Vitsaus

Guillermo del Toro & Chuck Hogan
2009 suom. 2010
485 s./Tammi

Oman kirjahyllyn lukemattomien aarteiden suhteen vaikeinta on saada tartuttua miehen suosikkikirjoihin. Tämä vampyyritrilogian ensimmäinen osa on ollut hyllyssämme jo usean vuoden ajan ja lukulistallanikin se pääsi heti, kun huomasin miten innokkaasti mieheni suhtautui tarinaan. Silti piti elää äitiyslomaan asti ennen kuin maltoin pysähtyä meille ohjaajana hyvinkin tutun del Toron teoksen ääreen.

Tapahtumat saavat alkunsa New Yorkissa, jossa matkustajalentokone pimenee täysin pian laskeutumisensa jälkeen. Pian selviää, että kone on täynnä ruumiita ja vain neljä henkilöä sinnittelee hengissä, kun ovet saadaan avatuksi. Hätiin kutsutaan Ephraim Goodweather, joka työskentelee tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksessa biologisiin uhkiin erikoistuneena. Kun kuolleet katoavat ruumishuoneelta ja neljä henkiin jäänyttä käyttäytyvät omituisesti, Goodweatherin ja kumppaneiden on katsottava tilannetta täysin uudesta näkökulmasta, perinteiset luonnonlait unohtaen.

Vitsaus on oikein sujuvasti kirjoitettu, mukavan nopeatempoinen ja koukuttava kirja. Voisinpa jopa sanoa todellinen ilo lukea. Toki täytyy ottaa huomioon, että juuri tässä elämäntilanteessa aivotoimintani ehkä suosii vähän helpommin lähestyttäviä kirjoja, mutta uskallan kuitenkin väittää, että del Toron ja Hoganin yhteistuotos on vetävämpää jännitystä kuin moni muu lähivuosina lukemani jännäri. Mies kyseli muutaman kerran, että pelottaako tarina, mutta eipä oikeastaan. Tosin minua pelottaakin yleensä vain kummitustarinat. En siis edes asettanut kirjalle tämän kaltaisia odotuksia:)


Vampyyritarinoita en ole muistaakseni hetkeen lukenutkaan, yleensä nautin tämäntyyppiset tarinat liikkuvana kuvana (ja tämäkin tarina oli hyvin elokuvallinen kerrontansa puolesta), mutta Vitsaus oli kiva poikkeus. Heti en kuitenkaan ole tarttumassa trilogian muihin osiin, sillä pieni ääni päässäni hokee, että nyt luetaan paljon erilaisia vähän "vanhempia" kirjoja, kun siihen on mahdollisuus. Kirjakauppa-alalla kun tulee helposti jumitettua uutuuksien parissa. Ehkä saan jatkettua sarjan parissa esimerkiksi kesälomalla... Katsotaan!

Buffy Vampyyrintappaja - Pitkä matka kotiin

Joss Whedon & Georges Jeanty
2007 suom. 2009
n. 124s./Readme.fi

Olin innoissani, kun mies lainasi kirjastosta supersankarisarjisten lisäksi Buffy-sarjakuvien ensimmäisen osan. Olen aina ollut hillitön Buffy-fani (Buffy ja Spike forever!), mutta sarjakuvaversioon olen suhtautunut nuivasti. Kahdeksas tuotantokausi on kyllä kiinnostanut, mutta sarjakuvasovitus on pistänyt epäilyttämään. Kun toinen teki sarjakuvaversioon tutustumisen näin helpoksi niin pakkohan se oli antaa mahdollisuus tarinalle.

Oli hyvä, etten ollut ladannut turhan suuria odotuksia kirjan suhteen, sillä luettuani ensimmäisen osan oli hyvin helppo päättää, etten jatka enää muiden osien pariin.

Tarinaan oli todella vaikea päästä sisään ja osan ajasta olinkin ihan pihalla. En muutenkaan ole kokenut sarjakuvien lukija, joten jo vauhtiin pääseminen on välillä vaikeaa: katsonko ensin kuvat vai luenko puhekuplat? Mikä puhekupla tulee ensin? Ja kun puhekuplien sijaan onkin tekstiruutuja, niin kenen kertojaääni niissä milloinkin on? Ja kun itse tarinakaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta niin en oikein osannut innostua.

Sarjan parasta antiahan oli hillitön dialogi ja ihmisten välinen kemia, mutta myös kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden ihana melankolia. Sarjakuvaversiossa oli vähän huulenheittoyritystä, mutta ei se kolahtanut samalla tavalla. Toiminta on aina ollut minulle ihan toisarvoinen juttu, joten tappelukohtaukset eivät juuri hetkauttaneet.

Ei ehkä ihan täyttä ajanhaaskausta, mutta melkein;)

Dead Until Dark




Charlaine Harris
2001
292 s./

Jälkijunassa tullaan ja pahasti. Uskoin pitkään, etten tulisi lainkaan tutustumaan Sookie Stackhouse -sarjaan, mutta keksittyäni englanniksi lukemisen ilon, päätin antaa kirjoille mahdollisuuden. Olen tullut siihen tulokseen, että kevyehkö fantasiagenre tarjoaa englanniksi juuri oikeanlaista haastetta minun kaltaiselle lukioenglannin voimalla lukevalle nuorelle naiselle. Kynnys tarttua johonkin "vaikeampaan" kirjaan alkuperäiskielellä on suuri siitäkin huolimatta, että muutamat lempikirjoistani olen lukenut juuri englanniksi. Toivottavasti joku päivä kielitaitoni on sillä tasolla, että uskallan lukea "mitä vain" englanniksi.

Sookie Stackhouse on nuori tarjoilijatar, joka pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Näin ollen hänen sosiaaliset kuvionsa eivät ole sieltä vauhdikkaimmasta päästä. Eräänä iltana Sookien työskennellessä baariin astuu komea vampyyri Bill, josta tyttö kiinnostuu välittömästi - eikä vähiten siksi ettei pysty lukemaan tämän ajatuksia. Pian elämä pikkukaupungissa kääntyy päälaelleen, kun murhattuja tyttöjä löydetään vartaloissaan vampyyrinpuremia. Onko Bill murhien takana?

Pidin ja en pitänyt kirjasta. Tai no en varsinaisesti ollut pitämättä, muttei kirja (eikä Bill) kyllä saanut jalkojani veteliksikään. Ehkä siihen tarvittaisiin altistumista vielä muutamalle sarjan kirjalle? Vai onko kenties vampyyriaihe vain minun tapauksessani melko loppuunkulutettu juttu. Olen fanittanut Buffya vuosia, joten sen paikkaa (eikä Spiken) voi viedä mikään muu sarja. Pakollisen viittauksen Buffy Vampyyrintappajaan bongasin myös Dead Until Darkin sivuilta, totta kai.

Kirja ei siis missään tapauksessa ollut huono vaan suurimmaksi osaksi melko viihdyttävä. En vain taida olla kovin vastaanottavaisella tuulella mitä tulee uusiin vampyyriystäviin. Plussaa kuitenkin siitä, että kirjan kieli on juuri sellaista kuin toivoinkin: toimii englanniksi hyvin, mutta suomeksi en osaisi kuvitella kirjoja lukevani. Sarjamurhaajan paljastumista odotin rystyset valkoisina, vaikka en nyt tiedä miten uskottava koko kuvio kokonaisuudessaan loppujen lopuksi oli:) Pakko kuitenkin myöntää, että jatko-osan tapahtumat jäivät kyllä kiinnostamaan ja vaikka en tänä vuonna sarjan parissa jatkaisikaan, enköhän kakkososaan tartu vielä joku päivä.

Olen tässä pohtinut, että ehkä True Blood -sarja olisi enemmän minun mieleeni. Tietääkö kukaan, miten tv-sarja on rakennettu eli onko se kuinka uskollinen kirjasarjalle vai rönsyileekö juoni omiin suuntiinsa ensimmäisen kirjan annettua tarinalle perustan?