja olisi tähän väliin ollut tunnelmaltaan ehkä liian samankaltainen kuin edelliset kaksi luettua kirjaa.
---


Klo 22.00
Salla Simukka - Musta kuin eebenpuu
192 s./Tammi 2014
Aikaa lukemiseen kului 3 h
***
Lukumaratonin päättää Simukan Lumikki-trilogian päätösosa. Ja hyvä päätös tarinalle se onkin! Kaikki kolme osaa ovat olleet toisiinsa nähden kovin erilaisia, mutta muodostavat silti eheän kokonaisuuden. Loistava nuorten kirjasarja, jota ei voi kuin suositella.
***
Päivän viimeiseksi kirjaksi Musta kuin eebenpuu oli hyvä valinta. Henkilöhahmot ja tarinan kehys olivat jo tuttuja, kirjan taitto väsyneitä silmiä hellivä ja juoni tarpeeksi vauhdikas ja mielenkiinnon herättävä. Lumikki on saanut viimeisessä osassa vainoojan, joka tietää  tytön menneisyydestä hämmentävän paljon. Entä onko muistikuvat siskosta todella totta vai mielikuvituksen temppuilua?


---
Ah, maratonrutistus on ohi! Kovin kirjapainotteisesta päivästä ei tosin voi puhua, sillä enhän käyttänyt edes puolta päivää kirjojen ahmimiseen. Kirjojen kanssa kului aikaa 9 tuntia ja 30 minuuttia ja luin päivän aikana 3 uutuuskirjaa. Ja itse asiassa tunti jäi vuorokauden lukuajasta kokonaan käyttämättäkin.
---
Sivuja tuli kahlattua läpi 478, joten tunnissa luin noin 50 sivua eli lukuvauhtini on ollut äärimmäisen hidas. Kai sen voi osaltaan selittää sillä, että päänsärky vaivasi aamusta lähtien ja tietynlainen raukeus hidasti tahtia entisestään. Toisaalta taas kaikki kolme kirjaa olivat äärimmäisen helppolukuisia ja mukaansa tempaavia, joten kovinkaan suuresta aivojumpasta ei ollut kyse, vaikka osittain raskaitakin aiheita kirjoissa käsiteltiin, joten olisi luullut, että tahti olisi ollut kovempi.
---
Vaikka toisaalta kismittää noinkin huonot maratontulokset, niin tämäkin kirjafiilistely käy aika hyvin yksiin vuoden teemani kanssa: enemmän kaikkea muuta, vähemmän kirjoja. Ja sehän nimenomaan toteutui maratonin suhteen:) Ja kirjavalinnat olivat suorastaan loistavia jokainen, todella hyvä tuuri senkin suhteen!
---
Kiitos ja hyvää yötä!

Kotikunnaan Rilla





L.M. Montgomery
1921 suom. 1962
243 s./WSOY
Blythen perheen kuopus, kaunis ja huoleton Rilla, elää nuoruutensa iloisia päiviä haaveillen romanttisista hetkistä ja tulevista juhlista. Kaikki muuttuu, kun Kanada liittyy ensimmäisen maailmansodan taisteluihin. Glenin poikia lähtee loputtomana virtana taistelemaan rintamalle, niin myös Annan ja Gilbertin täysi-ikäiseksi varttuneet pojat James ja Walter. Sodan vuodet kotirintamalla ovat täynnä raastavaa pelkoa ja epätoivoa, tukahdutettuja toiveita ja vimmaista työntekoa. Rillasta kasvaa vastuuntuntoinen ja järkevä nuori nainen kasvattaessaan sotaorpoa ja osallistuessaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan. Kun sota vihdoin loppuu, vanhaan maailmaan ei ole enää palaamista.

En syyttä pelännyt Anna-sarjan viimeisen osan lukemista, sillä lukukokemus oli juuri niin tunteikas kuin etukäteen uumoilinkin. Kotikunnaan onni on vaakalaudalla sodan pitkinä vuosina ja on raskasta seurata vastoinkäymisiä, joita kirjallisuuden suosikkiperheeni joutuu kohtaamaan. Edellinen osa Sateenkaarinotko päättyi niin, että lukijalle paljastettiin tulevat koettelemukset ja olen siitä lähtien surrut Annan yhden lapsen kohtaloa.

Pidin kaiken kaikkiaan tästä viimeisestä osasta, se solmii kaikki irtonaiset langat niin, että perheestä on helpompi päästää irti, mutta toisaalta jättää muutamia asioita mielikuvituksenkin varaan. On lohdullista tietää, että kirjahyllyssä odottaa vielä sarjaan liittyvä Annan jäähyväiset, joka on kokoelma erilaisia tekstejä liittyen Annaan ja tämän perheeseen. Alkuperäinen päähenkilö on sarjan viimeisten osien aikana jätetty täysin taka-alalle ja onkin hienoa päästä lukemaan vielä hänen mietteitään eletystä elämästä. Vaikka äidin kupliva luonne elää vahvasti myös hänen lapsissaan, on Anna kuitenkin Anna ja minulle se rakkain henkilöhahmo.

Sota oli vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä, joka Kotikunnaalla vietettiin, mutta onneksi hetket olivat myös täynnä Montgomerylle tyypillistä romantiikkaa: kauniita maisemia, jännittäviä kummitustarinoita sekä runollisia, elämää suurempia hetkiä. Näin ollen ne kovimmatkin kolaukset saivat kauniit puitteet. Ja myönnettäköön: itkin kuin pieni lapsi.

Kustantajan kirjaesittelyyn pääset tästä.

Vaikka en lukuhaasteisiin virallisesti osallistukaan tänä vuonna, on tässä kuitenkin ensimmäinen luettu kirja Ihminen sodassa -haasteeseen ja kategoriaan Sodan liepeillä.




Outolintu



Veronica Roth
2011 suom. 2014
363 s./Otava

Näin Divergent -elokuvan trailerin kuukausi takaperin ja mieleeni jäi kovasti pyörimään tarinan bestseller-menneisyys, josta en ollut lainkaan tietoinen. En seuraa ollenkaan ulkomaisia kirjablogeja, joten en ollenkaan tiedä, mistä maailmalla milloinkin puhutaan. Lopulta kävi niin mukavasti, että kirjan tuore suomennos löysi luokseni ja seikkailu tarinan parissa pääsi alkamaan yllättävän nopeasti.

Uuden nuortensarjan avausjaksossa lukijalle esitellään yhteiskunta, jossa ihmiset on jaettu viiteen ryhmään kykyjensä mukaan. Nuori Beatrice on elämänsä vaikeimman päätöksen edessä: valintakokeet lähestyvät ja hänen on päätettävä, missä ryhmässä hän haluaa jatkaa loppuelämänsä. Hänellä on monia Vaatimattomien hyveinä pidettyjä luonteenpiirteitä, mutta hän on myös rohkea ja jännitystä elämäänsä kaipaava. Olisiko hänen paikkansa kuitenkin Uskaliaiden joukossa?

Alun perin olin sitä mieltä, että maailmaan mahtuu muitakin Nälkäpelin tyyppisiä kirjoja, mutta luettuani Outolintua aloin empimään. Sinänsä tarina on todella viihdyttävä ja siinä on mielenkiintoinen päähenkilö. Vastoinkäymisiä heitetään tärkeiden henkilöiden eteen sopivin väliajoin ja orastava rakkaus nyt vain on todella kutkuttavaa luettavaa.

Tarinan vahvuuksista huolimatta päädyin jatkuvasti voivotteleman sitä, että ihmisten jako viiteen ryhmään kuulostaa vain niin uskomattoman lapselliselta ja typerältä - siis koko idea ja ryhmien nimet. Suomennos voi toki olla osasyynä tähän: yleensä se, mikä kuulostaa hölmöltä suomeksi ei välttämättä ole sitä englanninkielellä. Toisaalta kirjassa moni henkilö tuntuu käyttäytyvän täysin oman ryhmänsä strereotypian mukaisesti, joten ei kaikkea voi suomennoksen piikkiin laittaa. Ehkä tilannetta olisi helpottanut, jos kirjailija olisi edes vähän vihjaissut, miten ylipäätään ollaan päädytty tuollaiseen tilanteeseen, että ihmisiä on alettu jakaa ryhmiin, joilla on tarkat käyttäytymisnormit. Nyt kaikki kuitenkin vaikutti liian epäuskottavalta.

En kuitenkaan urputa liikaa, sillä viihdyin kirjan parissa oikein hyvin ja tarina vei mukanaan. Muutamia melko jännittäviäkin hetkiä kirjassa oli - tällä kertaa varsinkin ihastumisen huuma nosti syketasoani;)

Kustantajan esittelysivulle pääset tästä.

Blogikollega luki kirjan alkukielellä, arvioon pääset tästä.



Neiti Etsivä ja Peililahden salaisuus

Carolyn Keene
1972 suom. 1979
138 s./Tammi

Kuukauden lukuteema Go with the Flow alkaa saada pelottavia mittasuhteita, tartun nimittäin jostain syystä koko ajan nuortenkirjoihin! Nyt joka tapauksessa Neiti Etsivä houkutteli eniten oman kirjahyllyn valikoimista, joten tähän hätään oli helppo lueskella vanhaa tuttua tarinaa, yhtä lapsuuden suosikeistani. Kirjaston vaihtohyllyllä nökötti itse asiassa yksi päivä toinen suosikkisarjani, Mystery Clubin, osa. Sen onnistuin kuitenkin jättämään sinne muiden löydettäväksi. Kieltämättä kiinnostaisi sitäkin vielä joskus lukea ja kokeilla, miten 90-luvun tarina toimii nykypäivänä...

Voitin jokin aika sitten Saran järjestämässä arvonnassa pari tyttökirjaa, jotka ovat vielä odotelleet lukuhetkeä. Toinen oli tämä Neiti Etsivä -kirja ja toinen Salaperäinen puutarha, jonka luen varmasti myös jonain koleana ja harmaana päivänä, kun haluan uppoutua tunnelmalliseen tarinaan.

Peililahden salaisuus kutkutti nauruhermoja useaan otteeseen. Carolyn Keene -nimen takana ei juuri tarvitse kirjailijanlahjoja kuluttaa, kun 2/3 kirjasta on muodostunut lauseista, jotka kovasti kuulostavat korvaani siltä, että myös edellisissä lukemissani Neiti Etsivissä on ollut samat lauseet. Tarinan päähenkilöt esitellään aina ihan samalla, epäreilulla tavalla, eli Georgesta ja Paulasta kerrotaan positiivisia ja ihailtavia asioita ja Bessin todetaan olevan hieman pullukka. Ikinä ei unohdeta mainita, että George pitää poikamaisesta nimestään ja jokaisesta kirjasta löytyy itse asiassa myös ruokailukohtaus, jossa naljaillaan Bessin ruokahalusta niin, että Paulan pitää vaihtaa puheenaihetta, jotta tilanne rauhoittuu. Enkö todella ole tajunnut tuota lauseiden kierrättämistä lapsena, vaikka olen saattanut viikossakin lukea useamman sarjan kirjan?

Lukiessani kirjaa tajusin myös, miten paljon tarinoiden viehätysvoimasta on ollut peräisin omasta mielikuvituksesta. Peililahden salaisuuteen liittyy ruhtinaalliset lastenvaunut, jotka on perimätiedon mukaan upotettu järveen vuosikymmeniä sitten. Vaunuja ei juuri kuvailla, surullinen tarinakin on lopulta kerrottu muutamalla rivillä ja silti kaikki nämä vuodet olen kantanut mukanani muistoa siitä, että Peililahden salaisuus on yksi kiehtovimmista Neiti Etsivä -tarinoista. Ilmeisesti tämä(kin) tarina on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin hyvän mielikuvituksen takia.

Kuukauden nuortenkirja: PI - Pelko ihmisessä

Siri Kolu
2013
284 s./Otava

Kuukauden lukuteemaksi päätyi lopulta Go with the Flow, joka on itse asiassa mielentila, jossa pyrin jatkossa valitsemaan luettavat itselleni. Haastehaukalle tässä onkin pala purtavaksi, joten harjoittelu lienee paikallaan. Tällä kertaa lukufiilikset johdattelivat jo toisen kerran samassa kuussa kotimaisen nuorten aikuisten kirjallisuuden pariin.

Siinä missä Simukan Lumikki-trilogian toinen osa kuvaa nuoren naisen kasvua (ja jännittäviä tapahtumia siinä sivussa) melko suoraviivaisesti, on Kolun tyyli maalailevampi. Pelko ihmisessä voisi olla jopa nykypäivän runotyttökirjallisuutta: puitteet ovat vain karummat, haasteet suuremmat ja hengissäkään ei välttämättä selvitä. Silti tarina onnistuu jäämään lukijan mieleen kauniina. Tämä mielenkiintoinen vastakkainasettelu onkin yksi syy, miksi koin Kolun kirjan niin kiehtovana.

Pelko ihmisessä -teos esittelee vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa PI-influenssa on levinnyt pitkin maailmaa muuttaen ihmisiä matkallaan. Ruumiin tiedetään muuttuvan sisäisesti ja ulkoisesti, eläimelliset voimat karttuvat ja vaistot kehittyvät äärimmilleen, mutta vaikuttaako virus myös henkiseen tasapainoon muuttaen ihmisen pikkuhiljaa eläimeksi? Pilvi huomaa muutokset itsessään ja päättää vapaaehtoisesti suunnata Keskukseen, jonne sairastuneita pyritään sijoittamaan. Myöhemmin Pilvin ja muiden tartunnansaajien tie vie Luolaan, josta tulee heidän uusi kotinsa. Siellä pimeässä ja kylmässä he yrittävät oppia uuden tavan elää ryhmässä, tietäen etteivät enää koskaan voi jakaa elämäänsä rakkaidensa kanssa. Toisaalla, terveiden ihmisten parissa, Pilvin veli Petri yrittää jatkaa elämäänsä ilman siskoaan ja Tuomas, Pilvin ex-poikaystävä, suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa suuria.

Suurin yllätys kirjaa lukiessani oli se, että tarina tuntui vaikealta. Voisinkin hyvin lukea tarinan toisenkin kerran, sillä kaikki asiat eivät oikein avautuneet minulle. Ehkä en vain tajunnut, mutta varsinkin Tuomaksen osuudet osoittautuivat suorastaan ylitsepääsemättömän hankaliksi ymmärtää. Ja luonnollisestikin jossain vaiheessa vain lakkasin yrittämästä.

Kirjaa lukiessani opin myös jotain uutta itsestäni lukijana. Tai no, vahvistin käsitystä itsestäni lukijana. En nimittäin kerta kaikkiaan pidä sitaateista, laulunsanoista tai runonpätkistä, joita sijoitellaan pitkin tarinaa. Ja voi pojat, että noita oli viljelty Kolun kirjassa joka paikkaan. Tällä kertaa olisi ehkä auttanut, jos olisin nähnyt West Side Storyn, mutta harvoin tavoitan sitä mitä kirjan kirjoittaja on ehkä hakenut takaa sijoitellessaan sitaatteja sinne tänne... Yleensä hyppään kaiken maailman laulunpätkät vain kylmästi yli, mutta aina välillä tulee haastettua itseään lukemaan ne. Mutta kuten jo totesinkin, harvoin saan niistä mitään irti.

Sitaateista viis, Kolun teos rakentui mielenkiintoisesta tarinankertomisesta, ajatuksia täynnä olevista henkilöhahmoista ja pelottavista tulevaisuudennäkymistä. Suosittelen.

Kiinteistöhaaste 2013 - linna valmis!

Kuukauden nuortenkirja: Valkoinen kuin lumi

Salla Simukka
2013
237 s./Tammi

Tutustuin jo lokakuussa Simukan uusimpaan kirjaan muutaman kappaleen verran ja tarina tuntui heti vievän mennessään. Tietenkin aluksi muisteltiin hetki ensimmäisen osan tapahtumia, mutta pian esiteltiin jo Lumikin uutta elämäntilannetta ja estradille astui uudet henkilöhahmot. Nopeatempoisuus saattaa kuulkaas olla välillä todella virkistävää!

Tiesin, että lukisin Valkea kuin lumi -kirjan jossain hyvässä välissä, mutta innostuin sarjasta ihan uudella tavalla, kun olin alkuviikosta kuuntelemassa Salla Simukkaa Keravan kirjastossa. Tapahtumassa puhui myös Siri Kolu ja keskustelu pyöri nuorten aikuisten kirjallisuuden ympärillä. En ole tainnut Twilight-sarjan jälkeen lukea kyseisen genren kirjoja (en esimerkiksi itse luokittelisi Nälkäpeliä nuorten aikuisten kirjaksi...), joten välillä olen pysähtynyt ihmettelemään, mikä tietyssä kirjassa viehättää sekä nuorta että aikuista. Lumikki-trilogiaa luettuani ymmärrän paremmin, että nuori päähenkilö puhuttelee tietenkin nuorta lukijaa, mutta koska tapahtumat liittyvät aikuisten pyörittämään maailmaan, on vanhemmankin lukijan helppo samaistua kirjan tapahtumiin.

Sarjan ensimmäinen osa Punainen kuin veri keskittyy Tampereen alamaailman selkkauksiin, kun taas toisessa osassa ollaan turistien täyttämässä Prahassa. Siellä nuori nainen lähestyy Lumikkia ja paljastaa olevansa tämän sisko. Uutisesta pökerryksissä oleva Lumikki saa pian taistella henkensä edestä, kun paikallinen uskonlahko päättää hankkiutua liikaa tietävästä tytöstä eroon. Kaikenlainen karmiva lahkotoiminta sopii jännityskirjallisuuteen kerta toisensa jälkeen, joten trilogian toinen osa oli kovasti mieleeni. Lahkotoimintaa esittelee myös kirjat Jääkylmää (Gerritsen) ja Saarnaaja (Läckberg).

Simukan kirjan luettuani päädyin muistelemaan tuoreita lukukokemuksiani kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralta ja kutinani piti aika hyvin paikkaansa. Kovin monessa nykypäivän nuortenkirjassa tuntuu olevan aika alleviivattuakin seksuaalikasvatusta. On tietenkin kiva, että kirjallisuus viihdyttämisen ja sivistämisen lisäksi pistää ajattelemaan ja avartaa mieltä uusille ja ehkä pelottavaltakin tuntuville asioille. Minun ongelmani lähinnä liittyy siihen, että koen olevani jo avarakatseinen tyyppi ja siksi tämä jatkuva seksuaalisuuden korostaminen näyttää silmissäni melkein aina jotenkin päälleliimatulta.

Mutta jotta kirjoitus ei päättyisi negatiivisiin huomioihin, kerrattakoon vielä, että Lumikki-trilogia on oikein mainio tuttavuus ja toivottavasti moni nuori ja vanhempikin löytää sen äärelle.

Kuukauden nuortenkirja: Kaivattu

Sara Shepard
2006 suom. 2012
268 s./Gummerus

Vaikka olen tätä kirjaa katsonut vähän sillä silmällä viime vuodesta lähtien, en oikeastaan koskaan uskonut lukevani sitä. Kaikki muuttui kuitenkin, kun satuin löytämään Keravan kirjastosta ihkaensimmäisen Bookcrossing-kirjani. Halusin lukaista tämän pikaisesti, jotta voisin puolestani vapauttaa sen taas maailmalle ja seuraavan innokkaan lukijan käsiin. Pettymys oli ehkä hienoinen, kun tänään vihdoin viimein lähdin selvittelemään Shepardin teoksen matkaa maailman ympäri ja huomasinkin olevani sen ensimmäinen lukija:)

Pidin Valehtelevat viettelijät -sarjan ensimmäisestä osasta oikeastaan monestakin syystä. Tyttöjen väliset suhteet ovat aina mielenkiintoista luettavaa, varsinkin kun on kyseessä tyttöporukka, jota ei oikeastaan yhdistä mikään muu kuin yhteinen salaisuus ja lopulta ei sekään enää pidä tyttöjä yhdessä porukan johtohenkilön kadottua kuin savuna ilmaan. Vuodet vierivät ja pian yläasteikäiset tytöt ovatkin jo lukiossa ja vanhat ystävät ovat muisto vain. Jokainen tyttö on jatkanut elämäänsä parhaaksi näkemällään tavalla, mutta kukaan ei tunnu olevan oikein onnellinen. Kadonnut tyttö alkaa yhtäkkiä antamaan itsestään elonmerkkejä - mitä tällä oikein on mielessä? Toisekseen olen äärettömän kiinnostunut amerikkalaisesta koulumaailmasta, joka on itselle luonnollisestikin tuttu vain lukuisten tv-ohjelmien, elokuvien ja kirjojen maailmasta. Jos ihmisellä olisi monta elämää, yhden niistä haluaisin ehdottomasti viettää selviytyen teinihelvetistä, löytämällä oman lokeroni kaikkien stereotypioiden joukosta. Ajatusleikit amerikkalaiseen kouluelämään liittyen ovat aina viihdyttäviä ja minusta tuntuu, ettei asiaa voida koskaan käsitellä liikaa:)

Kaivattu oli myös vauhdilla etenevä, jännittävä, hämmentävä ja ahdistavakin kirja. Sopivan hätkähdyttävä nuortenkirjaksi, sillä nämä tytöt eivät tosiaan ole sieltä kilteimmästä päästä. Kieltämättä haluaisin lukea sarjaa lisää, pitäisiköhän lainata syyslomalle... Aikuisten viihdekirjallisuutta en juurikaan lue, mutta viihteen kaipuutani helpottaa kyllä kummasti tällaiset nuortenkirjallisuuden ihmissuhdesekoilut.

Oletteko te muuten harrastaneet Bookcrossingia? Mihin olette vapauttaneet kirjoja? En itse haluaisi käyttää kirjaston vaihtohyllyä, se on jotenkin niin tylsän ilmeinen paikka kohdata kirja. Pelkään kuitenkin, että junaan tai esimerkiksi ostoskeskukseen kirjaa hylätessäni kirja päättyykin roskiin, jos ottajaa ei heti löydy.

So American - Pennsylvania

Kuukauden nuortenkirja: Käärmeenlumooja

Annukka Salama
2012
330 s./WSOY
Sain vihdoin aikaiseksi tarttua Salaman paljon kehuttuun esikoisteokseen, joka aloittaa Faunoidit-sarjan. Kirjaa oli oikein kiva lukea, tarina on vauhdikas ja päähenkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka juoni on omalla tavallaan hyvinkin arvattava ja tuttuja polkuja kulkeva, tuo Käärmeenlumooja jotain uuttakin genreen.

Kirjassa tutustutaan faunoideihin eli ihmisiin, jotka saavat osan luontaisesta voimastaan eläimiltä ja ovat näin ollen tavallisia tallaajia voimakkaampia, ennalta-arvaamattomia ja no, eläimellisempiä. Tarinan päähenkilön Unnan voimaeläin on orava ja vaikka ketteryys ja uhkarohkeat temput tuottavatkin tytölle iloa, hän on aina luullut olevansa friikki, yksin maailmassa outoine kykyineen. Maailmassa omaa paikkaa etsivän poikatytön elämä mullistuukin, kun öinen skeittiretki johtaa erikoisen kaveriporukan tykö, palavasilmäisen ja hurjan komean Rufuksen luo. Uudet ystävät ovat suuri onni yksinäiselle tytölle, mutta ongelmiakin on luvassa - kasapäin.

En yleensä pidä kirjallisuudesta tai elokuvista, jotka esittelevät suomalaista arkea liian rankoin keinoin. Kirosanan ilmestyminen joka toiseen lauseeseen, vaikeat ihmissuhteet, vaikea suhde itseensä, alkoholin ja huumeiden kanssa läträäminen ykkösharrastuksena ja mitä näitä nyt on. Yleensähän nuortenkirjoissa ei näitä teemoja ehkä ihan niin rankalla otteella käsitellä, mutta omien kokemuksieni perusteella väitän, että kotimainen ja esimerkiksi amerikkalainen nuortenkirja eroavat selkeästi toisistaan, vaikka molemmissa teemat olisivat samat ja päähenkilöt olisivat samanlaisissa elämäntilanteissa. Tällä kertaa suomalaisuus huokuu tarinasta hyvällä tavalla. Päähenkilöihin pystyy samaistumaan ja dialogi on aitoa. Elämä saattaa olla ehkä hieman hankalaa, mutta ei helvetin hankalaa. Unnan ja Rufuksen voi olettaa tulevan vastaan kadulla ihan milloin vain.

Kotimaisista nuortenkirjoista ainakin tämä kannattaa lukaista. Minä aion jossain vaiheessa lukea myös sarjan toisen osan Piraijakuiskaaja, joka on ilmestynyt tänä kesänä.

Koen 13 kotimaista kirjailijaa

Kuukauden nuortenkirja: Sateenkaarinotko

L.M. Montgomery
1919 suom. 1925
223 s./WSOY

Anna-sarjan lukemisessa kuljen vääjäämättä kohti loppua ja samalla on tullut tunne, että haluaisin säästellä sarjan kirjoja. Nyt Sateenkaarinotkon luettuani olen kuitenkin päättänyt saattaa Annan tarinan loppuun vielä tämän vuoden puolella. On aika hyväksyä tosiasiat: sarja ei ole enää entisensä kun sen päähenkilö on jättäytynyt auttamattomasti taka-alalle ja valokeila suuntautuu Annan sijaan tämän lapsikatraaseen ja heidän ystäviinsä.

Anna-sarjan seitsemäs osa oli minulle ehdottomasti väliinputoaja, mutta odotan Kotikunnaan Rillan olevan ehkä merkityksellisempi, uskoisin, että siinä lähestytään niitä surullisiakin asioita, joista edellisisssä osissa ollaan hiljakseltaan vihjailtu. Sateenkaarinotko on kuitenkin lähinnä täynnä lapsuusajan nostalgiaa: pitkiä hauskoja kesäpäiviä, uusia ystäviä, kepposia, mielipahaa, pelkoja ja riemua. Periaatteessa siis ihan kivakin paketti, mutta olisin ehkä lukenut äitiyden haasteista ja muista Annan kuulumisista mieluummin kuin hänen lastensa touhuiluista.

Parasta tyttökirjoissa on kyllä se, että hektisistäkin viikoista huolimatta niiden parissa pystyy rentoutumaan ja nauttimaan. Luonnon kauneutta ylistävät kuvailut, lasten pienet suuret seikkailut heidän rakkaassa Sateenkaarinotkossaan ja paikoitellen vilahtanut melankolinen tunnelma, joka syntyy, kun pikkuhiljaa joutuu kasvamaan aikuiseksi... Nämä kaikki yhdessä tuottivat hyvän lukukokemuksen. Anna kuitenkin loistaa poissaolollaan. Moni kylän lapsi haluaisi turvautua tähän vaikeina hetkinä, sillä onhan Anna ihan erilainen kuin muut vakavat aikuiset, mutta Anna on usein tavoittamattomissa. Lapset saavatkin huomata, että Glen St. Maryn kylässä on muutamia muitakin aikuisia, jotka voivat olla melkein yhtä hyviä ystäviä kuin Anna, kunhan heille ensin antaa mahdollisuuden.

Suosikeiltani -teemaa tulen jatkamaan vielä yhdellä kirjalla, palautin Fagerholmin Säihkenäyttämön takaisin kirjastoon - nyt ei vain ollut sen aika - ja lainasin McEwanin Makeannälkä -teoksen. Ihan nappiin ei ole tämäkään lukukuukausi mennyt, mutta eivät lukemani suosikkikirjailijoiden teokset nyt huonojakaan ole olleet! Ensi kuussa kuitenkin ns. rokataan, sillä olen keksinyt niin mieluisan teeman itselleni, etten malttaisi odottaa! Siitä lisää elokuussa!

Kuukauden nuortenkirja: Night School - Yön valitut

C.J. Daughtry
2012 suom. 2013
476 s./Otava

Edellisissä opinahjoissaan jatkuvasti vaikeuksiin hakeutunut Allie päätetään lähettää syrjäiseen sisäoppilaitokseen. Cimmeriasta tietää vain harva ja pian on selvää, että sen oppilaatkin valitaan erittäin tiukan seulan läpi. Vanhanaikaisessa ja tiukassa koulussa ei hyväksytä nykyajan hömpötyksiä, joten Allien on tästä lähin tultava toimeen ilman kännyköitä, tietokoneita ja iPadeja. Cimmeriassa uskotaan opiskeluun ja oppilaat viettävätkin monet illat pakertaen koulun kirjastossa. Allie saa nopeasti ystäviä, mutta myös muutaman vihamiehen. Suuresta elämänmuutoksesta huolimatta Allie huomaa viihtyvänsä koulussa todella hyvin, mutta muutama asia vaivaa häntä kuitenkin jatkuvasti. Miksi läheistä metsää pidetään niin vaarallisena ettei sinne saa mennä sisääntuloajan jälkeen? Entä mikä on yökoulu, josta ei saa puhua eikä kysellä? Entä mitä kuuluu Christopher-veljelle, joka karkasi kotoa ennen Allien Cimmeriaan tuloa?

Sisäoppilaitosromaani pienellä twistillä - tykkään! Ensinnäkin jo koko sisäoppilaitostouhu kiehtoo suunnattomasti, kun itse on aina hoitanut opiskelunsa kotona asuen. Allien henkilöhahmon lapsellisuus/angsti/välinpitämättömyys huolestutti ensin, sillä en aina oikein jaksa sympatisoida typerästi käyttäytyviä nuoria, mutta onneksi Cimmerian ilmapiiri muuttaa tyttöä parempaan päin. Tytön kiinnostus monia sääntöjä ja niiden takana piilottelevia salaisuuksia kohtaan tarttuu lukijaankin heti alkuvaiheessa ja tarinaa on vain ahmittava lisää, jotta saisi tietää mitä kaiken takana oikein on? Niin kuin aina - kun sarjasta on kysymys - ensimmäinen osa saattaa hyvinkin olla se paras, kun uusi maailma esitellään ja tutustutaan tapahtumapaikkoihin ja henkilöihin, mutta odotan kyllä malttamattomana sarjan toistakin osaa. Tykästyin jännittävään juoneen, mutta jotain suloista oli myös nuorten rakkauskuvioissa, vähän sellaista Twilight-henkeä, mutta ei liian alleviivattuna. Oli myös virkistävää lukea kirjaa, jonka jännitys ei ole lähtöisin fantasiaelementeistä.

Cimmeria on oiva valinta myös Kiinteistöhaasteeseen, jossa tällä hetkellä tavoittelen viimeistä rakennusvaihetta eli linnaa. Koulu on satoja vuosia vanha, vuosien varrella suuntaan jos toiseenkin laajennettu punatiilinen goottikartano. Pelottavasta ulkonäöstään huolimatta rakennuksen sisäosat on sisustettu oikein kodikkaaksi ja mukavaksi. Ruokailuhuoneessa pöytiä peittävät puhtaat valkoiset pöytäliinat ja päivällinen nautitaan usein kynttilänvalossa, hienojen astioiden kera. Kirjasto suorastaan kutsuu opiskelemaan ja yhteinen olohuone on myös sisustettu oikein viihtyisäksi. Metsän reunassa sijaitsevan Cimmerian tiluksien laajan ruohokentät ovat hyvinhoidettuja ja lähistöllä on myös paljon mielenkiintosia rakennuksia, jonne voi lenkkeillä vapaailtaisin.

Jos nuortenkirjallisuuden uudet tuulet kiinnostavat, suosittelen tutustumaan tähän jännittävään uutuuteen! Ah, lukeminen on välillä oikeastikin näin ihanaa, kunhan tarina vain on kohdillaan;)

Kuukauden nuortenkirja: Neropatin päiväkirja

Jeff Kinney
2007 suom. 2011
217 s./WSOY
Viime aikoina lukuaikaa on tuntunut olevan aikaisempaa vähemmän ja olen tietoisesti pyrkinyt valitsemaan nuortenkirjallisuuden parista lyhyitä tarinoita, jotta aikaa jäisi lukuteemojenkin suorittamiseen. Neropatin päiväkirja oli osuva valinta siinä mielessä, että sen luki muutaman työpäivän päätteeksi ihan jo junaa odotellessa.

Jeff Kinneyn sarjakuvaa ja perinteistä (mutta ilmaisultaan lyhyen ytimekästä ja huumoripainoitteista) päiväkirjasettiä yhdistelevä nuortenromaani oli hauska lukukokemus aikuisemmallekin lukijalle. Yläastevuodet eivät ole vielä niin kaukana menneisyydessä etteikö monia kirjassa esitettyjä tilanteita ja tunteita tunnistaisi ja muistaisi itsekin. Gregin tilitys arkipäivän sattumuksista on hullunkurista luettavaa, mutta myös sopivan lapsellista. Suosikkini kaikista älyttömyyksistä on ehkä oman kummitustalon perustaminen dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Gregin ja tämän "kaverin" Rowleyn aikaansaannos vaan kun ei ehkä ole sitä luokkaa, että siitä viitsisi muutamaa dollaria maksaa... :)

Työpaikalla olen huomannut, että Neropatti-sarja on niittänyt suosiota varsinkin vähän lukevien poikien keskuudessa. Monet vanhemmat, jotka eivät ole vielä olleet valmiita luovuttamaan jälkikasvunsa olemattoman kirjainnostuksen takia ovat myös tarttuneet mielellään Kinneyn kirjoihin. Mietinkin, että lukeekohan kovin moni himolukija, joka on ahminut esimerkiksi Harry Potterit jo heti lukemaan opittuaan, näitä kirjoja ollenkaan missään vaiheessa nuoruuttaan... IYläasteikäiset näitä ovat mielestäni eniten haalineet. Niin tai näin, hauska taas vähän tietää enemmän, millaista huulta näissä nuoremmille lukijoille tarkoitetuissa kirjoissa heitetäänkään. Melkein tekisi mieli lukea jatkoa - ihan vain vaikka siksi, että saisin tietää ovatko Greg ja Rowley enää "kavereita":)

Kurkkasin muuten Wikipediasta tietoa kirjailijasta ja sain tietää, että Neropatti on aluksi niittänyt suosiota netin puolella ja laajan kiinnostuksen takia se vihdoin päätettiin tehdä kirjaversioksikin. Mielenkiintoista, että tämä on ollut isohko ilmiö ainakin Yhdysvalloissa - minäkin olen nimittäin ehkä hieman ylenkatsonut koko sarjaa aikaisemmin ja tuominnut sen sarjaksi, jota lukee vain ne, jotka eivät jaksa lukea "tavallisia" kirjoja...

Kuukauden nuortenkirja: Aarresaari

R.L. Stevenson
1883 suom. 1909
292 s./7 cd levyä
WSOY 2006

Nyt olen hieman aikataulusta myöhässä, mutta saanen vielä esitellä huhtikuun nuortenkirjan Aarresaari. Teos on poikakirjallisuuden suuri klassikko ja onpa kirjaa pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana seikkailuromaaninakin.

Tarinan päähenkilönä on nuori poika Jim Hawkins, joka pitää äitinsä kanssa vaatimatonta majataloa. Eräänä päivänä taloksi asettuu vanha ja rähjäinen merirosvo, joka tuntuu koko ajan olevan hieman varuillaan ja peloissaan. Kun mies myöhemmin kuolee, Jim löytää hänen tavaroidensa joukosta salaperäisen kartan. Pian on selvää, että vaarallinen merirosvojoukkio tietää kartasta ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sen käsiinsä. Jimin ei auta muu kuin uskoutua muutamalle herrasmiehelle aarteesta ja kohta matkan esivalmistelut onkin jo tehty. Miehistöä kuitenkin tarvitaan runsaasti ja yllättäen satamasta löytyykin monta kiinnostunutta miestä mukaan. Liian myöhään Jim ystävineen tajuavat, että laivan miehistöllä on pahat mielessä ja verinen jahti aarteesta alkaa.

Aarresaari on niitä klassikoita, joiden perusidea on ollut selvillä jo kauan - tässä tapauksessa on saari ja siellä aarre ja moni halajaa aaretta itselleen - mutta muuten tarinan sisältö tuli yllätyksenä. Ihan mukava poikien seikkailuromaani Aarresaari on, mutta odotin kieltämättä hieman enemmän menoa ja meininkiä. Odotin mielenkiintoisia henkilöhahmoja, paljon kaikenlaista kieroa vehkeilyä ja erilaisia jännittäviä arvoituksia, joiden selvittäminen veisi koko ajan lähemmäksi aarteen kätköpaikkaa. Tarina kuitenkin koostui pääosassa siitä, että rehti miehistön osa saa sattuman kautta tietää epärehellisistä miehistä ja kun saareen vihdoin päästään, joukko jakaantuu kahtia niin, että rehdeillä on kartta. Pian pyssyt paukkuvat ja saartotilanteita syntyy. Virallinen aarteenmetsästys kestää muutaman sivun verran.

Kun odottaa vähintään voodoo-noidan antamia varoituksensanoja seikkailijoille; kauhutarinoita siitä miten muiden aarteenetsijöiden on käynyt ja aivonystyröiden tositoimiin joutumista, ei pettymykseltä voi oikein välttyä. Odotukset olivat kutakuinkin Jack Sparrow meets Indiana Jones meets Peter Pan meets Roope Ankan rahasäiliö. Tarina jonka kuuntelin olikin vähän laimeampi ja vakavampi. Mutta kyllä tästäkin selvitään!

---

Seuraavaksi blogissani onkin luvassa elokuvakooste parilta edelliseltä kuukaudelta, uuden teemakuukauden lanseeraus aiheella Legendaariset naishahmot ja kevään 24 tunnin lukumaratonille treenaminen. Lukukuukaudesta tulee varmasti mitä mainioin, kunhan ensin selviän tästä vappujuhlinnan aiheuttamasta pöhnästä...