Laskettuun aikaan on alle kuukausi aikaa, joten tokihan sitä vielä pitää kerran repäistä ja lähteä lukumaratonin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka oletan, että kirjat kulkevat jatkossakin osana jokapäiväistä elämää, niin ihan näin pitkälle rupeamalle ei luultavasti ole hetkeen aikaa, kun perhekoko pian kasvaa. Nautitaan siis viimeisistä överilukuhetkistä vielä kun siihen on mahdollisuus.
Aloitan lukemisen tänään klo 17 ja lopetan huomenna maanantaina samaan aikaan. Tällä hetkellä olo on vähän väsynyt, saa nähdä miten kirja pysyy kädessä. Aamulla tehtiin pyöräretki kirppikselle toiselle puolelle kaupunkia ja jatkettiin siitä päivää pienen syyssiivouksen muodossa ja lopuksi tein vielä ison satsin juurespataa, joten olen kuorinut ja viipaloinut enemmän kuin luulin olevan mahdollista.
Yleensä olen lukenut maratonin aikana n. 800 sivua, tavoittelenpa siis samoja lukemia tälläkin kertaa. Lukupinossa on niin ulkomaista kuin kotimaistakin kirjaa, klassikkoa ja ihan muutaman vuoden sisään ilmestyneitä kirjoja. Naisten ja miesten kirjoittamia kirjoja. Vanhoja tuttuja ja uusia lukukokemuksia. Novelleja, näytelmä, nuortenkirja ja kasa aikuisten kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä jokainen kirja tuntuu pitkältä (ovat noin 200 sivua jokainen), mutta nyt mennään eikä meinata! Ehkä tämä väsymys tästä laantuu kun pääsee hyvän tarinan imuun...
---
Klo 17.00-20.50
195 sivua, 3 h 50 min
Gaétan Soucy: Tulitikkutyttö
1998 suom. 2001
195 s./Gummerus
Luin kirjan aikoinaan yläasteella ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen aina tiennyt lukevani kirjan vielä joskus uudelleen ja nyt tosiaan oli vihdoin tämän uudelleen lukemisen aika. Tarinassa täysin eristäytynyttä elämää eläneet sisarukset menettävät isänsä. Heidän on tullut aika kohdata maailma, joka on heidän kartanonsa ulkopuolella.
Lukukokemus oli tälläkin kertaa väkevä vaikka tiesin odottaa ahdistavaa tarinaa. Paljon oli kuitenkin yli 10 vuodessa jo ehtinyt unohtumaan, joten pahaa aavistellen luin kohti loppuratkaisua.
Tulitikkutyttö oli ehdottomasti hyvä aloitus lukumaratonille! Lukuvauhti pokkarilla oli noin 50 sivua tunnissa ja tarinan imu niin hyvä, että väsynyt mielikin vähän virkistyi - ja kauhistui.
Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin lue!
---
Klo 21.05-21.20
220 sivua, 4 h 5 min
Helmi Kekkonen: Kotiin
2009
128 s./Avain
Novelli Ilona
Päätin kerrankin kokeilla miltä tuntuu lukea yksittäisiä novelleja lukumaratonilla kokonaisten kirjojen välissä. Sanoisin jo nyt, että toimii hyvin ja leputtaa mielen ennen seuraavaa isompaa kokonaisuutta.
Kotiin sisältää yhdeksän novellia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa. Takakansi lupaa kohtaamisia, jotka jättävät jokaiseen henkilöön omat jälkensä. Ensimmäisessä novellissa Ilona on palannut lapsuudenkaupunkiinsa katsomaan sairasta äitiään. Vuosien puhumattomuus on luettavissa jokaisen rivin välistä. Kovin usein taitaa käydä niin, että haluaisi sanoa niin paljon ennen kuin loppu tulee, mutta sanoja ei ole. Haluaisi tutustua siihen henkilöön, joka on vanhemmuuden takana, mutta aika loppuu kesken.
Vähäeleinen ja silti onnistutaan sanomaan kaikki tärkeä - jos Kekkosen koko novellikokoelma jatkaa samalla linjalla, niin lukukokemus tulee varmasti olemaan merkityksellinen.
---
Klo 21.35-23.35
343 sivua, 6h 5 min
Henrik Ibsen: Nukkekoti
1879 suom. ensimmäisen kerran 1880
123 s./WSOY
Nukkekoti yllätti, vei suorastaan jalat alta. Ensinnäkin näytelmän muotoon kirjoitetuksi teokseksi äärettömän miellyttävä lukea. Ihan erilainen fiilis jäi kuin aikaisemmin näytelmiä luettuani.
Toisekseen olen ymmärtänyt Nukkekodin teemojen olevan jotain ihan muuta kuin ne lopulta olivat. Tiesin etukäteen, että kyseessä on avioliittodraama, mutta olin olettanut jo aika monen vuoden ajan, että pääpaino on kotiväkivallassa. Ja näinhän ei ollut lainkaan. Sen sijaan avioliiton säröt johtuvat tasa-arvon puutteesta ja äidin asemasta perheessä.
Yllättäviä teemoja siis, kun puhutaan kuitenkin 1800-luvun lopulla kirjoitetusta näytelmästä! Nora ja Torvald Helmerin avioliitto näyttäisi olevan solmittu rakkaudesta ja kunnioituksesta toista kohtaan. Erinäiset tapahtumat joulun alla saavat Noran kuitenkin epäilemään, että yhteiselämää on mahdotonta jatkaa kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen.
Olipa hyvä, että kirja tuli luettua! Hieno ja ajatuksia herättävä klassikko!
---
Klo 00.00-00.17
366 sivua, 6h 22 min
Helmi Kekkonen: Kotiin
Novellit Anna & Tom ja Mimi
Ainakaan vielä novellit eivät ole selkeästi nivoutuneet yhteen, ehkä palaset loksahtavat paikoilleen vasta kokoelman loppupäässä. Tunnelma novelleissa on kuitenkin hyvin samankaltainen.
Toistaiseksi novellien aihepiirit eivät ole varsinaisesti koskettaneet suoraan omaa elämääni, mutta silti henkilöhahmojen arjen vastoinkäymisissä on jotain tuttua, jotain mihin voi samaistua helposti. Ehkä novelleissa käsitellyt tunteet ja tapahtumat ovat meillä kaikilla alitajunnassa jonkinlaisina pelkotiloina: entä jos minulle käy joskus noin?
Nyt untenmaille, jotta jaksaa jatkaa huomenna. Toistaiseksi siis kulunut 7 tuntia ja 30 minuuttia, josta olen lukenut aktiivisesti 6 tuntia ja 22 minuuttia. Muutamaan otteeseen on tullut tehtyä pientä purtavaa ja tämä blogin päivittäminen onkin sitten syönyt lopun ajan.
---
Klo 9.20-13.35
544 sivua, 10h 37min
Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
1774 suom. ensimmäisen kerran 1904
208 s./Otava
Koko aamupäivän olen tahkonnut Gothen tunnettua klassikkoa. Uskaltauduin tarttumaan tähän, kun ystävä huikkasi muutama kuukausi takaperin, että tarina olisi helposti lukaistavissa. No näinpä olikin, sujuvaa tekstiä ja draaman kaari sellainen, että tarina piti otteessaan loppuun asti.
Päällimmäiseksi mieleen jäi kirjasta tunne, että se on prikulleen sellainen, joka pitäisi lukea ajatuksella uudelleen ja uudelleen ja lopulta tehdä jonkinlainen laaja essee Wertherin sielunmaisemasta. Melkein tuntui pahalta lukaista se näin pikapikaa, ilman että oli aikaa jäädä mietiskelemään kuka Werther oikein oli ja olisiko tarinalla voinut olla toisenlainen lopputulema. Kovin ristiriitainen hän ainakin vaikutti olevan, pinnallinen ja hemmoteltu kaiken syvällisen sielunmyllerryksenkin kourissa. Ilmeisesti nuoruuden kuohut ovat aina nuoruuden kuohuja, oli vuosisata mikä hyvänsä...
Olen piakkoin lukemassa vanhoja päiväkirjojani juurikin teinivuosilta ja Wertherin kärsimykset olivat pientä esisoittoa mitä tuleman pitää:D No, minä sentään selvisin hengissä tunnekuohuista:D
Mutta vakavasti ottaen, tämä on kyllä klassikko, joka kannattaa lukea jos on vähänkin kallellaan niihin päin.
---
Klo 13.55-14.18
568 sivua, 11h
Helmi Kekkonen: Kotiin
Novellit Aatos ja Linnea
Wertherin kärsimysnäytelmän jälkeen on ehkä hieman raskasta jatkaa Kekkosen hienojen, mutta melankolisten novellien parissa. Nyt olisin ehkä kaivannut jotain kevyempää! Varsinkin Aatoksen tarina ahdisti rintaa aivan erityisellä tavalla. Vanhuksen yksinäisyys, hitaasti matelevat päivät... Saattaa olla, että juuri se jää Kotiin-kokoelmasta päällimmäisenä mieleen. Vaikka toisaalta kirjan hienous taitaa piillä siinä, että jokaisella ihmisellä on omat murheensa esimerkiksi ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Novelleihin ei tule tartuttua turhan usein. Lukumaratonit ovat siitä hyviä, että yleensä yritän ainakin yhden novellikokoelman ujuttaa mukaan - aikaisemmin olen vain lukenut ne aina yhteen pötköön. Tämä on miellyttävämpi tapa.
Kekkosen kokoelmaa minulle muuten suositteli aikoinaan kirjabloggaaja Maria, kun kyselin kirjasuosituksia blogini 1-vuotissynttäreiden aikoihin. Siitäkin on pian 4 vuotta! En siis turhan nopeasti ole saanut tartuttua suositteluihin vaikka kirja onkin minua kiinnostanut sen ilmestymisestä lähtien.
---
Klo 14.35-16.15
694 sivua, 12h 40 min
Joel Haahtela: Elena
2003
126 s./Otava
Kisakunto alkoi kieltämättä laskemaan loppusuoralla. Mieletön väsymys ja kroppaa kolottaa näin pitkät istumisputket. Ei siis ihan otollisin lukuhetki näin hienolle kirjalle.
Toisaalta Haahtelan tarinoista juuri tälle ei ehkä ollut juuri nyt tilausta elämässäni. Joskus käy niin mainiosti, että oikea tarina ilmestyy luettavaksi oikeaan aikaan, mutta Elenalle olisi ehkä ollut tilausta joskus muulloin.
Haikean ja syksyisen tunnelman lisäksi mieleen jäi ylipäätään se ilahduttava fiilis, kun tietää että kirjasta löytyisi vaikka millä mitalla alleviivattavaa, jos kirjaa sattuisi lukemaan korostuskynä kädessä. Oli myös hauskaa, miten Kekkosen novelli-kokoelmassa juuri Aatoksen novelli jäi vahvasti mieleen ja Elenassa olikin paljon samaa. Pidin myös siitä, miten tarina kertoikin enemmän ihmisestä joka tarkkailee Elenaa kuin Elenasta itsestään.
Vielä ehdin puolen tunnin ajan lukea lisää Kekkosen novelleja! Loppu häämöttää!
---
Klo 16.30-17.00
737 sivua, 13h 10min
Helmi Kekkonen: Kotiin
Novellit Henri ja Lilja
Ohi on! Yksi novelli jäi Kekkosen kokoelmasta lukematta. Eiköhän sen tänään vielä kerkeä saada pois alta.
Olen kyllä pitänyt kokoelmasta kovasti. Kaikessa vähäeleisyydessään mieleenpainuva kokonaisuus. Ja kestäisi varmasti toisenkin lukukerran. Ja toki se, että tarinat nivoutuvat toisiinsa, tekee kokoelmasta helpommin lähestyttävän ja tarinoista tuntuu saavan paremmin kiinni.
Vaan nyt pidän hetken huilia kirjoista, voin sanoa että väsymys on vuoren kokoinen juuri nyt!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joel Haahtela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joel Haahtela. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Lumipäiväkirja
Joel Haahtela
2008
190 s./ Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kirjan minä-kertoja huomaa lehdessä artikkelin, jossa kerrotaan hänen entisen tyttöystävän vapautuvan pian vankilasta. Sigrid Eisenberg on istunut vankilassa 26 vuotta syyllistyttyään useaan murhaan. Vaikka mies ja Sigrid lähtivät eri teille vuosikymmeniä sitten, totuus terroristina tunnetuksi tulleesta naisesta on jäänyt kalvamaan miestä.
Lukukokemuksesta.
Olen ottanut luetaan-oman-kirjahyllyn-kirjoja-projektin nyt liian tunnollisesti toteutukseen! Huomaan tarttuvani kirjoihin, jotka eivät yhtään vastaa mielentilaani ja lukufiilistäni ja sitten ihmettelen kirja kädessä, että miksi tarina ei vedä! Nopealukuinenhan Lumipäiväkirja on, ja vaikka tarina ei muutenkaan ollut Haahtelan parhaita, tietty mielenkiinnon puute vaivasi minua jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tällä hetkellä yhteiskunnalliset asiat ja arkisen elämän murheet eivät yhtään iske. Onneksi tajusin vihdoin viimein tehdä suurputsauksen kirjahyllyn lukemattomien kirjojen suhteen: nyt lähti puolet kierrätykseen ja jäljelle jäi vain 40 lukematonta kirjaa ja niistä suurin osa ehdottomasti lähitulevaisuuden lukulistalla:)
Minä ja Haahtelan kirjat
Haahtela on yksi harvoja suomalaisia kirjailijoita, joiden teoksia olen lukenut useamman ja jonka teoksien pariin hakeutuminen ei ole suurikaan kynnyskysymys. Haahtelalla on sana hallussaan, tarinoihin on onnistuttu tiivistämään kaikki tärkeä eikä yhtään liikaa. Teemat ovat yleensä vähän erikoisia ja siksi mielenkiintoisia, jo takakansiteksti herättää ajatuksen, että tämä kirja on luettava jossain välissä. Toisaalta en kuitenkaan tule raivanneeksi kirjoille heti tilaa lukulistalta, koska jotain silti puuttuu niin, että en koe Haahtelan kirjoja ihan elintärkeiksi itselleni. Mutta eiköhän taas jonkun ajan kuluttua ole seuraavan Haahtelan tarinan vuoro...
2008
190 s./ Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kirjan minä-kertoja huomaa lehdessä artikkelin, jossa kerrotaan hänen entisen tyttöystävän vapautuvan pian vankilasta. Sigrid Eisenberg on istunut vankilassa 26 vuotta syyllistyttyään useaan murhaan. Vaikka mies ja Sigrid lähtivät eri teille vuosikymmeniä sitten, totuus terroristina tunnetuksi tulleesta naisesta on jäänyt kalvamaan miestä.
Lukukokemuksesta.
Olen ottanut luetaan-oman-kirjahyllyn-kirjoja-projektin nyt liian tunnollisesti toteutukseen! Huomaan tarttuvani kirjoihin, jotka eivät yhtään vastaa mielentilaani ja lukufiilistäni ja sitten ihmettelen kirja kädessä, että miksi tarina ei vedä! Nopealukuinenhan Lumipäiväkirja on, ja vaikka tarina ei muutenkaan ollut Haahtelan parhaita, tietty mielenkiinnon puute vaivasi minua jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Tällä hetkellä yhteiskunnalliset asiat ja arkisen elämän murheet eivät yhtään iske. Onneksi tajusin vihdoin viimein tehdä suurputsauksen kirjahyllyn lukemattomien kirjojen suhteen: nyt lähti puolet kierrätykseen ja jäljelle jäi vain 40 lukematonta kirjaa ja niistä suurin osa ehdottomasti lähitulevaisuuden lukulistalla:)
Minä ja Haahtelan kirjat
Haahtela on yksi harvoja suomalaisia kirjailijoita, joiden teoksia olen lukenut useamman ja jonka teoksien pariin hakeutuminen ei ole suurikaan kynnyskysymys. Haahtelalla on sana hallussaan, tarinoihin on onnistuttu tiivistämään kaikki tärkeä eikä yhtään liikaa. Teemat ovat yleensä vähän erikoisia ja siksi mielenkiintoisia, jo takakansiteksti herättää ajatuksen, että tämä kirja on luettava jossain välissä. Toisaalta en kuitenkaan tule raivanneeksi kirjoille heti tilaa lukulistalta, koska jotain silti puuttuu niin, että en koe Haahtelan kirjoja ihan elintärkeiksi itselleni. Mutta eiköhän taas jonkun ajan kuluttua ole seuraavan Haahtelan tarinan vuoro...
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Katoamispiste
Joel Haahtela
2010
160 s./Otava
Kirjassa seurataan ihmisiä, jotka laittavat oman elämänsä pause-tilaan ja lähtevät etsimään itseltä katoamaan päässeitä henkilöitä. Paul Roux etsii suomalaista kirjailijaa Raija Siekkistä. Magda Roux etsii ex-aviomiestään Paulia ja Siekkistä. Magdan sattumalta kohdannut lääkärikertoja etsii Magdaa, Paulia ja Siekkistä. Asetelma saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta kertomus etenee sopivan vauhdikkaasti. Tämä on niitä kirjoja, jossa ei kerrata päähenkilöiden menneisyyttä lapsuudesta lähtien. Ja lukija kiittää! Jotain taikaa Haahtelan sanoissa on, sillä mielikuvat henkilöistä ja tilanteista syntyvät lukijan päässä sen enempiä yrittämättä. Arvoitukseksihan kaikki jää kirjan päätyttyäkin, mutta se on helppo antaa anteeksi. Tällaisessa kirjassa sen suorastaan täytyykin mennä niin.
Lukukokemus oli ihan hyvä, Nenäpäivä tosin taisi tehdä pienen karhunpalveluksen olemalla ensin niin puuduttava. Ei tosin tämäkään teos olisi minun mielestäni ollut Finlandia-palkinnon arvoinen. Tarina on toki keskivertotarinaa kekseliäämpi, mutta en silti tuntenut lukevani oikein erityistä kirjaa. Siitä pitää ehkä kuitenkin syyttää vain itseään: se jokin syvällisyys selvästi piilee siellä rivien väleissä ja se jäi kyllä tavoittamatta tällä kertaa.
P.S. Kirjan päätyttyä oli pakko selvittää, onko Raija Siekkinen oikea henkilö. Vastaus oli tarua ihmeellisempi;)
2010
160 s./Otava
Kirjassa seurataan ihmisiä, jotka laittavat oman elämänsä pause-tilaan ja lähtevät etsimään itseltä katoamaan päässeitä henkilöitä. Paul Roux etsii suomalaista kirjailijaa Raija Siekkistä. Magda Roux etsii ex-aviomiestään Paulia ja Siekkistä. Magdan sattumalta kohdannut lääkärikertoja etsii Magdaa, Paulia ja Siekkistä. Asetelma saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta kertomus etenee sopivan vauhdikkaasti. Tämä on niitä kirjoja, jossa ei kerrata päähenkilöiden menneisyyttä lapsuudesta lähtien. Ja lukija kiittää! Jotain taikaa Haahtelan sanoissa on, sillä mielikuvat henkilöistä ja tilanteista syntyvät lukijan päässä sen enempiä yrittämättä. Arvoitukseksihan kaikki jää kirjan päätyttyäkin, mutta se on helppo antaa anteeksi. Tällaisessa kirjassa sen suorastaan täytyykin mennä niin.
Lukukokemus oli ihan hyvä, Nenäpäivä tosin taisi tehdä pienen karhunpalveluksen olemalla ensin niin puuduttava. Ei tosin tämäkään teos olisi minun mielestäni ollut Finlandia-palkinnon arvoinen. Tarina on toki keskivertotarinaa kekseliäämpi, mutta en silti tuntenut lukevani oikein erityistä kirjaa. Siitä pitää ehkä kuitenkin syyttää vain itseään: se jokin syvällisyys selvästi piilee siellä rivien väleissä ja se jäi kyllä tavoittamatta tällä kertaa.
P.S. Kirjan päätyttyä oli pakko selvittää, onko Raija Siekkinen oikea henkilö. Vastaus oli tarua ihmeellisempi;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)